"Oikeaa kannattaa odottaa"

Myös ennen pettämistä oli paljon, tosin painottunut enemmän miehiin kuin tänä päivänä. Ennen oli väkivaltaa ja juoppoja ja huonoja suhteita ihan varmaan saman vrran kuin tänä päivänä. Mummoikäisissä on suhteellisen tavallista että pari ei nukkuu kumppaninsa kanssa edes samassa sängyssä tai heillä ei ole yhteisten lasten ja kodin lisäksi paljonkaan kosketuspintaa.

Mutta se on totta, että liitoissa pystyttiin. Luultavasti syy on se, että kestettiin ja hyväksyttiin enemmän ja avioero on ollut häpeä. Naisilla ei myöskään ollut monesti taloudellisia mahdollisuuksia erota, vaan elämä oli otettava sellaisena kuin se tuli. Jos avioelämä oli helvetti, sitten siihen vaan tyydyttiin.

Kumppanin suhteen yhdestä ei kannata tinkiä: tunteet. Kaikki muu on loppujen lopuksi epäoleellista.

Ennen vanhaan todellakin ei odotettu sitä oikeaa saapuvaksi vaan mentiin mahdollisimman äkkiä ja nuorina naimisiin. Ennen ei edes uskottu mihinkään "oikeaan" vaan ajateltiin että rakkaus tulee sitten perässä kunhan valitsee hyvää perheenisäainesta olevan miehen joka tuo luotettavasti leivän pöytään tai kodinhengetär naisen joka huolehtii kodin lisäksi lapsista ja miehestään. Rakkaudella oli aika vähän tekemistä useimmissa avioliitoissa. Järkiavioliittoja suosittiin. Toinen vaihtoehto oli sitten jos tyttö tuli raskaaksi ennen avioliittoa seksiä harrastettuaan jolloin useinkaan ei katsottu olevan enää muuta vaihtoehtoa kuin pakottaa pari naimisiin tahtoivatpa tai eivät ja olipa mies sitten kuinka kelvoton hyvänsä. Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset olivat suuri häpeä ja naisella ei yksin ollut juuri mitään mahdollisuuksia kasvattaa ja elättää lastaan. Mikäli lapsen isä ei naimisiin suostunut tai miehen suku oli vaikutusvaltaisempaa eikä liittoa hyväksynyt niin tyttö pakotettiin yleensä toiselle paikkakunnalle raskauden ja synnytyksen ajaksi vähintään ja lapsi annettiin pois. Nämä entisaikojen ihannoinnit täällä lähinnä huvittaa kun kuunnellut äidiltä, isältä, mummeilta ja vaareilta millaista entisaikojen avioliitot ja seurustelut olivat. Hyvin harva oli liitoissaan onnellisia mutta siitä ei ollut sopivaa puhua tai edes ajatella asiaa saati valittaa. Piti olla kiitollinen vaikka olisi kuinka onneton ja kelvottoman tai epäsopivan ihmisen kanssa yhdessä. Kulissit ulospäin olivat tärkeät ja ihmisten onnellisuus koettiin lähinnä turhamaisena ja itsekkäänä hömpötyksenä. Pitkään yhdessä eläessään osa pariskunnista sopeutui tilanteeseen ja ajan kanssa kiintyi puolisoonsa, mutta monet olivat erittäin onnettomia koko ikänsä.

Maailma on muuttunut kirjoitti:

Myös ennen pettämistä oli paljon, tosin painottunut enemmän miehiin kuin tänä päivänä. Ennen oli väkivaltaa ja juoppoja ja huonoja suhteita ihan varmaan saman vrran kuin tänä päivänä. Mummoikäisissä on suhteellisen tavallista että pari ei nukkuu kumppaninsa kanssa edes samassa sängyssä tai heillä ei ole yhteisten lasten ja kodin lisäksi paljonkaan kosketuspintaa.

Mutta se on totta, että liitoissa pystyttiin. Luultavasti syy on se, että kestettiin ja hyväksyttiin enemmän ja avioero on ollut häpeä. Naisilla ei myöskään ollut monesti taloudellisia mahdollisuuksia erota, vaan elämä oli otettava sellaisena kuin se tuli. Jos avioelämä oli helvetti, sitten siihen vaan tyydyttiin.

Kumppanin suhteen yhdestä ei kannata tinkiä: tunteet. Kaikki muu on loppujen lopuksi epäoleellista.

Lue lisää

Tunteiden lisäksi oleellista on pitää huolta, että saa hyvää kohtelua kumppaniltaan. Se kyllä taitaa yleensä seurata aidoista tunteista.

Muuten paljossa samaa mieltä kanssasi.

Minulla on aina ollut, ja on edelleen se tunne etten pystyisi seurustelemaan kenenkään vain "ihan kivan" kanssa. Vaan tiettyjen elämän perusarvojen pitää kohdata, olla toisiinsa sopivia. Olen kohdannut tähän mennessä karkeasti arvioiden 45 oman ikäluokkani naista joiden kanssa ajatusmaailmat on silminnähden samanlaiset. He on kaikki olleet varattuja.

Se ettei ole asuntolainaa tai lasta on huomattavasti pienempi murhe kuin se, ettei ole koskaan ollut todellista mahdollisuutta seurustella henkisesti ja fyysisesti sopivan naisen kanssa. Kun näitä naisia kuitenkin on olemassa huomattavan paljon.

Tilanne on tavallaan myös oravanpyörä. Jos haluat unohtaa naiset ja yksinäisyyden, keskityt omiin tekemisiisi. Kohta huomaat olevasi vielä yksinäisempi ja lähdet ulos ihmisten pariin. Näet onnellisia pareja ja haluaisit itsekin seurustella. Ei onnistu - ja sama alusta uudelleen. Huokaus.

Masennuslääkkeet vie panohalut, mutta henkisellä puolella ei taida sille mitään voida että sitä jatkuvasti edes vähän kaihoaa sitä naista ja parisuhdetta.