Ajatus universumin laajenemisen kiihtymisestä

Koska eräs vahva teoria universumin muodostumisesta on "ikuinen tyhjiö" jossa syntyy aina uusia versumeita toinen toisensa perään niin mitä jos siellä on jos seuraava tai sitä seuraavat uudet räjähdykset jo tapahtuneet ja niiden aiheuttama "shokkiaalto" kiihdyttää meitä.

Mehän emme kykene enää näkemään mitä siellä alkupisteessä tapahtuu ennenkuin 13,6 miljardin vuoden päästä paitsi silloin olemme taas kiihtyneet / laajentuneet yhä kauemmas emmekä saa aika-avaruutta kiinni ja edelleenkin voimme vain päätellä mitä muinoin on tapahtunut.
Melko hankalaa.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi emme muka voi nähdä, mitä alkupisteessä tapahtuu. Mehän olemme alkupisteessä. Jokainen nykyisen universumimme piste oli samassa alkupisteessä 13,7 miljardia vuotta sitten.

Tuo "ikuinen tyhjiö" teoria kaipaisi kyllä jotain linkkiä tai viitettä, ennen kuin sitä voisi vahvaksi uskoa. Luulen, että sekoitat asioita.
Uusia universumeja kun ei synny meidän universumiimme minkään vallitsevan monimaailmatulkinnan mukaan, jos ei kvanntifysiikan kööpenhaminalaisen koulukunnan tulkintaa huomioida. Silloinkin vain nykyinen todellisuus jakautuisi.

Äänestä

Mikäli meidän alkuräjähdyksemme jälkeen on tapahtunut uusi alkuräjähdys samassa pisteessä vaikkapa 500 miljoonaa vuotta meidän alkuräjähdyksen jälkeen niin emme voisi nähdä sitä koska meidän universumimme säde on yli 40 miljardia valovuotta tällä hetkellä ja "seuraavan" alkuräjähdyksen valo ei saisi meitä kiinni.
Tieteen kuvalehdessä 4/12 oli artikkeli jossa puhuttiin yhdeksi syntymämalliksi "ikuisesta inflaatiosta" eli ikuisesti sikiävistä laajenevista universumeista toinen toisensa perään joihin meidän on etäisyyden ja ajan vuoksi mahdotonta pitää yhteyttä tai havainnoida.
Tuo selittäisi mahdollisesti kiihtyvän laajenemisenkin siis periaatteessa vaikka tuossa artikkelissa siitä ei puhuttukaan.
Jatkuvaa kiihtymistä on melko vaikea selittää millään pimeän energian lisääntymisellä tms. mielestäni koska energia on rajallinen universumissa yleensäkin ja loppuu aikanaan eikä lisäänny ilman uutta forcea.

Äänestä
  • Sama piste on jokainen avaruuden piste. Nykyisten yleisimpien teorioiden mukaan on mahdotonta, että uusi alkuräjähdys tapahtuisi universumimme sisällä. Higgsin kenttä on jo romahtanut, eikä inflaatiota voi enää tulla. Jos etäisyyden takia ei voi pitää yhteyttä, eivät myöskään vaikutukset voi olla näkyvillä. Se vaatisi informaation siirtymisen ylivalonnopeudella.
    Yleisimmässä monimaailmatulkinassa erilliset universumit eivät ole missään vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
    Uudet hypoteesiy ovat tietenkin kivoja, mutta kuinka vahvalla pohjalla ne ovat, onkin ihan eri asia.

    Pimeä energia on tyhjiön ominaisuus. Se voittaa vasta pitkillä etäisyyksillä gravitaation ja kun avaruutemme laajenee ja samalla harvenee, alkaa pimeä energia suurissa mittakaavoissa pääsemään voitolle ja laajeneminen kiihtyy.
    Näin siis vallitseva nykykäsitys.

    Äänestä

2008-2009 havainnoitiin että jokin tuntematon painovoima vaikuttaa galaksien liikkumiseen jossakin hyvin kaukana universumimme ulkopuolella.

Ikuisen inflaation teoria ei ole vallitseva mutta yksi teorioista kuitenkin.

Äärettömyydessä olisi vaikeaa kuvitella että vain yhdessä paikassa olisi suotuisat olosuhteet inflaatiolle. Josko tämän laajentuneen universumimme säde alkaa jo tavoittaa vastaantulijoita ja se on massaltaan suurempi kuin meidän.
Taustasäteilyä ja galaksien liikeratoja sekä niiden vaikuttimia tulkitsemalla saatetaan pian olla viisaampia.
Tietenkään myöskään Cerniä ja tulevia superteleskooppeja unohtamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


just a thought kirjoitti:

Koska eräs vahva teoria universumin muodostumisesta on "ikuinen tyhjiö" jossa syntyy aina uusia versumeita toinen toisensa perään niin mitä jos siellä on jos seuraava tai sitä seuraavat uudet räjähdykset jo tapahtuneet ja niiden aiheuttama "shokkiaalto" kiihdyttää meitä.

Mehän emme kykene enää näkemään mitä siellä alkupisteessä tapahtuu ennenkuin 13,6 miljardin vuoden päästä paitsi silloin olemme taas kiihtyneet / laajentuneet yhä kauemmas emmekä saa aika-avaruutta kiinni ja edelleenkin voimme vain päätellä mitä muinoin on tapahtunut.
Melko hankalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu