Kabilan Tutkimuskeskuksessa Nigeriassa Uusia
tutkimustuloksia tehokkaasta AIDSin hoidosta.
Tehokas uusi hoitomuoto poistaa homo sairauden
täydellisesti, jopa 125% tuloksia on saavutettu.
Se siis vaikuttaapositiivisesti jopa naisiin.
Uusi AIDS tapauksia ei ole esiintynyt alueilla
joissa hoitoa on aloitettu. Myös tavallisten
ihmisten pelkotiloihin (pimeällä liikkuminen)
määrätyn lääkityksen määrä on romahtanut.
Menetelmän kehittänyt Tri Pan Bakery kertoo
uudesta hoidon aluevaltauksesta: Olemme saaneet
hoidettua joillain alueilla kaikki homot, niitä
ei tosin paljon olekaan, mutta uusi pistehoito on
ollut seuraava: Kyseisen henkilön ajattelun
keskus, himopiste, laitetaan jakkaralle. Hoitaja
mätkyttää himopistettä paistinpannulla kunnes
potilaan pulssi ylittää normaalin himopulssin.
Mätkytystä jatketaan senjälkeen vielä viisi
minuuttia. Tässä vaiheessa potilaan ajatus
siirtyy korvien väliin, normaalit toimintakyvyt
palautuvat. Tämän hoidon on todettu auttavan jopa
viisi kuukautta jokaista hoitokertaa kohti.
Tarvittaessa hoito uusitaan. Muutaman hoitokerran
jälkeen kaikki himokohtaukset sairastuneelta
hoidetulta ovat ohi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
...
tohtori (Giljotan) kehitti myös laitteen jolla
voidaan ko. tapauksia hoitaa tehokkaasti. Laite
tehoaa myös päänsärkyyn. ;=DDDDD
Katsoin erästä TV-ohjelmaa jossa väitettiin,ettei
kyseinen herra keksinyt tätä kätevää
laitetta.Ikävä kyllä näin ohjelmasta vain pätkän
loppua,joten en voi kertoa enempää.
Olen lukenut joskus samasta aiheesta! Mösjöö Dr. Gillotine ei keksinyt nimeään kantavaa laitetta, mutta sai kunnian antaa nimensä sille, sekä päätää päivänsä siinä myös!
Miksei meillä Suomessa muuten kukaan keksi mitään noin hienoa ja nerokasta ja anna sitten nimeään sille! Esim. Virtanen, joka keksisi laitteen jossa ihminen erotellaan palasiksi ja pakataan kilon kimpaleiksi! Kun sitten jossain ulkomailla joku päätetään teloittaa, sanottaisiin, että kaveri joutuu virtaseen!
joo, noinhan se taisi ollakkin, mutta toimiva
laite kuitenkin, vai mitä? ;=)
Jep, jep! Olisi taas käyttöä tälle näppärälle aparaatille!
se kaiketikin olisi, joskin sitä saatettaisiin
toki soveltaa vain kaikkein visaisimpiin
tapauksiin, jolloin sen merkitys jäisi
valitettavan pieneksi, joskin peloittava
vaikutusarvo olisi ainakin jossainmäärin huomion
arvoinen, oletettavasti. ;=)