Suomeksi. Eli hyväksyvät linkolan fasistiteesit.
"Pentti Linkolan mielestä ainoa keino torjua ihmislajin häviäminen on fasismi. Tämä "näkijä" kalastaja ja lintujen tutkija on päätynyt johtopäätökseensä "empiirisesti", "kuulakkaan selkeällä" ajattelulla, "järjen ja tiedon kirkastamana".
Mutta mitkä ovat lähtökohdat tälle ajatuskehitelmälle, jonka johtopäätökset tahriintuvat ihmisvereen? Yhtyvätkö ne muiden luonnonsuojelijoiden ja vihreiden käsityksiin? Ovatko ne kokemusperäisen tiedon valossa niin kiistämättömiä kun Linkola väittää?
"On selvää, että me ajamme pikajunassa helvettiin. Mutta on sentään helvetin mukavaa, että me suomalaiset istumme ensimmäisessä luokassa."
- Linkola siteeraa Alpo Ruuthia
Linkola: "Vihreitten koostumus on näyttänyt olevan sama kuin väestön - pääasiassa ajopuita, ihmisiä jotka eivät ajattele."
Linkola: "Vähemmistöllä ei koskaan ole muuta tehokasta asetta kuin väkivalta."
Linkola: "Vaihtoehtoryhmät ovat talouskasvun yhteiskunnalle tervetullut helpotus ja mieluisa lahja."
Linkola: "On tutkittava oman yhteiskunnan rakenteita Soinivaaran tarkkuudella ja otettava oppia vallankumousliikkeiden historiasta - kansallissosialistien, kotimaan stalinistien, Venäjän moniportaisen vallankumouksen, Punaisten prikaatien menetelmistä - ja unohdettava narsistinen oma itsensä."
"On viehättävää, että tällaisiakin mielipiteitä esitetään."
- suomalainen teollisuusjohtaja
Pentti Linkola alusti vihreiden Turun kokouksessa kesäkuun alussa (1985). Hän esitteli vakuuttavalla tyylillään kaikille ympäristönsuojelijoille tuttuja tuhon uhkia sekä nykyisten valta- ja vaihtoehtokulttuurien mielettömyyksiä, joita lehdet ovatkin selostaneet ansiokkaasti. Linkolan toimintasuositukset sen sijaan eivät olleet tuttuja:
Oppia on otettava natseista. "On perustettava erittäin kiinteä ja kurinalainen järjestö, jolla on selkeä ja velvoittava ohjelma ja mieluiten yhdenmukaiset ulkonaiset tunnukset." Jäsenen "on opittava kovettamaan itsensä tarvittaessa. Hänen on opittava ajamaan pienempien etujen ylitse suurempien etujen hyväksi. Hänen on opittava olemaan pelätty ja vihattu." "Sana pehmeä on kitkettävä Vihreitten sanastosta juurineen." Tarvitaan "tiukkaa johtoryhmää ja sen kärjessä vahvaa johtajahahmoa". Tämän Uuden fasistipuolueen ohjelmaan kuuluisivat mm. "keskitetty hallinto; ankara syntyvyyden säännöstely... opetuksen ja kulttuurilaitosten jyrkkä supistaminen". Osalle liikettä Linkola suositteli teollisuusjohtajien yms. suurrikollisten murhaamista.
Linkola ei esittänyt näitä kehotuksia vain provosoidakseen. Hän sanoi olevansa "äärimmäisen vakavissaan" ja oli sitä. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta kun Linkola ihaili Adolf Hitleriä. Saman suuntaisia ajatuksia hän on esittänyt 70-luvun lopulta lähtien. Linkolalla on paljon kannattajia mm. aktiiviluonnonsuojelijoiden keskuudessa. Luontoliiton tärkeimmissä tilaisuuksissa hän on alustanut useasti.
Miehen puhe on otettava todesta myös siksi, että noin 15 vihreiden kokouksen osanottajaa ilmoitti kättä nostamalla olevansa täysin samaa mieltä Linkolan kanssa. Lisäksi monet, mm. Eero Paloheimo, sanoivat kokoussalissa pitävänsä Linkolan analyysiä oikeana, mutta olivat eri mieltä johtopäätöksistä. Ovatko nämä tukijoukot loogisempia vaiko vain vähemmän rohkeita ajattelijoita kuin Linkola? Miten näkijä on saanut näkyviin nämä "itsestäänselvyydet"?
Linkolan premissit
Linkolan ensimmäisen "alkuasettamuksen" voi muotoilla esimerkiksi seuraavasti:
1. Ihmislaji uhkaa hävitä maapallolta.
Hänen esitelmänsä otsikko oli "Vain eloon jäämisestä on kysymys". Mutta mikä tämän uhan aiheuttaa? Linkola korostaa kahta syytä:
2. Lajin häviämisuhkaa aiheuttavat ympäristön saastumisen ja ekosysteemien tuhoutumisen kiihtyminen.
Mikä sitten on luonnon raiskauksen syynä? Linkola väittää, että Etiopiassa "ylitiheät ihmismassat ovat heinäsirkkojen tavoin hävittäneet puuston ja heinän ja möyrineet maan hiekka-aavikoksi". Toisaalta hänen mukaansa teknologian "jokainen taso on johdonmukaisesti ja vääjäämättömästi edellistä tuhoisampi". Ilmeisesti siis näkijän kolmas premissi on:"
http://www.tammilehto.info/sokpist.htm

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.