Kokeilin ensimmäistä kertaa soijaruohetta

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa soijaruohetta.
Liotin soijarouheen (2dl) kasviliemikuutiosta tehdyssä liemessä (3dl). Annoin imeytyä kymmenen minuuttia. Sekaan pippuria ja paprikajauhetta.

Paistoin soijarouheen sen jälkeen pannulla yhdessä sipulin kanssa. Lopuksi sekaan tomaattimurska-pasta-kastike, ja spagetin kanssa tuon soijarouhe-kastiikkeen sitten söin.

Hyvää. Melkein kuin olisi jauheliha-kastike. Siis maukasta.

Olen 32v, ja en ole aiommen paljoa kasvisruokailua harrastanu.
Nyt yritän pikkuhiljaa siirtyä kohti enemmän "vegaania" ruokavaliota, vaikka täys-vegaaniksi en aiokkaan ryhtyä. Kotonani ei koskaan tarjottu kasvisruokaa, vaan aina oli siinä liha/kala mukana. Joten tämä kasvisruoille totuttelu on minulle uutta.

Soijan hyväpuoli on myös hinta 5e/kilo, joka on kuivapainona parempi kuin jauhelihan.
22529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kannattaa kokeilla kanssa soijasuikaleita jos et oo kokeillu jo. Ne on hyviä :)

Äänestä
  • mikä helevatan vimma teillä ns vegeillä on apinoida kaikkea lihaa. millon soijamakaroonilaatikkoa, millon suikalepaistia. tehkää ny ne omat sössönne omilla nimillä , ihan nauruksi pistää kun ootte mukavegejä ja sitten markkinoilla on joku soijanakko. ei todellakaan mitään uskottavaa touhua, naurettavaa kyllä.

    Äänestä

  • laughing-out-loud kirjoitti:

    mikä helevatan vimma teillä ns vegeillä on apinoida kaikkea lihaa. millon soijamakaroonilaatikkoa, millon suikalepaistia. tehkää ny ne omat sössönne omilla nimillä , ihan nauruksi pistää kun ootte mukavegejä ja sitten markkinoilla on joku soijanakko. ei todellakaan mitään uskottavaa touhua, naurettavaa kyllä.

    en siis ole täys vegaani, vaan jotensakin puolitiessä, ja haluan edelleen keventää ruokavaliota. Minusta liharuokien jäljittely on ihan OK ruuanlaittotaito, hyviähän ne on kasvispuhvit ym. mutta kyllä kelpaisi intialainen täyskasvisruokakin, vaan enpä osaa tehdä on kallista

    Näin jälkikäteen joudun toteamaan että mun maha ei sitten lopulta kestänytkään tuota soijaa, vaan sain ripulin. Ei siinä pitänyt mikään ainesosa olla pilalla tms

    Saanen huomauttaa, että läheskään kaikki kasvissyöjät eivät ole kasvissyöjiä siksi että eivät PITÄISI liharuokien mausta. Suurimman osan kohdalla syyt ovat eettiset tai terveydelliset. Minä en halua syödä lihaa, koska se vaatii elävän olennon hengen. Mutta koska olen kasvanut sekasyöjäperheessä, olen lapsuudessani syönyt paljonkin erilaisia liharuokia ja pitänyt niiden mausta. Jos vain suinkin voin, syön erittäin mielelläni vaikkapa nakkisämpylöitä, suikalekastikkeita ja makaronilaatikkoa, sillä pidän niiden mausta! En vain halua kenenkään kuolevan saadakseni syödä näitä ruokalajeja! Porkkana EI maistu minulle nakin korvikkeena, eikä lanttu passaa makaronilaatikkoon. Mikä siinä on niin vaikeaa lihansyöjien ymmärtää!?!?

    Äänestä

  • KASVISSYÖJÄ -82 kirjoitti:

    Vedätkö sinäkin ukkojen safkoista nuo kasvispuolet napaasi?

    Ongelmani on, että tuo kauniimpi osapuoli tykkää syödä safkoistani tuon kasvispuolen vaikka olen tehnyt ruuan noin kokonaisuuseksi, en siihen, että lihat minulle, kasvikset hänelle. Siis sekakäyttäjä olen.

    Miten tuo kasvissyönti noin ideana muutenkin sopii siihen, että esim. kasvissyöjä voi syödä "ns." lihalla maustetut lisäkkeet ruuasta? Eikö tämäkin olisi oikean kasvissyöjän periaatteita vastaan?

    Yritän ymmärtää tätä naiseni kasvissyöntiä ja kokkailen hänelle välillä jotain missä korvaan lihan noilla "soija jutuilla", mutta se syöpi väliin silti esim. valkosipulipotut paistini alta tai riisit kanapedistäni.
    Itse lihaan se ei koske, mutta samassa liemessä nämä on muhinut, joten sekasyöjä se on kuten minäkin, jos minulta kysytään. (se ei kuulemma tykkää lihasta?)
    Sano sille ettei tuo ole "oikeaa" vege-juttua. Tai kuka tahansa kelpaa.

