Oletko lähtöisin suurperheestä?

Olen perheestä jossa on 5 lasta. Ikä nyt 40 vuotta. Olen nuorin. Minusta on kasvanut ihan tavallinen perheellinen (tosin 1 lapsi :) ). Edelleenkin jos aion ostaa jotain itselleni, tulee huono omatunto siitä, onko se joltain toiselta pois, onko se rahan tuhlausta. Nyt todellakin kun on varaa ostaa mitä ei ollut lapsuudenkodissani. Kuitenkin koen, että en ole jäänyt mistään vaille vaikka muistan kyllä kuinka kateus kävi mielessä mm. siitä kun ei ollut omaa huonetta kuten kaikilla muilla. Ja juuri tuo, että ei todellakaan saanut silloin farkkuja kun vain halusi. Minun vanhemmat kuitenkin kävi hyvässä työssä molemmat ja asuttiin omakotitalossa.

Nyt on hyvä se, että on niitä sisaruksia ja heidän lapsiaan :)

Itse en ole saanut kuin yhden,mutta onneksi on noita serkkuja sitten senkin edestä ja asuvat vielä samalla paikkakunnalla. Surulla joskus ajattelen että jääkö oma lapsi yksin aikuisena mutta oma mieskin on ainut lapsi ja eipä tuo ole yksin jäänyt.

Vanhempiin on lämpimät välit. Joudutaan jo aika paljon heitä auttamaan kun on vanhuutta ja sairautta. Kaikki osallistuu auttamiseen.

Kyllä ihmiset sanoo että olen toiset huomioon ottava ja yleisesti viihdyn ihmsiten parissa joten kait se jotain perua sieltä vilkaasta kodista on.

Meitä oli 4 ja olen esikoinen.
Itselläni on nyt 4 lasta.
Minulla on lämpimät ja läheiset välit vanhempiini ja sisaruksiini.
Opin tekemään töitä sen eteen mitä haluan. Sen, että kaikkea ei saa vaikka haluaisikin. En koe jääneeni mistään paitsi.
En haavoittunut, enkä iedä vahvistuinko. Sain kasvaa juurikin sellaiseksi miksi kasvoinkin.

Olen myös perheestä jossa on 5 lasta. Olen 51 vuotias ja nuorin.
Minulla on itselläni 3 lasta ja mielestäni myös vanhempani olisivat saaneet jättää lapsen teon kolmeen.

Vanhemmillani ei ollut lapsuudessani minulle aikaa ja siksi olenkin siarusteni kasvattama, vaikka meillä oli hyvin pienet ikäerot. Sisarukseni ovat minulle läheisemmät kuin vanhempani ja he ovat se voimavara millä jaksan eteenpäin.

Teen asiat toisin kuin vanhempani eli tein lapsia esim. vain sen verran kuin miten sain aikani riittämään heille tasapuolisesti. Lapset ovat opiskelleet pidemmälle kuin mitä itse jaksoin opiskella, koska menin nuorena töihin. Olen auttanut heitä läksyissä, mitä vanhempani eivät minun kohdallani ehtineet/jaksaneet tehdä.

Minusta on kasvanut melko säästäväinen ihminen, koska lapsuudessani en koskaan saanut mitä halusin. Syy oli rahan puute - ei se etteikö vanhempani olisi halunneet minulle myös materiaa hankkia.

Juu meitä on 16 ja olen noin puolesta välistä. Hyvät on välit kaikkiin sisaruksiin ja vanhempiin. Enempi tulee kuitenkin oltua yhteydessä siskojen kuin veljien kanssa. Ikää on 33. Itsellä on 4 lasta. Itse pidän vahvuutena sitä et on monta sisaresta. Eihän sitä muista tarkasti millaista se elämä oli silloin lapseni mutta ei ole ainakaan huonoja muistoja jäänyt, vaikka tuskin se nyt ruusuilla tanssimista on ollut koko ajan. Tuskin kellään muullakaan vaikka olis ainut lapsi. En koe et olisin mistään jäänyt paitsi, mistään tärkeästä.

Olen neljälapsisen perheen toiseksi nuorin.Kaksi vanhinta poikia, ja kaksi nuorinta tyttöjä. Vanhempani menivät iäkkäinä naimisiisn, joten lapsia ei ehtinyt kertyä neljää enempää. Olemme syntyneet peräkkäisiä vuosina.
Olen 51-vuotias, ja itselläni kaksi lasta joilla iso ikäero.

Köyhyys on jäänyt mieleen. Eipä juuri ollut leluja saati muita tavaroita. Vaatteet kuitenkin ja ruokaakin oli.
Äiti oli uupunut ja masentunut, en muista koskaan olleeni äitini sylissä. Kovasti varoitteli meitä tyttöjä menemästä koskaan naimisiin, koska elämä avioliitossa tulisi olemaan vain "ainaista pyykin pesua ja ruuan laittoa".Äitini oli kovin vanhanaikainen, meitä tyttöjä ei arvostanut ollenkaan,miehet olivat tärkeämpiä, tämän huomasi mm. ruokapöydässä. Olimme tavallaan äidin apulaisia kotitöissä.

Koko lapsuus oli ankea ja ikävä, juuri mitään mukavia muistoja kotoa ei ole. Vanhempani kuuluivat erääsen karismaattiseen uskonlakoon, tämäkin lisäsi ankaruutta ja askeettisuutta. kaikki kaunis oli tietenkin syntiä.

Kirjallisuudesta olen saanut paljon apua, sillä eihän tuollainen kohtelu ja arvaamattomuus vanhempien taholta mennyt jälkiä jättämättä. Mm. Martti Paloheimolla on hyviä kirjoja kotivammaisuudesta, jollainen olen kokenut olevani.

Meitä on 12 lasta ja kaikki 15 vuoden sisällä. Olen seitsemännes vanhin ja kuudennes nuori eli katraan keskeltä.

Hyviä asioita perheessä olivat:

Äiti ja isä olivat aina kotona, koska meillä oli maatila. Koskaan ei tarvinnut tulla tyhjään kotiin. Oli leikkikavereita yllin kyllin.

Äiti oli kova touhuamaan. Äiti leipoi leivät, pullat ja teki ruuat. Omasta maasta saatiin sipulit, perunut ja porkkanat. Maito, liha ja juusto tuli omasta takaa. Keräsimme mustikat, puolukat ja mansikat talvivarastoon. Söime terveellistä koti ruokaa. Olimme terveitä ja hyväkuntoisia.

Äiti ja isä eivät koskaan riidelleet. Se toi turvallisuutta. Äiti oli lempeä äiti, joka ei koskaan moittinut mistään, eikä myöskään suuttunut.

Huonoja puolia olivat..

En muista koskaan olleeni kummankaan vanhemman sylissä. Vanhemmilla ei ollut koskaan aikaa lapsille. olisin kaivannut vanhempien huomiota, tukea ja aikaa.

Lapset tappelivat paljon. Kotona oli lähes aina huuto ja meteli päällä. Se oli stressaavaa. Olisin kaivannut omaa rauhaa ja omaa tilaa. Sitä ei ollut. Vanhemmat eivät puuttuneet lasten riitoihin, eivätkä osanneet olla ison lauman johtajia. Me kasvoimme vähän kuin pellossa.

Vanhin veljeni oli väkivaltainen henkisesti ja fyysisesti. Hän toi turvattomuutta ja pelkoa meihin nuorempiin. Hän teki ihan mitä tahansa, eikä joutunut ikinä vastaamaan teoistaan. Sen koin vääränä.

Vanhemmat eivät näyttäneet koskaan tunteitaan toisiaan kohtaan. VAnhempien välit olivat muodollisen ystävälliset. Äitini ympärillä leijui usein väsynyt ja katkera energia, joka oli raskasta ainakin minulle.. olinhan hyvin herkkä lapsi.

Nyt aikuisuudessa sisarukset ovat suuri ilo ja voimavara. He ovat minulle tosi tärkeitä ja rakkaita.

Lapsuudenperheessäni oli viisi lasta, joista olen vanhin.
Olen iloinen sisaruksistani ja olen hankkinut itsekin suurperheen, jotta voisin antaa saman onnen omille lapsilleni.

Kotonani 8 lasta ja olen kolmanneksi vanhin. Äitini oli väsynyt tasapainottomaan
isääni, kuitenkin avioliitto kesti koko heidän elämänsä ajan.
Lapsuuteni ja nuoruuteni meni osittain pienempien sisarusten perään katsomi-
seen. Asuntomme oli ahdas, mitään omaa rauhaa ei ollut. Olen suorittanut opintoni kotoa muuttamisen jälkeen.
Hellyyttä, rakkautta, huolenpitoa olisin myös minä tarvinnut. Siihen oikeutettuja oli-
vat tietenkin pienimmät.
Nyt aikuisena pidämme yhteyttä merkkipäivien merkeissä. Haaveilin myös suurper-
heestä avioiduttuani ja rakennettuamme suuren talon. Ei siitä mitään tullut. En jak-
sanut vaativan työni vuoksi hoitaa kuin kaksi vauvaa.Just ja just selvisin kahden
vaippaikäisen kanssa. Haluaisin heille helpomman elämän kuin itselläni oli.

Olen yhdeksästä lapsesta vanhin. Kotona työt jakautuivat niin että vanhin (tyttö) hoiti kotitöitä äidin apuna ja nuormmat sisarukset. Eli oli yleispiika. osaan sisaruksista todella läheiset välit, osaan poikki kokonaan.
En todellakaan ymmärrä miksi tehdä lauma lapsia jos niille ei ole aikaa. Itsellä vain 1lapsi.
Eikä kaduta yhtään että ei tullut tehtyä enempää.

Olen kolmanneksi vanhin kymmenestä lapsesta.
Koin kodin ja lapsuuteni onnelliseksi ja välit niin vanhempiin kuin sisaruksiin ovat hyvät.
Samaa olen pyrkinyt antamaan omille lapsilleni. Heitä on kahdeksan.

Olen kuuden lapsen perheen toiseksi nuorin. Nyt jo keski-ikäinen.

Maailmassani on yksi asia ylitse muiden, mistä olen omalta kohdaltani onnellinen, lapsuuttani ei kukaan voi enää muuttaa!!

En ole kasvanut suurperheessä ,mutta meitä oli neljä lasta. Ensin syntyi poika, sitten tyttö sitten poika ja taas tyttö. Olen siis toiseksi vanhin. Lasten syntymillä on noin 2-3 vuotta eroa. Äiti on kirjoittanut vauvakirjassani että veljet kiusasivat minua, mutta en muista tuollaista. Olin aika tempperamenttinen luonteeltani ja aina vastavirtaan. Me sisarukset olemme aina olleet parhaita ystäviä keskenämme. Koulussa ja muualla ujoja, mutta parhaat leikit oli muutenkin aina kotona. Äiti osasi hoivata kaikkia yhtä paljon enkä senkään takia sanoisi että mistään olisin kokenut epäreiluutta. Monesti kerroin että hankin 12lasta aikuisena ja laitoin nukkeja lentokoneeseen että matkustelisin vauvojen kanssa ym. Sain leikkiä yksin koska olin kova määräämään. Siskoni leikki enemmän veljien kanssa. suhteet sisaruksiin lähenivät kun isommat aloimme muuttamaan pois kotoa. Nuorin oli 16 kun äiti kuoli. Isäkään ei kuollut kovin vanhana. Jotenkin on vielä isompi onni että on sisaruksia vaikka meitä on vain neljä.
Nykyiseen perheeseeni on syntymässä neljäs lapsi. Yhtään serkkua lapsilla ei oikeastaan ole, mutta loistava täti ja sedät kuitenkin. olisi ollut mukava jos lapseni olisivat tavanneet mummunsa.
Äiti oli tehty äidin rooliin. Jatkuvasti vei pulkkamäkeen, hiihtämään, luistelemaan.. leipoi, ompeli.. Näytti jopa sen että äitikin menee töihin kun lapsi on tietyn ikäinen. Isä oli etäisempi, mutta läsnä ja kova leikittämään. Isä oli ärsyttävä ja näin aina piirteitä jotka olivat meissä samallaisia. Isäni oli laiska ja itsekkään en oikein innostu pihalle menemisestä. Onneksi löysin samalla lailla aktiivisen miehen kun äitini oli.
Ollaan miehen kanssa juteltu että ehkä vaikka kaksi lasta tämän jälkeen voisi olla hyvä lukumäärä. Täytyy kuitenkin miettiä omaa jaksamista koska niitä isovanhempiakaan ei ole hoitoapuna. Ja tärkeintä on saada lapsille hyvä ja juuri meidän näköinen perhe-elämä. Uskon että meidän perheeseen määräytyy kaikki oikeat tyypit vaikka mitään isompaa vakaumusta ei pohjalla olekaan.