Kyllä tämä Jumalan pyhien puhdistaminen on alkanut. Minusta prosessi alkoi jo noin vuosi sitten, kun uskovat kaikkialla rupesivat itkemään parannustaan ja kesällä Markku Koiviston syntilankeemus tuli ilmi ja on vain ajan kysymys, milloin Nokia missio lakkaa toimimasta, sillä opetus siellä ei taida olla vieläkään oikealla tolalla.
Itse olen myös ollut valtavassa puhdistusmyllyssä, omia pahoja syntejäni on alettu Jumalan ja itseni yhteistyöllä hiomaan oikein urakalla.
Tai siis Jumala on tehnyt työn ja minä olen suostunut tuohon puhdistukseen, joka ei aina ole kovin mukavaa, mutta olen niin iloinen, että Jumala näkee tähteni NIIN paljon vaivaa.
Morsiamen puhdistustyö on elintärkeää, sillä pitäähän ihanalle Sulhaselle, Jeesukselle saada täydellinen morsian, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä.
Rakkaat, te jotka myös "puhdistustyön " alla olette, PIAN Jeesus tulee noutamaan oman rakkaan seurakuntansa, MEIDÄT tuuliin ja pilviin.
Pysytään lujina Herrassa ja viettäkäämme kaikki vapaa-aikamme Raamattua lukien ja Jumalan ja Jeesuksen rakkaudellisessa läsnäolossa ja toisistamme seurakunnissa. Iloitaan, riemuitaan ja kiitetään meidän Jumalaamme, joka meitä niin rakastaa. Hallelujaa!!!
Seurakunnat murtuvat ja puhdistuvat - Missio ja nyt adventistit
4
93
Vastaukset 4
- 898
" Jättäkää pois kaikki mikä painaa..." sillä kun hengellisyys menee älyttömyyksiin, niin siinä sielu kärsii ja tuskat lisääntyvät.
Hes. 16:49
"Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti:
-ylpeys,
- leivän yltäkylläisyys ja
-huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään;
mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut".
---
Kumpaan joukkoon kuulummekaan:
1) ".....minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.' ( Matt. 25:36)
2) "... minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.' (Matt. 25:43)
Eikö olisi meidän itse kunkin hyvä rukoilla:
Oi sinä kaikkein armollisin,
ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivaista syntistä,
ja katso puoleeni laupeutesi silmin,
niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut,
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Anna minulle pyhä armosi,
että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.- yksin armosta
"Tai siis Jumala on tehnyt työn ja minä olen suostunut tuohon puhdistukseen, joka ei aina ole kovin mukavaa, mutta olen niin iloinen, että Jumala näkee tähteni NIIN paljon vaivaa."
Tämä onkin ihanaa: kun me tajuamme, kuinka suuri kärsivällisyys ja uskollisuus Herralla on ollut meitä kohtaan, meidän tulee osoittaa samaa kärsivällisyyttä ja uskollisuutta myös toisillemme.
Niin suuri Hän on - en ole koskaan ollut esimerkillinen, mutta "itseänsä kieltää Hän ei saata": Hän o n uskollinen.
Kiitos Isä, mitä olet meissä tehnyt. Auta meitä olemaan yhtä uskollisia Sinulle ja lohduttamaan ja jakamaan sitä, mitä olet antanut meille. - sama juttu täällä
Puhdistaminen alkoi kohdallani 14 kuukautta sitten ja paljon on muuttunut. Eikä todellakaan ole ollut kovin mukavaa. Kyllä tämä on nyt sitä lopun ajan loppua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94877Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63698
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401