Jumalaan uskomisen kieltämistä on kokeiltu joissakin maissa mutta millaiset ovat olleet tulokset?
Utooppinen ateismi
46
143
Vastaukset
Miksi Jumalaan uskominen pitäisi kieltää? Paljon tehokkaampaa rajoittaa uskonnon valtaa yhteiskunnassa.
- Sama asia..
Sama asia eri nimellä. Uskonnolla ei Suomessa ole valtaa, vaikka ateistit sen sellaisena näkevät. Uskonnon merkityksen rajoittaminen tulee vääjäämättä johtamaan siihen, että uskonnot lopulta kielletään.
Sama asia.. kirjoitti:

Päinvastoin, uskonnon valtaa yhteiskunnassa rajoitetaan nimenomaan parhaiten hyvällä uskonnonvapauslainsäädännöllä. Toimiva uskonnonvapauslaki estää yhdenkään uskonnon nousemisen valtaan siinä mielessä että sillä olisi kykyä kieltää muut uskonnot. Ja tämä kyseinen asia koskee myös ei-uskonnollisia maailmankatsomuksia kuten ateismia jotka täten eivät voi kieltää uskontoihin uskomista. Uskontojen kieltäminen ei ole tarpeen.
Sinänsä kyllä näkisin mieluusti sen että yhteiskunnallinen päättäminen alkaisi nojautua enemmän tutkittuun tietoon sen sijaan että mielipiteillä olisi niin paljon valtaa. Tämä olisi se viimeinen niitti uskonnon vallalle yhteiskunnassa, mutta tämäkin on asia joka ei vaadi uskontojen kieltämistä.
Uskonnon kieltäminen totalitaarisuutta ja liberaalina ihmisenä en sitä siis kannata.- Valta sokaisee
shadowself kirjoitti:
Päinvastoin, uskonnon valtaa yhteiskunnassa rajoitetaan nimenomaan parhaiten hyvällä uskonnonvapauslainsäädännöllä. Toimiva uskonnonvapauslaki estää yhdenkään uskonnon nousemisen valtaan siinä mielessä että sillä olisi kykyä kieltää muut uskonnot. Ja tämä kyseinen asia koskee myös ei-uskonnollisia maailmankatsomuksia kuten ateismia jotka täten eivät voi kieltää uskontoihin uskomista. Uskontojen kieltäminen ei ole tarpeen.
Sinänsä kyllä näkisin mieluusti sen että yhteiskunnallinen päättäminen alkaisi nojautua enemmän tutkittuun tietoon sen sijaan että mielipiteillä olisi niin paljon valtaa. Tämä olisi se viimeinen niitti uskonnon vallalle yhteiskunnassa, mutta tämäkin on asia joka ei vaadi uskontojen kieltämistä.
Uskonnon kieltäminen totalitaarisuutta ja liberaalina ihmisenä en sitä siis kannata.Lainsäädäntö on juuri sellainen kuin sinne valitut kansanedustajatkin ovat.
Kestotrendi on vihreä ajattelu, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vihreät saavat muita helpommin ideologiaansa esille ja mukaan lainsäädäntöön.
Enää ei saa omalta tontiltaan kaataa puuta ilman vihreiden lupaa. Onko tällaisessa kieltojen ja lakien yhteiskunnassa mitään järkeä. Kenen etu se on, että kaikessa holhotaan ja tehdään 10000 lakia tai laki muutosta YHDESSÄ VUODESSA?? Mitä tällaisella oikein haetaan? - cfghjlk
Sama asia.. kirjoitti:
Sama asia eri nimellä. Uskonnolla ei Suomessa ole valtaa, vaikka ateistit sen sellaisena näkevät. Uskonnon merkityksen rajoittaminen tulee vääjäämättä johtamaan siihen, että uskonnot lopulta kielletään.
"Uskonnolla ei Suomessa ole valtaa." Huumorimiehiä vai? Uskonnollista vakaumusta suosivia lakeja ja muita säädöksiä on Suiomessa pilvin pimein.
Valta sokaisee kirjoitti:
Lainsäädäntö on juuri sellainen kuin sinne valitut kansanedustajatkin ovat.
Kestotrendi on vihreä ajattelu, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vihreät saavat muita helpommin ideologiaansa esille ja mukaan lainsäädäntöön.
Enää ei saa omalta tontiltaan kaataa puuta ilman vihreiden lupaa. Onko tällaisessa kieltojen ja lakien yhteiskunnassa mitään järkeä. Kenen etu se on, että kaikessa holhotaan ja tehdään 10000 lakia tai laki muutosta YHDESSÄ VUODESSA?? Mitä tällaisella oikein haetaan?Juurihan minä sanoin olevaani liberaali arvomaailmaltani, ainakin sikäli kun minä ole liberalismin käsittänyt, se perustuu nimenomaan siihen että ihmisillä olisi mahdollisimman paljon vapauksia toimia niinkuin haluavat. Niinpä holhousyhteiskunta runsaine kieltoineen ei ole liberaalien periaatteiden mukainen.
Ja lainsäädännöllä, kuten myös siitä päättävillä tahoilla olisi varaa toimia sivistyneemmin ja älykkäämmin. ihmiset eivät vielä ainakaan toistaiseksi osaa säätää lakeja oikeasti järjen voimalla vaan koko poliittisessa pelissä on mukana vielä aivan liikaa tunteet.Valta sokaisee kirjoitti:
Lainsäädäntö on juuri sellainen kuin sinne valitut kansanedustajatkin ovat.
Kestotrendi on vihreä ajattelu, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vihreät saavat muita helpommin ideologiaansa esille ja mukaan lainsäädäntöön.
Enää ei saa omalta tontiltaan kaataa puuta ilman vihreiden lupaa. Onko tällaisessa kieltojen ja lakien yhteiskunnassa mitään järkeä. Kenen etu se on, että kaikessa holhotaan ja tehdään 10000 lakia tai laki muutosta YHDESSÄ VUODESSA?? Mitä tällaisella oikein haetaan?"Enää ei saa omalta tontiltaan kaataa puuta ilman vihreiden lupaa."
Missä sellainen laki on tehty?- Valta sokaisee
ertert kirjoitti:
"Enää ei saa omalta tontiltaan kaataa puuta ilman vihreiden lupaa."
Missä sellainen laki on tehty?Sellainen laki on ollut jo ainakin 10 vuotta, mahdollisesti kauemminkin. Naapurini sai sakot kun kaatoi pihaltaan muutaman puun ilman vihreän virkamiehen lupaa. Sakko tosin ei ollut järin suuri, mutta sakko kumminkin.
Puiden kaataminen vihreän viranomaisen luvalla olisi toki ollut edullisempaa. Valta sokaisee kirjoitti:
Sellainen laki on ollut jo ainakin 10 vuotta, mahdollisesti kauemminkin. Naapurini sai sakot kun kaatoi pihaltaan muutaman puun ilman vihreän virkamiehen lupaa. Sakko tosin ei ollut järin suuri, mutta sakko kumminkin.
Puiden kaataminen vihreän viranomaisen luvalla olisi toki ollut edullisempaa.Mitä tuolla on tekemistä vihreän kanssa? Mikä on vihreä virkamies?
- Onni-Onnela
Tulokset ovat olleet poikkeuksetta hyviä. Jokainen kokeilu on päätynyt ateistiseen yhteiskuntaan, jossa jumaliin uskominen on rangaistuksen uhalla kielletty.
Samaa yrittävät suomen ateistit ja uskon heidän vielä siinä onnistuvan.
Vain ateistinen yhteiskunta pystyy tarjoamaan tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta, uskonnonvapautta (kunhan ei usko jumaliin, varsinkaan kristinuskon Jumalaan), demokratiaa, ihmisoikeuksia (paitsi jumaliin uskoville).
Sosialismi ja ateismi ovat hyviksi havaittuja hallintomalleja, joissa ei ole ongelmia edellyttäen että uskikset saadaan eliminoitua yhteiskunnasta. - 548
Vielä useammassa maassa on/on ollut kiellettyä uskoa muuhun kuin yhteen tiettyyn Jumalaan, tuloksia näistä kokeiluista näemme tänäkin päivänä ympäri maailman.
- utopia usko
Mitään uskontoa ei välttämättä tarvitse kieltää. Pitäisi vaan saada taottua ihmisten päistä tuollainen naurettava sairaus, kuten jumalharha. Järkevän nykyihmisen on vaikea käsittää miten tuollainen kivikauteen kuuluva pelko ja palvontarituaali on vielä noin valtavassa voimassa.
Järjellä kun ajattelee, tosi typerää touhua.- valeateisti
Ketä se vahingoittaa jos uskis palvoo Jeesusta? Ateistiako? Se ei ole ateistilta mitään pois jos uskis uskoo Jeesukseen, mutta jokin siinä näkyy ateistia kovasti häiritsevän. Ateisti ei suinkaan ole huolissaan uskiksesta, vaan siitä ettei ateistin näkemykset saa riittävää kannatusta uskisten parissa.
Äläkä vaan sössötä mitään uskisten valtapyrkimyksistä, sellaisia ei ole, sellaiselle ei ole edes raamatullisia perusteita. - ...
valeateisti kirjoitti:
Ketä se vahingoittaa jos uskis palvoo Jeesusta? Ateistiako? Se ei ole ateistilta mitään pois jos uskis uskoo Jeesukseen, mutta jokin siinä näkyy ateistia kovasti häiritsevän. Ateisti ei suinkaan ole huolissaan uskiksesta, vaan siitä ettei ateistin näkemykset saa riittävää kannatusta uskisten parissa.
Äläkä vaan sössötä mitään uskisten valtapyrkimyksistä, sellaisia ei ole, sellaiselle ei ole edes raamatullisia perusteita.''Ketä se vahingoittaa jos uskis palvoo Jeesusta? Ateistiako? ''
Ei ketään, silloin kun jeesustelu tapahtuu omien keskuudessa, mutta siinä vaiheessa kun halutaan omiin uskomuksiin vedoten ohjailla muitten elämää, se voi olla hyvinkin vahingollista.
''Se ei ole ateistilta mitään pois jos uskis uskoo Jeesukseen''
Ei olekaan.
''mutta jokin siinä näkyy ateistia kovasti häiritsevän.''
Siinä vaiheessa kun kristitty toteuttaa lähetyskäskyä, se on häiritsevää.
''Ateisti ei suinkaan ole huolissaan uskiksesta, vaan siitä ettei ateistin näkemykset saa riittävää kannatusta uskisten parissa.''
Aika rankkaa yleistämistä. Minäkin olen aidosti huolissani parin palstajeesuksen mielenterveydestä, he saattavat harhoissaan satuttaa itseään tai muita.
''Äläkä vaan sössötä mitään uskisten valtapyrkimyksistä, sellaisia ei ole, sellaiselle ei ole edes raamatullisia perusteita.''
Jos et ole koskaan kuullut vallanhimoisista uskovista, voi vain ihmetellä missä tynnyrissä olet kasvanut.
No true scotsman on muuten argumenttivirhe. - oij,
... kirjoitti:
''Ketä se vahingoittaa jos uskis palvoo Jeesusta? Ateistiako? ''
Ei ketään, silloin kun jeesustelu tapahtuu omien keskuudessa, mutta siinä vaiheessa kun halutaan omiin uskomuksiin vedoten ohjailla muitten elämää, se voi olla hyvinkin vahingollista.
''Se ei ole ateistilta mitään pois jos uskis uskoo Jeesukseen''
Ei olekaan.
''mutta jokin siinä näkyy ateistia kovasti häiritsevän.''
Siinä vaiheessa kun kristitty toteuttaa lähetyskäskyä, se on häiritsevää.
''Ateisti ei suinkaan ole huolissaan uskiksesta, vaan siitä ettei ateistin näkemykset saa riittävää kannatusta uskisten parissa.''
Aika rankkaa yleistämistä. Minäkin olen aidosti huolissani parin palstajeesuksen mielenterveydestä, he saattavat harhoissaan satuttaa itseään tai muita.
''Äläkä vaan sössötä mitään uskisten valtapyrkimyksistä, sellaisia ei ole, sellaiselle ei ole edes raamatullisia perusteita.''
Jos et ole koskaan kuullut vallanhimoisista uskovista, voi vain ihmetellä missä tynnyrissä olet kasvanut.
No true scotsman on muuten argumenttivirhe.Miksi haluat käydä keskustelua "palstajeesuksien" kanssa? Eikö se ole äo:si halventamista?
- ...
oij, kirjoitti:
Miksi haluat käydä keskustelua "palstajeesuksien" kanssa? Eikö se ole äo:si halventamista?
Miksi tuollaista itsensä alentamista kutsutaan, marttyrius, tekopyhyys...? Kun en ole oppinut tuota jeesutelukieltänne kovinkaan hyvin, niin en oikein ole varma siitä mitä mikäkin sana tarkoittaa.
- oij,

"Kun en ole oppinut tuota jeesutelukieltänne kovinkaan hyvin, niin en oikein ole varma siitä mitä mikäkin sana tarkoittaa."
Äo tarkoittaa älykkyysosamäärää. Tuliko nyt selväksi? - ...
oij, kirjoitti:
"Kun en ole oppinut tuota jeesutelukieltänne kovinkaan hyvin, niin en oikein ole varma siitä mitä mikäkin sana tarkoittaa."
Äo tarkoittaa älykkyysosamäärää. Tuliko nyt selväksi?''Äo tarkoittaa älykkyysosamäärää. Tuliko nyt selväksi?''
Se oli selvää jo ennestään.
Kokeilen uudestaan, nyt kirjoitan kysymyksen hitaasti, jos vaikka tajuasit kysymyksen tällä kertaa. Siis näin: Miksi tuollaista itsensä alentamista kutsutaan, marttyrius, tekopyhyys..? Kysymys siis koskee itsensä alentamista. Mikä on oikea termi jeesuskielellä? Ymmärrätkö nyt, vai pitääkö se kirjoittaa isoilla kirjaimilla ja tavutuksella.
- uusiajatteleva
Tiettävästi missään maassa ei ole kielletty uskomasta kristittyjen jumalaan.
Väite on houreellinen. Päänsä sisällä olevia asioita ei voi mikään valta voi estää.
Jos tarkoitettiin uskontoja, niin kristityt ovat onnistuneet historian kulussa Euroopassa ja Amerikassa estämään muiden uskontojen harjoittamista.
Ruotsi-Suomessa vallitsi pitkään luterilainen uskonto ainoana sallittuna.
Juutalaisuudessa on mahtipontisia uhkauksia muita uskontoja kohtaan. Islamissa samoin.
Uskontoja ei tarvitse kieltää. Ne kuolevat aikanaan omaan mahdottomuuteensa.
Valtio ja uskonto pitää erottaa toisistaan. Uskontojen tunnustuksellinen opetus kouluissa tulee kieltää. Uskonjärjestöt opettakoot jäseniään sikäli kuin pysyvät vallitsevan lainsäädännön puitteissa (esim. vihaoppien levittämistä ei tule sallia).
Uskonnot kuolevat Suomessakin kovaa vauhtia. Sekös nykytosiuskovia hatuttaa.- Hatullinen
"Tiettävästi missään maassa ei ole kielletty uskomasta kristittyjen jumalaan.
Väite on houreellinen."
Väite ei ole houreellinen, vaan sinun yleistietosi ja sivistyksesi ovat heikkoa tasoa.
"Valtio ja uskonto pitää erottaa toisistaan."
Kyllä, mutta ateistista maailmankatsomusta ei saa sallia tilalle. Ateistien valtapyrkimyksiä tulee rajoittaa kaikkin mahdollisin keinoin. Historiassa on liian paljon järkyttäviä esimerkkejä siitä mitä ateistien valta on saanut aikaan. Sama ei saa koskaan toistua. Jokainen olkoon ateisti omassa päässään ja pitäköön ateisminsa omana aianaan, mutta kenellekään sitä ei saa tyrkyttää.
Kaikilla täytyy olla samat pelisäännöt olivatpa sitten uskiksia tai ateisteja.
"Uskonnot kuolevat Suomessakin kovaa vauhtia. Sekös nykytosiuskovia hatuttaa."
Ei, vaan ateistia hatuttaa koska noin ei tule koskaan käymään. Hatullinen kirjoitti:
"Tiettävästi missään maassa ei ole kielletty uskomasta kristittyjen jumalaan.
Väite on houreellinen."
Väite ei ole houreellinen, vaan sinun yleistietosi ja sivistyksesi ovat heikkoa tasoa.
"Valtio ja uskonto pitää erottaa toisistaan."
Kyllä, mutta ateistista maailmankatsomusta ei saa sallia tilalle. Ateistien valtapyrkimyksiä tulee rajoittaa kaikkin mahdollisin keinoin. Historiassa on liian paljon järkyttäviä esimerkkejä siitä mitä ateistien valta on saanut aikaan. Sama ei saa koskaan toistua. Jokainen olkoon ateisti omassa päässään ja pitäköön ateisminsa omana aianaan, mutta kenellekään sitä ei saa tyrkyttää.
Kaikilla täytyy olla samat pelisäännöt olivatpa sitten uskiksia tai ateisteja.
"Uskonnot kuolevat Suomessakin kovaa vauhtia. Sekös nykytosiuskovia hatuttaa."
Ei, vaan ateistia hatuttaa koska noin ei tule koskaan käymään."Historiassa on liian paljon järkyttäviä esimerkkejä siitä mitä ateistien valta on saanut aikaan."
Minkälaisia esimerkkejä?
"Jumalaan uskomisen kieltämistä on kokeiltu joissakin maissa mutta millaiset ovat olleet tulokset?"
Missä maissa?- Etkö tosiaan tiedä
Neuvostoliitto, DDR, Tsekkoslovakia, Unkari, Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Kiina, näin vain muutamia mainitakseni.
- Wikipediasta...
Kristittyjen vainot kommunistisissa maissa
Kommunismi ideologiana suhtautuu uskontoon ja Jumalaan lähtökohtaisesti kielteisesti, mistä syystä monissa sosialistisissa maissa on esiintynyt uskontoihin kohdistuvaa vainoa. [27][28] Neuvostoliitossa, Itä-Saksassa ja Albaniassa avoin uskonnon harjoittaminen tai levittäminen oli kiellettyä, mutta Puolassa ja Kuubassa kristinuskon perinteillä on ollut näkyvämpi asema. Puoluejohdon vaihdokset tai poliittinen tilanne saattoivat vaikuttaa uskonnon asemaan vaihtelevasti. Josif Stalin tarvitsi kirkon tukea sotaponnisteluihin, kun taas Nikita Hruštšovin aikaan uskontokielteisyys oli jälleen avoimempaa. Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana uskonnon harjoittajiin kohdistettiin suuriakin sortotoimenpiteitä, kun nuorisokaaderit Maon kehotuksesta pyrkivät kitkemään uskonnolliset ja porvarilliset perinteet kansankerroksista. [29] Pohjois-Koreassa ateismi on edelleen virallinen dogmi. [3] Jopa 300 000 pohjoiskorealaisen kristityn arvellaan menettäneen henkensä vuoden 1953 jälkeen. [30] - ''''
Etkö tosiaan tiedä kirjoitti:
Neuvostoliitto, DDR, Tsekkoslovakia, Unkari, Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Kiina, näin vain muutamia mainitakseni.
''Neuvostoliitto, DDR, Tsekkoslovakia, Unkari, Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Kiina,''
Sinulla on tietenkin todisteet näille väitteille, täällä kun ei ole tapana uskoa hihujen sanaa. Etkö tosiaan tiedä kirjoitti:
Neuvostoliitto, DDR, Tsekkoslovakia, Unkari, Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Kiina, näin vain muutamia mainitakseni.
Missään noissa maissa ei ole Jumalaan uskomista kielletty.
Esimerkiksi Neuvostoliitossa oli olemassa ortodoksinen kirkko. On jokseenkin typerää väittää, että Jumalaan uskominen olisi kielletty.
"Etkö tosiaan tiedä"
Näköjään paljon paremmin kuin sinä. Mistä sinä tuollaisia hölynpölyjuttuja olet kuullut.Wikipediasta... kirjoitti:
Kristittyjen vainot kommunistisissa maissa
Kommunismi ideologiana suhtautuu uskontoon ja Jumalaan lähtökohtaisesti kielteisesti, mistä syystä monissa sosialistisissa maissa on esiintynyt uskontoihin kohdistuvaa vainoa. [27][28] Neuvostoliitossa, Itä-Saksassa ja Albaniassa avoin uskonnon harjoittaminen tai levittäminen oli kiellettyä, mutta Puolassa ja Kuubassa kristinuskon perinteillä on ollut näkyvämpi asema. Puoluejohdon vaihdokset tai poliittinen tilanne saattoivat vaikuttaa uskonnon asemaan vaihtelevasti. Josif Stalin tarvitsi kirkon tukea sotaponnisteluihin, kun taas Nikita Hruštšovin aikaan uskontokielteisyys oli jälleen avoimempaa. Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana uskonnon harjoittajiin kohdistettiin suuriakin sortotoimenpiteitä, kun nuorisokaaderit Maon kehotuksesta pyrkivät kitkemään uskonnolliset ja porvarilliset perinteet kansankerroksista. [29] Pohjois-Koreassa ateismi on edelleen virallinen dogmi. [3] Jopa 300 000 pohjoiskorealaisen kristityn arvellaan menettäneen henkensä vuoden 1953 jälkeen. [30]"Kristittyjen vainot kommunistisissa maissa"
Tuohan ei millään tavalla vastannut kysymykseeni. Minä kysyin, että missä maissa Jumalaan uskominen on kielletty.
- Kalapagos (ei kirj.)
"Kommunismi ideologiana"
Ok. Tuo on kommunistisen ideologian ydintä. Haluasitko kertoa, millainen ideologia ateismi on?
Minä olen ateisti, mutta en ole kommunisti. Ateismi ei ole synonyymi kommunismin kanssa.- ateismikin kehittyy
"Minä olen ateisti, mutta en ole kommunisti. Ateismi ei ole synonyymi kommunismin kanssa."
Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista. - Kalapagos (ei kirj.)
ateismikin kehittyy kirjoitti:
"Minä olen ateisti, mutta en ole kommunisti. Ateismi ei ole synonyymi kommunismin kanssa."
Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista.Melkoista aivokuraa.
Minun täytyy puolestani olettaa, että olet fundamentalisti ja kannatat teokratista valtiomuotoa, orjuutta, lasten kivittämistä, massamurhia, naisten alistamista, maapallokeskeisyyttä, antropomorfista Jumala käsitettä, kreationismia, nuorta maata, ristiretkiä ja vääräoppisten polttamista roviolla.
Kaunis ajatus tuo alkuperäinen kristinusko. - ateismikin kehittyy
Kalapagos (ei kirj.) kirjoitti:
Melkoista aivokuraa.
Minun täytyy puolestani olettaa, että olet fundamentalisti ja kannatat teokratista valtiomuotoa, orjuutta, lasten kivittämistä, massamurhia, naisten alistamista, maapallokeskeisyyttä, antropomorfista Jumala käsitettä, kreationismia, nuorta maata, ristiretkiä ja vääräoppisten polttamista roviolla.
Kaunis ajatus tuo alkuperäinen kristinusko.Sinulla on oikeus olettaa mitä vain ikinä tahdot.
"Kaunis ajatus tuo alkuperäinen kristinusko."
Niin on. Kannattaisi sinunkin vihdoin tutustua, eikä aina vain olettaa. - Hihhulihihhii
ateismikin kehittyy kirjoitti:
"Minä olen ateisti, mutta en ole kommunisti. Ateismi ei ole synonyymi kommunismin kanssa."
Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista."Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista."
Hehheh. Ateismi on paljon vanhempaa perua kuin kristinusko, joka sekin on vasta pari tuhatta vuotta vanha. Kommunismilla on ikää hädin tuskin 200 vuotta. Maailmassa on ollut ateisteja jo tuhansia vuosia ennen koko kommunistista ideologiaa ja myös kauan ennen kristinuskoa. Mitenköhän se on ollut mahdollista.
Kaikki kehittyvät, paitsi hihhulin säälittävä yleissivistys. ateismikin kehittyy kirjoitti:
Sinulla on oikeus olettaa mitä vain ikinä tahdot.
"Kaunis ajatus tuo alkuperäinen kristinusko."
Niin on. Kannattaisi sinunkin vihdoin tutustua, eikä aina vain olettaa."Niin on. Kannattaisi sinunkin vihdoin tutustua, eikä aina vain olettaa. "
Jos et sattunut huomaamaan, oli tuolla tarkoituksena saada sinut ymmärtämään, että ei mikään ateismi ole kommunismia.
"Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista. "
Ateismi on ollut olemassa enenn kuin kommunismia oli edes keksitty.
"Sinulla on oikeus olettaa mitä vain ikinä tahdot.
"
Niin sinullakin, mutta sinun oletuksesi oli ihan yhtä tyhjän päällä kuin Kalapagosin "oletus".ateismikin kehittyy kirjoitti:
"Minä olen ateisti, mutta en ole kommunisti. Ateismi ei ole synonyymi kommunismin kanssa."
Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista."Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista."
Eli meinaat että muinaisessa Kreikassa ja Roomassa eläneet filosofit kuten Theodoros Jumalaton - oli kommunisti. Ennen ennenkuin koko kommunismia oli edes olemassa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Theodoros_Jumalaton
Tai Ranskan vallankumouksen aikana laajalti tunnettu filosofi Paroni d'Holbach.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paroni_d'Holbach
Jostain kumman syystä. En oikein usko selitystäsi.ateismikin kehittyy kirjoitti:
"Minä olen ateisti, mutta en ole kommunisti. Ateismi ei ole synonyymi kommunismin kanssa."
Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista."Tuo tarkoittaa sitä ns "uusateismia". Uusateismissa on mahdollista olla ateisti ilman kommunismia. Perinteisessä ateismissa se ei ollut mahdollista. "
No kumpi minä sitten olen, olen ollu uskomatta Jumalaan/jumaliin noin 30 vuotta, kuulin että tälläisiä ihmisiä sanotaan ateisteiksi reilu 20 vuotta sitten, uusateisti sanan kuulin ensimmäistä kertaa toissavuonna, enkä vieläkään tiedä mitä se sana tarkoittaa, enkä myöskään ole koskaan ollu kommunisti, niin olenko minä sitten sellainen uusateisti?
- Kalapagos (ei kirj.)
"Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa marxilainen ateismi oli osa kommunistista aatetta." Wikipedia
"Kommunismin sitominen ateismiin on täysin keinotekoista. Marx teki niin, koska oli itse ateisti, mutta sille ei ole mitään loogista perustetta. Marxilaisuus oli ateistista, koska Marx halusi Puolueesta korkeimman valta-auktoriteetin, jonka kanssa kirkko tai jumalat eivät saaneet kilpailla. " Ateismi -FAQ
On täysin selvää, että ateistit voivat tehdä rikkomuksia ihmisyyttä vastaan. Neuvostoliitto ei kuitenkana ollut ateistinen vaan kommunistinen valtio. Ateismi oli toisin sanoen osa kommunistista ideologiaa.
Ateismi ei yksinään voi olla ideologia tai maailmankatsomus. Ateismi kertoo ihmisestä vain, mitä hän ei ole. Eikä, mitään siitä, mitä hän on.- Kalapagos (ei kirj.)
Itse en, missään nimessä kannattaisi valtiota, joka kieltäisi uskonnot. Jokainen saa puolestani uskoa mihin haluaa. Kannattan uskonnonvapautta ja sekularismia.
- hjk,
"Ateismi ei yksinään voi olla ideologia tai maailmankatsomus. Ateismi kertoo ihmisestä vain, mitä hän ei ole. Eikä, mitään siitä, mitä hän on."
Samalla logiikalla kristinuskokaan ei kerro sitä mitä kristitty on vaan sen mitä kristitty ei ole. Ei kristittykään ole sellainen joka uskoo Jumalaan, vaan hän on sellainen joka ei ole ateisti. - tarkoitatko?
Kalapagos (ei kirj.) kirjoitti:
Itse en, missään nimessä kannattaisi valtiota, joka kieltäisi uskonnot. Jokainen saa puolestani uskoa mihin haluaa. Kannattan uskonnonvapautta ja sekularismia.
Olet vasta vaiheessa. Olet matkalla kohti uskontojen kieltämistä. Ei ole järkevää kieltää uskontoja kerralla, eikä se olisi mahdollistakaan. Pitää edetä kärsivällisesti ja vaihe vaiheelta kohti ateistista unelmaa. Köyttä täytyy kiristä uskisten kaulalla hitaasti, pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta, mutta varmasti -eikö?
tarkoitatko? kirjoitti:
Olet vasta vaiheessa. Olet matkalla kohti uskontojen kieltämistä. Ei ole järkevää kieltää uskontoja kerralla, eikä se olisi mahdollistakaan. Pitää edetä kärsivällisesti ja vaihe vaiheelta kohti ateistista unelmaa. Köyttä täytyy kiristä uskisten kaulalla hitaasti, pikkuhiljaa, vaihe vaiheelta, mutta varmasti -eikö?
Minun täytyy puolestani olettaa, että olet fundamentalisti ja kannatat teokratista valtiomuotoa, orjuutta, lasten kivittämistä, massamurhia, naisten alistamista, maapallokeskeisyyttä, antropomorfista Jumala käsitettä, kreationismia, nuorta maata, ristiretkiä ja vääräoppisten polttamista roviolla.
Eikö?- Olettaja.
kalapagos kirjoitti:
Minun täytyy puolestani olettaa, että olet fundamentalisti ja kannatat teokratista valtiomuotoa, orjuutta, lasten kivittämistä, massamurhia, naisten alistamista, maapallokeskeisyyttä, antropomorfista Jumala käsitettä, kreationismia, nuorta maata, ristiretkiä ja vääräoppisten polttamista roviolla.
Eikö?Voit olettaa mitä haluat. Onnea olettamuksillesi.
hjk, kirjoitti:
"Ateismi ei yksinään voi olla ideologia tai maailmankatsomus. Ateismi kertoo ihmisestä vain, mitä hän ei ole. Eikä, mitään siitä, mitä hän on."
Samalla logiikalla kristinuskokaan ei kerro sitä mitä kristitty on vaan sen mitä kristitty ei ole. Ei kristittykään ole sellainen joka uskoo Jumalaan, vaan hän on sellainen joka ei ole ateisti."Samalla logiikalla kristinuskokaan"
Ei se ole samaa logiikkaa, koska kristinusko kertoo, mitä ihminen on, ei sitä, mitä ihminen ei ole.Olettaja. kirjoitti:
Voit olettaa mitä haluat. Onnea olettamuksillesi.
Kovasti sinäkin näytät olettavan ateisteista.
O sancta simplicitas - pyhä yksinkertaisuus
Ateismi ei ole uskonto, ideologia tai maailmankatsomus. Ateisti uskoo yhteen jumalaan vähemmän kuin sinä. Minä en usko joulupukkiin, keijuihin, enkä jumalaan. Se ei todellakaan tarkoita sitä että minulla on kolme maailmankatsomusta: ajoulupukkismi, akeijuismi ja ateismi.
Kerrotko minulle millaisen maailmankatsomuksen se, että et usko muumipeikkoon sinulle tarjoaa?- Mistä voit tietää
"Kerrotko minulle millaisen maailmankatsomuksen se, että et usko muumipeikkoon sinulle tarjoaa?"
Mistä päättelet etten usko muumipeikkoon? - Minä tiedän
Mistä voit tietää kirjoitti:
"Kerrotko minulle millaisen maailmankatsomuksen se, että et usko muumipeikkoon sinulle tarjoaa?"
Mistä päättelet etten usko muumipeikkoon?''Mistä päättelet etten usko muumipeikkoon?''
Siitä että olet niin lapsellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1067492
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1045274Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163526Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253471Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3531515Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?571330