    Äänestä

  • true vege? kirjoitti:

    Ei hän silloin mikään kasvissyöjä ole jos jostain lihapediltä syö riisejä tai paistin alta kermaperunoita. Minua ainakin yököttää ajatus että se riisi olisi siinä samassa ollut.

    Eli taitaa olla tämä kumppanisi niitä suht. yleisiä "feikki kasvissyöjiä".

    Äänestä

  • fdsdf3443242323 kirjoitti:

    Feikki tai ei, tulkinta on yksilöllinen ja niin ovat myös ihmisten omat päätökset.
    Minusta on parempi sekin, että on "feikki"vege kuin että olisi pinttynyt lihansyöjä. Feikki tai wannabe-vege sentään yrittää ja tajuaa mistä on kysymys.

    Mutta totta, yleensä kasvissyöjä karttaa muutakin kuin varsinaisia ihankimpaleita eli ei syö lihaliemessä keitettyjä kasviksia eikä liha-ateriaa, josta lihat on jätetty pois, eikä syö tuotteita, joihin liha on "piilotettu" esim. gelatiinia karekeissa, kakuissa ja leivoksissa sillä gelatiini (liivate) on teruasjätejauhoa, luuliimaa.

    Tuosta apinoinnista. En näe siinä mitään ongelmaa, ja itse olen valmis syömään seitankinkkua, vegaanista karjalanpaistia, kasviskalaa, valekanaa jne. Aasiassa on jopa ravintoloita, joissa ruokien nimet ovat alkuperäiset esim. riisikanaa, pippurihärkää, porsaansuikaleita mutta kaikki ruuat ovat silti kasvisruokia. Eläimen liha vain on vaihdettu kasvislihaan, joka on tehty soijasta tai venhäproteiinista.

    Tärkeintähän ei ole ruuan nimi tai muoto vaan se, ettei sen valmistamiseksi ole vahingoitettu eläviä olentoja - niin, ja maku tietysti!

    Äänestä

  • MelkeinEhkäMies kirjoitti:

    en siis ole täys vegaani, vaan jotensakin puolitiessä, ja haluan edelleen keventää ruokavaliota. Minusta liharuokien jäljittely on ihan OK ruuanlaittotaito, hyviähän ne on kasvispuhvit ym. mutta kyllä kelpaisi intialainen täyskasvisruokakin, vaan enpä osaa tehdä on kallista

    Näin jälkikäteen joudun toteamaan että mun maha ei sitten lopulta kestänytkään tuota soijaa, vaan sain ripulin. Ei siinä pitänyt mikään ainesosa olla pilalla tms

    Joskus voi käydä niin, että maha ei tykkää uudesta ruoka-aineesta.
    Kannattaa totutella pikku hiljaa soijarouheeseen. Alkuvaiheessa sitä voi myös liottaa normaalia kauemmin. Sen voi liottaa jopa yön yli jääkaapissa.

    Äänestä

  • .o. .o. kirjoitti:

    Tuo juttu mitä sanoit on totta, nimittäin ensimmäinen erää meni maha sekaisin (olin kyllä silloin myös antibiootti kuurilla), ja nyt kun kokeilin uudestaan, niin kyllä se maha sitä nyt kesti

    Muuten, tiesitkö että soijarouhe ei ole puhdas luonnontuote, vaan tuote joka tehdään elintarviketeolisen kemiallisen prosessin läpi. No, jos se on noin halpaa, niin pakko sitä on silti ostaa. Mulle ruuan hinta on yksi kriteeri (oon opiskelija)

    Härkäpapuja ei kaupassa ollut.

    Äänestä

  • fdsdf3443242323 kirjoitti:

    Ei hän silloin mikään kasvissyöjä ole jos jostain lihapediltä syö riisejä tai paistin alta kermaperunoita. Minua ainakin yököttää ajatus että se riisi olisi siinä samassa ollut.

    Eli taitaa olla tämä kumppanisi niitä suht. yleisiä "feikki kasvissyöjiä".

    Itse olen lakto-ovovegetaristi, ja syön esim. niitä kermaperunoita paistin alta. Tosin lähinnä siksi että perheeni pakottaa. Olen nyt 15 ja aion jättää maidon ja kananmunat kokonaan pois ruokavaliostani, kun vanhemmat eivät voi siihen enää vaikuttaa.

    Äänestä

Kannattaa syödä myös tofua, se toimii. Jääkaappin marinoitumaan ja pannulle.

Äänestä
  • Onko sulla tietoa hinta/kg jos vertaillaan

    Soijarouhe
    Soija suikale
    Tofu

    Eli mikä on kallein, mikä halvin

    Äänestä

Pitääkö sitä soijaa liottaa etukäteen ? Meinasin syöttää koiralle, jos kelpaa. Ite oon maistanut 2 kertaa: ensimmäisen ja viimeisen.

Äänestä
  • Kyllä pitää ja kannattaa liottaa.
    Jos tykkäät sienistä, liota yhdessä kuivattujen sienten kanssa ja paista sitten yhdessä.

    Äänestä

Soijan vaihtoehdoksi - tai rinnalle - voin suositella myös härkäpapurouhetta.

Äänestä

Nyt kokeilin soijarouhetta paistetun kaalinkanssa, ja se oli pahan makuista. Joten soija sopii vain maustettuna, ja jonkun vahvasti peittävän tomaattikastikkeen kanssa.

Äänestä

Aika monille on siirtymävaihe kasvissyöntiin helpompi kun voi syödä tuttuja liharuokia muistuttavia kasvisnakkeja, pihvejä ym. Itse olen ollut veg jo 20 vuotta, mutta ihan hyvin voin syödä kasvispihvejä ja nakkeja kunhan niitä ei ole valmistettu samassa tehtaassa kuin lihaa. Ei ne minua muistuta liikaa lihasta. En ymmärrä miksi lihansyöjille on ongelma se että kasvissyöjä syö kasvisnakkeja. Nehän on tosi käteviä esim. mökillä grillata eikä ne lihalle maistu. Kerran kylläkin ostin kalapuikon tapaisia kasvispuikkoja. En pystynyt syömään niitä kun ne maistuivat niin kalalle.

Itse en voisi syödä liharuoasta osia. Esim. minulle on kerran tarjottu lihakeittoa “nouki sieltä kasvikset”. Ei missään nimessä kiitos!

Soijarouhe sopii mielestäni tosi hyvin kaalilaatikkoon ja muihin laatikkoruokiin. Jotkut ripottelevat sitä myös esim. jogurttiin. Haluaisin huomauttaa kuitenkin että en suosittele teollista soijaa jokapäiväiseen käyttöön, siitä ollaan joskus sitä mieltä että se voi aiheuttaa terveysongelmia. Suosittelen ruokavalioon myös papuja, linssejä, hamppua, seitania. Härkäpapurouhe on aika puisevaa, mutta ei se haittaa!

Oletko ap muuten sinkku? ;)

Äänestä
  • Ai miksikö sinkku? Kun olen yli 30v opiskelija? No joo, täytyy tunnustaa että asun yksin.

    Äänestä

Toi paistaminen on täysin turha vaihe. Mun mielestä soijaproteiinirouhe on parempaa kuin tavallinen tumma soijarouhe.

Äänestä
  • Paistaminen, silloin kun se tapahtuu kuumalla pannulla, niin että pinta ruskistuu hieman, antaa makua. Yleisesti ottaen pelkkä kuumentaminen ei tee yhtä maukasta kuin gralliminen ja paistaminen jossa ruoan pinta-kerros kärähtää. Kun ruoan pinta kärähtää, sen proteiinit/rasvat palavat (mistä johtuu tummuminen hiilimäiseksi) ihan siitä pinnasta, ja syntyy makua antavia aromeja

    Käristetty ruoka ei ehkö ole yhtä terveellistä kuin uunissa paistettu tai keitetty, mutta kyllä se käräyttäminen parantaa makua

    Äänestä

Testasin samaa Hesarin reseptiä. Ihan ok, mutta taitaa jäädä kertakäyttö reseptiksi.

Hyviä soija-reseptejä löysin Liemessä blogista. Ruokien tekeminen vaatii hieman panostusta, mutta lopputulokset ovat olleet tosi hyviä. Eilen testasin uusinta eli soija-wrappeja.

http://liemessa.blogspot.com/2012/04/soyappetit-soijakoulu-osa-3.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MelkeinEhkäMies kirjoitti:

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa soijaruohetta.
Liotin soijarouheen (2dl) kasviliemikuutiosta tehdyssä liemessä (3dl). Annoin imeytyä kymmenen minuuttia. Sekaan pippuria ja paprikajauhetta.

Paistoin soijarouheen sen jälkeen pannulla yhdessä sipulin kanssa. Lopuksi sekaan tomaattimurska-pasta-kastike, ja spagetin kanssa tuon soijarouhe-kastiikkeen sitten söin.

Hyvää. Melkein kuin olisi jauheliha-kastike. Siis maukasta.

Olen 32v, ja en ole aiommen paljoa kasvisruokailua harrastanu.
Nyt yritän pikkuhiljaa siirtyä kohti enemmän "vegaania" ruokavaliota, vaikka täys-vegaaniksi en aiokkaan ryhtyä. Kotonani ei koskaan tarjottu kasvisruokaa, vaan aina oli siinä liha/kala mukana. Joten tämä kasvisruoille totuttelu on minulle uutta.

Soijan hyväpuoli on myös hinta 5e/kilo, joka on kuivapainona parempi kuin jauhelihan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu