tieteen urotyyö, sassa ei löydä mitään?
"länsimaissa, kuten Suomi, pitkäjänteiset keskimääräiset muutokset ilmastossa todennäköisesti eivät aiheuta merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, mahdollisesti maailman kaupan häiriöiden lukuun ottamatta
rikkaimmille maille, kuten Suomi, ennustetun äärimmäisten sääolosuhteiden kasvava esiintyminen saattaa vaikuttaa taloudelliseen kehitykseen, erityisesti alueellisella tasolla
relevantit kasvavat äärimmäiset sääilmiöt ja niiden seuraukset Suomessa ovat tulvat ja kuivuutta aiheuttavat pidentyvät poutajaksot
Näiden havainnoiden pohjalta päätettiin että jatkotutkimus taloudellisista vaikutuksista kannattaa keskittyä äärimmäisiin sääilmiöihin ja niiden seurauksiin. TOLERATE-hanke kehittää erityisesti edelliseen ympäristöklusterin kauteen kuluvan FINADAPT-hankkeen tuloksia eteenpäin."
Nyt minä annan lopputilin ennustajaeukoille, ja kristallipalleille.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.