Tietoisuudesta tällä foorumilla on jo puhuttu, ja olen sitä tietenkin itsekin miettinyt. Koulussa pari viikkoa sitten biologiantunnilla sivuttiin evoluutiota, ja aloin miettiä, mitä tietoisuus on evoluutiolle:
Tietoisuus on evoluution terävin kärki. Se mahdollistaa tarkan muistamisen ja antaa täysin uuden ulottuvuuden oppimiselle. No, tähän liittyy ongelma, johon ihminen on törmännyt; kärki katkaisee kehityksen. Ihmisistä tällä hetkellä lisääntyy kaikki, eivät vain vahvimmat, laumanjohtajat, niinkuin lajin kehittyessä on käynyt. Evoluutio on käytännössä tältä erää pysähtynyt, jos ei lasketa ihmisen (tietoisuuden luomaa) geenitutkimusta, jolla voimme ohjata evoluutiota haluamaamme suuntaan.
Tästä sitten pääsin seuraavaan; jos tietoisuus ei lopettaisi evoluutiota, vaan päästäisi sen kehittymään edelleen, minkälaiseksi se kehittyisi? Pienen pohdinnan jälkeen tajusin, että itseasiassa ihmisen tietoisuus on erittäin kehittymätön, sillä se kattaa vain mainitut muistot ja oppimisen, ei täyttä eliön toimintaa.
Jos evoluutio pääsee ihmiseen vielä vaikuttamaan, väittäisin, että tietoisuus tulee kehittymään pisteeseen, jossa se kattaa myös kaikki elintoiminnot ja refleksit. Luultavasti tietoisuus laajenisi näihin eliön kasvaessa täysikasvuiseksi, sillä sen täytyisi ensin oppia, mitä sen täytyy tehdä pitääkseen itsensä hengissä.
Yleisesti ajatellaan, että alitajunta on välttämätön, ja tietoisuuden ei ajatella voida kehittyä, suljetaan tietoisuus ja evoluutio täysin eri aihepiireihin, vaikka tietoisuus on tärkeä osa evoluutiota. Tämä on mielestäni todella yksipuoleista ajattelua, aiheita pitäisi käsitellä myös yhdessä.
Toivottavasti saitte seurattua ajatuskulkuani, lähettäkää ihmeessä lisäpohdintoja.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei.
Raha on yhteiskunnan energia ja keräämällä sitä varastoon se on verrattavissa ylipainoon
-toimintakyky vähenee tietyn pisteen jälkeen ja lopuksi koittaa ennenaikainen kuolema
Ratkaise tämä, niin seuraavaksi voit pohtia aloituksesi
- -
Järkipäässä:
Se on syy, miksi ihmisellä ei ole laajempaa tietoisuutta, aivot eivät pysty käsittelemään niin tehokkaasti kaikkea tietoisesti, sen takia eliön pitäisi kehittyä ja kehittää isommat aivot, jotta tietoisuus voisi laajeta (kyllä, silloin olisi taas enemmän hallittavaa tietoisuudelle, mutta sen takia muut toiminnot kuten aistit pysyisivät ennallaan, jotta tietoisuus pääsisi leviämään kaikkeen toimintaan)
Siis tottakai tämä on vai yksi miljoonista mahdollisista kehityssuunnista, mutta väittäisin että kuitenki kuuluu melko mahdollisiin, ei mahdollisiin, mutta erittäin epätodennäköisiin.
Miksi kehitys lähtisi laajempaa tietoutta kohti? Mitä hyötyä olisi mutaatiosta että voit esim. ohjata suolistoasi? Se vaatii enemmän energiaa ja pitkällä tähtäimellä on melko todennäköistä että tämä yksilö taikka hänen jälkeläisensä kuolevat tähän ominaisuuteen pikemminkin kuin lisääntyvät enemmän tai tappavat muita ohjaamalla yhtä tahi useampaa kehonosaansa manuaalisesti.
Määrittele tietoisuus niin jatketaan keskustelua LOOGISESTI, tämä on vain filosofiaa ja LOOGISUUS on kirosana.
Ihminen ei ole suoraan tietoinen mistään. Se ympäristö johon ihminen syntyy ja jossa ihminen kasvaa määrittelee hänet.
Vain oikeanlainen kasvuympäristö voi kehittää tietoisuutta eteenpäin.
Näkisin että tietoisuuden kehittyminen veisi ihmistä siihen suuntaan että ihminen saisi sen sisäisen tasapainon ja näkisi maailman laajempana kokonaisuutena. Nyt suurin osa ihmisistä ei "näe" kuin sen oman pienen maailmansa.
Ihminen ei myöskään ole vielä oppinut omista virheistään.
Ollaan tietoisia että jokin asia on haitallista esim. luonnolle ja pitkällä tähtäimellä myös ihmiselle mutta silti sen tekemistä jatketaan.
Mitä tulee elintoimintojen ohjaamiseen, eräät tietyn koulukunnan budhalaismukit kyllä kykenevät kontrolloimaan omaa kehoaan tavoilla joihin normaali länsimaalainen sohvaperuna ei edes osaa ajatella. Tosin nämä munkit ovat tietoisuuttaan kehittäneet koko elämänsä.
Tietoituus ei kehity itsekseen, päin vastoin, ilman tietoisuuden tietoista kehittämistä se taantuu.
Jokainen meistä voi kehittää omaa tietoisuuttaan, sen kehitys lähtee jokaisesta itsestään, sisältä. Se ei tule ulkopuolelta, sitä ei kukaan tuo tarjottimella, sitä ei kukaan yritys järjestä.
Ihmiskunta on oppinut paljon historiansa aikana ja myös unohtanut paljon.
Tietoinen ihminen tuntee itsensä. Sekä sisältä että ulkoa.