Sattui vahingossa seuraavanlainen onnettomuus; (10x15 cm, paksuus noin 2 mm) tavallisen ikkunalasin pala meni erittäin pieniksi sirpaleiksi lennettyään viistosti lähtöpisteestä eli noin 1,5 metrin korkeudelta/kolmen metrin päästä seinän ja lattian väliseen jalkalistaan osuen ja siihen hajoten. Fysiikan lakeja tunteville olisi seuraavanlainen kysymys; KUINKA KORKEALLE LASINPALAT VOIVAT TÄLLAISESSA TAPAUKSESSA LENNELLÄ? Haluaisin tietää em. suunnilleen koska lähettyvillä tiloissa on ylempänä paljon kaikenlaista kangas yms. materiaalia.
Siivous kysymys lasinpaloista
fysiikan lait
694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Koska tuollaisessa tapauksessa tapahtuu palasten keskinäisiä törmäyksiä, niin pienikin palanen voi saada siihen törmäävältä isolta palaselta varsin suuren energian ja lentää korkealle. Näin ollen on melko vaikea sanoa mitään varmaa korkeutta, jota palaset eivät ylittäisi.
Jo arvioimalla lasinpalasen vaakanopeutta ja sitä kautta koko liike-energiaa, niin päästään jonkin verran yli kahden metrin. Sopivalla keskinäisillä törmäyksillä päästään todennäköisesti yli kolmen metrin korkeuteen.
Edellisen lisäksi.
Lasi myös taipuu ennen särkymistään. Silloin lasiin varastoituu putoamisen liike-energiaa "jousievoimana", joka ei ehkä vapaudu tasaisesti, vaan antaa joillekin sirpaleille enemmin potkua kuin toisille. Kaikki sirpaleethan eivät edes sinkoudu muualle, vaan osa jää suunnilleen siihen, mihin lasi putoaa. Eri kappaleiden saamat liikemäärät ovat siis hyvinkin erilaisia.
Tarkka tieteellinen arvio korkeudesta: Melekosen korkealle tuo suattaapi lentää, mutta suattaapi tuo olla lentämätikin.
Juurikin näin. Lisäksi lasissa saattaa olla sisäisiä jännitteitä, jotka väkivaltaisesti purkautuvat lasin saatua iskun. Itselläni kävi kerran sellainen outo tapaus, että lipsautin "särkymättömän" juomalasin tyhjän tiskialtaan reunalta sen pohjalle.
Lasissa oli näköjään kova sisäinen jännite, sillä se tästä pienestä kolhaisusta sananmukaisesti räjähti niin, että löysin jälkeenpäin lasinsiruja kaikkialta ympäri keittiötä. Hyvä ettei tullut silmille.
Siinä näkee, että ei kannata sen viinan kanssa läträtä.
Enpä usko alkoholin aiheuttaneen niitä jännityksiä juomalasiin, etenkin kun en itse alkoholia käytä.
Itse mulkoilisin syyttävästi astianpesukonetta. Konepesu tunnetusti saattaa aiheuttaa ja pahentaa jännityksiä lasissa, jolloin astia saattaa mennä palasiksi myös pesussa.
Jep, käytännössä mahdoton mallintaa yhtään tarkemmin tietämättä tuon enempää.