On ilmeistä, että homoseksuaalisuus on läntisissä. teollistuneissa yhteiskunnissa lisääntynyt, verrattuna aikaisempaan maatalous yhteiskuntaan. Tätä osoittaa mm. hiljan julkaistu tutkimus Ruotsi-Suomen sukupuolirikostuomioista. Niiden joukossa homous, vaikka epäilemättä olikin rikos, oli äärimmäisen harvinaista.
Samantapainen näyttää olevan vieläkin tilanne kehitysmaissa.
Koska homouden syistä ei sen paremmin geneettisen mutaation tai kasvatuksen perusteella näytä syntyvän näyttöä, esittäisin tutkittavaksi vielä yhden teorian.
Jo nyt tiedetään, että teollistunut ja kemikalisoitunut yhteiskunta on saastuttanut asutusalueitten lähivedet ja omat juomavesilähteensäkin erilaisilla kemikaalijäämillä niin, että se on sekä vaikeuttanut vesieläinten lisääntymistä ja jopa aiheuttanut monilla lajeilla muutoksia alkuperäiseen sukupuoleen.
Oliko mitenkään kaukaa haettu se ajatus, että tämä sama kemikaalirasitus niin ruuassa kuin juomavesissäkin aiheuttaisi muutoksia myös ihmisten sukupuoliseen käyttäytymiseen.
Ihminenhän on samojen lakien alainen biologien olento kuin muutkin luontokappaleet, johon kaikki ympäristötekijät vaikuttavat.
Homoseksuaalisuuden syistä
6
93
Vastaukset
- eläinten kanssa
Joskus 1600-l. eläimiin sekaantuminen oli melko tavallinen rikos Ruotsissa, jonka osa Suomikin tuolloin oli (Ruotsi-Suomi nimistä valtiota ei koskaan ole ollutkaan). Näin ainakin säilyneiden tuomioistuimien pöytäkirjojen mukaan.
Nykyäänhän eläimeensekaantumisesta ei tule minkäänlaista tuomiota ellei katsota kyseessä olevan eläinrääkkäyksen.
Eläimeensekaantumisesta saattoi saada helposti kuolemantuomion. Eläimeensekaantujan sielu saattoi sensijaan pelastua, jos tuomittu katui rikostaan.
Itsemurhan tehneen taas katsottiin automaattisesti painuvan sieluineen helvettiin.
Niinpä arvellaankin että aikakauden painostavassa uskonnollisessa ilmapiirissä monet itsemurhaa hautovat tunnustivat perättömän eläimeensekaantumisen. Näin he saivat suhteellisen nopean kuoleman pyövelin kynsissä, ja säilyttivät silti "sielunsa autuuden". - hth**
Homoseksuaalisuus tuskin on lisääntynyt, se on vain tullut hyväksytymmäksi ja siksi näkyväksi,
Muinaisessa Roomassa ja Kreikassa homoseksuaalinen käytös oli vielä yleisempää kuin nykyään, koska siihen saatettiin jopa kannustaa.
Kyse on siis todennäköisemmin kulttuurin, ei elinympäristön muutoksesta.
Tällä hetkellä suurin myrkkykuormitus ei suinkaan ole länsimaissa vaan kolmannen maailman maissa, joissa käytetään surutta sellaisia hyönteismyrkkyjä ja teollisuuskemikaaleja, jotka länsimaissa on jo aikaa sitten kielletty. Kuitenkaan esim. Kiinassa tai Afrikassa ei ole lisääntynyttä näkyvää homoseksuaalisuutta, (voisi johtua siitä, että monissa kehitysmaissa siitä saa kuolemaantuomion...)
Avoin homoseksuaalisuus on yleisintä kaupungeissa ja koulutetun väestön keskuudessa. Aiheuttaako koulutus homostumista? Ei, vaan tekee ihmiset suvaitseviksi ja siksi omaa suuntautumistaan voi toteuttaa. - Alan työntekijä
Mitä tulee antiikin Roomaan tai Kreikkaan, niissä, varsinkin jälkimmäisessä esiintynyt homoseksuaalinen käyttäytyminen ei mielestäni osoita homoseksuaalista halua, vaan on paremminkin seurausta kulttuurien eräistä muista piirteistä.
Koska syntyvyyden säännöstelykeinoja ei ollut, nuoria naisia oli suojeltava äärimmäisen tarkasti, ettei näiden naimakelpoisuutta menetettäisi. Toisaalta tyttöjen ainoa varma tulevaisuuden tae oli kunniallinen avioliitto. Siksi nuoret, naimattomat naiset pidettiin tarkasti piilossa, kuten monissa kulttuureissa edelleenkin.
Miesten sukupuolitarpeen suuntautuminen, useimmiten nuoriin, parrattomiin, tytönkaltaisiin nuorukaisiin, oli siten paremminkin seurausta naisen puutteesta. Samaa ilmiötä esiintyy edelleen täysin heteroseksuaalisissa, mutta suljetussa yhteisöissä, kuten vankiloissa.- Kauan elänyt
Tuota nyt ei usko vanha Erkkikään etkä sinäkään.
Homottelu on ihan opeteltu tapa jonka taustalta löytyy epäilemättä luonnevika tai mielisairaus. Ei kukaan eikä koskaan synny homoksi.
Nykyinen homojen ihannointi johtuu paitsi vielä virassaan olevasta presidentistämme, myös ja etenkin Uuden Maailmanjärjestyksen välitavoitteesta. Pitää saada kansan moraali Sodoman ja Gomorran tasolle. Tällaiselle moraalittomalle ja sekasortoiselle kansalle on helpompaa myydä Uusi Maailmanjärjestys muka parempana. Paremmaltahan se ensin näyttääkin, mutta pianpa totuus paljastuu kuten kävi Hitlerin Saksassa ja samoihin aikoihin Neuvostoliitossa ja joka on nyt käynnissä USA:ssa. Kaikille näille oli yhteistä juutalaiseliitin Uuden Maailmanjärjestyksen tavoite, vaikka kaikki ei sitten mennytkään piirustusten mukaan. Aika näyttää miten tällä kerralla käy ja ehtiikö Fukushiman, Fort Calhounin ym saasteet lopettamaan kaiken nykymuotoisen elämän sitä ennen. On arvioitu, että ihmiskunta kuolee sukupuuttoon kolmessa sukupolvessa... - hth**
Homoseksuaalista käytöstä antiikin kreikassa pidettiin ihan OK:na. Sitä harjoittivat nimenomaan naimisissa olevat miehet. Miehen ja naisen välistä rakkautta ja seksuaalisuutta pidettiin luonnollisena ja tarpeellisena - olihan suvun jatkuttava, mutta miesten välinen rakkaus oli jalompaa ja tavoiteltavampaa.
Raamatussa homoseksuaalisuus demonisoidaan ilmeisesti koska joillain sen syntyalueiden kansoilla oli ikäviä tapoja sotiessaan raiskata ja näin häväistä hävinnyt osapuoli. Tätähän on tehty iät ajat, niin miehille kuin naisillekin, mutta sinä missä naiset ovat alkaneet vaatia raiskaajia tuomiolle kunnolla vasta nykyaikana, miehiä tällaisen nöyryytyksen ajatuskin kauhistutti niin paljon että siitä tehtiin (kuoleman)syntiä, silloinkin kun se on tehty molempien osapuolien suostumuksella ja mielihyväksi.
Homoseksuaalisuus on luonnollista - ihmiset ovat leikkiväisiä ja leikimme myös seksuaalisuuden saralla. Meidän lajillemme tyypillinen joustava ajattelu johtaa myös siihen, että voimme tuntea himoa myös omaa sukupuoltamme kohtaan, rakastua ihmisiin sukupuolesta riippumatta. Se on suurta rikkautta.
Mielestäni homoseksuaalisuutta kiinnostavampaa on homofobia, sen historia ja mitä homofoobikkojen päässä todella tapahtuu. Koska siellä menee piuhat pahasti ristiin: kun on AIVAN selvää, että on ihmisiä, jotka voivat rakastaa ja himoita samaa sukupuolta, huolehtia, välittää ja olla onnellisia, eikä heidän toimintansa vahingoita ketään millään tavoin, niin MIKSI edelleen se joillakin aiheuttaa ihan hirveitä aivotyriä? - hth**
Kauan elänyt kirjoitti:
Tuota nyt ei usko vanha Erkkikään etkä sinäkään.
Homottelu on ihan opeteltu tapa jonka taustalta löytyy epäilemättä luonnevika tai mielisairaus. Ei kukaan eikä koskaan synny homoksi.
Nykyinen homojen ihannointi johtuu paitsi vielä virassaan olevasta presidentistämme, myös ja etenkin Uuden Maailmanjärjestyksen välitavoitteesta. Pitää saada kansan moraali Sodoman ja Gomorran tasolle. Tällaiselle moraalittomalle ja sekasortoiselle kansalle on helpompaa myydä Uusi Maailmanjärjestys muka parempana. Paremmaltahan se ensin näyttääkin, mutta pianpa totuus paljastuu kuten kävi Hitlerin Saksassa ja samoihin aikoihin Neuvostoliitossa ja joka on nyt käynnissä USA:ssa. Kaikille näille oli yhteistä juutalaiseliitin Uuden Maailmanjärjestyksen tavoite, vaikka kaikki ei sitten mennytkään piirustusten mukaan. Aika näyttää miten tällä kerralla käy ja ehtiikö Fukushiman, Fort Calhounin ym saasteet lopettamaan kaiken nykymuotoisen elämän sitä ennen. On arvioitu, että ihmiskunta kuolee sukupuuttoon kolmessa sukupolvessa...Otapa lääkkeesi. Maailma muuttuu ja tulee paremmaksi, uskalsit sinä olla vapaa ajatuksissasi tai sitten et. Olet ajatuksissani ja toivon, että paranet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1934397
- 341624
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401510Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen251504Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,201405- 1121326
Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301200Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381197- 191159
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441058