Merivirrat purkavat lämpöä piiitkällä viipeellä

Niillä on kolme hotspottia, kaksi Antarktiksella, yksi Arktiksella.

Palstan alarmistit tuntuvat olevan jotenkin hekumoissaan siitä, että Arktis hakee tasapainoaan.

Se onkin ainoa keino, miten alarmistit enää voivat perustella olemassaoloaan. Ilmasto kun ei ole lämminnyt enää.

Turha herkutella enää sillä, mikä tapahtui viime vuosisadan loppupuolella.

Mutta kai se on sitä alarmismia.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Valitettavasti minun täytyy todeta, että mielipiteesi on pahasti ristiriidassa tieteellisen käsityksen kanssa.

Äänestä

Nooh. Kun menee muutama vuosi ja merten lämpökerääntymä alkaa laskea, niin nämä hihhulit tulevat hiljenemään.

Ihmetellään, miksi rakennettiin tuulivoimaa, kun olisi pitänyt ehdottomasti lisästä ydinvoimaa.

Lämpöisenä ja vatsa kylläisenä ihmesen on helppo unelmoida. Mutta kun on kylmä ja suoli naukuu tyhjyyttään, niin huuhaata on turha tyrkyttää.

Rikkaat länsimaat eivät kuole nälkään, mutta kolmansien maiden ihmisten olot vain vaikeituvat entisestään.

Syynä on ilmastonmuutos, joka muuttaa ilmastoa kylmempään suuntaan aiheuttaen satokatoja.
Silloin kysytään, miksi nämä viherhihhulit eivät kanna vastuutaan, vaan elelevät edelleen yltäkylläisyydessä etsien jotain muuta syytä ihmisten syyllistämiseen.
Tietenkin näkemättä itseään luonnon vihollisena.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pöh. kirjoitti:

Niillä on kolme hotspottia, kaksi Antarktiksella, yksi Arktiksella.

Palstan alarmistit tuntuvat olevan jotenkin hekumoissaan siitä, että Arktis hakee tasapainoaan.

Se onkin ainoa keino, miten alarmistit enää voivat perustella olemassaoloaan. Ilmasto kun ei ole lämminnyt enää.

Turha herkutella enää sillä, mikä tapahtui viime vuosisadan loppupuolella.

Mutta kai se on sitä alarmismia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu