resuaa Keskisuomalainen. "Jäät voivat pysyä tänä keväänä maakunnan järvissä tavanomaista pidempään, arvioi tarkastaja Kimmo Häkkinen Keski-Suomen ely-keskuksesta. Häkkinen kertoi lauantaina, että normaalisti jäät ovat lähteneet vappuun mennessä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että jääpeitteitä nähdään vielä toukokuun puolellakin". Kova lämpeneminen päällänsä.
Jaaha, jäät pysyy järvissä vapun jälkeenkin
;
4147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näsijärven jäät ovat lähteneet keskimäärin 8.5. Yleisimpiä jäidenlähtöpäiviä on esimerkiksi vapunpäivä tai sitten tyyliin 14.5...
Takatalvella taitaa olla talven yleisen kylmyyden sekä lumisuuden lisäksi oma osuutensa tuohon vaihteluun. 2000-luvun myöhäisin Näsiäishetki oli 13.5. Todennäköisesti sulaa tänä vuonna aiemmin.
Vielä se järvi on jäässä ja saattaa hyvinkin olla, ettei ihan vapuksi kerkiä sulamaan. Tällä hetkellä satama-altaat ovat jään vallassa, Lielahden kupeessa alkaa vielä pienehkö avoimen veden alue laajeta. Ruovedellä kuulemma voi vielä käydä pilkillä ja 40cm jäätä...
Melko varmaa on, että tänä talvena Näsijärven pinta oli jäätyneenä keskimääräistä lyhemmän ajan. Että sellainen "hirmutalvi" tää nääs.
Ei pysyny
Näsijärven sulaveden aika on pidentynyt reippaasti varsinkin viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Mutta siihen voivat vaikuttaa monet muutkin tekijät kuin ilmastonmuutos...
Jaaha, vaikuttaako kylmeneminen sitten tuolla tavalla?