3 vuoden jälkeen "muutos" havaittavissa

Kysyppä kuule siltä mieheltäs tota juttuu. ei täällä kukaan osaa teidän onnellista liittoa neuvoa. Mut seksiinkin kyllästyy jos sitä harrastaa joka päivä samoissa asennoissa ja samoissa paikoissa. Menkää vaikka johonkin rannalle panemaan kun kesäkin tulee, tehkää sitä baarin vessassa tai linkka-auton taka penkillä tai uimahallin yhteis saunassa. Teil on just se arki jota pyöritätte saman kaavan mukaan et koittakaa saada siihen jotain muutosta. lähtekää vaikka vaeltamaan lappiin viikoksi. telttailette ja pesette itsenne alasti jossain lammessa. sitten löydätte uutta puhtia ja opitte itsestänne uusia puolia

Nahistelu on ihan normaalia pidemmissä suhteissa ja jopa hyvä asia suhteen kannalta. Jos molemmat tahtoisitte vain kokoajan miellyttää toisianne, niin pidemmän päälle toinen antaisi liikaa periksi omista haluistaan ja alkaisi kokea tilanteen ahdistavaksi. Kun oikeasti molempien pitäisi välillä pystyä vaatimaan itselleen asioita, eikä miettiä aina vain toisen/suhteen kannalta miten asiat pitää tehdä.

Koita jollain tapaa sisäistää että pienet nahistelut ja riidat kuuluvat parisuhteeseen ja elämään, samoin kun "kuivat kaudet". Tärkeintä on että pystytte puhumaan niin riidoista kun seksittömyydestä. Pitää olla varma että riidan aikana molemmat riitelette oikeasti samasta asiasta, eikä niin että toinen luulee että riitelette puhtaasti kotitöistä, kun toinen on aloittanut riidan vain purkaakseen pahaa oloa (oli se sitten vapauden-, hellyydenkaipuuta tmv). Seksittömyys ei ole paha asia sillon tällöin jos seksistä kuitenkin keskustellaan. Voi olla ettei toisella haluta stressin takia esimerkiksi, ja sehän on hyvässä suhteessa ihan ok kunhan vain asiasta keskustellaan.

Mikäli riitely on puhtaasti yksipuolista miehesi puolelta, kannattaa kysyä suoraan että haluaisiko hän enemmän omaa tilaa . 3 vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen voi joku jo alkaa kaivata hieman enemmän omaa elämää ja tilaa. Riippuu paljon ihmisestä, mutta ei siitä ei kannata loukkaantua, on vain tervettä haluta tehdä jotain aivan itsekseen ja pohtia elämää välillä puhtaasti itsensä kannalta. Monesti juurikin ne loppuelämän kestävät suhteet ovat sellaisia että on löydetty tasapaino yhdessäolon ja erillään olon välillä. Molemmilla on omat juttunsa, mutta on lisäksi paljon niitä yhteisiä juttuja. Varsinkin yhteenmuuttaessa on tärkeää että molemmat saavat olla yksilöitä parisuhteessa.

Itsekin olen ollut yhdessä oman miesystävän kanssa nyt 3 vuotta ja ihan samoja juttuja on meilläkin ollut jo paljon aikaisemmin. Se johtuu ihan vaan siitä, että se arki astuu vähitellen kuvioihin. Te ette vielä ole ihan niin siihen arkirumban pyöritykseen joutuneet, kun ette asu yhdessä, mutta väistämättä se suhde muuttuu silti teilläkin. Toinen on jo niin tuttu eikä enää ole mitään salaperäistä tai niin kiehtovaa, uutuudenihastusta. Normaalia jos vähän väsyneenä välillä älähtää vahingossa eikä enää jaksakaan olla niin paita ja peppu yhdessä kokoajan. Molemmat alkaa kaivata sitä omaa aikaa, joka on kyllä hyväksi, jaksaa paremmin taas tuijotella kumppanin naamaa kun tekee välillä muutakin. Ja se uutuudenviehätyksen häviäminen on vienyt niitä seksihalujakin. Toisessa ei ole enää mitään tutkailtavaa, jännää. Haluja voi kokeilla viritellä kokeilemalla jotain uutta, uusissa paikoissa, leluja mukaan, roolileikkejä... pitkitettyjä esileikkejä... Jokatapauksessa teillä kuulostaisi menevän oikein hyvin. Moni suhde kaatuu viimeistään tuossa 3 vuoden liepeillä, kun niin moni ei jaksakaan enää rakentaa sitä suhdetta syvemmälle, vaan ravaavat kukasta kukkaan hakemaan uutta jännitystä. On se itsellekin ollut hieman järkytys, miten se huuma vaan haihtuu. Siitä niin yrittää pitää kiinni...toisalta suhteen kehittyminen tuo entistä enemmän sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, turvallisuutta... pysyvyyttä.

Toikin voi olla ohimenevä vaihe. Onko ylimääräistä stressiä?

Se rakastumisen vaihe, missä oksitosiinit (olikohan?) on korkealla, menee ohi max 2-3 vuodessa. Sitten se kumppani alkaa tuntua vähän arkisemmalta. Siinä vaiheessa pitää ratkoa, onko sen kumppanin kanssa hyvä olla, ja jatketaan vähemmän tunnehuipussa, mutta muuten hyvässä suhteessa.

Voi olla muutakin syytä tietysti.

Kuten moni on jo vastaillutkin, kyse on luultavasti ihan vain siitä ah niin perinteisestä suhteen arkistumisesta. Eikä se ole huono asia. Toki jos nahistelu ja turhaantuminen itseäsi ja/tai puolisoasi häiritsee, voitte yhdessä kehitellä keinoja päästä niistä yli.

Olen itse ollut mieheni kanssa samoin reilut 3 vuotta yhdessä, josta olemme asuneet saman katon alla melkein saman ajan, on uusperhettä, opiskelua, töitä ja isoja yhteisiä projekteja. Joten arki totta vie on kuvioissa. :D Ja välillä tulee niitä aikakausia, että toinen suoraan sanottuna ärsyttää. Itse teen niinä aikoina usein niin, että järkkäilen itselleni paljon kodin ulkopuolista tekemistä. Tapaan enemmän kavereita, käyn harrastuksissa jne. Se nostaa omaa mielialaa, jonka myötä on helpompi taas nähdä se kumppanikin positiivisessa valossa. (Minulla ne ärsytyshetket yleensä johtuvatkin siitä, että olen tyytymätön omaan olotilaani ja puran sen sitten suhteeseemme...)

Usein kun hetken on ottanut enemmän omaa aikaa, niin se on hyvä katkaista jollain tavalla. Meillä toimii jonkinlainen riehakkuus, sillä olemme molemmat hyvin lapsenmielisiä. Ehdotan esimerkiksi yhteistä lenkkiä ja matkan varrella kisailemme ja hullutelemme. Kotona saunaan ja seksiä. :) Kyllä sitten taas pari kuukautta kyhjätään toistemme kainaloissa ja ollaan niin ällösöpöjä että lapsiakin öllöttää.

Joskus se turhautumisjakso kuitenkin "riistäytyy käsistä" ja laukeaa lopulta vasta joko rauhalliseen keskusteluun tai itkupotkuraivareihin, jonka kautta sitten tulee se juttutuokio ja toteamus, että hei... Kulta, me ollaan molemmat välillä tosi ärsyttäviä. Mutta silti niin aivan ihania aina vain. :)