Olemme saaneet taas uudet ruoka-ohjeet mikä ruoka on terveellistä .ravainen sianliha oikeata voita punaista maitoa kananmunia,siis rasvaa niveliin .Onhan se meille vanhuksille varmaan liukkaampi liikkua.
Ilman nuoruuden hulluutta ei olisi vanhuuden viisautta..
NYT ON SITTEN RUOKAILU TAPOJA MUUTETTAVA.
5
91
Vastaukset
- capt. cöpenick
Kyllä noita kaikkia ravintoaineksia on kohtuudella voinut käyttää miesmuistin ajan. Leivän päälle 'markkista', paistamiseen voita. Näin meillä on tehty.
Tietenkin vain sen verran, mitä voi päivän aikana kuluttaa. Ilman aktiivista painonsa tarkkailua kilot voivat ryöstäytyä, olen huomannut. - 40kg painava hameell
mARGARIINIA EN OLE 20 VUOTEEN AINAKAAN OSTANUT,Rypsiöljyä sekoitan voihin liukkaammin levittyy leivälle. .Myös jkaiken paistan voilla leipääni kahvileipään latan aina voita ,On taatusti lisä-aineeton .ITSEpaistan leipäni,näin paremmin pienellä eläkkeellä pärjää.
Tv-tri Kiminkinen sanoi kerran, että purkkivitamiinien popsiminen on hänen mielestään aivan turhaa - lusikallinen, pari/vrk ajaa saman asian.
Tuo leivän paistaminen olis hyvä asia useammallekin kuin nykyään pruukataan. Oli se leipäkoneboomikin - ja meni kans.
Olkoot onnellisia ne suomalaiset, joilla on mahdollisuus kalastaa kotipaikkakunnallaan. Kyllähän Kymijoellakin kalastetaan. Syystä jota ihmetellään - minulle Kymestä pyydystetty haukipaisti on hyvää, mutta tekee etovan olon.Ruotsissa jo voista pulaa.Minulla nytkin kilo voita jääkaapissa,kaikki leivonaiset teen voista.
Minulla kolmannenasteen nivelrikko keskiviikkona poistettiin polvesta nestettä,siis oli vettä polvessa.Kortisonia laitettiin tilalle ja nyt toimii,kuin teinitytöllä vaikka rankka remppaviikko takana.
Minulla oli Tia (aivoverenkiertohäiriö) ja olin neurologisellaosatolla muutama vuosi sitten.Pääni kuvattiin ja terveeksi havaittiin,samoin kaulavaltimot olivat kuin tenitytöllä,sanoi tutkiva lekuri
Hoitava lääkäri määräsi minulle lievän kolesterolitason korkeuden vuoksi statiineita simvastatin 40mg.
Söin sitä myrkkyä lähes puoli vuotta ja olin lähes liikuntakyvytön.
Onneksi luin netistä,että nämä statiinit eivät sovi tietyn geenin omaaville,aiheuttavat jopa sydänlihaksenrappeumaa.
Lopetin ja liikuntakyky alkoi palautua normaaliksi- u.m ****
Olisikoos syy siihen että olen koht,terveenä saanut olla tämän pitkän elämäni,
kun olen ollut aika pikkuruokanen ,ja sen mitä syön on oltava sitä parasta . Aina olen juonut paljon maitoa ,ja yleensäkkin maitotuotteita ,jugurttia ja juustoja. n 30vuotta olen myös ruuankanssa nauttinut viiniä.
En kylläkään säännöllisesti , mutta herkutellessa oikein kunnolla , silloin se on paikallaan.
Oluesta en ole koskaan oikein tykännyt ,mitä nyt saunan jälkeen jos on ollut tilaisuus , ,ja niitä tilaisuuksia ei juuri täälä Ruotsissa tule, nimittäin saunailtoja.:=(
Sitä olen aina ihmetellyt kun kehoitetaan olla syömättä iltasella . Sekin on ollut minun jokailtainen nautinto.
Ja unikin tulee kun ei ole nälkä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774