kahvi, tee, kaakao sekä ulkomaiset hedelmät yms.

Mitä mieltä olet kahvin, teen ja kaakaon juonnista? Entä ulkomaiset hedelemät ja niiden tuonti Suomeen. Onko se hyvä asia vai pitäisikö tästä tavasta luopua hiljalleen ja alkaa elää kotimaisella ruoalla?
8317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sen verran olen ympäristötietoinen, että ostan mahdollisimman lähellä kasvaneita hedelmiä, lähinnä eurooppalaisia. Kotimaisten hedelmien sesonki on tosi lyhyt, eikä niitä omenia lukuunottamatta välttämättä edes saa tavallisesta kaupasta. Koska haluan kuitenkin syödä hedelmiä ympäri vuoden, ostan myös tuontihedelmiä, mutta vältän sellaisia, jotka tuodaan toiselta puolelta maailmaa. En siis syö melonia tai rypäleitä talvella, vaan vain silloin, kun niitä saa Etelä-Euroopasta.

Kotimaisia marjoja saa ympäri vuoden (enkä enää muunmaalaisia suostu ostamaankaan huonojen kokemusten vuoksi), ja kasviksista suuri osa on kotimaisia. En kuitenkaan muuta suunnitelmiani sen vuoksi, että kaupassa ei satukaan olemaan esimerkiksi kotimaista purjoa, kukkakaalia tai kesäkurpitsaa, vaan ostan tuontikasviksia.

Paluu pelkästään kotimaisiin ruoka-aineisiin taitaa ainakin laajemmassa mitassa olla utopiaa. Ihmisten ruokatottumukset ovat aika lailla toisenlaiset kuin 70-luvulla, jolloin tuontihedelmiä ja -kasviksia ei todellakaan saanut. Ravitsemuksellisessa mielessä on hyvä, että kaupoissa on laaja valikoima, niin jokaiselle löytyy mieluista syötävää. Olisi aika ankeaa elää pelkillä kotimaisilla hedelmillä ja marjoilla. Silloin ei esimerkiksi koskaan saisi ananasta tai sitrushedelmiä.

Äänestä
  • "Ihmisten ruokatottumukset ovat aika lailla toisenlaiset kuin 70-luvulla, jolloin tuontihedelmiä ja -kasviksia ei todellakaan saanut."

    Kyllähän 70-luvulla sai tuontihedelmiä ja vihanneksiakin. Valikoima ei vaan ollut niin laaja kuin nyt ja laatukin saattoi olla heikompi, mutta kyllä 70-luvulla söin ulkomaisia tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, omenoita, appelsiineja, mandariineja, banaaneja yms.

    Emme me sentään missään Itä-Saksassa asuttu!

    Äänestä

  • nähty ja syöty on kirjoitti:

    "Ihmisten ruokatottumukset ovat aika lailla toisenlaiset kuin 70-luvulla, jolloin tuontihedelmiä ja -kasviksia ei todellakaan saanut."

    Kyllähän 70-luvulla sai tuontihedelmiä ja vihanneksiakin. Valikoima ei vaan ollut niin laaja kuin nyt ja laatukin saattoi olla heikompi, mutta kyllä 70-luvulla söin ulkomaisia tomaatteja, kurkkuja, paprikoita, omenoita, appelsiineja, mandariineja, banaaneja yms.

    Emme me sentään missään Itä-Saksassa asuttu!

    Minulla on sitten erilainen muistikuva. Olin yhden kesän kasvissyöjä 70-luvun lopulla, ja kyllä minun muistini mukaan talvella kasvisten saanti oli aika niukkaa. Omenoita, banaaneja ja sitrushedelmiä taisi saada ainakin osan talvea, mutta vihannespuoli oli kyllä aika ankea.

    Voi tietysti olla, että tomaattia, kurkkua ja paprikaa tuotiin maahan silloinkin, mutta en niitä muista, koska ne olivat minun budjetilleni liian kalliita. Mielikuvaksi on jäänyt, että talvella sai (Helsingissä, tavallisista kaupoista) lähinnä juureksia, kaalia, sipulia ja pakastekasviksia. Joiden valikoima muuten sekin on huimasti parantunut noista ajoista.

    Ei asuttu Itä-Saksassa, mutta hyvin säännellyssä taloudessa kyllä. Vihanneksia esimerkiksi EI SAANUT tuoda maahan silloin, kun oli kotimaisten vihannesten satokausi. Ylipäätään tuonti oli monin tavoin rajoitettua aina 80-luvulle asti.

    Äänestä

  • Panhandle kirjoitti:

    Olet aivana oikeassa. Ei 70-luvulla ollut juurikaan suurta valinnavaraa kaupoissa koko vuoden vaan tuotteilla oli sesonkinsa, jolloin ne ilmestyivät hyllyyn. On tutkimuksella todistettu, että 20-30-luvuilla oli Suomessa laajempi tuotanto lajimäärissä hedelmistä, vihanneksista ja juureksista kuin sodanjälkeisenä aikana aina pitkälle 70-luvulle saakka.

    Menetimme sota-aikana taidon tuottaa kasviksia yms. kun tuontiakaan ei juuri ymmärrettävistä syistä ollut ja kun kaikesta ruoasta oli pulaa, keskityimme vain joihinkin suurta satoa tuottaviin ja kavensimme lajivalikoimaa. Aikalaiset kertoivat kuinka Helsinki haisi kaalilta kun kaikki söivät vain kaalia satoisana lajina. Tämän päivän Hesarista näemme kuinka paljon eri kaalilajikkeita nyt on kaupan. Sota-aikana ja pitkälti sen jälkeenkin oli tarjolla vain valko- ja kukkakaalia, 80-luvulta alkaen tuli jo muitakin lajikkeita, mutta varsin huonolaatuisia ikäänkuin emme olis osanneet niitä viljellä. Silloin meidät kyllästettiin kiinankaalilla.

    Ja tuo kotimaisten kasvisten tuontisuoja poistui vähitellen vasta 90-luvulla ja loppui kun liityimme EU:n jäseneksi.

    Muuten yhdyn kyllä ajatukseesi, että jos läheltä saadaan hyviä tuotteita, olisi niitä syytä käyttää. Huonot tuotteet eivät pysty kuitenkaan valloittamaan minun keittiötäni, ei edes ideologisista syistä.

    Äänestä

  • Panhandle kirjoitti:

    Minulla on sitten erilainen muistikuva. Olin yhden kesän kasvissyöjä 70-luvun lopulla, ja kyllä minun muistini mukaan talvella kasvisten saanti oli aika niukkaa. Omenoita, banaaneja ja sitrushedelmiä taisi saada ainakin osan talvea, mutta vihannespuoli oli kyllä aika ankea.

    Voi tietysti olla, että tomaattia, kurkkua ja paprikaa tuotiin maahan silloinkin, mutta en niitä muista, koska ne olivat minun budjetilleni liian kalliita. Mielikuvaksi on jäänyt, että talvella sai (Helsingissä, tavallisista kaupoista) lähinnä juureksia, kaalia, sipulia ja pakastekasviksia. Joiden valikoima muuten sekin on huimasti parantunut noista ajoista.

    Ei asuttu Itä-Saksassa, mutta hyvin säännellyssä taloudessa kyllä. Vihanneksia esimerkiksi EI SAANUT tuoda maahan silloin, kun oli kotimaisten vihannesten satokausi. Ylipäätään tuonti oli monin tavoin rajoitettua aina 80-luvulle asti.

    "Voi tietysti olla, että tomaattia, kurkkua ja paprikaa tuotiin maahan silloinkin, mutta en niitä muista, koska ne olivat minun budjetilleni liian kalliita. "

    Tässä olet oikeassa. Hintaa niillä jonkin verran oli.

    Vihanneksia ja hedelmiä sai talvellakin, mutta valikoima oli suppea, laatu sitä sun tätä ja hinnat muutamaa tuotetta lukuun ottamatta korkeat. Pakastevihannekset alkoivat silloin yleistyä eikä niissäkään ollut kummoista valinnanvaraa (tyyliin herne-maissi-paprika). Opiskelijaruokalassa kasvispuolen tarjonta lähinnä jotain raasteita, suolakurkkua ja punajuurta. Työpaikkaruokaloissa sama juttu. Ravintolassa sen viininleikkeen rinnalle saattoi saada salaatinlehden ja tomaatinviipaleen (tai jopa kaksi viipaletta!).

    Äänestä

Ankeaksi kävisi, jos pitäisi tyytyä vain kotimaassa kasvaneisiin tuotteisiin. Alkaisi peruna, porkkana, lanttu ja sipulit kyllästyttää. Kurkut, salaatit ja tomaatithan kasvatetaan kasvihuoneissa, joissa käytetty lämpö- ja valoenergia on peräisin ties mistä, joten niiden ympäristöystävällisyys on vähintäänkin kyseenalaista.
Kotimaiset omenatkin - jos niitä edes riittävästi kasvatettaisiin - nahistuisivat viimeistään kevättalvesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tjaa'a kirjoitti:

Mitä mieltä olet kahvin, teen ja kaakaon juonnista? Entä ulkomaiset hedelemät ja niiden tuonti Suomeen. Onko se hyvä asia vai pitäisikö tästä tavasta luopua hiljalleen ja alkaa elää kotimaisella ruoalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu