Tänään, kun marketit suorastaan pullistelevat kaikenlaista tehotuotantopöperöä jos jonkinlaiseen purkkiin tai purnukkaan pakattuna, näyttäisi "hvyinvointi" suomen asukkaiden huono olo vain pahenevan pahenemistaa, vaikka sosialismi on kokonaan mennyt ja porvarit istuvat hallituksissa.
Kaikenhan pitäisi olla "hyvin", kuten ne teille sanovat. No, niillä itsellään on asiat ainakin taloudellisesti hyvin, monilla juuri ruokabisneksenkin takia:
http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2006&id=1&haku=false
Mutta mikä tehotuotantopöperössä sittenkin meni vikaan, sitä pohdimme nyt. Tein avauksen, jään odottamaan kommenttia.
(pohjustuksena: helsingissä oli tänään ruokamarssi, jossa marssittiin hyvän ruuan puolesta. eikö ruoka olekaan hyvää. ja jos ei, niin miksi`?)
TehotuotantoPÖPERÖ vie terveytesi ?!?!
102
4477
Vastaukset
- Kulinaristi
Minä karsastan koko tehotuotanto-sanaa. Suomessa ei ole tehotuotantoa, mutta en nyt sanoisi tehotuotannon edes olevan tässä se ongelma. Ongelma on liian pitkälle jalostetut einekset. Ihmiset eivät osaa enää itse valmistaa alusta alkaen ruokiaan, vaan ostavat teollisesti valmistettuja valmiita tai puolivalmiita mausteilla hukutettuja eineksiä, joiden ravintoarvokin on vähän niin ja näin.
Itse suosin lähellä tuotettuja raaka-aineita ja valmistan niistä taatusti tuoretta ja juuri sen makuista ruokaa kuin itse haluan. Kukaan muu ei voi määritellä sitä mikä minusta on hyvää ruokaa, siksi en osta eineksiä enkä edes valmiiksi pilkottuja ja marinoituja lihapakkauksia, joiden sisältöä ei edes kunnolla marinaadin seasta näe.- Haans.
Kaiki seuraavat merkit kertovat, missä ollaan ja mihin suuntaan mennään suomessakin. Olkaatte siis kuluttajat varuillanne, tämä on raakaa bisnestä eikä niitä teidän todellinen "hyvinvointi" kiinnosta, vain tuotot ja raha !
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3822974
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10930790
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5414278 - karsasstusta
>Minä karsastan koko tehotuotanto-sanaa.
Minä taas karsastan salailua, valehtelua ja tosiasioiden peittelyä, joka näyttää olevan kapitalistisen yhteiskunnan syöpä:
Suomen nuoriso on masentunut
26.10. klo 13:47 117
Masentuneita nuoria on meidän maassamme tällä hetkellä todella paljon. Meillä ei ole ollenkaan resursseja siihen, että he saisivat kokonaisvaltaista ja tehokasta hoitoa. Tämä on pelottava ajatus, sillä nuorisohan on meidän tulevaisuus. Mitkä ovat sinun mielestäsi syyt nuorison masennukseen?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11009647
Viestiä ei löydy
Hakemasi viesti on poistettu. Voit etsiä hakuasi
vastaavaa viestiä Suomi24-keskusteluhaun kautta. - meillä luomua
>>Minä karsastan koko tehotuotanto-sanaa
Ilmeisesti LUOMUa pidetään jonkinlaisena tehotuotannon vastakohtana.
Kuulin tuossa jokunen vuosi sitten oikeisto-ylestä, että pohjanmaalla ryhdytään päiväkodeissa lapsille tarjoilemaan ainoastaan luomuruokaa.
Kun vein lapsemme päiväkotin helsingissä ja kysyin, millaista ruokaa heillä tarjoillaan lapsillemme, vastaus kuului, että LUOMUa niin paljon kuin mahdollista ja minulle esiteltiin varastuoa. Kaikki viljatuotteet olivat luomumerkinnöillä varustettuja.
Mikähän on saanut pohjalaisten kokeilun laajenemaan helsinkiin saakka, ainakin meidän lasten päiväkotiin. Entä te muut hesalaiset, mitä ruokaa lapsenne saavat päiväkodeissanne ? - kako-koijjari myrkyt
Haans. kirjoitti:
Kaiki seuraavat merkit kertovat, missä ollaan ja mihin suuntaan mennään suomessakin. Olkaatte siis kuluttajat varuillanne, tämä on raakaa bisnestä eikä niitä teidän todellinen "hyvinvointi" kiinnosta, vain tuotot ja raha !
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3822974
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10930790
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5414278Mehiläiset kuolivat jo 100%:sti
kako-kepuli-"demarit" alkoivat hermostua kun totuus tehotuotanto-pöpeörön todellisesta "laadusta" alkoi paljastua laajemmillekin kansanjoukoille:
EU kielsi mehiläisten joukkokuolemiin liitetyn aineen – Suomi oli hiljaa
http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/58693-eu-kielsi-mehilaisten-joukkokuolemiin-liitetyn-aineen-suomi-oli-hiljaa
Aikooko kokoomuslainen maatalousministeri sittenkin käyttää myrkkyjä suomessa, tämähän ei olisi mitenkään uutta ! - huh huh
meillä luomua kirjoitti:
>>Minä karsastan koko tehotuotanto-sanaa
Ilmeisesti LUOMUa pidetään jonkinlaisena tehotuotannon vastakohtana.
Kuulin tuossa jokunen vuosi sitten oikeisto-ylestä, että pohjanmaalla ryhdytään päiväkodeissa lapsille tarjoilemaan ainoastaan luomuruokaa.
Kun vein lapsemme päiväkotin helsingissä ja kysyin, millaista ruokaa heillä tarjoillaan lapsillemme, vastaus kuului, että LUOMUa niin paljon kuin mahdollista ja minulle esiteltiin varastuoa. Kaikki viljatuotteet olivat luomumerkinnöillä varustettuja.
Mikähän on saanut pohjalaisten kokeilun laajenemaan helsinkiin saakka, ainakin meidän lasten päiväkotiin. Entä te muut hesalaiset, mitä ruokaa lapsenne saavat päiväkodeissanne ? - myrkkyämyrkkyämyrk
meillä luomua kirjoitti:
>>Minä karsastan koko tehotuotanto-sanaa
Ilmeisesti LUOMUa pidetään jonkinlaisena tehotuotannon vastakohtana.
Kuulin tuossa jokunen vuosi sitten oikeisto-ylestä, että pohjanmaalla ryhdytään päiväkodeissa lapsille tarjoilemaan ainoastaan luomuruokaa.
Kun vein lapsemme päiväkotin helsingissä ja kysyin, millaista ruokaa heillä tarjoillaan lapsillemme, vastaus kuului, että LUOMUa niin paljon kuin mahdollista ja minulle esiteltiin varastuoa. Kaikki viljatuotteet olivat luomumerkinnöillä varustettuja.
Mikähän on saanut pohjalaisten kokeilun laajenemaan helsinkiin saakka, ainakin meidän lasten päiväkotiin. Entä te muut hesalaiset, mitä ruokaa lapsenne saavat päiväkodeissanne ?TIESITKÖ MANSIKOISTA TÄMÄN
>> Entä te muut hesalaiset, mitä ruokaa lapsenne saavat päiväkodeissanne ?
Viljeltyjen marjojen ja vihannesten myrkkymäärät voivat laillisesti olla kymmenkertaiset !!!
Homma on viekkaasti hoidettu maatalousministeriössä niin, että kasvinsuojelujäämät on rajoitettu vain yhden aineen osalta tiettyyn maksimiin.
Yhteisvaikutusta ei huomioida.
Kun jussi käyttää vaikkapa kymmentä eri ainetta, voi jäämien määrä siis laillisesti olla KYMMENKERTAINEN !!!
Lähde: Juhannuksen iltasanomat - Eipä hyvältä näytä
huh huh kirjoitti:
Arviolta yli 95% vitamiinivalmisteista on täysin synteettisiä (keinotekoisia) tai huonosti imeytyviä eli valitse tarkkaan käyttämäsi tuote.
Ihmisille on helppo myydä terveyttä ja parempaa elämää, mutta ravintolisiin liitetyt lupaukset ovat yleensä katteettomia.
Ravintoarvoja puntaroitaessa kannattaa ensimmäiseksi miettiä, onko oma perusruokavalio kunnossa, miten sitä voisi parantaa, ennenkuin turvautuu keinotekoisiin vitamiinivalmisteisiin.
Synteettiset vitamiinit valmistetaan laboratoriossa erilaisten kemiallisten reaktioiden avulla, koska se on halvin ja käytännöllisin tapa. Synteettiset vitamiinit ovat ehkä kemiallisesti samoja aineita kuin luonnontuotteet, mutta erona on se, että ruuan muut lukemattomat ainesosat puuttuvat ja nämä yhdessä vaikuttavat elimistössä imeytymiseen ja käyttäytymiseen. Lisäksi luonnollisten vitamiinien eri aineosat toimivat yhdessä synergiassa ja tätä asiaa ei pidä väheksyä. Emme tiedä edes murto-osaa kasvien vaikuttavista aineista, joten voi vain arvailla kuinka merkittävää osaa ”toimiva kokonaisuus” näyttelee vitamiinien imeytymisessä ja toimivuudessa.
