Olen päättänyt käyttää vähäiset roponi koko joulukuun ajan jonnekkin muualle kuin k- tai s-ryhmän kauppohin. Vaihtoehtoina on Valintatalo, M-Market, 2 eri lihakauppaa, LIDL, tarjoustalo jne. Katson sitten tammikuun alussa, että onko rahaa mennyt paljonkin enemmän.
Tämä on yhden naisen kannanotto.
Tämä on yhden naisen kannanotto.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Osta vaikka r kioskilta, ei sinun roposi kauppiaita kiinnosta. Parempi vaan kun et tule kunnon kauppaan nyhjäämään.
Edellinen ei käsitä, että asiakkaista se kauppias leipänsä saa. Pienituloisena eläkeparina hyödynnämme läheisten s- ja k-kaupan tarjoukset ja käymme kerran viikossa Lidl essä ja citymarketissa muutaman kilometrin päässä. Ostoskassiimme kertyy hyvin edullisia ruokatarvikkeita ja varsinkin lidlén vihanneksia tuoreina ja pakasteina. Ruokamenomme on 200 euroa kuussa, sisältäen pesuaineet ja paperit. Teen ruuan itse, eineksiä emme käytä. Kotivarana on itse kerätyt marjat ja sienet, mies metsästää ja kalastaa harrastuksenaan. Mikäli ostaisin kaiken ja vain läheisestä k-kaupasta olisivat ruokatarvikkeet noin 100 euroa kalliimpia ( kirjanpito ja hintojen tarkkailu todistavat sen ). Meille säästyneet eurot suovat muita mukavia asioita. Hölmöä on takertua johonkin statusajatteluun kauppaa valitessaan.
Olen käynyt Lidlissä jo vuosikaudet ja hyljännyt poonuskortit.Selvää voittoa ja saan poonukseni suoraan kassalla käteen - halvempana ostoskärrynä nimittäin.Tarjoustalosta haen säännöllisesti pesuaineet ja paperit ja kaiken hygieniatuotteen ellen Lidlistä jostain syystä osta.
K ja S ryhmää en enää tue. Asiakkaan rahastaminen ja kusettaminen saa minun puolestani loppua tähän paikkaan.
Sattumalta K-ryhmän kaupat olivat juuri asiakastyytyväisyydessäkin huippua, S-ryhmä toisena ja aatun valinta huonoa valintatalon tasoa. Mielestäni hinta on osa asiakastyytyväisyyttä, ainakin minun mielestä, jos hinta ei ole kohdillaan niin en ole tyytyväinen. Olen minäkin joskus käynyt aatun valinnassa mutta sen jälkeen piti mennä vielä K-kauppaan ruokaostoksille.
Lidl on oikeasti ollut hyvä kauppa josta saa samalla rahalla enemmän kuin muista kaupoista.
k-kaupan asiakas käy sitten kookaupassa. suomalainen tuulipukujuntti kuvittelee että kovalla hinnalla saa laatua.
vuan minäpä menen liiteriin ja ostan samaa tavaraa eri paketissa ja usein jopa parempaa vielä edullisempaan hintaan.
"vuan minäpä menen liiteriin ja ostan samaa tavaraa eri paketissa ja usein jopa parempaa vielä edullisempaan hintaan. "
Aika suppea on ruokavalikoimasi, kun Lidlin tarjonta riittää.
Vaativaisempi asiakas saa sieltä vain jotain pientä vaihtelua - suurimman osan ostoksistaan joutuu tekemään muista kaupoista sekä kauppahalleista ja toreilta. Jos ei valmiiksi maustettu moska kelpaa, kannattaa suunnata kauppahalleihin tai hyvillä lihatiskeillä varustettuihin parempiin kauppoihin (joita ei pienemmistä kaupungeista löydy ja suurimmistakin vain jokunen).
Minä kaipaan entisiä t-kauppoja ja näinhän olisi hintakilpailua. Nyt röyhkeästi vaa hintoja nostetaan ,kun ei ole kilpailua S-LEVITTÄÄ siipensä ,joka nurkkaan porvarien kauppa.
Teet "täsmätarkkailun" ja vertailun, mutta tuskinpa kulutat samoin kuin aiemmin kun olet "tarkkailuvaihde päällä"!
Itse käytän S-kauppaa, koska se oma lähikauppani ja tarjonta on mieleiseni perusarkeen ja jopa juhlaankin!
Meidän kahden aikuisen perhe kuluttaa vaatimattomat 700-900€/kk ruokakauppaan ja ravintolassa syömiseen, mutta sekin antaa kertymää s-tilille itsestään, koska muutoinkin söisimme ravintoloissa ja ostaisimme ruokakaupan tarjontaa!...