Olen 26-vuotias nainen. Suhteeni isään oli lähes koko lapsuuteni todella etäinen vaikka vanhempani eivät ole eronneet ja asuin aina heidän kanssaan. Kanssakäyminen isän kanssa vaikeutui selkeästi sen jälkeen, kun eräänä yönä minun nukkuessani vanhempieni välissä isäni yllättäen laittoi kätensä housuihini (en tiedä minkä ikäinen olin, ehkä 7,8,9). Hän oli kuitenkin unessa ja oletan että hän luuli olevansa äidin vieressä. Jotenkin tiedostin sen silloin, mutta kuitenkin hämmennyin tapahtuneesta todella paljon ja epätietoisuus jäi kalvamaan mieltä. Muistan etten seuraavana päivänä kehdannut poistua paljon huoneestani.
Myös sellainen viattomalta tuntuva asia hämmensi suuresti kun isäni antoi iltasuukon ja se osui (vahingossa?) suoraan suulle. Se vain tuntui todella kiusalliselta ja hämmennyin siitäkin.
En siis ole kasvaessani pystynyt olemaan luonnollisesti isäni seurassa, vaan olin aina hyvin sulkeutunut ja kiusaantunut. Murrosiässä saatoin kulkea huoneen läpi ja jos isäni katsoi minua saatoin automaattisesti epäröidä, että hän katsoo minua "sillä lailla". Kasvoin siis jonkinlaisessa epätietoudessa. Isäni ei varmaan edes tiedä miksi meillä ei ole normaalia suhdetta. Olen ollut aina vähän kiusaantunut isäni seurassa ihan aikuiseksi asti ja olen vieläkin vähän. Olen tosin ujo ihminen muutenkin.
Olen miettinyt tätä viime aikoina tosi paljon kun en tunnu kykenevän normaaliin suhteeseen yhdenkään miehen kanssa. En ole siis koskaan seurustellut ja olen 26, olen vain hyvin lyhyesti ja epämääräisesti tapaillut joitakin miehiä. Suurimmasta osasta en ole koskaan edes ollut kiinnostunut. Kaikki ovat vähintään 15 vuotta vanhempia, nuoremmat ei tosin edes kiinnosta. Nykyinenkään ei ole yhtään tyyppiäni, mutta ikään kuin roikun hänessä vaikken edes aina tiedä miksi! Minulla on todella huono itsetunto ja pelkään jatkuvasti etten kelpaa ja ole tarpeeksi hyvä. Voiko tällaisilla lapsuuden kokemuksilla olla jotain tekemistä asian kanssa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mahdollisesti, todennäköisesti. Mene hyvä ihminen terapiaan, auttaa varmasti. Pelasta loppuelämäsi. Onnea matkaan, olet sen ansainnut.
Paras terapia on ikuinen sielunlain muutostekijä. Se tarkoittaa sitä, että päähän potkimisen seurauksena naisellisen miehen tajunta voi muuttua noin kuudessa vuodessa miehiseksi. Ja sielunlain muutostekijän kokivat minun lisäksi vain Homeros, profeetta Muhammad ja Daniel Defoe. Koe, tunne ja elä ikuisesti.