Sinkut-palsta tai paikoissa käyminen yksin

Kävelin tänään iltapäivällä Helsingissä, Kluuvin tienoilla, ja tulin sitten kävelleeksi Fazer-kahvilan ohitse. Minulle tuli heti mieleen Sinkut-palsta, ja päässäni alkoi soida Helsinki-ShangriLa. En kuitenkaan mennyt sisään: katselin paikkaa sivusilmällä, ja se vaikutti sen verran hienolta, että arvioin etten sovi sinne ihmisten joukkoon. Kelasin kuitenkin mielessäni Palstan juttuja ja päätin sittenkin uhmata kohtaloa: käännyin kadun päässä takaisin, ja astelin kahvilaan.

Näin siis Sinkut-palsta vaikuttaa elämääni. En olisi muuten varmaankaan ikinä käynyt siellä. Vastoin kaikkia odotuksia ei kuitenkaan kukaan tullut kysymään, miksi olen siellä yksin, tai suorastaan: kenen luvalla muka olin siellä kun ei seurassanikaan ollut ketään. Kukaan ei edes katsonut päälle, ei paheksuvia ilmeitä, vain kassatyttö noteerasi minut vuorollani viileän ammatillisesti hymyillen. Sain nauttia kahvini ja croissanttini ihan rauhassa. Saatoin tosin silti rikkoa sääntöjä, ja kuitata osakseni paheksuntaa, sillä en tiennyt, olisiko minun pitänyt palauttaa tarjotin, kuppi ja lautanen jonnekin. Odottelin jonkin aikaa, josko joku lähtisi ennen minua, mutta muut (olin silti ainoa, joka oli paikalla yksin) vain itsepintaisesti istuivat pöydissään seurustelemassa kavereidensa kanssa. Jätin tavarat pöydälle ja poistuin. Ärsyttää, kun ei tällaiset asiat ole selviä. Vastaavia painostavia tilanteita tulee, kun en tiedä pitääkö ruoat käydä ravintolassa tilaamassa itse tiskiltä, vai pitääkö odottaa kiltisti tarjoilijaa pöytään.

Mutta lipsuin jo aiheesta, joka on joko se, että vaikuttaako Sinkut-palsta teidänkin elämiinne (jos sellainen sattuu olemaan), tai voiko ihminen käydä erilaisissa paikoissa yksin.

53

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ytghui

      Olen huomannut ajattelevani naapurustun yksineläjämiehistä, että onkohan tuokin joku naisia vihaava atm. Oikeesti.

    • alyn_haamu

      "että vaikuttaako Sinkut-palsta teidänkin elämiinne (jos sellainen sattuu olemaan),"

      Ei vaikuta. Jos mulla olisi minkäänlaista oikeaa elämää mä en täällä viihtyisi hetkeäkään. Mutta minkäs teet kun olet masentunut ja vieraantunut ystävistäsi. Hankala siinä mitään rakentavaa ja mielekästä puuhaa on kehittää.

      "voiko ihminen käydä erilaisissa paikoissa yksin. "

      Voi toki, mutta vähän tyhmältä se tuntuu.

    • WTF!

      Ensiunnäkin, monet naisetkin käyvät yksin mm. kahviloissa.
      Samoin jos pyörähdän ostoskeskuksessa tai kaupungin keskustessa niin mikset menisi kahville vaikkapa yksin?

      Mitä tulee noihin tarjottimiin tai sitten ruuan tilaamiseen ravintolasta niin niitä käytäntöjä ei yleensä tiedä ennen kuin on käynyt siinä ravintolassa ekan kerran.

      Ainakin jos kahvi on kallista kuten yleensä on kahviloissa niin kyllähän se palveluun kuuluu että ne tavarat kerätään sieltä pöydiltä eikä niin että asiakas toimittaa ne jonnekin itse.

      Noinkin ulkopuoliseksi kuin tunnet itsesi ja vaikutat niin silti olet kiinnostunut siitä mitä ihmiset ajattelevat sinusta.

      Asun suuuressa kaupungissa joka ei ole kuitenkaan Helsingin kokoinen eikä tule mieleenkään pohtia moisia. Minähän olen vapaa tekemään mitä tahdon ja asioihin voi suhtautua kuin olisi turisti tai ulkopuolinen muista välittämättä.

      • WTF OMG LOL

        Yksinäisiä miehiä aina sorretaan.

      • En tiedä kyllä vieläkään, miten kyseisessä kahvilassa oikeasti pitäisi toimia, mutta kun eivät huudelleet perään, niin kai se oli OK. Niin kuin joku alempana tässä ketjussa tuumasikin, niillä hinnoilla on ehkä soveliasta odottaa, että asiakkaan ei tarvitse tehdä paljon mitään itse, ei se mikään pikaruokala kuitenkaan ole.

