Maaliskuu maata näyttää, tiet tukkii, ojat täyttää!

Viimeviikon lopulla elettiin pieni ennakko keväästä. Loska jäätyi monin paikoin kynnöspelloksi, kokkareiseksi jäätiköksi, vaaralliseksi liikkua.

Etelärannikolta on tavattu jo kevätmuuttajia, kuten mm. kiuru. Niin että kyllä se siitä.

Muistan helmikuun 10 päivän tienoon 1989. Vettä satoi niin paljon, että VT-6 oli paikoin poikki talvitulvan takia.

6

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auringossa on oltu tänäänkin, kyllä keväiseltä silti tuntuu, vaikkakin varjossa oli kylmempää. Auringon puolella jäin jututtamaan naapurin isoiskää, joka oli lapsenvahtina pikkuvilleille pojanpojilleen.

      Siinä auringossa oli mukava turista maalaismiehen kanssa, on rakennusalan miehiä ja tehnyt nuorille kivan terassikeitaan, jossa istuin minäkin viime kesänä. Pojat polskivat muovialtaassaan ilkosillaan ja kuuma oli itselläkin vähistä vaatteista huolimatta.

      Eipä tullut hankittua sitä ilmastointilaitetta, turhan kallis ja kuluttaa kovin sähköä, pitää mennä järvelle ens' kesänä enemmän jos sama jatkuu.

      Kyllä tuo valo aktivoi jynssäämään ja putsaamaan kaikenlaista, lamppuja myöten siivoilen, ja laitoin kuvan minäosiooni huivi päässä, ja kevättunteita koko pään sisusta! Kevät keikkuen tulevi:D
      Terkkuja sinulle tex.

    • Sitten pitää jo 'vedenpaisumus' olla jos VT-6 on tulvan alla, mut tietenkin tarkoitin VT- 7. Pitkään jatkuneet lounas-tai länsituulet voi nostaa merenpintaa alaville teille asti.

    • Lorena*

      Pitkälle maaliskuuta on jo edetty, pian on 20pv on kevätpäiväv tasaus sitten 25pv alkaa kesäaika. Ajan kulku on tosi nopeaa viikot kuluvat niin että hupsahtaa.
      Kaakonkulmalla on yöllä satanut lunta, pitää vain uskoa uusi lumi on vanhan lumen surma.

      Samanlainen sää oli Viimsissä, tiet jääkokkareisia, yöpakkasia kuten täälläkin. Suomen lahden rannoilla oli laumoittain joutsenia, olikohan tulomatka Pohjolaan jo alkamassa? Keväässä ollaan ja odotellaan kesän tuloa. Vanha kansa, Vilkunan Vuotuinen ajantieto kirjassa, kuvaa hauskojen sanontojen muodossa ajankulkua.
      Muistan lapsuus ajalta, pirtin seinään oli ripustettu Almanakka jonka takakannessa oli poika taskukello kädessä tekstinä "Kun poika alkaa käydä miehestä isä ostaa hänelle Leijona kellon".

      Viikon viivyin Viimsissä ikääntyneemmän porukan kanssa, varoittelin ulkona liikkuessa pitää varoa koska tiet ovat jääkokkareiset ja liukkaat, onneksi ei kukaan kaatunut. Aina sitä virkistyy kun jossakin piipahtaa, lopuksi huomaa kyllä omaan kotiin on aina hyvä tulla.

    • Minulla täällä jo joutsenia ja variksia.Keväänauruetta odottelen.Heräsin kuin prinsessaruususenunesta tähän joskin pilviseen päivään.

    • Tänään mustarastas lauloi jo komeasti. Niitä on aina ollut vaan ehkä yksi urospuolinen. Sen 'muija' lienee vielä talvehtimisalueellaan.
      Olen kuullut, että lauhoina talvina mustarastaat laulavat talvellakin. Tämähän on jo varhaiskevättä.

    • Atolfia

      Meillä on ollut koko talven mustarastasuros tuossa pihalla. On niin kesy, että jalan juureen tulee odottelemaan, että laitan ruokaa hangelle. Lintulaudalle se ei mene. On siihen nyt ilmestynyt naaraspuolinenkin mustarastas, mutta ovat syömässä eri aikoina.
      _____________________________________
      Tässä muutama n.s. vanhankansan ennustus:

      Jos helmikuussa sataa paljon lunta, niin vettä sataa heinäaikaan.

      Laskiaisen lumisade tietää paljon itikoita.

      Sen verran suvella sadetta, kun maaliskuussa sumua.

      Pääsiäisviikon kylmyys tietää hyvää vuotta.
      ___________________________________

      Pitäneekö enää paikkansa, kun sääolosuhteet ovat niin muuttuneet
      jo tuon kasvihuoneilmiön myötä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      180
      14869
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      118
      10425
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      106
      9279
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      44
      9104
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      66
      8723
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      52
      6880
    7. 179
      6465
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      30
      5553
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      150
      5324
    10. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      41
      3825
    Aihe