Kuinka Apostoli Paavali suhtautui Sapattiin?

Kaikkialla, minne Paavali poikkesi lähetysmatkoillaan, hän meni sapattina juutalaisten synagoogaan, missä sellainen vain oli.
Nyt ehkä joku huomauttaa, hän teki niin sen tähden kun juutalaiset olivat koolla sapatin päivänä, että hänelle tarjoutui hyvä tilaisuus saarnata heille evankeliumia.

Mutta kun hän saapui Pisidan Antiokiaan ja meni kuten tavallista synagoogaan sapattina. Hän puhui niin vaikuttavasti heille evankeliumia ja pelastuksesta. Syntyi erimielisyyttä, niinkuin niin usein syntyy, kun puhdasta ja selvää totuutta julistetaan,
Kutsuttiin koolle uusi kokous. Pakanoiden oli myös saatava kuulla, joten kokous tietenkin pidettiin sunnuntaina? Ei lainkaan.
Ei pidetty sunnuntaina, sillä luemme: Seuraavana sapattina kokoontui lähes koko kaupunki kuulemaan Jumalan Sanaa.

Ja sanotaan edelleen, että pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran Sanaa ja uskoivat.
Paavalilla olisi ollut erinomainen tilaisuus koota pakanat viikon ensimmäisenä päivänä sapatin asemasta, jos hän olisi pitänyt sunnuntaita pyhänä ja olisi tuntenut velvollisuutensa olevan opettaa sitä pakanoillekin.
Mutta hän ei menetellyt niin. Hän seurasi Jeesuksen antamaa esimerkkiä kaikessa.Apt.13: 42-48.

Myöhemmin Paavali tuli Tessalonikaan. Siellä hän myöskin tapansa mukaan meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista.
Apt.17:2.

Samoin Korinttoon kun hän meni, sielläkin hän menee joka sapatti synagoogaan ja todistaa juutalaisille ja kreikkalaisille evankeliumin totuudesta.
Sielläkin herää vastustusta. Hänen täytyy pitää kokouksia yksityistaloissa.Monet pakanat vastaanottavat Kristuksen Vapahtajanaan. Mutta yhtä sanaakaan ei mainita siitä, että he olisivat muuttaneet kokoontumisensa sunnuntaiksi.
Apt.18:4-11.
Kirjeissään Paavali käyttää selvää kieltä puhuessaan Jumalan laista. Mutta hän ei ollut oppinut eikä saanut julistamaansa evankeliumia keneltäkään ihmiseltä, vaan Jeesuksen Kristuksen suoranaisen ilmestyksen kautta. Gal.1:11,12.

12

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      Vietti sapattia. Se on selvä.

      • pyh!

        Kyseisen sivun hölynpöly on potaskaa, tyypillistä antiadventistien sillisalaattipaskaa.


      • sillipaska
        pyh! kirjoitti:

        Kyseisen sivun hölynpöly on potaskaa, tyypillistä antiadventistien sillisalaattipaskaa.

        Mikä tuolla sivulla sillisalaattipaskaa?


    • sillipaska

      Joh. 5:17-18
      17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä." [Joh. 9:4, Joh. 14:10]
      18 Tämä vain lisäsi juutalaisten halua ottaa Jeesus hengiltä. Hänhän ei ainoastaan rikkonut sapattikäskyä, vaan vieläpä sanoi Jumalaa omaksi isäkseen ja teki siten itsestään Jumalan vertaisen. [Joh. 10:33

      Miksi Jeesus rikkoisi sapatinkäskyä jos se on niin suuri kynnyskysymys adventistien taivaaseenpääsemiseksi?

      • Fniss!

        Juutalaisten mielestä hän rikkoi sapattikäskyn. Mutta rikkoiko hän sen oikeasti? Ei. Luitko, millä tavalla Jeesus muka sapatin rikkoi? Hän paransi sairaan miehen. Onko se sinun mielestäsi sapatin rikkomista, sillä sapattina on lupa tehdä hyvää?


      • Fniss, nimimerkille.
        Fniss! kirjoitti:

        Juutalaisten mielestä hän rikkoi sapattikäskyn. Mutta rikkoiko hän sen oikeasti? Ei. Luitko, millä tavalla Jeesus muka sapatin rikkoi? Hän paransi sairaan miehen. Onko se sinun mielestäsi sapatin rikkomista, sillä sapattina on lupa tehdä hyvää?

        Fniss. tällä edellisen vertauksen käyttäjällä, sillä on omantunnon vaikeuksia.
        He puolustavat kirpputorikäyntejä, joutavanpäiväisiä hommia ym. sillä, että pistävät Jeesuksen rinnalle ja sanovat.

        Katsokaa, Jeesuskin tekee työtä taukomatta, hakkaa halkoja, käy kirpputorilla, etsii leikkikaluja kaupoista ym. Sitä mitä mekin teemme.

        Ai... minäkö erehdyin? Ei kait? he sanovat.

        Jeesus tekee sen evankeliumin eteenpäinmenon takia työtä jatkuvasti, mutta nämä kirppisihmiset eivät, vaan hykertelevät lummpuja käsissään ja luulevat niistä saavansa kuninkaanjuhlinsa puvun tehtyä.

        On siinä vinha ero, mutta eiväthän he sitä näe, eivätkä ymmärrä.
        Se lumppukasa on niin rakas.

        muttei se Jeesuksen tarkoittama työ, lähimmäisen puolesta, siitä he viis veisaavat.


      • pyh!

        Jeesus ei rikkonut Jumalan lain sapattikäskyä, vaan juutalaisten perinnäissääntökokoelmaa.

        Jos Jeesus olisi rikkonut Jumalan lain sapattikäskyä, hän olisi tehnyt SYNTIÄ.


      • täsmennystä
        pyh! kirjoitti:

        Jeesus ei rikkonut Jumalan lain sapattikäskyä, vaan juutalaisten perinnäissääntökokoelmaa.

        Jos Jeesus olisi rikkonut Jumalan lain sapattikäskyä, hän olisi tehnyt SYNTIÄ.

        Adventistien tapojen seuraaminen ei liity kristinuskoon.
        Heillä on ikiomat perinnäissääntösä.


      • kysyjä vain...
        täsmennystä kirjoitti:

        Adventistien tapojen seuraaminen ei liity kristinuskoon.
        Heillä on ikiomat perinnäissääntösä.

        Voitko vähän paremmin täsmentää mitkä adventistien tapojen tapa ei kuulu kristinuskoon, ja mitä heillä on ikiomia perinnäissääntöjä?


      • lisää täsmennystä
        täsmennystä kirjoitti:

        Adventistien tapojen seuraaminen ei liity kristinuskoon.
        Heillä on ikiomat perinnäissääntösä.

        Adventismi seuraa Raamattua. Jos Jumalan sanan seuraaminen ei mielestäsi mitenkään liity kristinuskoon, niin kerrotko mitä sinä kristinuskolla tarkoitat.


    • dostojevski

      Paavali vietti sapattia, niinkuin muutkin juutalaiset. Eliväthän he edelleenkin Mooseksen lain alaisuudessa. Vasta Kristus Jeesuksen ristinkuolemassa Vanhan Liiton lainalaisuus muuttui Uuden Liiton armoliitoksi, jonka sinettinä toimii myös tänäänkin Jeesuksen veri, joka on sama kuin Pyhä Henki.

      Kristus Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1334
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      51
      1279
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1085
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      115
      999
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      52
      636
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      142
      599
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      552
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      495
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      473
    Aihe