        Mutta tähän minun vain puuttua: "monet naisetkin käyvät yksin mm. kahviloissa."

        En tarkoita olla hyökkäävä tai mitään, mutta niinkö? Ymmärrän että vaikutan jotenkin harhaiselta, mutta ihan totta: ainoat paikat, joissa näen naisten olevan yksin, on aamuisin ja iltapäivisin bussissa matkalla töihin tai töistä kotiin. Kahviloissa he eivät ainakaan täällä käy yksin, eikä myöskään elokuvissa, teatterissa (tosin siellä en käy riittävän usein voidakseni sanoa millään varmuudella), ei olutravintoloissa. Hyvä kun marketissa joskus näkee yksin kulkevia naisia niiden bussien lisäksi.

    • Eipä se vaikuta mitenkään. Aina olen yleensä mennyt yksin joka paikkaan, joskus harvoin on vain ollut joku matkassa. Eikä kukaan oo koskaan ihmetellyt miksi oon ollut yksin... ainakaan sillai että joku ois maininnut asiasta. Tosin tutustun kyllä helposti muihin ihmisiin halutessani, et niitä tuttujakin on reippaasti.

    • Hämärän rajoilta

      LB:n tarinasta minun pitänee olla otettu.

      Tuo tunne, etten sovi hienojen ihmisten joukkoon, tulee suurimmassa osassa julkisista paikoista. Lähinnä kirjastot, pikaruokalat, ei-viihtyisät kahvilat ja marketit ovat sellaisia, joissa minun ei tarvitse miettiä sopivuuttani. Myös paikallinen teatteri- ja orkesteritoiminta tulevat kysymykseen; isossa kaupungissa vietetyn vuoden aikana kynnys lähteä arvostettuihin teattereihin ja konsertteihin olikin sitten liian korkea.

      En tiedä mikä siinä on. Yleensä jos menen johonkin, en ole huonoimmin pukeutunut enkä (luullakseni) eniten moukkakaan. Eikä tämä taida edes liittyä siihen, että olen yksin liikkeellä: tunne olisi todennäköisesti ihan sama, vaikka minulla olisi seuraakin.

      Mitähän tuohon palstan vaikutukseen osaisi sanoa... Ei se enää vaikuta suoraan paljon, täällä on nykyään niin vähän sellaista kirjoittelua, mikä jäisi mieleen. Tunnen muutenkin vähän vieraantuneeni koko MAT-diskurssista.

    • ...........

      Minä en ainakaan suostu korjaamaan pois mitään astioita kahviloissa. Korjatkoon tarjoilijat, siitä niille maksetaan. Muutenkin saa niin tylyä palvelua joka paikassa, saatana.

      En kyllä mieti Sinkut-palstaa missään muualla kuin Sinkut-palstalla. Harvemmin enää täälläkään.

    • utelias nainen

      Sinkut-palsta ei ole vaikuttanut menemisiin tms. mitenkään mutta muuten mun elämään kyllä. Olen huomannut, että suhtaudun varsinkin vieraisiin miehiin suuremmalla epäluulolla. Mietin, että onko tuossakin joku naistenvihaaja, joka yrittää naamioitua tavalliseksi mieheksi. Etsin käytöksestä ja puheista jotain vihjeitä. Tai vielä kauheampi skenaario, että oikeasti kaikki miehet ovat naistenvihaajia. On sekin käynyt mielessä. Tuollaisilla asioilla en aiemmin todellakaan päätäni vaivannut.

      Tällä palstalla olen ensimmäistä kertaa elämässäni törmannyt siihen, että jotkut ihmiset syyttää kaikesta, siis ihan kaikesta, vastakkaista sukupuolta. Se on minusta niin käsittämätöntä, että vaikka kuinka yritän sitä ymmärtää, niin se ei mene jakeluun. Siksi kai se onkin jäänyt päähän pyörimään, kuten mikä vaan ratkaisematon ongelma.

      • 343+3

        Ei totuuden sanominen naisista ole naisvihaa.

      • jshdh

        Selitys on että sukupuolisuus herättää vahvimmat tunteet, myös aggressiivisuuden ja vihan.

      • mies32

        Yrittäisit utelias ymmärtää, että netti nyt on tälläinen. Ei koske vain tätä palstaa. Negatiivisuus ja mielisairaat valloillaan, olkoon aihe mikä hyvänsä. Ei kannata yleistää näiden pohjalta. Toki livenä voit tälläisia miehiä tavata, mutta eiköhän suurin osa miehistä pidä näitä palstan naisvihaajia hulluina.

    • beeinggg

      Kyllähän moni nainen käy yksin kahvilassa. Minäkin käyn yleensä joka päivä yksin ruokatunnilla, joten minut näkee noin 2,5 tuntia joka ikinen viikko ruokatunnilla milloin kahvilassa, milloin Hesessä tai jossakin muussa ruokapaikassa, mitä nyt tässä lähistöllä on. Olen huomannut, että näissä paikoissa on paljon lounasruokailijoita. Jotkut tulevat sinne esim. työkaverinsa kanssa, jotkut yksin kuten minäkin. On paljon esim. reissutyötä tekeviä, jotka yleensä tunnistaa siitä, että he maksavat lounassetelillä ruokansa ja he nimenomaan syövät yksin, kun ovat tulossa/menossa asiakkaalta toimistolle tms.

      Olen avioeron jälkeen opetellut käymään yksin monissa paikoissa: elokuvissa, uimassa, hienommissa ravintoloissa, baarissa, risteilyillä, kylpylässä. Oikeastaan vain kylpylässä on ollut sellainen tunne, että se huone menee ikäänkuin "hukkaan" kun siellä on vaan yksinään, sillä se kokemus olisi ihanaa jakaa oman rakkaan kanssa.

      • sillitrooli

        Jos nainen istuu yksin kahvilassa, niin tulee mielikuva eteerisestä runotytöstä, joka kirjoittaa mietelmiään muistivihkoon ja katselee ohikulkevia ihmisiä. Tai toinen vaihtoehto, kiireisestä uranaisesta tai uranaisen alusta, joka selaa päivyriään tai kännykkänsä kalenteria, ja järjestelee tulevien viikkojen menojaan.

        Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria, jonka luokse mennä kiskomaan kaljaa suruun. Niinpä mies istuu kahvilassa ja hukuttaa surunsa (ja mahdollisesti viimeiset rahansa) kahviin ja jättimunkkiin.

        Näin siis mielikuvien puolelta. Vaikka en DF:n tarinoita jaksakaan lukea, tuppaavat vähän toistamaan itseään, niin kyllä DF:llä silti on pointtinsa tietyissä asioissa.

      • sillitrooli
        sillitrooli kirjoitti:

        Tarkennettakoon vielä sen verran, että yllä mainitsemani mielikuva ei liity mitenkään Boredomiin. Kuvailin pikemminkin jonkinlaista "mediaanimielikuvaa" ihmisten mielistä.

        Eräs hassuimmista asioista tällä palstalla on mielestäni se, että usein kun joku sanoo ääneen sen, mitä kaikki ajattelevat jostain asiasta, niin suuttuneita ja ärsyyntyneitä kommentteja on enemmän kuin ikinä. Voidaan siis todeta, että ihmisiä on siis vaikeampi suututtaa esimerkiksi joillain täysin ylimenevillä rasistisilla tai fasistisilla kommenteilla, kuin vain ihan puhtaasti toteamalla ääneen ne ajatukset, joita useimpien ihmisten päässä liikkuu.

      • jghxkjnhk
        sillitrooli kirjoitti:

        Jos nainen istuu yksin kahvilassa, niin tulee mielikuva eteerisestä runotytöstä, joka kirjoittaa mietelmiään muistivihkoon ja katselee ohikulkevia ihmisiä. Tai toinen vaihtoehto, kiireisestä uranaisesta tai uranaisen alusta, joka selaa päivyriään tai kännykkänsä kalenteria, ja järjestelee tulevien viikkojen menojaan.

        Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria, jonka luokse mennä kiskomaan kaljaa suruun. Niinpä mies istuu kahvilassa ja hukuttaa surunsa (ja mahdollisesti viimeiset rahansa) kahviin ja jättimunkkiin.

        Näin siis mielikuvien puolelta. Vaikka en DF:n tarinoita jaksakaan lukea, tuppaavat vähän toistamaan itseään, niin kyllä DF:llä silti on pointtinsa tietyissä asioissa.

        "Jos nainen istuu yksin kahvilassa, niin tulee mielikuva eteerisestä runotytöstä..."

        "Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria..."

        Siis kenelle tulee? Sulle tulee. DF:lle tulee.

        Minulle ei tule, eikä monelle muullekaan.

      • sillitrooli
        jghxkjnhk kirjoitti:

        Satunnaisotannalla kadulta napatuilta ihmisiltä, niille tulee. Väittäisin.

        Lisäys vielä. Huomaa, että vaikka elämäni onkin aika perseestä, niin minulla on jonkin verran kavereita, joten en kirjoita näitä huomioita oma lehmä ojassa.

      • gkjgxkjgj
        sillitrooli kirjoitti:

        Satunnaisotannalla kadulta napatuilta ihmisiltä, niille tulee. Väittäisin.

        No kokeile. Mene tekemään galluppia, ei se muuten selviä.

      • hfvhfvhf
        gkjgxkjgj kirjoitti:

        No kokeile. Mene tekemään galluppia, ei se muuten selviä.

        Paitsi että jos gallupin tulos ei olisi mieleisesi, et tietysti uskoisi sitä vaan väittäisit vastaajien kaunistelevan vastauksia. Joten ei kannata.

      • sillitrooli
        hfvhfvhf kirjoitti:

        Paitsi että jos gallupin tulos ei olisi mieleisesi, et tietysti uskoisi sitä vaan väittäisit vastaajien kaunistelevan vastauksia. Joten ei kannata.

        Ei vaan ei jaksa. On muutakin tekemistä.

      • sillitrooli kirjoitti:

        Jos nainen istuu yksin kahvilassa, niin tulee mielikuva eteerisestä runotytöstä, joka kirjoittaa mietelmiään muistivihkoon ja katselee ohikulkevia ihmisiä. Tai toinen vaihtoehto, kiireisestä uranaisesta tai uranaisen alusta, joka selaa päivyriään tai kännykkänsä kalenteria, ja järjestelee tulevien viikkojen menojaan.

        Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria, jonka luokse mennä kiskomaan kaljaa suruun. Niinpä mies istuu kahvilassa ja hukuttaa surunsa (ja mahdollisesti viimeiset rahansa) kahviin ja jättimunkkiin.

        Näin siis mielikuvien puolelta. Vaikka en DF:n tarinoita jaksakaan lukea, tuppaavat vähän toistamaan itseään, niin kyllä DF:llä silti on pointtinsa tietyissä asioissa.

        "Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria, jonka luokse mennä kiskomaan kaljaa suruun. Niinpä mies istuu kahvilassa ja hukuttaa surunsa (ja mahdollisesti viimeiset rahansa) kahviin ja jättimunkkiin. "

        Tämä on hyvin totta, sillä ainakin suomessa yksinäisiin miehiin on suhtauduttu joka paikassa aina hyvin kielteisesti.

        "Näin siis mielikuvien puolelta. Vaikka en DF:n tarinoita jaksakaan lukea, tuppaavat vähän toistamaan itseään, niin kyllä DF:llä silti on pointtinsa tietyissä asioissa. "

        Kiva kuulla, kun joskus edes joku osaa mua vähän ymmärtää. Onneksi tältä palstalta löytyy edes joskus muutamia harvoja asiallisia ja fiksuja kirjoittajia, jotka myöntävät myös mun puhuvan ihan asiaa.

      • runotyttö.

        Nyt olen jo tottunut asiaan, mutta muistan miten aikoinaan ihmettelin sitä että varsinkin kaupungissa niin monet miehet eivät ole yksin missään. Ollaan sitten kaljalla, lounastauolla tai kahvilla, aina on raahattava joku mukaan. Eivätkö isot, raavaat raksamiehetkään uskalla ryystää sitä kahvikupppostaan yksin?

        Minä käyn mielelläni yksin joka paikassa. Haluan ajatella omia asioitani enkä kuunnella kun joku höpöttää joutavia siinä vieressä.

      • diu diu
        sillitrooli kirjoitti:

        Ei vaan ei jaksa. On muutakin tekemistä.

        Jaksat kuitenkin kirjoitella tänne kaikenlaisia väittämiäsi totuuksina.

      • Noniinnohhh
        DarkFear kirjoitti:

        "Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria, jonka luokse mennä kiskomaan kaljaa suruun. Niinpä mies istuu kahvilassa ja hukuttaa surunsa (ja mahdollisesti viimeiset rahansa) kahviin ja jättimunkkiin. "

        Tämä on hyvin totta, sillä ainakin suomessa yksinäisiin miehiin on suhtauduttu joka paikassa aina hyvin kielteisesti.

        "Näin siis mielikuvien puolelta. Vaikka en DF:n tarinoita jaksakaan lukea, tuppaavat vähän toistamaan itseään, niin kyllä DF:llä silti on pointtinsa tietyissä asioissa. "

        Kiva kuulla, kun joskus edes joku osaa mua vähän ymmärtää. Onneksi tältä palstalta löytyy edes joskus muutamia harvoja asiallisia ja fiksuja kirjoittajia, jotka myöntävät myös mun puhuvan ihan asiaa.

        Eli siis kirjoittaja on asiallinen ja fiksu, jos on sinun kanssasi samaa mieltä? Oletko koskaan miettinyt sellaista mahdollisuutta, että voisit olla joskus väärässäkin?

        Kyllähän sinä joskus olit sitäkin mieltä, että ihmisellä ei voi olla vaikeuksia, jos hänellä on kavereita..?

      • mies32
        runotyttö. kirjoitti:

        Nyt olen jo tottunut asiaan, mutta muistan miten aikoinaan ihmettelin sitä että varsinkin kaupungissa niin monet miehet eivät ole yksin missään. Ollaan sitten kaljalla, lounastauolla tai kahvilla, aina on raahattava joku mukaan. Eivätkö isot, raavaat raksamiehetkään uskalla ryystää sitä kahvikupppostaan yksin?

        Minä käyn mielelläni yksin joka paikassa. Haluan ajatella omia asioitani enkä kuunnella kun joku höpöttää joutavia siinä vieressä.

        Minä olen tässä kyllä samanlainen kuin sinä. Toki kavereiden kanssa yleensä käy jos sattuu olemaan helposti saatavilla, mutta en välttämättä jaksa alkaa soittamaan kenellekään vaikka tietäisinkin, että joku on vapaalla samalla suunnalla. Tykkään käydä yksin, katsella ihmisiä ja lukea lehden, nauttia kahvista jne..
        Tykkään myös kavereiden seurasta, mutta ei yksinkään ongelmia ole.

      • mies32
        sillitrooli kirjoitti:

        Jos nainen istuu yksin kahvilassa, niin tulee mielikuva eteerisestä runotytöstä, joka kirjoittaa mietelmiään muistivihkoon ja katselee ohikulkevia ihmisiä. Tai toinen vaihtoehto, kiireisestä uranaisesta tai uranaisen alusta, joka selaa päivyriään tai kännykkänsä kalenteria, ja järjestelee tulevien viikkojen menojaan.

        Jos mies istuu yksin kahvilassa, tulee mielikuva miehestä, jolla ei ole edes kaveria, jonka luokse mennä kiskomaan kaljaa suruun. Niinpä mies istuu kahvilassa ja hukuttaa surunsa (ja mahdollisesti viimeiset rahansa) kahviin ja jättimunkkiin.

        Näin siis mielikuvien puolelta. Vaikka en DF:n tarinoita jaksakaan lukea, tuppaavat vähän toistamaan itseään, niin kyllä DF:llä silti on pointtinsa tietyissä asioissa.

        No eipä ole itselle tullut ainakaan vuosiin mieleen tuollaiset mielikuvat yksinäisistä miehistä kahviloissa, mutta kyllä tuota ajattelua varmaan edelleen esiintyy. Mitä sitten tulee mieleen noin ajattelevista? Ei ainakaan mitään kovin henkevää.

    • King Solitude

      Ei sentään elämään mutta ajatuksiin jossain määrin ehkä.

      Voihan ihminen käydä yksinkin eri paikoissa, mutta yleensä se rajoittuu vain siihen että toimittaa asian mitä oli tullut tekemään. Ei ole syytä sen kauemmin jäädä 'hengaamaan' paikalle, ellei sitten ala juttusille jonkun tuntemattoman kanssa. Edes yhden kaverin kanssa tilanne muuttuu sitten kertaheitolla. Hän on se joka antaa tekosyyn jäädä kauemmaksiin aikaa paikalle ja liittyä saumattomasti yleiseen ja yleisesti hyväksyttyyn rekvisiittaan sekä vice versa (toisinpäin) tietenkin. Itse asiassa väitän että kaksi ihmistä voisivat istua puhumatta kahvilassa vaikka sulkemis-aikaan asti eikä kukaan olisi sitä mielessään tai ääneen ihmettelemässä. Mutta jos yksi henkilö tekisi saman, selaillen sadatta kertaa samaa sanomalehteään, häntä pidettäisiin ensin outona, sitten ehkä hulluna ja lopulta vähintäänkin epäilyttävänä, ja ennenpitkää kassatyttö todennäköisesti tulisi sanomaan että 'Voisitteko poistua? Häiritsette asiakkaitamme'.

      Täytyy kysyä että mitä sitten ajattelit tai odotit tehdessäsi päätöksen kahvilaan astumisesta? Ajattelitko juovasi maukkaan kahvin ja ehkä herkullisen leivoksen kanssa, lukien samalla tuoreen sanomalehden, vai odotitko ehkä kohtaavasi elämäsi naisen vaikkapa tuon kassatytön muodossa, joka tarjoilisikin 'lohipiirakkaa' ja kahvikerma(vaahdon) paljaiden nänniensä päältä sulkemisajan jälkeen?

    • Reipas Mies

      No tämän AP:n fiilistely nyt menee "kuinka voitan päänsisäiset keijuni" kategoriaan, kun kaffilassa ei sosiaalista kontaktia otettu tuntemattomaan. Kassatyttö ei ole vastaus.

      Nämä perusteet, että sosiaalinen tila otetaan haltuun on oltava kunnossa, eikä DF-mäisesti pelättävä mitä muut näkee. DF:llä on järjen hiven siinä että osaa ajatella fiksusti oman käytöksen olemusta muiden silmissä, "normaalit" eivät tätä asiaa useinkaan ajattele.

      Se mielikuva millaiseksi muut mieltävät juuri itsensä ei saa olla niin vahva mitä palstan useilla miehillä onkin. Kun on itsetunto kohdallaan, "saa tehdä" asioita vapautuneesti.

      Pystyin saavuttamaan omalla tasollani sen sosiaalisuuden jonka sosiaaliset klikkini estivät vuosikaudet. Sain kadotetun osan minuudestani takaisin, "normaaliuteni" ellen sanoisi. Jota myöten sinkut palsta ei anna enää yhteen kuuluvuutta kuten ennen. Miksi antaisikaan.

      Ja kyllä, yksin liikkuva mies jää statistiksi. Katsokaa marketteihin, siellä on mies ja nainen kahdestaan ostoksilla, tai ne "sinkut" ostos korinsa kanssa.

      Yleistänkö? Paljonkin. Pointtini on että luulemme paljon ihmisistä, vaikkemme tiedä heistä mitään. Miksi tuntematonta liikuttaa onko toinen tuntematon sinkku, eronnut, karannut, lesbo vai miesten perään? Ilman tutustumista asialla ei ole juurikaan painoarvoa.

      Minusta on kovin homomaista istua muotikahvilassa mieskaverin kanssa ollakseen näytillä että "hei tässä on mun kamu" hakeakseen sosiaalista hyväksyntää tuiki tuntemattomilta ihmisiltä. Sen sijaan auton ja mp:n rassailu tallilla jätkäporukalla on hyvinkin perusteltua.

      • "Nämä perusteet, että sosiaalinen tila otetaan haltuun on oltava kunnossa, eikä DF-mäisesti pelättävä mitä muut näkee. DF:llä on järjen hiven siinä että osaa ajatella fiksusti oman käytöksen olemusta muiden silmissä, "normaalit" eivät tätä asiaa useinkaan ajattele. "

        Yksin se ei vaan ole helppoa tollainen, jos pitäisi ottaa tila niin sanotusti haltuunsa. Hyvä kun ymmärrät sen, mitä mä tarkoitan sillä, että mitä muut ihmiset ajattelevat.

      • ------
        DarkFear kirjoitti:

        "Nämä perusteet, että sosiaalinen tila otetaan haltuun on oltava kunnossa, eikä DF-mäisesti pelättävä mitä muut näkee. DF:llä on järjen hiven siinä että osaa ajatella fiksusti oman käytöksen olemusta muiden silmissä, "normaalit" eivät tätä asiaa useinkaan ajattele. "

        Yksin se ei vaan ole helppoa tollainen, jos pitäisi ottaa tila niin sanotusti haltuunsa. Hyvä kun ymmärrät sen, mitä mä tarkoitan sillä, että mitä muut ihmiset ajattelevat.

        Ihmiset suhtautuu suhun juuri niin kuin itse suhtaudut itseesi. Jos menet itsevarmana kahvilaan, ketään ei kiinnosta yksin olosi tai saatat vaikuttaa jopa coolilta lone riderilta, jos taas menet sinne epävarmana pälyillen muiden reaktiota, muut katsovat että mikähän hiippari tuokin on.

      • mies32

        Käykö kukaan muotikahvilassa esittelemässä kamuaan? Enpä usko. Eiköhän kyse ole ihan vaan tapaamisesta ja kahvittelusta, kuten kenellä tahansa. Niin ja tietysti kahvila on saatettu valita osaksi silläkin perusteella, että siellä käy kauniita naisia tai muuten vaan siistejä ihmisiä / sellaisia ihmisiä, joiden seuraan omasta mielestään sopii tai joiden seurassa haluaa olla.

    • oot luuseri

      Selkäsi takana ne pilkkasi sua, yksinäinen nörtti.

      • Yksinäinen Susi

        *******Selkäsi takana ne pilkkasi sua, yksinäinen nörtti.******

        No mitä väliä sillä on mitä tuntemattomat ihmiset minusta ajattelevat, aivan samantekevää.

        EVVVK

    • Yksinäinen Susi

      Itse olen sinut yksinäisyyteni kanssa,

      Toki kavereita on, mutta he ovat jo parisuhteessa, eivätkä viitsi lähteä kanssani baareihin tai risteilylle, he ovat nykyään enää sellaisia "hei, mitäs kuuluu, nähdään joskus, heippa taas" -kavereita, eli vähän ollaan enää tekemisissä, ehkä 1-2 kertaa vuodessa joku saunailta-tyyppinen miittinki.

      Olennaisinta tässä sinut yksinäisyyteni-jutun kanssa on, etten tarvi enkä kaipaa muiden hyväksyntää, ei siisol hyväksytyksi tulemisen tarvetta, varsinkaan tuntemattomien ihmisten taholta, läheisset ihmiset taas eivät ihmettele yksin liikkumistani maailman turuilla, koska ymmärtävät tilanteeni, ja mistä se johtuuu.

      Tuntemattomien hyväksyntää en siis tarvi, joten heidän saamansa mielikuva minusta on aivan samantekevä minulle.

    • nöösi_poika

      "voiko ihminen käydä erilaisissa paikoissa yksin. "

      Viimeksi kun ajoin Lamborghinilla en edes kaivannut seuraa. Sen verran vähän on kavereille tilaa tarjolla.

      Eli ainakaan superauton ratin takansa ei ole seuraa vailla.

      Ja kyllä, olen ajanut Lamborghinilla, mutta en ole eläissäni ollut edes vaikkapa elokuvissa naisen seurassa. Tuo naisseuran saamien on niin vaikeaa.

    • jaa3

      Mitä asiaa slla oli?

    • -M-

      Silloin harvoin kun käyn oluella tai jopa oikein yökerhossa yksin, niin mietin usein naisten passiivisuutta aloitteenteossa. Ennenkin tiesin kyllä että naiset eivät tee aloitteita minulle, mutta tätä palstaa lukiessa olen tajunnut ei se kosketa pelkästään minua. Korostan että tällaisia asioita ei missään nimessä saisi ajatella silloin!

      Jos joskus käy niin että joku nainen katsoo silmiin, niin mietin että "tuossa oli hänen käsityksensä aloitteesta" ja harmistun entistäkin enemmän.

      Kieltämättä tämän palstan lukeminen on tuonut tiettyä tieteellisyyttä näihin pariutumisasioihin. Huono juttuhan se varmaan on omalta kannaltani, mutta joskus tunnen siitä pientä ylpeyttäkin, oli se perusteltua tai ei.

    • AT-Face

      Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan
      Tummat miehet käyvät pokaamassa teinihuoran
      Hurraa huhhahhei, mistä halvimmalla saadaan
      Sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La.

    • mies32

      Arvon Loordi,
      sinun pitäisi relata ihan helvetisti. En voi käsittää, että sinulle noin kolmekymppisenä sinkkumiehenä kahvilassa käyminen on tuollainen haaste ja operaatio. Onkohan kyseessä joku tauti vai elämänkokemattomuus vai mikä?

      Mutta hyvä, että nyt voitit tämän haasteen. Tästä palstasta on siis selvästi ollut apua ainakin tässä tapauksessa. Uskoakseni sinusta tulee rennompi ja vähemmän turhasta stressaava vain kovien kokemusten kautta. Ala siis tarkoituksella hakeutua enemmän ja enemmän extreme-kokemuksia kohti. Tarkoittaen extremeä sinulle, vaikkakin ne yleiset extreme-jutut varmaan monesti toimivat myös sinulle.

      Parasta sinulle olisi heittäytyä joksikin aikaa täysin rentuksi. Koluta Kallion baareja kännissä, herätä aamulla krapulaan vai lähteäksesi krapulakaljalle ja pizzalle. Siinä samalla rellestäessäsi menettäisit työpaikkasi, joutuisit tappeluihin ja niiden takia pari kertaa putkaan, tapaisit monenlaista särmikästä hahmoa, ehkä uusia kavereitakin.. Parasta olisi jos olisi joku hyvä kaveri näyttämässä tien renttuiluun. Välillä joisit niin, että muisti menee, etkä tietäisi missä olet kun heräät. Tässä alkaisi jossain vaiheessa olla väkisinkin myös kontaktia naisiin.
      Tuollaista elämää kun olisit viettänyt edes puoli vuotta, olisit lopun ikääsi huomattavasti rennompi ja vähemmän stressaava tarjottimien palautuspisteistä tai tanssikursseista. Tuo olisi ikään kuin aikuistumisriitti.

      Harmi vaan, että osaltaan noinkin aikuisessa elämänvaiheessa kuin sinä olet, on irrottautuminen tietysti vaikeaa. Siksi moni ätmiytymisvaarassa oleva pelastaakin elämänsä jo 18-22-vuotiaana opiskelijaelämän riennoissa. Silloin on paremmin varaa renttuilla ja irrotella.

      Ehkä vielä parempi jos ainakin osa renttuilusta tapahtuu ulkomailla. Se jos mikä kasvattaa.

      Itse olen vähän tuollaisella lääkityksellä päässyt turhasta jännittämisestä, tosin kyllä siitä varmaan maksaa hintaa edelleen jollain tapaa.

      • En tiedä, miten paljon minulla on uskottavuutta, mutta siis tämä (vuoden takainen) kertomus on pieni dramatisaatio, johon sain inspiraation Hämärän Rajoilla -nimimerkin kappaleesta ja palstalla vielä silloin vaikuttaneesta DarkFear -nimimerkistä, jolla todella oli vaikeuksia käydä yksin missään. Et ole varmaan lukenut hänen lukuisia, pitkiä keskusteluketjujaan, joissa hän koitti todistella, ettei mies voi/saa/pysty menemään yksin minnekään.

        Sinänsä olet kyllä oikeassa, voisin "relata" enemmän, varsinkin naisten suhteen, mutta ongelma ei ole ihan niin suuri kuin nyt tunnut luulevan. (Olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että on vähän stressaavaa kun ei aina tiedä oikeasta ravintolakoodista - mutta se ei siis ole estänyt minua käymästä niissä).

      • mies32
        lord.boredom kirjoitti:

        En tiedä, miten paljon minulla on uskottavuutta, mutta siis tämä (vuoden takainen) kertomus on pieni dramatisaatio, johon sain inspiraation Hämärän Rajoilla -nimimerkin kappaleesta ja palstalla vielä silloin vaikuttaneesta DarkFear -nimimerkistä, jolla todella oli vaikeuksia käydä yksin missään. Et ole varmaan lukenut hänen lukuisia, pitkiä keskusteluketjujaan, joissa hän koitti todistella, ettei mies voi/saa/pysty menemään yksin minnekään.

        Sinänsä olet kyllä oikeassa, voisin "relata" enemmän, varsinkin naisten suhteen, mutta ongelma ei ole ihan niin suuri kuin nyt tunnut luulevan. (Olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että on vähän stressaavaa kun ei aina tiedä oikeasta ravintolakoodista - mutta se ei siis ole estänyt minua käymästä niissä).

        Aa, dramatisaationa tuo asettuukin vähän paremmin uomiinsa, kun et ihan noin hullulta ole muuten vaikuttanut.. En ole tosiaan DarkFearista kuullutkaan.

        Joo, ainahan noissa omat koodinsa on, jotka ahdistavat enemmän tai vähemmän melkein ketä tahansa ensikertalaista.

      • teeee teeeeeeeeeeeee
        mies32 kirjoitti:

        Aa, dramatisaationa tuo asettuukin vähän paremmin uomiinsa, kun et ihan noin hullulta ole muuten vaikuttanut.. En ole tosiaan DarkFearista kuullutkaan.

        Joo, ainahan noissa omat koodinsa on, jotka ahdistavat enemmän tai vähemmän melkein ketä tahansa ensikertalaista.

        Googlaa DarkFear ja risteily. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen aihe.

    • mies 27

      Itse olen käynyt viime vuosina useimmiten yksin esim. leffoissa, kun olen itse omatoimisesti lopettanut muutaman kaverisuhteen (sain tarpeekseni eräiden kavereitteni oikuista), ja muutama hyvä kaveri joka itselläni on, eivät välttämättä aina ehdi tai ole kiinnostuneita tulemaan katsomaan juuri samaa leffaa. Kävin aikaisemmin monesti yhden tai kahden kaverin kanssa leffassa, eikä nykyään yksin leffoissa käyminen tunnu sen omituisemmalta, pääasiassahan siinä keskitytään itse leffaan eikä kaveriin.

      Jos jotkut pelkäävät, että joku naisporukka pitää sua luuserina tjms. kun tulet yksin leffaan, niin eipä siellä jo trailereiden alettua ja valojen himmettyä kukaan kiinnitä enää huomiota kanssakatsojiin, joten suht turhaa pelkoa. Kaikki keskittyy siihen lefffaan, eikä spekuloimaan, mikä on tuonkin ''hyypiön'' tarina kun tulee yksin leffateatteriin. Myös leffan jälkeen nämä ''porukat'' puhuvat enemmän siitä leffasta kun miettii jotain muita katsojia.

      Olen myös nähnyt leffateattereissa suht paljon yksin katsomaan tulleita naisia, mutta en ole alkanut heittämään mitään aloitteita heille, kun se ei ole ihan otollisin paikka ja tilanne kyseiseen toimeen. Saattaahan siinä ohimennen ajatella, että tolla ei välttämättä ole itseni tavoin paljoa kavereita tai sitten ei kavereita jotka olisivat kiinnostuneita samasta leffasta, mutta ei silläkään mitään väliä ole, saman arvoisia ihmisiä ne yksinäisemmätkin ovat kuin suurissa porukoissa pyörivät solialisti-wanna beet.

      Ehkä jotkut saattavat ajatellakin että olen joku yksinäinen ATM-luuseri tai mitä ikinä, mutta en paljoa mieti muiden mahdollisia ajatuksia itsestäni, kun tiedän, että mulla on kuitenkin muutamia hyviä kavereita vielä. Joten olen suht sinut itseni kanssa, yksin liikkuesssa julkisissa paikoissa.

      • ......

        Eipä ole tullut edes mieleen mikään tuollainen. Itse käyn mieluiten yksin elokuvissa. Elokuviin rupattelemaan tulleet kaveriporukat pitäisi heittää pihalle.

    • Yksin ei kyllä

      voi mennä minnekään!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      104
      2942
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      311
      2233
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      125
      2065
    4. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      150
      2007
    5. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1440
    6. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      28
      1163
    7. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      114
      1107
    8. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      38
      1057
    9. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      55
      982
    10. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      46
      868
    Aihe