Nyt en tiedä, mitä siitä katsoisin. Onko ehdotuksia? mitä ohjelmia tai sarjoja seuraatte? Mitä niissä on hyvää?
ostin telkkarin
8
63
Vastaukset
Terra Nova on ihan hyvä, mutta en minä sitä yksin katsoisi.
Siinä on itse asiassa niin paljon kaikkea, tehosteita ja muuta, ettei siinä tarvisi olla niin paljon toimintaa kuin mitä eilenkin oli.Ai niin. Nää C.S.I.t on myös hyviä (SUBilta C.S.I. New York :) - Eivät sisällä väkivaltaa niin paljon kuin muut poliisisarjat, vaikka kyllähän näissäkin ruumiita leikellään.
Riippuu vähän siitä minkä tyyppisistä ohjelmista yleensä pidät.
En ole tän vuoden puolella kattonut juuri muuta kuin perjantain musiikkiohjelmia; Voice of finlandia, Tartu mikkiin yms. Ja Stradaa. Ja Idolsia. Putosta joutuu katsomaan vähän puoliväkisin, kun lapset intoilee siitä. Mutta ei johdu oikeastaan ohjelmista niinkään, mitä katson, vaan perjantaina on sopiva aika katsoa tv:tä.
Ajattelin kyllä myös alkaa katsoa tuota tiistain uutta suomalaista sarjaa, Salmenperän Helsingin herraa. Siinä on hyvät tekijät, joten uskon että olisi kiinnostava.Teemalta tulee myös hyviä dokumentteja, musiikista, elokuvista ja muista aihepiireistä.Poliisit- sarja. Terra Nova.
Minä olen uutis-, ajankohtais- ja urheilunarkkari. En edes muista, mitä sarjaa olisin viimeksi katsonut, vaikka telkkari on aina auki, kun olen kotona.
- mjuu no
Tuolta ruokaohjemia, sisustusohjelmia ja rakennusohjelmia seurailen. Miksi sitten seuraan niitä, niin näen ja kuulen uusista asioista. Näen ehkä esteettisesti jotain omaan makuun sopivaa ja ei sopivaa, saan niistä ideoita. Aina oppii uuttakin. Jopa reseptin tai pari. ;-)
Katselen myös joitakin ohjelmia siksi, että pidän persoonista joita ko. ohjelmassa näkyy säännöllisesti. Kuten Sikke Sumari.
http://www.livtv.fi/ 90%:sti katson nykyään pelkästään leffoja. Ennen tuli esim. Discoveryltä ihan kohtuu hyviä asiapitoisia ohjelmia, mutta nykyään niihinkin on lisätty niin paljon naisia kiehtovaa draamaa, että aivan oksettaa. Urheiluakaan ei enää jaksa kattoa, edes auto- sellaista, riittää kun lukee netistä sitä koskevat uutiset.
- Tuota..
Aivan. Itsekin tykkään leffoista, ja discoveryltä tulee varmasti mielenkiintoista ohjelmaa. Urheilu on myös painottunut autourheiluun, mutta edes formuloita ei enää juurikaan jaksa katsoa, vaikka ennen heräsin jopa keskellä yötä katsomaan vapaat harjoituksetkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001753- 591150
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4401117- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130804- 84753
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä47741- 51708
- 57671