parjattu fasilitointi toimii sittenkin

Hyvät autistiset henkilöt!
Hyvät autististen lasten vanhemmat, sisarukset, opettajat ja ystävät!

Minua kiinnostaisi kuulla kokemuksianne tuetusta kommunikaatiosta. Lyhyesti tarkoitan tällä teitä, jotka pystytte kommunikoimaan vain toisen ihmisen tukemana kirjoitetulla kielellä/symboleilla tai olette tällaisen henkilön läheisiä eli kuntoutukseen osallistuvaa henkilökuntaa.

Itselläni on kertynyt 15 vuoden kokemusta ko menetelmästä eri ikäisten autististen tai vaikeasti kehitysvammaiseksi diagnosoitujen henkilöitten kuntoutustyöstä kotona, laitoksissa ja kouluissa. Olen saanut olla myös opettamassa menetelmää vuosiakin kestävissä prosesseissa ja näin havainnut sen toimivuuden - useimmista tuetun kommunikaation käyttäjistä on kehittynyt itsenäisesti kirjoittamalla kommunikoivia. Itse olen vakuuttunut menetelmän toimivuudesta mutta myös siitä, että sitä voidaan käyttää väärin.

Yhteistä kohtaamilleni tapauksille on ollut, että toteutuneen kommunikaation luotettavuus on voitu osoittaa tarkistuksin (sokkona, tiedon välitys jne.) sekä joskus harvoin myös siten, että kommunikoiva vammainen henkilö on halunnut todentaa menetelmän aitouden ja suostunut kokeisiin.

Menetelmä herättää alallani paljon ärtyneitä kannanottoja ja tunnepitoista teilaamista. Ammattiryhmistä lääkärit ja puheterapeutit ovat erityisen provosoituvia, kun taas psykologit, opettajat ja sosiaalithyöntekijät suhtautuvat ennakkoluulottomimmin ja saavuttaessaan autistisen henk. luottamuksen pääsevät nopeasti kärryille menetelmän toimivuudesta ja virhealttiudestakin.

Joka tapauksessahan on kysymyksessä menetelmä, jonka todennettavuus on vaikea kohderyhmän ollessa juuri "autistinen". Poikkeuksetta omat kokemukseni ovat olleet sellaisia, että heillä on suuri kynnys tehdä yhteistyötä useamman kuin kahden-kolmen ihmisen kanssa. Tätäkin kynnystä voidaan onnistuneesti madaltaa - juuri nyt saan työskennellä aivan ihastuttavan 9-vuotiaan kanssa, joka kykenee kommunikoimaan jo 8 ihmisen kanssa. Havaintojeni mukaan aloitusikä on ratkaiseva tekijä, myös sukupuoli. Suurin yksittäinen tekijä näyttää kuitenkin olevan ympäristön ihmisten asenteet ja avoimuuden määrä. Myös autistinen henkilö vastaa kohteluun kuten metsä huutoon. Oudot käyttäytymispiirteet johtavat vieläkin lähes poikkeuksetta siihen, että ympäristö tulkitsee autistisen henkilön olevan kehityksessään vakavasti jälkeenjäänyt. Tämä johtaa kierteeseen: autistinen tulee toistuvasti kohdelluksi väärin, ohitetuksi ja ilman oikeaa opetusta.