Asutko kotikaupungissasi

Ei minulla ole mitään kotikaupunkia, ihan maaseudulta pienestä kylästä olen kotoisin. Tuota muutin sitten aikoinaan opiskelujen perässä suurkaupunkiin ja sieltä opintojen jälkeen Helsinkiin.

Takaisin kyllä tekisi jossain vaiheessa mieli muuttaa, mutta yksin en ainakaan takaisin ole menossa. Ehkä se vielä minullekin joku päivä sellainen nainen löytyy joka haluaisi elää kanssani maaseudulla.

täh? muutinko kun aloitin ala-asteen vai minkä opiskelun? aika helkkarin paljon oon muuttanut aina, ensin vanhempien mukana ja sitten itse.'

huomaa, et oot pienistä kuvioista kun sulla on "kotikaupunki" josta muutetaan vasta opiskelemaan...

Mun oli pakko lähteä kun en enää halunnut asua vanhempien luona. En kestä sitä, että mua yritetään kontrolloida. Täysi-ikäisenä kotiin jääminen olis ollu aivan hirveetä. Muutin toiselle puolen Suomea. "Kotiin" paluu nostaa aina muistoja esiin, mutta rehellisesti sanottuna muuttaisin mieluummin roskikseen kun takaisin vanhempien luokse.

No jos ajatellaan, että kotikaupunki on se, missä kauimmin on asunut niin en asu. Työn perässä lähdin pois 12 v. sitten. Tai välissä asuin kyllä kotikaupungin naapurikaupungissa, mutta olen pitänyt niitä aina samana kaupunkina tavallaan. Murre kuuluu kyllä ilmeisesti vieläkin vaikka luulen puhuvani yleiskieltä. Tosin usein veikataan väärää kaupunkia mutta sama rannikko kuitenkin..

En asu, vanhempani asuvat todella pienessä kylässä ja siellä ei todellakaan ole mahdollisuuksia asua. 20 kilsan päässä on kunnan keskus, jossa kävin kaikki mahdolliset koulut, kuljin osan opinnoista linja-autolla kirkonkylällä siis, ala-aste omalla kylällä. Kylä elää maataloudesta ja vanhempani ovat niitä harvoja, jotka ei ole maanviljelijöitä, joten mitään elämisen mahdollisuuksia ei siellä ollut. Tein lenkin Etelä-Suomessa ja palasin aika lähelle, eli 120 kilsan päähän kotikylästä, pieneen kaupunkiin, tai en kutsu tätä kaupungiksi.

Muutin opiskelujen perässä Helsinkiin. Tapasin miehen heti pääsykokeiden jälkeen ja kun pääsykokeiden tulokset tulivat oli lähtö ensin hankalaa...Olin elämäni ensimmäisessä suhteessa enkä ollut kovin innokas juuri sillä hetkellä muuttamaan, mutta onneksi sovimme sitten että jatkamme kaukosuhteessa toistaiseksi/kunnes saan opiskelut valmiiksi. No, seurustelua kestikin sitten se kaksi vuotta.

Voisin hyvin kuvitella asuvani jossain muualla kuin Helsingissä. Ei minulla pk-seutua vastaankaan ole mitään, mutta asumisen kalleus ei oikein innosta.

Oon syntyny Hgissä, lapsuus Espoossa. Aikuisiällä asunu molemmissa sekä muutamassa muussa paikassa, kuin myös nyt. Yleensä pidän itseäni espoolaisena ja kerron olevani sieltä kotoisin. Muuttohaaveita on aina silloin tällöin takaisin lapsuuden kotiseuduille, mikä vuoden-parin sisällä tulleekin tapahtumaan. Samat naamat siellä hoodeilla yhä pyörii ja joka kerta käydessä näkee vähintään pari tuttua. Entisiä koulukavereita ym. ikäisiäni kohdatessa yleensä teeskentelen etten huomaa tai tunne heitä, pari kertaa oon jättäny vastaamatta tervehdykseenkin. En halua olla missään tekemisissä näiden ihmisten kanssa enää koskaan.

En asu enää kotikylässäni vaan muutin kaupunkiin. Suurin syy oli ahdistavan pienet pikkukylän ympyrät(niinkuin emmerdalen kylä) ja vuoden työttömyys. Toki ennenkuin työttömyyttä oli vuosi tullut täyteen olin jo halunnut muuttaa ihan silläkin, ettei koko elämä menisi jossain tuppukylässä ja myöhemmin ei tartte ainakaan katua kun onpahan kokeiltu. Ja aina jos joku tuttu/puolituttu muutti niin jäi sellanen rannallaruikuttajan ja hieman kateellinen olo. Kiva siellä on toki aina käydä kavereita ja perhettä moikkaa, mutta ku viimeks siellä kävin ni ajattelin et täällähän on aika pysähtyny, mitään ei oo tapahtunu. Eli ei kaduta vielä ainakaan.

Opiskelin ekan tutkinnon kotikaupungissani, jatko-opintoja varten muutin muualle. Työnsaannin kannalta tuo oli pakollinen veto, muuten varmaan eläisin spurguna Kokkolassa vieläkin...

En asu kotikaupungissani. Ensiksi muutin opintojen perässä pääkaupunkiseudulle. Kesät olen asunut eripuolilla Suomea, neljällä eri paikkakunnalla. Nyt on käynnissä viimeinen vuosi opintoja ja sen jälkeisestä paikkakunnasta ei ole hajuakaan. Kotikaupunki ei kyllä houkuttele oikeastaan yhtään, siellä ei ole enään kavereita ( hajautuneet eri puolille Suomea) ja työllistymismahdollisuudet ovat siellä lähes olemattomat. Täällä pääkaupunkkiseudulla on eniten kavereita, mutta asumiskustannukset ovat täällä yksinäiselle aivan järjettömät.

Olen asunut koko ikäni Helsingissä, enkä aio muuttaa pois.

Muutin synnyin/kotikaupungistani heti 18v täytettyäni, ja takas en muuttais, vaikka miljoona euroa siitä sais. Paikka on eräs itäinen pikkukaupunki, jossa ihmiset yksilöinä ihan jees, mutta yleinen ilmapiiri jotain käsittämättömän umpimielistä ja ksenofobista. Kaikki ikäiseni, jotka kyenneet, muuttaneet sieltä pois. Sinne jääneet ne, jotka eivät edes muualla pärjäis (em umpimielisyys ja ksenofobia). Käyn seudulla, mutta yleensä maaseudulla mökkeilemässä. Pahinta junttimaisuutta ilmenee juuri (suomalaisittain) keskisuurissa ja pienissä kaupungeissa (asukkaita n 30000-100 000) ja sellaisessa en asuis mistään hinnasta. Täysin maalla, kaukana kaikesta/kaikista tai Helsingin kantakaupunki on mun vaihtoehdot asumiselle Suomessa.

Koti "kaupungista" tulee vain mieleen tämä
http://www.youtube.com/watch?v=bNrCcCamjJI

Opiskelemaan? Töihin minä lähdin het kun peruskoulusta pääsin. Elämän korkeakouluun. En suosittele for the faint of heart.

Synnyinkotini sijaitsi 1400-luvulla rakennetun kirkon kupeessa. Sen katollakin olen käväissyt. Tervaisen puuristin juurella takertuen siihen kuin hengenhädässä, tai mitä 7v. poika nyt voikaan tuntea huomatessaan yhtäkkiä olevansa 40m. maanpinnan yläpuolella. Miksi jäin? En tiedä. Sukujuuretkin (1800-luvulta) ovat seudulla. Kypsyyntyvä ja lisääntyvä tietoisuus mitä maailmalla lopulta on tarjota. Vain lisää naisia (ja ärrävikaisia huolia).