Itsenäinen ajattelu ja fysiikka

TeenkoVaarin

Olen aloittanut fysiikan opinnot yliopistossa ja minua hämmentää kuinka vähän ihmiset oikeastaan miettivät lukemaansa. Tämä näkyy esimerkiksi labratöissä, jossa tehtävät suoritetaan ohjeiden mukaisesti (hyvä niin) ajattelematta yhtään mitään. Tärkeintä on tehdä kaikki mahdollisimman nopeasti ja niin, että assari hyväksyy saadut tulokset. Itseäni kiinnostaisi ymmärtää asioita ihan käytännön tasolla ja tuntuu, että muita ärsyttää, jos haluan selvittää asioita vähän myös tehtävän ulkopuolelta.

Koskaan ryhmässäni ei ole oltu yliaikaa enkä kysy mitään ympäripyöreyksiä. Ihan vaan haluaisin tietää, että miksi teemme miten teemme. Minusta ihmiset voisivat osoittaa toisilleen hieman solidaarisuutta ja antaa toisen miettiä asioita syvällisemmin. Kokemuksesta vain tiedän, että jos oivaltaa ja ymmärtää jonkun asian, se helpottaa luonnontieteiden ymmärtämistä jatkossa. Ulkoaopettelu on minulle raskaampi keino oppia ja minulla on melko huono muisti.

5

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • martta0

      Olet oikeassa siinä, että vain oivaltamalla ja ymmärtämällä asiat, voit oikeasti oppia jotakin. Siihen kannattaa ja pitää panostaa. Siitä on arvaamattoman paljon hyötyä jatkossa.

    • ? ? ? ? ?

      Toisaalta taas nuo harjoitustyöt ovat yleensä samoja rutiineja vuodesta toiseen, "hyväksyttävät" tulokset on selvillä etukäteen ja töiden teoria on niin yksinkertaista että usein tekenisestä puuttuu kaikki kiinnostavuus.
      Kokemuksen mukaan joukkoon aina sattuu muutama "hidas", joka ei ole oikein pysynyt mukana ja aiheuttaa turhilla toimillaan vain kusaantumista joissain kavereissaan.
      Mistä johtunee asennoituminen, kun kysyjää yleensä autetaan kaveripiirissä auliisti, mutta tarpeettoman typeriksi kokemissaan harjoitustöissä sama
      aktiivisuus ei jotenkin pulpahda esiin.

      Se on selvää että ulkoa opettelemalla ei fysiikkaan perehdytä, mutta ikävä kyllä noilla rutiiniharjoitustöillä ei asiaa juuri auteta, kuten todennäköisesti tulet huomaamaan.
      Nykyisillä opiskelijoilla on etunaan ylivertainen apuväline, internet, jonka avulla ymmärtäminen helpottuu todella paljon, kun melkein mihin hyvänsä ilmiöön löytyy krosseittain eritasoisia animaatioita ja seikkaperäisiä selosteita.

      " Muiden kiusaaminen omien itsekkäiden pyrkimystensä takia, ei ole yhteisön sisäistä ilmapiiriä kehittävää !
      _ Vähän karkeasti samottu, mutta toivottavasti herättää ajatuksia.

    • ...._....

      Huomasin, että et ymmärtänyt pointtiani. Luulen, että viestin kirjoittaja on mies. Jos kerta työt ovat niin helppoja ja niin miksi tentissä ihmiset reputtavat. Itse saan lukematta hyviä arvosanoja, koska jos opin asiat käytännössä, osaan ne myös teoriassa. Opit varmaan asiat teoriassa, jonka jälkeen ymmärrät ne käytännössä.

      Ehkä minua hämmästyttää ihmisten kyvyttömyys sietää erilaisuutta ja sitä, että ihmiset oppivat asiat eri tavalla. Aikoinaan ihmiset piruilivat minulle, kun opiskelin heidän mielestään kemiaa "väärin". Kirjoitin kuitenkin laudaturin hyvin pienellä lukemismäärällä. En opi asioita lukemalla.

      Kirjoituksellani oli tarkoitus herättää ihmiset tajuamaan, että olemme erilaisia ja opimme eri tavalla. Sen takia ilmaisin, että ihmiset voisivat osoittaa toisilleen solidaarisuutta. Kannustan myös muitakin olemaan rohkeita omassa oppimisessaan. Jos opitte eri tavalla kuin muut, se ei ole häpeä eikä pitäisi olla myös muillekaan.

      Tulen jatkossakin kannustamaan muita. Tähän mennessä yliopistossa ei ole opetettu mitään asiaa, joka olisi liian hankala normaali älyisen oppia.

      • Olet ytimessä

        > Ehkä minua hämmästyttää ihmisten kyvyttömyys sietää erilaisuutta... <

        Vaikka asia ei suoraan fysiikkaan liitykään, niin tuo on ihmiskunnassa syy, jonka perusteella on tapettu miljoonia , ja sama eripura jatkuu edelleen.

        Reaalinen vilkaisu todellisuuteen saattaisi poistaa hämmästyksen ja lapsellisen idealismin muustakin ihmiskunnan onnellisesta ja tasa-arvoisesta yhteiselosta.


    • Ex_kiusattu

      Ihmisten kyvyttömyys sietää erilaisuutta näkyy kaikkialla, mutta erityisesti tämä kiusaaminen työpaikoilla ja koulumaailmassa häiritsee oikeasti joidenkin ihmisten elämää. Minä olen päässyt siitä yli, että jaksaisin oikeasti välittää, jos joku piruilee minulle. Suren vain heidän puolesta, jotka eivät ole vielä siinä pisteessä. Takanani on kuitenkin lähemmäs parikymmentä vuotta kiusaamista kouluissa ja työpaikoilla. Kiusaaminen loppui, kun opin suojaamaan herkkää luonnettani.

      Tämäkään kommentti ei liity mitenkään fysiikkaan, mutta ihmettelen aina, kun jotkut aina valittavat sitä, että he saavat huonoa asiakaspalvelua tai heitä ei auteta. Minusta tuntuu, että olen jotenkin erioikeutettu, kun saan aina hyvää palvelua ja minua autetaan. En tiedä, onko sillä mitään tekemistä, että suhtaudun muihin ihmisiin aina kohteliaasti ja arvostan sitä aidosti, jos joku viitsii nähdä puolestani vaivaa. Eiköhän kaikki enemmän tai vähemmän peilaa toisen ihmisten käytöstä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe