En nyt oikein tiennyt, että mihin tämän kirjoitukseni lattaisin joten päätin "postata" sen tänne, elikkäs:
Toimin äidinkielen opettajana eräässä eteläisen Suomen kaupungissa. Olen noin kymmenen viime vuoden aikana havainnut, että suomalaiset (etenkin nuoret) tekevät koko ajan enemmän virheitä kirjoituksissaan. Varsinkin yhdyssanat tuntuvat olevan ylitsepääsemättömän vaikeita.
Ymmärrän täysin, että ala-asteelaiset tekevät kielioppivirheitä mutta viimeistään ylä-asteella virheiden pitäisi vähentyä huomattavasti mutta välillä tuntuu, että tilanne on päin vastainen.
Minusta äidinkielen opetusta pitäisikin selkeästi lisätä kaikissa maamme kouluissa ettei tilanne enään tästä pahenisi. Luonnollisesti on olemassa myös ns. valio-yksilöitä jotka hallitsevat kielemme juuri niin hyvin kuin kaikkien kuuluisikin, ja heistä olen todella ylpeä.
Jos äidinkielen opetusta lisättäisiin, niin se myös omalta osaltaan varmasti auttaisi maatamme vaivaavaa massa-työttömyytä. Eräs työtön tuttavani on myös "äikän" opettaja ja työhalut hänellä olisi kovat mutta koulutustaan vastavaa työtä hän ei ole kovasta yrittämisestä huolimatta saanut. Tällä hetkellä hän tekeekin hantti hommia eräällä varastolla naurettavalla 9 euron tuntiipalkalla.
Tämä maa on ei kohta enään ole entisensä jos epäkohtiin ei puututa. Pienistä ognelmista ne suuretkin saavat alkunsa.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Joku hiihtolomalainen on ajankulukseen kirjoittanut varsin hyvän trollin.
Niinpä. Jos äidinkielenopettajat omaisivat tuollaisen kielitaidon, niin ei sopisi ihmetellä oppilaidenkaan tasoa.
Toisinaan vaikuttaa siltä, että nykyisten äidinkielen opettajien kielitaito ei yllä paljonkaan tuon yli. Muuan äidinkielen opettajaksi itseään tituleeraava henkilö kertoi taannoin Kielikellossa, ettei hän ole koskaan keksinyt vaihtoehtoa ilmaisulle "panna / laittaa virta, radio tms. PÄÄLLE".
Lähetin Kielikellolle lyhyen, selkeän vastineen, jossa kerroin muutamin esimerkein, miten olen välttänyt tuon svetisistisen PÄÄLLEpanemisen. Arvaatte varmaan, ettei vastinettani koskaan julkaistu.
Niin, parodia on tässäkin asiassa käynyt mahdottomaksi: he tekevät sen itse. Eihän nykyisten äidinkielenopettajien enemmistölle ole itselleen opetettu kunnollista kieltä. Miten he siis osaisivat käyttää ja vielä opettaa kieltä oikein?
Toisaalta kohtahan he jäävät työttömiksi. Puheentunnistus, ääniohjaus ja puhesynteesi alkavat jo olla sillä tasolla, että pian useimpien ihmisten ei tarvitse osata lukea eikä kirjoittaa.
MIkä on äidinkielesi? Ja mitä äidinkieltä opetat? Koska olet aloittanut suomen kielen opintosi?
Jos oikeasti olisit äikän ope, osaisit yhdyssanat..
Kata ittelles vaan! Minä taidan syödä mieluummin eri pöydässä.
Luonnehtisin kirjoitusasuasia sanalla mestariteos.
Hehheh, ja itse typotan minkä kerkeän.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022415247426_uu.shtml
Linkin jutussa mainittiin nimi Jukka Gustafsson.
Opetusministerillä lienee jonkinlainen sanansa sanottavana koulutuskysymyksissä äidinkielenkin osalta.
Yhteiskuntatieteiden maisteri, entinen Metallityöväen Murikka-opiston rehtori Jukka Gustafsson ei ole vakuuttanut omalla kirjallisella esiintymisellään. Julkisuuteen putkahti pian ministerinimityksen jälkeen joitakin näytteitä miehen blogi- ym. kirjoituksista, ja ne olivat aika karmeaa luettavaa! Nykyisin jälki vaikuttaa paremmalta – ehkäpä joku avustaja stilisoi pahimmat kupellukset pois?
Minkähänlaista kieltä mahtanee edustaa Gustafssonin gradu?
Kirjoituksessasi on muutama yhdyssana virhe.
Ja yhdysviivan liikakäyttöä. Myös "enään", joka ei ole yleiskieltä.
Että mitä..
Osasitkin kirjoittaa neljä sanaa, joista yksi turhaa täytettä, ennen kuin sait tungettua virkkeeseesi sanojan ja varsinkin kirjoittajan ääliöksi paljastavan "että mitän". Televisiossa (ja varsinkin Maikkarin Ripsa Koskisen-Papusen 45 minuuttia -ohjelman ennakkoesittelyissä) sitä viljellään vuolaasti. Eivätkö he saa taottua kalloonsa, että mikä siinä on väärin.
Nostetaanpas tämäkin
Jos lomalaisia heti loman alussa pitkästyttää näin pahasti, kannatan koulujen ja työpaikkojen lomien supistamista yhteen viikkoon vuodessa.
Eikös "päin vastainen" kuuluisi kirjoittaa yhteen? Monesti jopa selvempää jos pitkät tai moniosaiset yhdyssanat kirjoittaa erikseen, tavallisimmat kuten kuorma-auto sentään pitäisi kirjoittaa yhteen.
Nosto auttaa aina, varsinkin jos käytämme joukkovoimaa. Kun jokainen kelpo palstalainen nostaa kerran...pari päivässä näitä vanhoja juttuja ylimmäksi, siinä jää jämsän äijä junasta.