Evoluutioteoria on mahdottomuus täällä todisteet!

kretu

Kun ovat kyseessä Raamatun maininnat luomisesta, on monien ihmisten nykyään vaikea uskoa siihen. He saattavat pitää tätä käsitystä vääränä ja vanhanaikaisena, kun taas käsitys maailmankaikkeuden ja kaiken elollisen sattumanvaraisesta syntymästä ja kehityksestä tuntuu heistä oikeammalta. He uskovat ja pitävät oikeana kehitysoppia eli evoluutioteoriaa, jossa kaiken ajatellaan kehittyneen itsestään. Tämä käsitys ja teoria sai paljolti alkunsa Charles Darwinin ajatuksista ja v. 1859 julkaistusta kirjasta "Lajien synty", jossa tätä asiaa tuodaan esiin.
Mutta onko mahdollista, että tässä teoriassa on virheitä ja puutteellisuuksia? Onko mahdollista, ettei se ole totta, vaan että se olisi valheellista? Tämän opin kannattajat varmasti jyrkästi kieltävät tämän mahdollisuuden, mutta on hyvä huomata, että teorian heikkouksia ja ristiriitaisuuksia esiintyy jopa heidän omissa kirjoituksissaan. Niitä on kyllä tuotu esille, mutta ei ole koskaan ajateltu sitä mahdollisuutta, että koko opin perustus on väärä ja paikkansapitämätön. Se on yleensä kielletty. Siksi lähdemme käsittelemään tätä aihetta, josta jokaisen on syytä olla selvillä.

http://www.jariiivanainen.net/uskotkokehitysoppiinji.html

11

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Mutta onko mahdollista, että tässä teoriassa on virheitä ja puutteellisuuksia?"

      On. Se on jopa todennäköistä, kuten joka ikisessä tieteellisessä teoriassa.

      "Onko mahdollista, ettei se ole totta, vaan että se olisi valheellista?"

      Ei sen enempää kuin että vaikkapa painovoima ei olisi totta.

      "on hyvä huomata, että teorian heikkouksia ja ristiriitaisuuksia esiintyy jopa heidän omissa kirjoituksissaan."

      Teoriat ovat eläviä, ne täsmentyvät päivä päivältä kun saamme uutta tietoa. Niiden taustalla oleva luonnolaki (evoluutio) taasen toimii, tutkittiin sitä tai ei.

      Linkki olikin sitten taas sellaista kretupaskaa, että oksat pois. Valheita, väärinymmärryksiä ja virheellisiä johtopäätöksiä viljeltiin taas siihen malliin että heikompaa hirvittää, ja rehellistä ihmistä hävettäisi.

      • hähh++++

        Ja ne virheet ovatkin niissä asioissa joihin te uskoitte!

      • hähh++++ kirjoitti:

        Ja ne virheet ovatkin niissä asioissa joihin te uskoitte!

        Paitsi että tieteellisiin teorioihin ei "uskota".

        Ja sitten toki sellainen pieni detalji, että joka kerta kun evoluutioteoriassa osoittautuu jokin "vääräksi", teoriasta tulee entistä tarkempi ja selitysvoimaisempi, koska ainoa tapa kumota tieteellisiä totuuksia on korvata ne jollain entistä selitysvoimaisemmalla teorialla.

        Sama pätee luonnollisesti kaikkeen tieteeseen.

    • solon1 (ei kirj.)
    • kylmää kyytiä

      >Linkki olikin sitten taas sellaista kretupaskaa, että oksat pois. Valheita, väärinymmärryksiä ja virheellisiä johtopäätöksiä viljeltiin taas siihen malliin että heikompaa hirvittää, ja rehellistä ihmistä hävettäisi.

      Niinkö? :) HEHee!
      Tuossa alhaalla puhuu Stephen J Gould aikansa ehkä merkittävin evoluutiotutkija.
      Evouskovia vain joskus häiritsi, kun hän puhui totta.;)

      Ja on sielä sitten muutamien museoiden johtajiakin, jotka kertovat aika karua kieltä evouskovien päiväunista fossiilivälimuodoista mm British Museumin esimies.

      >Fossiiliaineiston suurin mysteeri on, ettemme ole löytäneet elävän elämän historialle mitään selkeää, kehitystä kohden vievää tekijää… olemme asettaneet löydökset omien toivomustemme mukaiseen järjestykseen, jollaista todellisessa maailmassa ei oikeastaan olekaan. (Stephen J. Gould: ”The Ediacaran Experiment”. Natural History, vol. 93, Feb. 1984, p.23)

      On outoa, että fossiiliston aukollisuus on tietyllä tavalla johdonmukaista: fossiilit puuttuvat kaikista tärkeistä kohdista. (Francis Hitching: The Neck of the Giraffe, 1982, s. 19)

      • Solon1 (ei kirj.)

      • Mitäs jos kretupelle lopettaisit tuon lainauslouhinnan ja valheiden levittämisen?

      • "Niinkö? :) HEHee!
        Tuossa alhaalla puhuu Stephen J Gould aikansa ehkä merkittävin evoluutiotutkija.
        Evouskovia vain joskus häiritsi, kun hän puhui totta.;)"

        LOL. Gould selittää, että aikaisemmat käsityksemme elämän historiasta ovat olleet vääriä, evoluutio ei ole edennyt niin kuten ennen luultiin. Luulitko oikeasti, että hän olisi jotenkin kiistänyt evoluution. Ei kiistänyt, koskaan.

        "On outoa, että fossiiliston aukollisuus on tietyllä tavalla johdonmukaista: fossiilit puuttuvat kaikista tärkeistä kohdista. (Francis Hitching: The Neck of the Giraffe, 1982, s. 19)"

        Katsotaanpa Hitchingiä:

        "Hitching's book spends much of its time attacking Darwinian evolution, borrowing heavily and uncritically from young-earth creationist arguments. Many of Hitching's "references" are lifted from young-earth creationist literature rather than being quoted directly from their original sources ."

        http://www.talkorigins.org/faqs/hitching.html

        Et sitten löytänyt evoluutikkoa, joka olisi kiistänyt fossiiliaineiston välimuodot.

        Lainaamalla vastoin kirjoittajan tarkoituksia tai epäluotettavia lähteitä, osoitat vain itsesikin valhetelijaksi tai muuten epäluotettavaksi.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Niinkö? :) HEHee!

        "Lainaamalla vastoin kirjoittajan tarkoituksia tai epäluotettavia lähteitä, osoitat vain itsesikin valhetelijaksi tai muuten epäluotettavaksi."

        Eli kreationistiksi.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Niinkö? :) HEHee!
        Tuossa alhaalla puhuu Stephen J Gould aikansa ehkä merkittävin evoluutiotutkija.
        Evouskovia vain joskus häiritsi, kun hän puhui totta.;)"

        LOL. Gould selittää, että aikaisemmat käsityksemme elämän historiasta ovat olleet vääriä, evoluutio ei ole edennyt niin kuten ennen luultiin. Luulitko oikeasti, että hän olisi jotenkin kiistänyt evoluution. Ei kiistänyt, koskaan.

        "On outoa, että fossiiliston aukollisuus on tietyllä tavalla johdonmukaista: fossiilit puuttuvat kaikista tärkeistä kohdista. (Francis Hitching: The Neck of the Giraffe, 1982, s. 19)"

        Katsotaanpa Hitchingiä:

        "Hitching's book spends much of its time attacking Darwinian evolution, borrowing heavily and uncritically from young-earth creationist arguments. Many of Hitching's "references" are lifted from young-earth creationist literature rather than being quoted directly from their original sources ."

        http://www.talkorigins.org/faqs/hitching.html

        Et sitten löytänyt evoluutikkoa, joka olisi kiistänyt fossiiliaineiston välimuodot.

        Lainaamalla vastoin kirjoittajan tarkoituksia tai epäluotettavia lähteitä, osoitat vain itsesikin valhetelijaksi tai muuten epäluotettavaksi.

        Eli Hitching on yhtä pätevä evoluutioteorian asiantuntija kuin Salattujen elämien (vai oliko se Salatut elimet?) käsikirjoittajat, mutta mitä tapahtuisi jos hän muuttaisi etunimensä Christopheriksi ja hyödyntäisi sukunimensä samankaltaisuutta...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2812
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      354
      2586
    3. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      56
      2315
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2194
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1733
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1639
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1526
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1449
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1289
    Aihe