..miehen ja naisen välille? Mistä kaikki saa alkunsa?
Yksi seikka mikä lisää vetovoimaa, on tietysti nuorempi ikä.
Myös *eksoottiset* piirteet toisessa lisäävät myös haluttavuutta..
Muita??
Miten syntyy vetovoima?
24
2880
Vastaukset
- :)))))))))))))))))))
Eipä näy neidillä olevan vetovoimaa.
- Ich weiß nicht
En vi**u tiedä! Olen käsittämättömän rakastunut ihmiseen, johon ei pitäisi olla. Ja kaikkien todennäköisyyksien ja luonnonlakien vastaisesti hänkin näyttää tuntevan jotain minua kohtaan.
Olen yrittänyt päästä tunteesta eroon, seurustellutkin pariin otteeseen ja yrittänyt edes ihastua muihin, teeskennellytkin rakkautta toista miestä kohtaan, mutta ei auta. Tunne vain kasvaa ja tunkee nyt uniinikin, hän on mielessäni öin ja päivin, kaiken aikaa. Teemme töitä yhdessä, joten en oikeastaan voi muuta kuin lopettaa työt, jotta pääsen näkemästä häntä ja piinaamasta itseäni. Enkä tiedä, miksi tunnen niin valtavaa vetoa häntä kohtaan, hän ei ole ollenkaan "tyyppiäni".
Tilanne on ihan järjetön, eikä välillämme ei ole tapahtunut koskaan mitään. Hän on naimisissa ja silti hän käyttäytyy kuin pahainen mustasukkainen pojannulikka, jos seurustelen toisen kanssa. En millään olisi halunnut myöntää itselleni tunteitani, mutta turha sitä on kieltää. Jotenkin hän on rakastuttanut minut itseensä ihan pohjattomasti.
Fyysinen vetovoima on helppo selittää, sillä hän on nuori, pitkä ja komea. Mutta se ei riitä rakkauteen, eikä minulle ole koskaan ollut vaikeaa vastustaa fyysistä puolta. Mutta se kaikki muu... Hellyyden tunne, halu tehdä toinen onnelliseksi, nähdä hymy huulilla, helppous hyväksyä kaikki viat ja virheet, haluttomuus elää ilman häntä. Yhteinen kieli, sanaton viestintä, yhdessä viihtyminen, ymmärtäminen pelkästä katseesta. Sitä en osaa selittää.- //Mies//
Olet siis löytänyt ns. sielunkumppanisi?
- Ich weiß nicht
//Mies// kirjoitti:
Olet siis löytänyt ns. sielunkumppanisi?
Ehkä. Mutta aika surullista, etten voi tehdä asialle mitään.
- katkera eksäsi
Tiedän kuka olet ja keneen rakastunut.
- jostain syystä
et halua kohdata Todellisuutta.
- Ich weiß nicht
jostain syystä kirjoitti:
et halua kohdata Todellisuutta.
Eli..? Mikähän se Todellisuus sitten on?
- Ich weiß nicht
katkera eksäsi kirjoitti:
Tiedän kuka olet ja keneen rakastunut.
Jaajaa :D
- Dazu-Z
Luultavasti syy rakastumiseesi on se, että hän on naimisissa.
Joku maailmankaikkeuden suurin värähtely. Sain sellaisen kirjan joululahjaksi, siellä vibraa kaikki onni taajuuksina jonka sinä ITSE lähetät ja SAAT TAKAISIN. AAa-aah
Otteita kirjasta:
Sinä olet inhimillinen televisiotorni, joka lähettää tiettyä taajuutta ajatuksillaan.
Vetovoiman lain mukaan samanlaisuus vetää puoleensa.Kun ajattelet jonkun ajatuksen, vedät siis samalla muita samanlaisia ajatuksia puoleesi. o_o
Näin koko palsta voi tulla yhdeksi suureksi onnelliseksi vetovoimaiseksi maaaaaaaaaaailmankaikkeuden tyysijaksi ;) Joten halumasi asia voimistuU, voimistTUU, voiMISTUU ja VOIMISTUU. MAHTAVAA!!! \o/ \o/ \o/
Ei muuta kuin ajattelemaan :D
Katse ja ryhti.
- sininen katse
Tietysti voi luetella piirteitä, joita ihmiset yleensä pitävät viehättävinä miehissä ja naisissa. Mutta sitten se, mitä joku tietty henkilö pitää vetovoimasena, on aika mystinen juttu. Se on vain jokin. Esim. toisen lähellä tuntuu hyvältä, haluaa jäädä lähellä, kosketus on ihanaa..
- Uunannaaauuu
Jaa. Miehen pitää olla miehekäs.
- Kaikki sai alkunsa
Puistossa jossa kaikki oli ikivihreää, ainavihantaa sekä varmasaantista tarinan AT:n ja EV:n kesken.
Sitten AT löysi aataminaikaisia komponentteja eräästä romukuopasta ja keksi väsätä niistä putkiradion ikuisuudensa kuluksi. EV jutteli sen aikaa Puiston eläimille ja haukkasi puiden omenoita välillä. Putkiradion valmiiksi saatuaan AT kytki siihen virran ukkospilvestä ottamallaan salamalla ja eetterissä alkoi yllättäen soida Rauli B. Rytmikäs ääni oli sen verran vetävää että EV alkoi liikehtiä äänen tahdissa ja vähensi viikunanlehteään kun alkoi tulla kuuma. Tämän huomatessaan AT ei voinut olla huomaamatta tätä ja pystytti teltan, myös läheisen pusikkoon, jonne viattomin mielin kutsui EV:n rauhoittumaan ja lepäämään kaikelta liikunnaltaan. Seuraavien ajattomuuden tapahtumista ei ole tarkempaa tietoa, muuta kuin puheiden mukaan Puistonvalvojan heidät aikojen aamussa löydettyään oli käskenyt molempien painua **********, että Hänen Puistossaan ei ************ ja Korkeimmin Voimin oli viskanut molemmat ulos Puistosta.
Tapahtumista sainei alkunsa vetovoima, ja myöskin painovoima AT:n ja EV:n saadessa tutustua elementtiin nimeltä maa Puistostalentonsa päätteksi. Outo poistovoimakin on vaivanut myöhempiä AT:ita muiden EV:den suunnalta sen jälkeen. - zapad ottuda
Seksuaalinen vetovoima syntyy ulkonäöstä ja/tai luonteesta.
Noh, yritän kaivaa muistilokeroita..
Sellainen aitous, ja jotenkin heikossa tilassa oleminen ja sitä kautta aukinainen ihminen vetää puoleensa. Ihminen, joka ei ehdi pelätä eikä esittää mitään, koska on tavallaan yllätetty rehellisenä omana itsenään, epäedustavana, mutta silti ja juuri siksi tulee hyväksytyksi omana ittenään.
Tollaisia alkutilanteita muistan, mistä on molemminpuolinen vetovoima saanut alkuunsa. Mieluiten molemmat olleet jotenkin samankaltaisessa tilanteessa. Ja toisen samankaltaisen löytäminen toisessa.- hgfjfj
tosi hyvin sanottu, mä ajattelen ittekki tasan just noin
- <3
Miehen eksoottiset piirteet, kuten ruskeat silmät ja tummat kulmakarvat, uh..
- /o/
niilläkö alkaa mahlat virrata?
- ff-NwY
Perustuu vietteihin, alkaa spontaanisti ja menee ohi kun pari kertaa höylätty :D
- varvas-Hilde
Vetovoiman laki rakkaudessa on molemminpuolisuus.Mies ja nainen, jotka reagoivat toisiinsa tuntien kummatkin mielihyvää toisesta.
Se on kuin kukkula jonka korkeimmassa kohdassa tapahtuu klikkiytyminen kahden välillä.Jos he eivät kohtaa kukkulan päällä, toinen ajaa toisen alas ja he eroavat maan pinnassa.Rakastuminen nuorentaa naisen noin 10 vuotta. vetovoima syntyy ku vastavoima sortuu omaan mahdottumuuteensa.
olkaa varovaisia, mustiaaukkoja on jokapuolella, eikä valkoiset kääpiötkään ole vähäisiä.- Alfonso Crankullo
Mustia palstalaisia on itärajalla :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501