KAIKESTA tästä huolimatta tai juuri siksi, kaupan KARTELLI ja kepulaiset NOSTAVAT kilvan tehotuotantopöperön hintaa ja takuulla, huonontavat sen laatua. Makkarasta tulee jauhoisempaa ja rasvaisempaa ja entistä tarkemmin vähäinenkin vitamiiniosio kuoritaan vitamiinibisneksen tai luontaistuotepurkituksen tarpeisiin. - missä pääskyset
NYT kun kevät on koittanut, voit kysyä, missä ovat maatalousympäristön entinen ja yleisin lintu, PÄÄSKYSEt ?
Ne ovat kuolleet ne, maajussin tehotuotantomyrkkyihin ja Jari Koskisen (kok) sallimiin neonikotiineihin.
KUOLEMA leijuu tehomaatalouden ja kepulaisbisneksen yllä. Sinä tunnet sen jo mielenterveydessäsi. - Haans.
kako-koijjari myrkyt kirjoitti:
Mehiläiset kuolivat jo 100%:sti
kako-kepuli-"demarit" alkoivat hermostua kun totuus tehotuotanto-pöpeörön todellisesta "laadusta" alkoi paljastua laajemmillekin kansanjoukoille:
EU kielsi mehiläisten joukkokuolemiin liitetyn aineen – Suomi oli hiljaa
http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/58693-eu-kielsi-mehilaisten-joukkokuolemiin-liitetyn-aineen-suomi-oli-hiljaa
Aikooko kokoomuslainen maatalousministeri sittenkin käyttää myrkkyjä suomessa, tämähän ei olisi mitenkään uutta !Suomen kepulitkin joutuivat taipumaan. Myrkyttämien vienyt monien terveyden?
Rypsiöljyä ei saa monista kaupoista enää ollenkaan, koska sen viljelyssä yleisesti käytetty torjunta-aine on kielletty.
http://yle.fi/uutiset/rypsi_vaihtui_rapsiin_kaupoissa__hammentyneet_asiakkaat_kyselevat_peraan/7328115
Empä itse enää kyselisi perään, mutta ihmiset eivät tiedä, koska kepulit ovat vallanneet oikeisto-YLEkin ja tiedottaminen on sen mukaista.
Siinä se, "puhdas" suomalainen "ruoka". - liikku.maan
karsasstusta kirjoitti:
>Minä karsastan koko tehotuotanto-sanaa.
Minä taas karsastan salailua, valehtelua ja tosiasioiden peittelyä, joka näyttää olevan kapitalistisen yhteiskunnan syöpä:
Suomen nuoriso on masentunut
26.10. klo 13:47 117
Masentuneita nuoria on meidän maassamme tällä hetkellä todella paljon. Meillä ei ole ollenkaan resursseja siihen, että he saisivat kokonaisvaltaista ja tehokasta hoitoa. Tämä on pelottava ajatus, sillä nuorisohan on meidän tulevaisuus. Mitkä ovat sinun mielestäsi syyt nuorison masennukseen?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11009647
Viestiä ei löydy
Hakemasi viesti on poistettu. Voit etsiä hakuasi
vastaavaa viestiä Suomi24-keskusteluhaun kautta.Seinäjoella on opiskeltu mitä Haans on opettanut:
seinäjoen "ihme": lisää liikuntaa ja terveellisempää ruokaa
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005002245.html
ei se sen kummempaa. Tosin seinäjoellakin ollaan edelleen takuuvarmasti tehotuotanopöperön varassa, kepulaisia kun ovat, mutta ehkä se liikkuminen änempi sitten auttaa. - fsdlkjfsdjhfkjsdfdsjh
Haans. kirjoitti:
Kaiki seuraavat merkit kertovat, missä ollaan ja mihin suuntaan mennään suomessakin. Olkaatte siis kuluttajat varuillanne, tämä on raakaa bisnestä eikä niitä teidän todellinen "hyvinvointi" kiinnosta, vain tuotot ja raha !
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3822974
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10930790
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5414278Ne (apteekkari, kepulainen maajussi ja lääkärit) muodostavat MAFIAN ja siksi olet kuolemanvaarassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14220603/tappavat-laakkeet - Anonyymi
missä pääskyset kirjoitti:
NYT kun kevät on koittanut, voit kysyä, missä ovat maatalousympäristön entinen ja yleisin lintu, PÄÄSKYSEt ?
Ne ovat kuolleet ne, maajussin tehotuotantomyrkkyihin ja Jari Koskisen (kok) sallimiin neonikotiineihin.
KUOLEMA leijuu tehomaatalouden ja kepulaisbisneksen yllä. Sinä tunnet sen jo mielenterveydessäsi.Jos ei ole lehmänläjiä pellolla, niin ei ole pääskysiäkään. Yksinkertaista.
Niinpä. Suomen maatalous ei ole tehokkuudella pilattu.
Asiallisesti tehokkuushan ei ole mikään negatiivinen asia, kun sitä mitataan laajasti. Tehokas maankäyttö, tehokkaasti käytetyt, vain hyötykasvien kasvuun menevät ravinteet, energiatehokkuus, hävikin minimointi jne ovat kaikki positii isia asioita joihin tulisi maataloudessa pyrkiä. Tämän päälle tulee tietenkin taloudellinen tehokkuus ja maataloustuotteista saatavan taloudellisen lisäarvon maksimointi.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Niinpä. Suomen maatalous ei ole tehokkuudella pilattu.
Asiallisesti tehokkuushan ei ole mikään negatiivinen asia, kun sitä mitataan laajasti. Tehokas maankäyttö, tehokkaasti käytetyt, vain hyötykasvien kasvuun menevät ravinteet, energiatehokkuus, hävikin minimointi jne ovat kaikki positii isia asioita joihin tulisi maataloudessa pyrkiä. Tämän päälle tulee tietenkin taloudellinen tehokkuus ja maataloustuotteista saatavan taloudellisen lisäarvon maksimointi.Ilmainen raha pilaa tehokkuuden, kun joiutuvat itse kustantamaan niin paranee välittömästi.
- Niin -
Niin - Suomessahan ei ole tehotuotantoa, joten itsekin ostan ainoastaan sellaisia tuotteita,missä on Hyvää Suomesta -joutsenmerkki. Silloin tiedän lihan olevan 100 %:sti suomalaista. Siksi luen ostamani lihapaketit, että sanotaanko niissä olevan suomalaista lihaa. Jos lukee ainoastaan esim. naudanlihaa - en osta, koska liha ei ole silloin suomalaista.
Toisekseen - en osta valmiita tuotteita vaan ainoastaan raaka-aineita, joista voi valmistaa oman maun mukaista ruokaa. Myös lähellä tuotettu ruoka on IN.
Myös maitotaloustuotteista ostan sellaisia, missä on Hyvää Suomesta -joutsenmerkki.
On hyvin, hyvin vähän ostamistamme tuotteista ulkomailta tuotuja. Mausteistakin käytämme kotimaisia yrttituotteita. Ne ovat todella hyviä.- Kurikan mies
Miten se joutsenmerkki takaa, että vaikkapa lihatuotteessa olisi ylipäätään lihaa? Itse olen sen merkin nähnyt esimerkiksi makkarapakkauksissa, joissa sisällä kanannahkoja jauhettuna, teurasjätetasoista prässilihaa, jauhoja ja enemmän E-koodeja kuin ihmisellä on sormia. Aika laiha lohtu, että E-koodit ja teurasjätteet olisivat kotimaisia. Joutsenmerkki ei ainakaan takaa laatua millään tasolla.
- eivät kertoneet.
Kurikan mies kirjoitti:
Miten se joutsenmerkki takaa, että vaikkapa lihatuotteessa olisi ylipäätään lihaa? Itse olen sen merkin nähnyt esimerkiksi makkarapakkauksissa, joissa sisällä kanannahkoja jauhettuna, teurasjätetasoista prässilihaa, jauhoja ja enemmän E-koodeja kuin ihmisellä on sormia. Aika laiha lohtu, että E-koodit ja teurasjätteet olisivat kotimaisia. Joutsenmerkki ei ainakaan takaa laatua millään tasolla.
Porvarillinen, "uolueeton ja riippumaton" nk prsnta-media ei millään ole suostunut kertomaan kiinalaisten jokisikojen tarkemmasta kohtalosta: miksi löytyivät joesta.
Sama koskee ruotsalaisia kalkkunoita.
Mitä meillä suomessa jätettiin porvarillisen lehdistön toimesta kertomatta ?
- laadusta kiinnostunu
Ilmeisesti mielenosoitukset ruuan laadusta ei synny aivan tyhjästä.
Kannattaa miettiä ja itsekin olen pysähtynyt miettimään, mistä vitamiinipillerit oikein syntyvät. Tai luontaistuotteet? Mistä ne tulevat ja onko niihin kerätty prosesseissa se paras ainesosa. Onko einekset ja vaikkapa makarooni tuon em. erottelun jäännöstulosta, joka meille myydään ruokana?
Siinä suuri salaisuus, joka odottaa arvoituksen ratkaisijaa. Ihmiset eivät ilmeisestikään voi hyvin, mistä kertoo skarppauskokeilut ja muu vastaava ruokatempoilu.
Mutta olisiko ruuan laadusta jäänyt jotain meille kertomatta, vaikka kuinka ylistettäisiin puhtautta? Ja olisko se kaikkein tärkein juuri tuo ravinnepitoisuus. En tarkoita nyt lisäaineita enkä rasvojen ja hiilihydraattien osuutta, vaan juuri niitä aineita, joita meille vitamiinipurkeissa tuputetaan. Niissä ainesosuudet kyllä kerrotaan.
Näkisin mielelläni puolueettoman testauslaitoksen testituloksia myös ruuasta, onko siinä meille tärkeitä ja oikeita aineita ja kuinka suurina pitoisuuksina.- Nautiskelija...
Kun tekee itse kotiruokaa, niin kyllä tietää mitä syö. Kun syö monipuolisesti kaikkea, niin ei tarvitse ostaa vitamiineja eikä muitakaan pillereitä.
Ihmiset joko eivät osaa tai eivät sitten viitsi itse valmistaa ruokaa vaan ostavat valmiita ruokia, marinoituja lihoja ja valmiita aterioita. - no mutta nyt
mistä syntyvät "vitamiinipillerit"? se EI selviä vapaaehtoisesti koskaan mutta jotain asiasta sentään kirjoitetaan
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/ai purkistako terveytta vitamiinipillerit voivat tappaa/a794225 - vai oletko?
no mutta nyt kirjoitti:
mistä syntyvät "vitamiinipillerit"? se EI selviä vapaaehtoisesti koskaan mutta jotain asiasta sentään kirjoitetaan
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/ai purkistako terveytta vitamiinipillerit voivat tappaa/a794225No niin. Kun ne puhuvat "prosessoidusta" ruuasta, pitäisi hälytyskellojen soida. Prosessissa näet tärkeät ainekset kelataan talteen ja loppu jauhetaan sinun ruuaksi.
Ei siis ihme, että lääkäreitä ei ole "hyvin"-vointivaltiossa tarpeeksi.
Juuri siksi.
Ne pelaavat omaan pussiin. Fiksusti.
ovat mukana bisneksessä
oman etunsa nimessä
Ja keksivät uusiotaudeille aina uusia nimiä.
Ja SINÄ.
OLET KIIKISSÄ - monikakku päältä
>Näkisin mielelläni puolueettoman testauslaitoksen testituloksia myös ruuasta,
>onko siinä meille tärkeitä ja oikeita aineita ja kuinka suurina pitoisuuksina.
Valitettavasti toiveesi ei suomessa ainakaan koskaan toteudu. Kasviskunnan tuotteet tuotetaan käytännössä apulannan tai ravintoliuosten (kasvipuutarhat) avulla eikä muita ravinteita kasvualustasta kasveihin päädy lainkaan. Näin siksi, että samoja peltoja on viljelty jo liki sata vuotta ja sieltä mineraalit ovat jo kadonneet aikoja sitten. Kasvitarhoissa turve muodostaa kasvualustan salaateille ja muille kasveille ja ravintoliuos on käytännössä sitä samaa, mitä lorautat kukille. Kemistit ovat tutkineet typpiyhdisteet, joilla kasvi tuottaa lehtivirhreää kaikkein nopeimmin. Ihmisen tarvitsemista ravinteista niissä ei ole hiventäkään. Kontrolloitu kasvu tekee niistä kuitenkin "hyvännäköisiä", joka on ruuantuotannon päätrendi tänään. Sillä johdetaan kuluttajaa harhaan totaalisesti.
- lihatiski
löytyy joka kaupungista ja pienestäkin paikkakunnasta.....sieltä saa naturel lihaa ja minä en perusta kotimaisuudesta miksi???? turhaa vouhotusta kotumaisuuden puolesta vain maku ratkaisee.paljon hyvää tulee muualta.
- Kyllä...
Kyllä lihatiskeiltä löytyy hyvää suomalaista lihaa. Varmuuden vuoksi kannattaa kysyä lihan alkuperä. Alkuperän voi jäljittää jopa tilalle asti. Tällaisen lihan voi sitten maustaa miten haluaa ja tulee hyvää ja mureaa. Vaatii vaan viitseliäisyyttä valmistaa ruoka alusta pitäen.
Ehdottomasti suomalaista lihaa... - Kumman valitset
Kyllä... kirjoitti:
Kyllä lihatiskeiltä löytyy hyvää suomalaista lihaa. Varmuuden vuoksi kannattaa kysyä lihan alkuperä. Alkuperän voi jäljittää jopa tilalle asti. Tällaisen lihan voi sitten maustaa miten haluaa ja tulee hyvää ja mureaa. Vaatii vaan viitseliäisyyttä valmistaa ruoka alusta pitäen.
Ehdottomasti suomalaista lihaa...Erehdyin kerran kysymään lihatiskillä loheni alkuperää. Sain valittavaksi joko kotimaassa altaassa kasvatettua lohta, tai sitten Norjassa pyydettyä "vapaata" lohta. Tee siinä sitten valinta hyvän ja pahan välillä...
Tukeako kotimaista lohikasvattajaa, vai vastustaako eläinten tehotuontantoa?
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että se Norjalainen lohi maistuu ihan samalle, kun kotimainenkin. Kumpaakin voi myös maustaa ihan samalla tavalla.
- tämäkin vielä
> Kaikenhan pitäisi olla "hyvin", kuten ne teille sanovat. No, niillä itsellään
> on asiat ainakin taloudellisesti hyvin, monilla juuri ruokabisneksenkin
> takia: http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2006&id=1&haku=false
Taidat liikkua pahoinvoinnin lähteillä, sillä seuraava ei varmaankaan koske edellämainittuja.....
http://www.oikeus.fi/14499.htm - Haans.
Kun tuotantonnon aivan alkuvaiheesssa elämä tuhoutuu, ei lopputulos voi olla ihmisenkään kannalta muuta kuin myrkkyä:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Uusi tieto mehiläisiä uhkaavista kemikaaleista vaatii toimia/a1358576214182
- Mehiläisten joukkokuolemat ovat huolestuttaneet tutkijoita ja ympäristönsuojelijoita vuosien ajan. Yhtenä syyllisenä kuolemiin on pidetty neonikotinoideja, kasvinsuojeluaineissa käytettyjä nikotiinin johdannaisia. Aineet sisältävät hermomyrkkyä.
KOMMENTTI edelliseen: Agribisnes viis välittää, mitä jäämät vaikuttaa ihmiseen. Edellä "demarikin" on huolissaan vain mehiläisten "välillisestä" vaikutuksesta pölyttämisestä. "Demari" toteaa, että jos ei ole pölyttäjiä, ei tule ruokaakaan. Minä taas olen sitä mieltä, että tuo keppuli-jussien tuottama skeida on juuri sitä, joka aiheuttaa suomalaisissa masennusta ja mielenterveyshäiriöitä. Muun moskan (mm. liikennepäästöt ja -saasteet).
- Myös eurooppalaisten viljelijöiden ja torjunta-aineteollisuuden edustajat julkistivat tällä viikolla oman raporttinsa neonikotinoideista. Sen mukaan kasvinsuojeluaineiden kieltäminen maksaisi EU:lle viiden vuoden aikana 17 miljardia euroa.
KOMMENTTI tuohonkin: Kuten näette, jussit tekevät raakaa bisnestä terveytenne kustannuksella. Mukana tässä härskissä menossa on myös lääkärikunta (valitettavasti) peittelemässä tehotuotannon seurauksia. Sehän taas tietää lääkäreille lisää töitä.- niimpä niin
Juuri noin, maajusseja ei pätkääkään kiinosta sinun todellinen hyvinvointisi vaan keinoja kaihtamatta ne tuohoavat luontoa ja kenties myös sinua, sillä luuletko, että mehiläiset tappava myrkky on myös hyväksi sinulle:
http://www.hs.fi/kotimaa/Suomi vastustaa mehil%C3%A4isi%C3%A4 tappavien myrkkyjen kieltoa/a1361243857670
Jussit ovat aggressiivisesti myös sinun kukkarollasi, ruokainflaatiohan on ollut 30 % luokkaa ja ylikin. Tämä oli myös niiden tavoite, yksi mersu lisää tilalle:
http://www.hs.fi/talous/Tuottajahintojen nousu lis%C3%A4si viljelij%C3%B6iden ansioita/a1361248305567
- moskaako?
Tehotuotantobulkki vie terveyden eikä edes maistu:
http://www.iltalehti.fi/mieli/2013012216586761_md.shtml
100 000 suomalaista kärsii tietämättään syömishäiriöstä
Tiistai 22.1.2013 klo 08.56
mauton mössö maksaa pirusti ja siinä se olikin se anti. - kepulit tuhoavat
tehotuotantopöperön seuraukset ovat KARMAISEVAT, suomalaisessa nuorisossa:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=888944
Kepulaiset ovat syyllisiä tässä touhussa - x3 ?
Ja kaikkihan ovat halukkaita maksamaan vanhaan malliin tuotetusta tehottomasta ja kalliista ruoasta?
- niillä elää
Terveellistäkin ruokaa on.
http://kuntoplus.fi/ravinto/ravinto-ja-terveys/10-terveellisinta-elintarviketta
- raharaharahaharha
Valion pomotkin varmasti löytyvät verolistauksestasi:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=909975 - nikotiiiinia?
kumman itse valitsisit, mehiläiset vai rypsiöljyn, siis sen lisäaineen - neonikotinoidien - kera ?
- kusetusjatkuu
Huomaatko, kuinka mainokset tänään lupaavat, että tehomössöön ei enää lisätä keinoaineita vaan oikeata voita, oikeita marjoja ja sen sellaista.
Näin ne myöntävät, tehneensä VILUNKIA. Se on ollut erittäin laajamittaista ja jatkuu sellaisena. Ole siis varuilla. - taisteluun toverit
Koromananava kertoi tänään, että lapset syövät diapamia, siis masennuslääkettä.
Kerron teille, että kolat, (esim coca-cola ) todennäköisesti sisältävät kemikaaleja, jotka kiihdyttävä juomahermoja eli siis juomaan vain lisää ja lisää ko juomia. Lopettakaa lastenne kolien juominen, niin ensimmäinen askel taistelussa tarpeetonta tehotuotantopöperö vastaan on voitettu. - Haans.
KYLLÄ.
Aivan kuten liikalihavuuskin, on tämä AUTISMIKIN seurausta tehotuotantopöperöstä, siitä ei ole mitään epäselvyyttä.
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tiede-ja-oppiminen/prisma-autismin-arvoitus
================================
TV1 maanantaina 22.7.2013 klo 19.00 - 19.55, uusinta tiistaina 23.7. klo 22.55 - 23.50 ja sunnuntaina 28.7. klo 12.40 - 13.30
Yle Areenassa 7 päivän ajan
Autismi on teollisuusmaissa nopeimmin kasvava neurobiologinen kehityshäiriö.
Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, miksi sairaus on yleistynyt viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana. Syitä etsitään perinnöllisten tekijöiden sijaan muun muassa ympäristötekijöistä ja ruuansulatuskanavan häiriöistä.
Mikrobiologit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että valtaosa autistilapsista kärsii vakavista ruuansulatuskanavan häiriöistä
======================================
Itse asiassa siis vain LUOMU on ainoa ratkaisu, et tarvitse "lääkkeitä" tähän sairauteen kuin vai ehkä vaivan jo puhjettua. Jos tunnet huolta tulevisa jälkeläisistä, valitse luomu, muita vaihtoehtoja ei ole.
Ruuan tuotannon "BISNESTYMINEN" on suomessa sitä samaa kuin että kiinassa juotetaan kemikaalia maitona.- Haans.
Sepityksissä tupakkateollisuusmaisia temppuja!!!
MAAJUSSIEN peltojen myrkytykset on suurin vaikuttavat tekijä
http://www.tiede.fi/keskustelu/54699/ketju/mehilaiskadon_syyt
Eli juuri siellä tapetaan eniten mehiläisiä (=kimalaisia ampiaisia muita hyönteisiä), missä ne väittävät tuottavansa teille......
... "PUHDASTA" kotimaista ruokaa.
Sitä kuuluisaa TEHOTUOTANTOPÖPERÖÄ, joka vie terveytesinkin. Ei siis vielä ehkä tapa, mutta ruokkii mukavasti lääkärikuntaa, joka on aktiivisesti bisneksessä mukana. Sinä maksat.
Kuten huomaatte ensimmäisestä linkistä, myrkkyteollisuus ja tehopöperö-bisnes johdattelee kansalaisia ovelasti "muilla tekosyillä" kuin omilla lanseeraamilla myrkyillään. Myrkyillä siis ei olisi mitään vaikutusta. Muistatko, kuinka tupakkateollisuus on todistellut tupakan "vaarattomuutta" aivan samoilla tempuilla. Enemmistö näyttää tupakan suhteen olevan jopa virallisestikin olevan tuotannon kanssa aivan eri linjoilla. Ja sehän on oikein. Aivan sama on tilanne "puhtaan" ruuan tuotannossa. Juuri SE tuhoaa ympäristöä katalalla tavalla !!!
- ei hyvä olla
Kun ruoka ei ole sitä oikeaa vaan manipuloitua ja tehotuotettua kemiallista sekamelskaa, käy helposti näin, että hyvää oloa tai pahan olon poistamista haetaan aivan muualta:
http://www.elisa.net/uutiset/kotimaa/suomessa-huumeita-piikitetään-jo-nuorena- sotesoppaa
Se on JUURI NÄIN.
Kun pooorvarit vielä avasivat rajat v.2006 mamuille ja huumeiden tuonnille, niin ei ihme, että ongelmia riittää. Veikkaan että koko terveyskeskus-"uudistus" on kamppailua tämän ja tehotuotantopöperön tuomien ongelmien kanssa
- vaivat lisääntyy
vatsat paskana tehotuotantopöperön takia, varokaa kepulaisten maitoja, joku varoittelin "käsitellystä" vehnästäkin, mitä liene se onkin.
Mutta lääkärit ovat pisneksessä mukana, näin nillä riittää hommia
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013090117436948_tr.shtml - hihhuli121
En luota isoihin yrityksiin.
Itse syön luomuruokaa sen takia, että en saisi kasviksiin käytettäviä kemikaaleja, tai eläimille syötettävää gmo-ruokaa elimistööni. Eli nämä ovat niitä halppisruokia ja tehoviljeltyjä. En halua myöskään syödä yhtä ainutta valmisruokaa/leipää koska niissä on joitain lisäaineita.
SEURAUKSENA
joudun valmistamaan joka päivä ruuan itse. Se on maukasta, vie 15min ja tunnen oloni virkeäksi ja hyväksi. Koska teen kaiken itse se on myös halvempaa. Leipääkään leivo kun sen 40min kerran vko.
JOSTAIN SYYSTÄ
nykypäivänä ihmisten sairastuu syöpiin sun muihin paskoihin tauteihin kasvavissa määrin. Uskon sen johtuvan ravinnosta.- Uskon asioita ovat
Pari faktaa elämästä:
1. Riista ei ole luomua, koska sen ravintoa ei voida valvoa. Tarhoissa kasvatettu ja keinotekoisesti ruokittu eläin on (vouhottajien mielestä) enemmän luomua, kun esim vapaana metsässä elänyt hirvi.
2. Palstalaisten käsityksen mukaan ihminen syö vain valmisruokia tai vain kotiruokaa. Minä syön ja valmistan sujuvasti molempia mielihalujen, fiiliksen ja kiireen mukaan. Minäkin tunnen oloni virkeäksi ja hyväksi. Sairastan hyvin harvoin. Kun nyt niin vannot itsetehdyn nimeen, niin teetkö todella alusta asti itse myös pastasi? Juustosi? Voisi? Jugurttisi?
3. Ennen ihmiset kuolivat vanhuuteen. Nykyinen lääketiede ei enää tunne tällaista termiä. Jopa 100 vuotias ihminen kuolee aina johonkin lääketieteellisesti määriteltyyn vaivaan. Tämä satavuotias olisi ihan varmasti lääkärin mukaan elänyt vielä vuoden, jos se olisi jättänyt syömättä sen kermakakun palasen silloin 50-luvulla. Myös lapsikuolleisuus oli ihan normaalia vain muutama vuosikymmen sitten. Perheissä oli 10 lasta joista 3 saattoi kuolla ennen teini-ikää. Oliko vaikka vuonna 1930 tehotuotantoa suomessa ja lisäaineita? Eineksiä?
4. Asiantuntijat tietävät asioita aina sen mukaan, kuka maksaa ja mikä on muotia. Esimerkkinä nyt vaikka kevyttuotteet ja margariinit. Aito voi, kerma ja sokeri olivat pitkään pannassa. Ne olivat lihottavia, vaarallisia ja epäterveellisiä. Nykyään on taas toinen ääni kellossa, ne ovatkin itseasiassa terveellisempiä, vähemmän lihottavia ja vaarattomampia kun nämä kevyemmät versionsa.
5. Ihan jokainen täällä kuolee. Vaikka eläisit elämäsi miten ja söisit tai olisit syömättä mitä, sinä et koskaan tule kuolemattomaksi. Minä uskon enemmän leppoisaan ja onnelliseen elämään, kun mihinkään vuosittain muuttuviin ruokavouhotuksiin ja suosituksiin.
- salat esiin
Katsokaapa elintarvikebisneksen saloja, niin tiedätte miksi tehotuotantopöperöä valmistavat
http://elisa.net/elisatv/tvjaradio/tv/tiedot.tv?t=&s=&id=TV220130925048 - Suora linkki
Suora linkki Yleen ilman välikäsiä.
Docventures esittää: Food Inc. Viikon dokumentti Food Inc. paljastaa ruokateollisuuden epämiellyttävät salat.
http://areena.yle.fi/tv/1509957 - hyvinvointia?
Ne yrittää peitellä karua totuutta selittelyillä mutta tilastot eivät anna armoa
http://yle.fi/uutiset/lasten_mielenterveyshairioiden_tuet_lisaantyneet_rajusti/6930383 - jätä mtk väliin
Koromankanava: Suomi jatkaan neonikotinia sisältävien hyönteismyrkkyjen käyttöä vaikka EU on sen kieltänyt mehiläisiä tuhoavana aineena. Olet varmaan huomannutkin, kuinka heinäsirkat ovat kadonneet kokonaan, mehiläiset ovat kepulaismyrkytyksen johdosta vuorossa seuraavina.
- puhdasta puhdasta?
Kauhuskenaario tämäkin :
Leviääkö YMPÄRISTÖTUHO kepulaispelloilta jo itämereen saakka ?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12045724 - iiiiiiiiiiiiiiikkkk
Tuho etenee, etenkin NUORISON pahan rappeutumisena
http://yle.fi/uutiset/euroopan_kimalaisten_joukkotuho_pelattyakin_pahempi/7169015
Ensin kesänäkin, kun katsot keltaisina kukkivia kepulaisten rypsipeltoja, niin muista, että ne ovat käsiteltyjä NEONIKOTIINEILLA, sillä mehiläisetkin tappavalla aineella.
Sinua ne eivät tapa ihan heti,..... - potaskaa jauhavat
Katsokaapa millaista propagandaa oikeisto-YLE tehotuotantopöperön seurauksista suoltaa:
http://yle.fi/uutiset/nuoren_itsemurhan_taustalla_usein_sarkynyt_sydan/7241262
Sanovat itse jutussaan, että tosiasiassa kyseessä on mielenterveysongelmat.
Tehotuotantopöperön seurauksena.
16-vuotiaiden "lemmenjutut" verukkeena ovat porvaripotaskaa. - antikokkari
LISÄÄ SONTAA LUVASSA , kiittäkää kokoomusta
________________________________________
Hassin mukaan Yhdysvaltain ja EU:n välillä neuvoteltava vapaakauppasopimus TTIP tulee vaikuttamaan suomalaisten arkeen muun muassa ruoan kautta.
– Yhdysvallat haluaa muuttaa pitkän listan ruokaan liittyviä EU-lakeja. USA haluaa myydä meille hormoneilla lihotettujen eläinten lihaa, joka on EUssa kiellettyä. Se haluaa myös romuttaa vaatimuksen kertoa kuluttajille, jos ruoka on geneettisesti muunneltua. Eurooppalaiset kun eivät osta geenimuunneltua ruokaa, mutta USAlaiset firmat haluavat myydä sitä meille, Hassi kirjoittaa.
Hassin mukaan Yhdysvaltain kauppaneuvottelija Stuart Eizenstat on sanonut, että ”mikä kelpaa amerikkalaisille perheille, sen pitäisi kelvata myös eurooppalaisille”.
– Oikeammin kyse on siitä, pitäisikö meidän suotua syömään sitä, mitä yhdysvaltalaiset firmat haluavat myydä, Hassi kommentoi.
Hassin mukaan kiistellyn kauppasopimuksen suurin ongelma on avoimuuden puute. Hän kysyykin bloginsa otsikossa, onko vapaakaupassa jotain mätää. Hassi vastaa itselleen, että voi ollakin – riippuen sopimuksesta.
Hassi huomauttaa, että EU:n ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus on jo melkein neuvoteltu.
– Voiko kanadalainen kaivosyhtiö kohta yrittää kumota esimerkiksi Lapin luontoa suojelevia määräyksiä? Hassi kysyy jälleen ja vastaa itselleen:
– En tiedä. Miten niin en tiedä? Siksi, että sopimusluonnos ei ole julkinen, edes EU-parlamentin jäsenille.
Hassin mukaan kansanedustajat tai europarlamentaarikot eivät saa nähdä asiakirjoja, ”mutta sen sijaan suuryritysten noin 600 lobbaria saavat”. - näyttöä on on
Kun nyt keskustellaan oikein medioissa asti työelämän DOPINGISTA, niin on pakko kysyä, mitä tässä on kysymys. Medioiden mukaan paremmasta jaksamisesta.
Mediakaan ei halua ottaa esiin faktaa, että kun tehopöperö ei auta, turvaudutaan dopingiin.
Kun ruoka ei enää sisällä vitamiineja ja kivennäisaineita tai kuten esim. maito on sellaisen prosessin tuotetta että se ei "sula" edes lasten vatsassa, voidaan sanoa, että dopingiahan tässä tarvitaan, että pysyisi edes pystyssä.
Kun katsot tehotuotantopöperöpaketin tuotesisältöä, se on vain e-koodeja, stabilointiaineita ja muita säilyvyyteen liittyviä myrkkyjä. Nämä kemikaalit vatsassa sekoitettuna (vrt karamellit, colat , kasvi"suojelu"-jäämät, hedelmien kuorimyrkyt yms. yms.) on soppa valmis.
Luomu on osaratkaisu. Päiväkodeissa on ilmeisesti siirrytty kokonaan luomuun, koska tietävät tehotuotantopöperön riskit. Miksi tehotuotanopöperöä sitten tuotetaan, niin vastas on vain bisnes ja myyntivoitot. Tärkein asia elämässäsi - teveytesi - on pilattu tehotuotanopöperöllä kepulaisten ja kokoomuksen myyntivoittojen tähden.
PS TUOTANTOELÄIMET ON KESÄLLÄ PÄÄSTETTÄVÄ ULOS muuten tästä ei hyvää todellakaan seuraa.
Näillä näkymin suomalaisten terveyden- ja mielentila vain heikkenee, ellette todellain ota asioita vakavasti. Huonolta näytti senkin äidin asiat, joka hautoi 5 lastaan kellarikomerossa kuolleina...... - tehomössöä
Koska TEHO-tuotanto pöperössä ei ole aitoja RAVINTOAINEITA, siitä tulee MAUTONTA.
Aitojen ravinteiden puuttuvat maut pöperön prosessoijjat korvaavat KEMIKAALEILLA jotka annostellaan mössön sekaan.
Näitä KEMIKAALEJA mainosjallittajat kutsuvat "luontaisen kaltaisiksi aromeiksi".
Kaltaisia mutta ei aitoja eli kemikaaleja. Eroosiopellolla kasvatettu tuote on mauton, siinä on korkeintaan myrkkyjäämiä ja niiden kitkeryys siis yritetään peitellä keinotekoisilla aromeilla. Lue aiheesta lisää, palstalla
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9620641
Ei siis ihme, että "oudot" sairaudet lisääntyvät, ihmiset oirehtivat ja kenties HOMOUSkin on kuten huumeiden käyttökin, seurausta tehotuotantopöperöstä.
Ihmiset yrittävät korvata pahointia oudoilla käytöstavoilla.- keskustelu24
Kumman paljon niitä vaan pävittäin käytetään vaikka sinä todellaki todellaki tiedät asian absoluuttisen totuuden ja olet aina aivan täysin oikeassa joka asiassa.
No vegaanit on homoja ja polttavat pilveä. se on totta. - Monsanto Roudup
http://www.naturalnews.com/048099_autism_glyphosate_Monsanto.html
Autismin lisäksi muitakin neurologisia sairauksia on tullut huomattavasti lisää Roundupin käytön seurauksena.
- kesälläkin.
Ajattele, että suomalainen SALAATTI kasvatetaan KESÄLLÄKIN kasvihuoneissa.
Samoin kumi-TOMAATIT ja se vedenmakuinen KURKKUkin.- Vuorivilla maistuu
Jälkimmäiset eivät ole edes kasvaneet mullassa ja ensinmainittu jossain turpeessa.
- Suomenmieli
Luomu on suurinta kusetusta mitä kuvitella saattaa, mutta syökää ihmeessä, jos se henkisesti auttaa. Eikö se ole pääasia, että luomu-uskovaisille on ruokansa ja ihmiset syövät mitä parhaakseen näkevät.
- vähän tarvitaan
Ihminen saa kaiken ravintonsa luonnosta ja tuottamalla itse. Siihen ei paljon vaadita. Katso vaikka lahtarien kaatamia hirviä. Ne kasvavat ja lisääntyvät hyvin pienellä alueella ja juuri siksi lahtarit niitä ampuvat, ruokapöytiinsä salakaatona.
- lahtarin muija
Lahtarit.. hahhaa.
Hiven kaataminen asianmukaisella aseella OIKEIN , paloittelu ja käsittely vaatii aikamoista tietoa asiantuntemusta ja kokemusta.
Ei onnistuis esimerkiks sulta.
- r aato kärpäne
Tiesitkö, miksi mäkkärin edessä on lauantai-aamuisin aina teini-jono ?
Jos et, syys selviää seuraavasta:
http://www.kauppalehti.fi/omaraha/nama tuoksut innostavat tuhlaamaan/201411709320
Ne levittävät huoneilmaan synteettisiä käryjä, jota vetää puoleensa aivan kuten P a s k a raatokärpästä. - sinun.vuoro
Kertoivat oikeisto-YLEssä, että hyönteiset on jo tapettu maatiloita ei lintujakaan enää ole sen seurauksena.
Herrliiniin sanomat (HS) kertoi, että maajussit saavat alkaa ampua pelloilleen mahdollisesti tulevia hirviä tai peuroja jo elokuussa.
Sinun vuorosi tulee sitten, niitten tehotuotantopöperön alettua tehota - bisnes.kusettaa
Näyttivät oikeisto-YLEssä, kuinka ITUJA kasvattiin pelkän veden ja led-lamppujen voimalla. Hienoa.
Mutta täyttä HUIJJAUSTA tässä jutussa oli se, että tuo touhu olisi LUOMUA.
Myyvät nuo idut siis "luomuina". Olkaatte varuillanne, sillä "luomu"-bisneksessakin ollaan täysin vieraannuttu ruuan ja sen tuotannon todellisesta tarkoituksesta. - pääskymissäolet
Minne pääskyset kadonneet, suomen "puhtaasta" luonnosta?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14326513/quotaiti-miksi-maalla-ei-ollut-paaskysia-lainkaanquot- ikävää.muttotta
Katos, on KEPULAIS-valvoja sensuroinnu faktat
- rääkkäys.loputtava
Jaahas, pannaampas tähän vähän todistusaineistoa, miksi lysti käy aina vaan kalliimmaks
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14868516/maataloustuki---jarkyttava-diagrammi
Tehotuotantoon liittyy oleellisesti eläinrääkkäys eivätkä ne pääse enää ulos kesäksi. Tämä huonontaa tulosta dramaattisesti. Siispä, kepulaisten ELÄINRÄÄKKÄYS, se on vakava asia myös sinun itsesi kannalta.
Kärsit lopulta itse samalla tavalla.
Tuotantoeläinten pitää saada olla kesällä ulkona, toteuttamassa omaa luontaista käyttäytymistä. Aina sikoja ja kanoja myöten. Muuten ollaan heikoilla jäillä. - pihalle.pelto
GLYSOFOSFAAFISTA ohjelma areenassa, katsokaa ihmeessä.
Mieti samalla, onko ruuassasi enää oikeita ravinteita vaiko vain myrkkyjä:
https://areena.yle.fi/1-3454497#autoplay=true
Itse kasvatan jo runkoruuan (peruna) koko vuodeksi itse. Luomuleipää ja metsämarjoja. Voin varsin hyvin. - Anonyymi
Suomalainen ruoka ei ole tehotuotantoa nähnytkään. Suurinosa ongelmista johtuu punkkien levittämästä borrelia bakteerista jota monien elimistö ei kykene kokonaan nujertamaan. Aiheuttamaa mitä jännimpiä oireita kun ns. kytee piilossa. Mm. juuri nivelrikkoa ja kuuppaongelmia kun tykkää kollageenia napostella mitä löytyy nivelistä ja aivoista. Mikään kuukauden apteekkibiootti ei vie kyseistä bakteeria mennessään, koska se kykenee käärityimään "biofilmiin" samaan tapaan kun suussa bakteerit kertyy töhnäksi, kun töhnää/biofilmiä/yhdyskuntaa on tarpeeksi on ns. infrastruktuuri rakennettu niin ei ihan pikkubiooteilla lähdekään. Itse omia fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia vuosikaudet selvittelin julkisilla ja yksityisillä kunnes pyysin itse borreliatestin se oli positiivinen, vein yksityisen tuloksen julkiselle nähtäväksi ja sanoi että ei tää mitään meinaa otetaan nyt varmuudeksi uudestaan. Tuli myös pos. mutta kuulemma niin raja-arvoisesti ettei merkitystä, laitettiin uusi testi kuukauden päähän jolloin testi olikin nipinnapin negatiivinen. Joo ei sulla ainakaan tätä oo. Tilasin itse antibiootit ulkomailta ja söin kuukauden kuurin, päänsäryt lähti kokonaan vähäksi aikaa, pyörrytys/huimaus loppui, nukuin erittäin hyvin. Kaikki oireet eivät lähteneet ja kuurin päätyttyä poistuneetkin oireet pikkuhiljaa palasivat.
- Anonyymi
iho-oireet: esim. ihomuutos pureman ympärillä. Se esiintyy joko tasaisena punoituksena tai rengasmaisesti etenevänä ja on useimmiten täysin kivuton. Ihomuutosta kutsutaan kirjallisuudessa nimellä erythema migrans (EM). Se ei ilmesty heti pureman jälkeen, vaan vasta noin viikon kuluttua. Yleensä vain noin puolet borrelioosiin sairastuneista on havainnut itsellään mainitun ihomuutoksen. Ihomuutos saattaa olla näkyvillä jopa kuukausia tai ilmestyä aika ajoin uudelleen.
Yleisoireita: esim. paikasta toiseen siirtyvä kipu, voimakas uupumus, selittämätön painonnousu tai – lasku, turvotusta rauhasissa, korkea tai lievä lämmönnousu, toistuvia infektioita esim. poskionteloissa, munuaisissa, virtsarakossa, eturauhasessa, kiveksissä ja/tai silmissä jne.
Pää, kasvot, kaula: esim. selittämätön hiusten lähtö, lievä tai kova päänsärky, lihasten nykiminen, pistely eri puolilla kasvoja, toispuoleinen kasvohalvaus, jäykkä ja/tai kivulias niska, kivut ja/tai jäykkyys leuoissa, kurkkukipu.
Silmät: esim. sumentunut näkö, kahtena näkeminen, kipu silmissä, liikkuvia täpliä näkökentässä, valonarkuus, valonvälähdyksiä näkökentässä, silmäkuopan luukalvon turvotus, silmähermotulehdus, sidekalvon, sarveiskalvon, kovakalvon, verkkokalvon, keskikalvon tulehdus jne.
Korvat: esim. alentunut kuulo toisessa tai molemmissa korvissa, kipu, korvien surina tai soiminen, tinnitus jne.
Ruoansulatuselimistö: esim. pahoinvointi, ripuli, ummetus, oksentelu, vatsakipu jne.
Lihaksisto – luusto: esim. nivelkipu tai -turvotus, nivelten jäykkyys, selän ja/tai kaulan jäykkyys, lihaskivut, lihasten nykiminen, ns. "jäätynyt olkapää" jne.
Hengitystiet ja verenkierto: esim. hengenahdistus, rintakipu, kipu kylkiluissa, yöhikoilu, vilunväreet, sydämen tykytys, sydänkatkos jne.
Neurologiset oireet: Borrelia bakteeri kykenee siirtymään verenkierrosta keskushermostoon nopeasti. Arviot sen siirtymisnopeudesta vaihtelevat muutamasta tunnista viikkoon. Borrelioosi vaikuttaa keskushermostoon monin tavoin. Yleisimpiä oireita ovat esim. päänsärky, huimaus, vapina, polttava tunne eri puolilla kehoa, heikotus, halvaus, paineen tunne päässä, tasapainohäiriöt, kävelyhäiriöt, lisääntynyt matkapahoinvointi, häiriöt ajattelussa, masennus, yöhikoilu, puutuminen ja pistely raajoissa, mielialan vaihtelu ja vaikea uupumustila jne.
Psykologiset oireet: esim. muistihäiriöt, mielialan vaihtelu, masennus, unettomuus, levottomuus, puhehäiriöt, keskittymiskyvyn puute jne.
Seuraavalla sivulla käsitellään neuropsykiatrista Borrelioosia lähemmin: http://hora.cpmc.columbia.edu/dept/nyspi/flatp/lymeoverview.html
Sukuelimet: seksuaalinen haluttomuus tai kyvyttömyys, selittämättömät kuukautiskivut, epäsäännölliset kuukautiset, kipu rinnoissa, kipu kiveksissä/eturauhasessa jne.
- Anonyymi
Kasvinsuojeluaineita joudutaan nykyään käyttämään runsaasti koska taloudellisesti pitää maksimoida sato jotta pääsee edes plussan puolelle ja nykyajan ohra ei kasva ilman aineita kunnolla esim taudintorjuntaa esim.laikkutautia vastaan pitää ruiskuttaa ,toki nämä uudet lajikkeet antaa jo 6000-7000 kg /ha kun taas esim 20 v.sitten päästiin onnistuneesti 5 tn /ha Inari ohralla ,normi sato oli 3000-4000kg,mutta nämä kesti ilman tauti ruiskutusta.
No kun ruiskutetaan niin kyllähän siinä riskinsä on ,hyönteiset esim .mehiläiset kanta vähenee huomattavasti mikä taas on luonnon kiertokululle erittäin vahingollista,torjunta-aineet kulkeutuu koti eläimiin ja sen kautta lihaan,maitoon ,muniin ja lopulta ihmisiiihmisiin tai leivän kautta ihmisiin.
Ihmisen mekanismi on sellainen että nämä aineet pysyvät kehossa ja kun esim.ihminen alkaa laihduttamaan niin myrkyt ei lähde pois vaan jää jolloin ne saa enemmän vahinkoa aikaan kun rasva poistuu eli tässä tapauksessa läski on ollut hyvästä jolloin torjunta-aine on laimentunut isompaan massaan,valitettavasti laihduttaminen tässä mielessä on vaarallista,vaikka laskikin on vaarallista,
Sitten taas kun ilmaston kannalta katsotaan niin vois ajatella ,että luomu on tehotonta kun hehtaari sadot jää nyt esim ohralla n.3 tn /ha ,mutta tutkimusten mukaan luomu on kuitenkin ilmaston kannalta parempi vaihtoehto koska luomussa on osa nurmella joka toimii hiilinieluna.
Eli luomuluomutuote on parempi vaihtoehto elintarvikkeena,itse olen tavallinen viljelijä enkä ole luomissa,mutta ostan kaupasta paljon luomu tuotteita ruuakseni äskeisistä syistä,toki olen ilmoittautunut luomukurssille aikomuksenaan siirtyä luomiin jollain aikavälillä,nyt hallitus vaan leikkasi tuki asioita niin että kolmeen vuoteen tuskinpa pääsee uusia luomutiloja luomutuen piiriin.(tästä tuki asiasta pitäisi päästä eroon ja tuotteisiin oikea hinta ilman tukea,mutta tämä on EU:n luoma hinnan alennus kuluttajalle joka maksaa sen ensiksi veroina )
Kaupan katteet luomu tuotteissa on kuulemani mukaan monenkertaiset tavanomaisiin verrattuna,tämä rajoittaa luomun menekkiä osaltaan . - Anonyymi
Koska "ruuan" tuotantokin on aggressiivista Bisnestä, ei niillä ensisijaisesti todellakaan ole sinun etusi mielessään, tehopöperöä purkittaessaan:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/taas-lahtee-s-ja-k-kauppojen-hyllyista-vedetaan-pois-viallista-ja-vaarallista-syotavaa/597e4551-d3ad-4edb-a4d7-40f022c87375 - Anonyymi
tiesitkö tämän ruuasta eli sen todellisesta laadus eli ravintoarvot. Ne salataan nyt visusti.
Näet, kasvit saadaan kasvamaan vedellä, typellä ja fosforilla ihan ilmassa roikottamalla mutta kysymys kuulu, millaiset on ravintoarvot silloin kasvissa. Vastaus: pelkkää hiilihydraattia.
JUURI siksi käy näin:
On suorastaan silmiinpistävää, miksi nivelrikot yleistyvät kovaa vauhtia vanhemmilla ja mielenterveysongelmat nuoremmilla. On vain yksi yhteinen selittävä tekijä, ruoka ! TEHO-"ruoka" ! - Anonyymi
Kaikki prosessoitu ruoka on epäterveellistä kuten Maaseudun tulevaisuudessa kerrotaan. Ihan sama mistä ruoka tehdään mutta mitä enemmän jalostetaan sitä epäterveellisempää siitä tulee ja ravintoaineet ja vitamiinit katoaa jopa 100%
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.785568- Anonyymi
tämän "tehoruokatuotannon" on kylläkin kaikki ne huomanneet, jotka vähänkään terveydestä/terveellisestä ruoasta välittää, vaan kun se on edullista niille TUOTTAJILLE, - ja laadusta viis . . .
KAIKKI ruoka olisi ehdottoman hyvä tehdä, valmistaa kotona, - sekin jotain plussaa, vaan kun ei edes raaka-aineet välttämättä ravinteikkaita ?
Mitä tehdä ?
Marketit hyllyrivistöt notkuu, enemmänkin täysin ravinnotonta einestä.
Mielikuvitusta tarvitsee !! - Anonyymi
>>ravintoaineet ja vitamiinit katoaa jopa 100%
huomaa, usein jopa aivan eri purkkeihinkin, jos siis sattuu olemaan käyttökelpoista raaka-ainetta, vrt vitamiini- tai hivenainetabletit. Eivät ne pillerit pellossa kasva mutta jospa raakattaisiin ne erilleen sinun ravinnosta. Ja söisit siis vain sitä jäännösbulkkia, vrt esim eriväriset pastat ja makaröönit.
- Anonyymi
Tähän kannattaa nyt ottaa kommenttia myös Koronasta, onhan se "muotia":
- Medikalisaatio ei enää suojaa ihmiskuntaa !!!
- Syy on selvä, kemikaalithan tappaa
- tai antavat yliotteen viruksille.
- Myrkyt ruuan tuotannossa vain pahentavat soppaa
- USA on hyvä esimerkki katastrofista
- ne eivät osaa valmistaa kuin ihmisen tappoaseita.
- hyvä että ovat nyt itse kusessa, nauttikaa
- mutta varokaa tehopöperöitä, näitä amerillaisia jäljitelmiä. Vaatikaa parempaa
- luonnonmukaista. Tai ottakaa ohjat omiin käsiin, tee itse...
Kako-kepulit eivät tule teille kertomaan, että heitä äänestävät lääkärit ovat juonessa mukana ja sinun on turha kuvitellakaan, että lääkärikunta tekisi töitä sen eteen, että heiltä itseltään työt loppuisivat sen seurauksena että"terveydestä tiedetään nyt kaikki" ja te toimisitte sen mukaan. Eheeii... päin vastoin """" - Anonyymi
Kaikki ruoka raaka-aineet lähtevät tilalta luonnollisina mutta muuttuvat ruokatehtaissa ultraprosessoiduksi moskaksi
- Anonyymi
Kaupassa ei tarvitsisi olla myynnissä kuin perus ruokara-aineita. Perunoita, lihaa, kalaa, munia, maitoa, jauhoja ym.
- Anonyymi
>>Kaikki ruoka raaka-aineet lähtevät tilalta luonnollisina
Ei "luonnollisina" vaan tehotuotettuina mikä tarkoittaa tietenkin Eroosion ja myrkkyjen käytön. Yksikään kasvi ei ole luonnollinen, kun sitä manipuloidaan lannotteilla niin että se kasvaa yli sen mikä normaalisti puhumattakaan katetiloissa kasvattamisesta, joissa kasvit ei "näe" aurinkoa koskaan. Luonnotonta.
Mutta että tämä LUONNOTTOMUUS (eli moraalittomuus) on ulotettu tuotantoeläimiin saakka. Kanat, broilerit lehmät naudat ... herran jestas..
ei ihme, että viimei ihmis-rutto eli korona lopulta iskee. Kihinä-medinan tehotuotettuihin kaksijalkaisiin... hyvä niin, tällä meiningillä - Anonyymi
Tulli löysi chilipaprikoista yli 20 eri torjunta-ainejäämää – ongelmia muissakin tuonti elintarvikkeissa. Kiina, Peru, Egypti, Puola, Intia, Pakistan, Egypti, Israel
- Anonyymi
Lännessä kehitetyt "puhtaan" ruuan reseptit näköjään leviät nopiasti, aina vain etelämmäksi.
Itse harvoin ostan kotiin mitään leikkeleitä, kun en muutenkaan syö punaista lihaa kuin tosi harvoin. Joskus kahvilassa saatan syödä metvursti-tai kinkkusämpylän. Eniten syön kasvisruokaa, mutta välillä myös kanaa ja kalaa ja kananmunia. Maitotuotteita joskus kuten piimää ja raejuustoa ja ruuanlaitossa käytän silloin kun tarvitsee juustoraastetta, tosin fetajuusto on mulla aika vakiokaluste jääkaapissa. Olen kuitenkin yrittänyt vähän vähentää maitotuotteiden käyttöä ja tavallisen jugurtin tilalla syön yleensä esim. kaura-tai soijajugurttia. Maitoa en ole juonut koskaan kovin paljon, aikuisena en ollenkaan ja suosin maidon tilalla esim. kaura-tai mantelijuomaa. Leivistä suosin täysjyväleipiä (yleensä) ja katson, että on melko paljon kuitua. Muutenkin luen yleensä tuoteselosteita paitsi jos tuote on ennestään tuttu. Kesällä isoin osa mun ostoksista tulee vihannes-ja hedelmäosaston puolelta, joskus haen vihanneksia kesäisin myös torilta. Syksyllä ja talvella suosin juureksia, mutta joskus myös joitain muita vihanneksia. Marjoja ostan yleensä kaupasta pakasteena, puolukka, mustikka ja vadelma yleisimmät. Lisättyä sokeria en ole käyttänyt varmaan teini-iän jälkeen, kahvissa ja teessä en ole käyttänyt jostain teini-iästä lähtien ja suolaakin käytän maltillisesti. Tosin piilosokeria ja piilosuolaa sitten tulee jonkun verran, kun pidän suklaasta (syön välillä) ja joskus syön pullaakin ja esim. leivissä on suolaa (joissain sokeriakin, esim. joissain paahtoleivissä).
- Anonyymi
Pidän virusta - ellei se ole järjestelmäromahduksen peitetarina - seurauksena ruuan tuotannon kemikaaleista ja myrkyistä.
Tämähän on tosiasia, ja siksi pikkulapsille päiväkodeissa syötetään VAIN luomuruokaa, koska ne eivät luota siihen "puhtaaseen" ruokaan, jota aikuisväestölle tuottavat.
Aika selvää pässinlihaa, eikö totta. - Anonyymi
Hämeenlinnassa toimii palmia suuressa määrässä. Ruoan laatu on todella heikkoa. Valmisruokia on paljon tarjolla ovat mautonta mössöä joutais vaihtaa ruoantuottajaa. Mikään palaute ei vaikuta ruoanmakuun
- Anonyymi
Kauppiaat myy kepulaisten teho-mössöä, ikävä tosiasia, josta ei pääse eroon näillä näkymin.
Valmis-einekset on halvimmasta (ja myrkytetyimmästä) bulkista koostettu yhdistelmä lisättynä makeutusaineilla. Olkaa varovaisia. Vain omaan tuotantoon voi luotttaa. Ikävä fakta
- Anonyymi
...kävisit vaikka Hietsussa niin näkisit minkä verran linnunpaskaa on nurmikolla... ja sitä ei ilman lintuja... vai arveletko jonkun levittävän tuota "hyödykettä " nurmikon kasvun edistämiseksi...
- Anonyymi
Kouluruaka on nykysuomes täynnä lisäainepaskaa ja mahollisimman halapaa, jotta ei ihme että nuorisol on pahoinvointia ja käytösongelmia esim. autismi. Näin omaan nilkaan kun täsä ammutaan
- Anonyymi
Nyt alkaa suvun jatko-kykykin olla koetuksella:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17880107/suomen-syntyvyys-ennatysalhaalla
Kumoon kepulaiset, lisää rounduppia ja neonikotiineaja ! Sen jälkeen ei ole peltojen työvoimavaihtoehtona kuin lisää matuja !
Mutta minimipalkalla, 1600 euruva ! - Anonyymi
Aina on vaihtoehto ruualle,lopeta ihmeessä syöminen nii et sairastu ruuasta
- Anonyymi
Jos vain voit, kasvata perunasi itse, lanttu onnistuu myös ja okt:n tontille mahtuu pari marjapensasta, jos on oikea okt. Tästä lähtee.
Liha ja kala, sienet ja itse vähän varon noita salaatteja, nekun on tehotuotettuja mutta on välillä otettava riski. Näillä mennään ja liikuntaa päälle, sopivasti .
MUISTA: 60-luvulla KAIKKI SÖIVÄT KOULUSSA SAMAA RUOKAA ! Ei ongelmia.
jotain on siis takulla tapahtunut, manipuloinnissa !
t. haans.sea - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vain voit, kasvata perunasi itse, lanttu onnistuu myös ja okt:n tontille mahtuu pari marjapensasta, jos on oikea okt. Tästä lähtee.
Liha ja kala, sienet ja itse vähän varon noita salaatteja, nekun on tehotuotettuja mutta on välillä otettava riski. Näillä mennään ja liikuntaa päälle, sopivasti .
MUISTA: 60-luvulla KAIKKI SÖIVÄT KOULUSSA SAMAA RUOKAA ! Ei ongelmia.
jotain on siis takulla tapahtunut, manipuloinnissa !
t. haans.sea>>jotain on siis takulla tapahtunut, manipuloinnissa !
Kyllä, epäilevät että porrrrrvarin KORON-nostot aiheuttavat nyt vakavia ongelmia
"Tutkimus: Lähes kaikkien maiden väestö alkaa vähentyä vuosisadan loppuun mennessä"
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010309504.html
Suomessa väläyttivät korkojen nostoa syyksi...
t. haans - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos vain voit, kasvata perunasi itse, lanttu onnistuu myös ja okt:n tontille mahtuu pari marjapensasta, jos on oikea okt. Tästä lähtee.
Liha ja kala, sienet ja itse vähän varon noita salaatteja, nekun on tehotuotettuja mutta on välillä otettava riski. Näillä mennään ja liikuntaa päälle, sopivasti .
MUISTA: 60-luvulla KAIKKI SÖIVÄT KOULUSSA SAMAA RUOKAA ! Ei ongelmia.
jotain on siis takulla tapahtunut, manipuloinnissa !
t. haans.seaTapahtunut ettei lapset saa kotonakaan enää kotiruokaa, yh-äiskät ostaa vaan pikaruokaa tai antavat ruokarahan lapsille. Mäkkärin aivopesua tulee TV:stä koko ajan, edes kouluruoka ei enää kelpaa vaan menevät mäkkäriin syömään. Lapsiperheillä aivan liikaa rahaa tuhlattavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapahtunut ettei lapset saa kotonakaan enää kotiruokaa, yh-äiskät ostaa vaan pikaruokaa tai antavat ruokarahan lapsille. Mäkkärin aivopesua tulee TV:stä koko ajan, edes kouluruoka ei enää kelpaa vaan menevät mäkkäriin syömään. Lapsiperheillä aivan liikaa rahaa tuhlattavaksi.
>>Lapsiperheillä aivan liikaa rahaa tuhlattavaksi.
Toivotaan, että persu-hallituksen LEIKKAUKSET muuttavat kersojen elintapoja terveellisemmiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Lapsiperheillä aivan liikaa rahaa tuhlattavaksi.
Toivotaan, että persu-hallituksen LEIKKAUKSET muuttavat kersojen elintapoja terveellisemmiksi.On todellakin varaa säästää kun pennut tai vanhemmatkin ostaa jopa monta pikaruoka-annosta päivittäin. Ja kaikki muu, ei tarvitse olla satasten tai tonnien muotivatteet, uusimmat kalliit kännykät jne. Lomalennot kun jättää väliin saasteetkin vähenee.
- Anonyymi
Hyvin näkee tuostakin jutusta miten paljon suomalaisten nuorten paino noussut, samaan kunto romahtanut ja 2. tyypin diapetes lisääntynyt nuorilla eniten maailmassa.
Joku väitti täällä ettei rasva lihota, kuitenkin tärkeimpänä keinona laihduttaa ja välttää diapetes on juuri rasvan vähentäminen.
"Tyypin 2 diabetesta esiintyy eniten Britanniassa, Suomessa ja Saksassa ja vähiten Irlannissa, Itävallassa ja Ranskassa. Taudin esiintyvyys on kasvanut eniten Suomessa (+258 %), Israelissa (+211 %) ja Britanniassa (+216 %). Tutkimukseen osallistuneissa maissa 2 tyypin diabetes on lisääntynyt keskimäärin 122,9 prosenttia.
Tutkimuksessa tarkkailtiin diabeteksen esiintyvyyttä viiden vuoden kohorteissa. Eniten tautia diagnosoitiin 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Ensimmäiset merkit näkyivät kuitenkin jo 10–15-vuotiailla.
Vuonna 1993 aloittaneiden varusmiesten keskipaino oli 70,8 kiloa. Vuonna 2022 se oli 78,7 kiloa eli kahdeksan kiloa enemmän. Samana aikana keskipituus on noussut kahdella sentillä.
1980-luvun alussa alle neljä prosenttia varusmiehistä juoksi Cooperin testissä alle 2 200 metriä. Nyt luku on jo yli 30 prosenttia.
Interventio, jossa pyrittiin näihin viiteen tavoitteeseen, pienensi tyypin 2 diabetekseen sairastumista 58 prosentilla:
1. Viiden prosentin painonpudotus.
2. Syömiseen rasvaa suositusten mukaan enintään 30 % päivän energiasta.
3. Kovaa rasvaa suositusten mukaan enintään 10 % päivän energiasta.
4. Kuitua riittävästi, vähintään 15 grammaa 1000 kilokaloria kohden.
5. Reipasta liikkumista vähintään 30 minuuttia päivässä."
https://www.is.fi/terveys/art-2000010287793.html- Anonyymi
Pikaruoka varmasti suurin syyllinen ja kun sekin tilataan vielä kotiin niin ei tule yhtään liikuntaa. TV:tä töllätessa, tietokonepelejä pelatessa tai netissä popsitaan sipsejä ja juodaan limpparia tai energiajuomia ja alkoholiakin kuluu nuorilla melkoisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikaruoka varmasti suurin syyllinen ja kun sekin tilataan vielä kotiin niin ei tule yhtään liikuntaa. TV:tä töllätessa, tietokonepelejä pelatessa tai netissä popsitaan sipsejä ja juodaan limpparia tai energiajuomia ja alkoholiakin kuluu nuorilla melkoisesti.
Ennen oli maalla nuoret terveitä ja lihaksikkaita kun tehtiin työt käsin, nyt koneet tekee kaiken ja tukiaisrahaa aivan liikaa niin nuoret juopottelee ja läskistyy. Ovat kaikkein sairaimpia ja läskeimpiä maalla nykyään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen oli maalla nuoret terveitä ja lihaksikkaita kun tehtiin työt käsin, nyt koneet tekee kaiken ja tukiaisrahaa aivan liikaa niin nuoret juopottelee ja läskistyy. Ovat kaikkein sairaimpia ja läskeimpiä maalla nykyään.
Pahimpana pidän tilannetta, jossa "herkuttelu" yksipuolistuu ja liikunta rapistuu.
Kukaan ei valista näistä vaaroista vaan "medikalisaattorit" rummuttavat kilvan kemikaalejaan, jotka "auttaa". Ei auta.
Ainoa oikea keino selviytyä on "luomu" -periaate eli simppeli monipuolinen ruoka ja liikunta. Ja nykyään täytyy erikseen mainita: riittävä UNI. ilta 10 ltä nukkumaan, viimeistään !
Jos mahdollista, tuota juurekset /vihannekset itse. Nykyään kaikki OKT; t on kilpavarustelun tuotoksia, joissa ei pihoja viljelyyn hyödynnetä . Huono homma.
t. haans - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahimpana pidän tilannetta, jossa "herkuttelu" yksipuolistuu ja liikunta rapistuu.
Kukaan ei valista näistä vaaroista vaan "medikalisaattorit" rummuttavat kilvan kemikaalejaan, jotka "auttaa". Ei auta.
Ainoa oikea keino selviytyä on "luomu" -periaate eli simppeli monipuolinen ruoka ja liikunta. Ja nykyään täytyy erikseen mainita: riittävä UNI. ilta 10 ltä nukkumaan, viimeistään !
Jos mahdollista, tuota juurekset /vihannekset itse. Nykyään kaikki OKT; t on kilpavarustelun tuotoksia, joissa ei pihoja viljelyyn hyödynnetä . Huono homma.
t. haansJos ei ole pakkoherätystä aamiulla niin kannattaa mennä nukkumaan oman rytmin mukaan, minulla se yleensä 2 jälkeen. Vuorotyö pahinta ja sitäkin tullut siedettyä suurimman osan työajasta.
- Anonyymi
KEPULAISTEN TEHO-pöperön myrkyt masentaa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18525510/kannabis-nuoret-ja-masennus#comment-129815675
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481218Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39812