Helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä

Halleluja!

Helatorstai on vuotuinen kristillinen juhla, jota vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi. Taivaaseenastumisesta kerrotaan Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa sekä lyhyesti myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumien lopussa. Useimmissa Euroopan maissa päivä on virallinen pyhäpäivä.

Koska pääsiäinen liikkuu muinaisen kuukalenterin mukaisesti, myös helatorstain ajankohta vaihtelee. Se on useimmiten toukokuussa, harvoin kesäkuun alussa. Koska pääsiäinen on aina sunnuntaina, neljäskymmenes päivä siitä on aina torstai. Vuonna 2011 helatorstai oli vasta 2. kesäkuuta, kun vuonna 2012 se on 17. toukokuuta.

Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin perinteinen, alkujaan ruotsista lainattu nimi, jonka alkuosa hela viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan helg. Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhassa maatalouskulttuurissa edeltävän sunnuntain, rukoussunnuntain, ja helatorstain välisinä päivinä kuljettiin kulkueina pelloilla rukoilemassa hyvää satoa. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva.

Pakanuuden ajalta periytyvä hela oli kevään juhla, joka ajoittuu kylvokauden alkuun ja sitä vietettiin, jotta jumalat olisivat suosiollisia ja antaisivat hyvän sadon. Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita.] Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi. Myös nuoriso juhli helajuhlassa; simaa juotiin, naiset kävivät lemmensaunassa ja tekivät lemmentaikoja.Nuoret myös tanssivat kokoilla.

Suomessa helatorstai oli vuosina 1973–1991 siirrettynä edellisen viikon lauantaihin. Silloin sen nimenä oli suomeksikin Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helatorstai

7

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä vietän tänään pakanallista juhlapyhää. :-)

      • Nasdaq

        Sun silmäs on varmaan kauniit kun niistä maailman liekit heijastuu.

        (Tämä oli tällainen sisäinen tuntemus, mutu)


    • siunattu hulluus

      Ihan hölmöä, että keskellä työviikkoa on täysin turha ja työnantajille kallis vapaapäivä/sikahintainen työpäivä pelkästään jonkun jeesushömpän takia. Minun mielestä kirkkokansan hurskaat menot pitäisi erottaa yhteiskunnan toiminnasta kokonaan. Ärsyttävää.

      • jessen malja

        Joko korkataan?


    • kevään juhla
    • .

      Kiitos tästä tiedosta. Syön Jessen kunniaksi helatorstai lammasta.

    • .

      Kaikesta teet pilkkaa. Pilkka voi sattua omaan nilkkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4631
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      498
      2437
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      2001
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1909
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1586
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      12
      1186
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      102
      984
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      842
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      839
    Aihe