Napajäät sulavat nopeutetussa aikataulussa

Vielä muutama vuosi sitten pohjoisille napajäille annettiin aikaa 100 vuotta. Myöhemmin aika lyheni 30-50 vuoteen. Nyt näkyy merkkejä, että jo 3 vuoden päästä saatamme nähdä koko napa-alueen sulana ensimmäisen kerran 120 000 vuoteen.

Voi teitä jotka väitätte, että napajäätiköt ovat kasvussa!

Aikanne on käymässä vähiin. Luulitte olevanne turvassa kun jehovalaiset. Nyt olette jäämässä kiinni housut nilkoissa. Eikö teitä pelota, että jo 3 vuoden teitä voi osoittaa sormella ja sanoa: ”idiootti”.

http://yle.fi/uutiset/ilmastotutkija_jos_metaani_vapautuu_ilmakehaan_niin_peli_on_pelattu/6317948

Erikoistutkijan mielestä olosuhteet muuttuvat ilmaston voimakkaan lämpenemisen mukana elinkelvottomiksi tällä vauhdilla jo 2100-luvulla. Merijää reagoi ensimmäisenä, sen jälkeen ikirouta ja lopulta Grönlannin jäätikkö.

- Tämä ei ole mielipide, vaan tämä perustuu minun työhöni. Tutkijat tekevät tutkimusta ja sillä pyritään saaman objektiivinen tutkimustulos. Sitten on ihmisiä, jotka laukovat mielipiteitä, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapala sanoo.
493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vuonna 2007 ennustettiin napajäiden olevan koknaan sulana jo seuraavana vuonna..
Sitten höpistiin vuodesta 2012, väliin taas aikarajaa nostettiin 2040 luvulle.
Nyt taas yhden vuoden perusteella huplatetaan vuodesta 2015.
Tuuliviiri yllä talon katon...

Äänestä

"Sitten on ihmisiä, jotka laukovat mielipiteitä, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapala sanoo. "

Ja laukoo omia mielipiteitään.

Äänestä
  • - Tämä ei ole mielipide, vaan tämä perustuu minun työhöni. Tutkijat tekevät tutkimusta ja sillä pyritään saaman objektiivinen tutkimustulos.

    Onko vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

    Äänestä

  • Ei vaan... kirjoitti:

    - Tämä ei ole mielipide, vaan tämä perustuu minun työhöni. Tutkijat tekevät tutkimusta ja sillä pyritään saaman objektiivinen tutkimustulos.

    Onko vaikeuksia luetun ymmärtämisessä?

    Kyllä se on vaan kyseisen tutkijan mielipide.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


napa.t. kirjoitti:

Vielä muutama vuosi sitten pohjoisille napajäille annettiin aikaa 100 vuotta. Myöhemmin aika lyheni 30-50 vuoteen. Nyt näkyy merkkejä, että jo 3 vuoden päästä saatamme nähdä koko napa-alueen sulana ensimmäisen kerran 120 000 vuoteen.

Voi teitä jotka väitätte, että napajäätiköt ovat kasvussa!

Aikanne on käymässä vähiin. Luulitte olevanne turvassa kun jehovalaiset. Nyt olette jäämässä kiinni housut nilkoissa. Eikö teitä pelota, että jo 3 vuoden teitä voi osoittaa sormella ja sanoa: ”idiootti”.

http://yle.fi/uutiset/ilmastotutkija_jos_metaani_vapautuu_ilmakehaan_niin_peli_on_pelattu/6317948

Erikoistutkijan mielestä olosuhteet muuttuvat ilmaston voimakkaan lämpenemisen mukana elinkelvottomiksi tällä vauhdilla jo 2100-luvulla. Merijää reagoi ensimmäisenä, sen jälkeen ikirouta ja lopulta Grönlannin jäätikkö.

- Tämä ei ole mielipide, vaan tämä perustuu minun työhöni. Tutkijat tekevät tutkimusta ja sillä pyritään saaman objektiivinen tutkimustulos. Sitten on ihmisiä, jotka laukovat mielipiteitä, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jari Haapala sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu