1. Menin baarissa vonkaamaan hyvässä kännissä olevalta tytöltä (tavis, 18v), jonka juotin vielä pahempaan humalaan. Menimme kämpilleni ja sain kovalla vonkauksella hankittua suihinoton.
2. Tässäkin tapauksessa juttelin baarissa reippaassa humalassa olevalle tytölle (tavis, inhottavan laiha, 19v). Lähdimme kämpilleni ja harrastimme seksiä, joka tosin käytännössä epäonnistui humalan vuoksi.
3. Jutustelin baarissa erään tytön kanssa (ruma :(, 19v). Lähdimme kämpilleni harrastamaan seksiä, mutten onnistunut saamaan munaa sisään (onneksi?). Ilta päättyi suihinottoon.
4. Tapasin risteilyllä tytön (nätti, 16v, neitsyt) jonka kanssa seurustelimme jonkin aikaa.
5. Sain käsihoidon humalaiselta kaverilta (nätihkö, 19v), kunnon vonkauksen päätteeksi.
6. Kävin kotibileissä hirveällä vimmalla erään tytön (nätihkö, 16v, neitsyt) päälle ja harrastimme seksiä.
7. Olin vieraassa kaupungissa kaverilla yötä nukkumassa. Kaveri palasi keskellä yötä baarista kaksi tyttöä mukanaan. Toisen tytöistä (nätihkö, 19v) kanssa harrastin seksiä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin pökkimään ilman kumia.
8. Tapasin opiston kurssilla naisen (tavis-nätihkö, 24v) jonka kanssa tapailin jonkun aikaa.
Tämän lisäksi on vielä kaksi tapausta missä naiset ovat törkeästi viheltäneet pelin poikki silloin kun olen jo päässyt suutelemaan alastonta vartaloa.
Kokemuksistani on selvästi nähtävissä, että kyllä piinkova AT-mieskin saa seksiä (vaan ei pitkiä suhteita), kunhan vaivautuu edes yrittämään. Useat naiset ovat kuvailleet minua tyyliin "tuosta ei voi mies enää seksittömämmäksi muuttua". Itsetuntoni on myös aivan surkea. Seuraavat ovat tapahtuneet sen kahden-kolmen vuoden aikana mitä olen vaivautunut edes yrittämään. Eikä ole tarvinnut edes läskeihin "sortua".
AT-miehen seksikokemuksia
21
471
Vastaukset
- jarkkop
Voe voe miten rankkaa tuo AT-miehen elämä..
- mies korvesta
"6. Kävin kotibileissä hirveällä vimmalla erään tytön (nätihkö, 16v, neitsyt) päälle ja harrastimme seksiä."
Olet sairas hyväksikäyttäjä!- tee.Aaa.Tee.Ämm
Jep...
- mee hoitoon.
tee.Aaa.Tee.Ämm>>>Olet sairas.
- nikitön.
tee.Aaa.Tee.Ämm kirjoitti:
Jep...
Välillä Hävettää olla ihminen!!!
- sinkku33
Olen jo pidemmän aikaa käynyt paneskelemassa yhtä naista. Nainen on hyvännäköinen ja sille kelpaa seksi mut parisuhde ei kelpaa
- ätmi
Kuulostaa kylläkin YTM-meiningiltä... ATM ei saa ketään, KTM joitakuita. Mutta tuollainen seksielämä on vain YT-miehillä!
- tee.Aaa.Tee.Ämm
ATM on mies joka ei herätä naisissa seksuaalisia viboja, eli jota naiset eivät halua. Olen harrastanut seksiä koska olen tehnyt sen humalaisten (joskus hyvin humalaisten) tyttöjen kanssa. Olen myös "tullut päälle" (enkä tarkoita mitään raiskaamista) aika vimmalla. Noissa tapauksissa missä tytöt/naiset olivat selviä, on taustalla todella huonoa itsetuntoa tai mielenterveysongelmia.
Viestin pointti oli taas kerran että kyllä seksitönkin mies saa, jos vaivautuu yrittämään.
Juu, et tosiaankaan ole AT-mies kertomasi perusteella.
- vonk vonk
Miksi väen väkisin kutsut itseäsi ATM:ksi, vaikka voit listata seksikumppaneita? Kuulostaa vähän naisten tavalta kehuskella rivien välistä. (Paitsi nainen ei kutsuisi itseään ATN:ksi.
- tee.Aaa.Tee.Ämm
Koska en herätä haluja naisissa (kts. ylempi viesti).
- pasistisuikale
Eipä taida ATM:llä tuollaista flaksia olevan :D Kenties korkeintaan villeimmissä päiväunissa, jolta tuokin kieltämättä hieman haiskahtaa...
- tee.Aaa.Tee.Ämm
Haaveilen päiväunissa paremmannäköisistä tytöistä. Noista suurin osa oli liian laihoja. Ja vain yksi (meikit päällä) selvästi nätti. Eihän tuo tee kuin yksi seksuaalinen kokemus (ei välttämättä edes yhdyntä) per 3,5-4,5 kuukautta (riippuen laskeeko nuo "poikki vihelletyt" tapaukset").
Joo selkee panomies.
- tee.Aaa.Tee.Ämm
Vaihtaisin nuo kaikki heti hyvään oloon ja "haluttuna olemisen" kokemukseen.
- u_know_who
tee.Aaa.Tee.Ämm kirjoitti:
Vaihtaisin nuo kaikki heti hyvään oloon ja "haluttuna olemisen" kokemukseen.
Jos et noita tunteita kykene lukuisista (väitetyistä) seksikumppaneista kanavoimaan itseesi, et tule siinä onnistumaan koskaan etkä mitenkään.
Parempi vaan että tapat ittes, siis. - tee.Aaa.Tee.Ämm
u_know_who kirjoitti:
Jos et noita tunteita kykene lukuisista (väitetyistä) seksikumppaneista kanavoimaan itseesi, et tule siinä onnistumaan koskaan etkä mitenkään.
Parempi vaan että tapat ittes, siis.eATMe?
Sitä tunnettako pitäisi vetää siitä kun kerran puolessa vuodessa, itseään nöyryyttävän vonkauksen jälkeen, joku humalainen antaa?
Tai kun lyhyiden "seurustelujen" päätteeksi kumppanit toteavat että tunnuin käytännössä alusta alkaen täysin kaverilta (halusivat vain jonkun), etten herätä mitään seksuaalisia haluja ja että joku on pahasti pielessä "miehekkyydessäni".
- ATM#1
Kukaan ei halua minua koska en ole haluttava. Pitää ilmeisesti keksiä jotain muuta tekemistä elämässään.
- nostiko statusta
Eli käytti hyväksi niitä, joilla oli huono itsetunto tai oli niin pihalla kännin takia ettei tiennyt mitä teki. Tyyli tuokin...
- keski-ikäinen geezer
Osaat kuvailla tekemisiäsi naisten kanssa niin herkällä pensselillä, että vanhakin tässä ihan herkistyy!
/sarkasmi
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751471
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411049Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 36643
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28642Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30587