Englanninopettajani sanoi minulle kerran, että suomen ja englannin kielten vaikeutta ei voi verrata keskenään, koska kielet ovat niin erilaisia. Sen sijaan olen kuullut useasti todettavan, että ruotsi on kieliopiltaan selkeämpi kuin englanti. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos joku englantia tai suomea taitamaton alkaisi opiskella jompaakumpaa, hän oppisi helpommin englantia.
Suomen ja englannin vaikeuttako ei voi verrata?
ode861
20462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen kuullut sanottavan, että englanti on kuin matala kumpu, sinne on helppo nousta, mutta kun olet kukkulan laella, olet edelleen keskellä sumua. Saksa on kuin korkea vuori, kiipeäminen voi tuntua konstikkaalta, mutta kun olen päässyt ylös, näkymät ovat täysin selkeät.
Suomi on näiden molempien yhdistelmä. Ulkomaalainen joutuu kipuamaan läpi monimutkaisen kieliopin, mutta vielä sen yli noustuaan hän on keskellä käsittämättömien sanontojen pilviä, joita näyttää jatkuvan loputtomiin.
Tietenkin kaikki riippuu opiskelijan äidinkielestä. Virolainen varmaankin oppisi helpommin suomea kuin englantia (joskin nykyisin nuoret asiakaspalvelijat Tallinnassa puhuvat meille mieluummin – ja paremmin – englantia kuin suomea.
Ranskalaiselle englannin oppiminen tuottaa vaikeuksia paljon enemmän kuin italian tai espanjan oppiminen.
Hyvin monille englanninkielisille toisten kielten oppiminen on usein hyvin vaikeaa, eikä kyse ole välttämättä siitä, että kaikkialla osataan englantia, joten vieraita kieliä ei tarvita. Englannin kielioppi on niin simppeli, että esimerkiksi romaanisten kielten – suomesta puhumattakaan – oppiminen on työn ja tuskan takana.
Romaanisten kielten puhujat ymmärtää toisiaan vaikka molemmat puhuisivat äidinkieltään.
Oikeastaan ne on vain latinan murteita.
>> Romaanisten kielten puhujat ymmärtää toisiaan vaikka molemmat puhuisivat äidinkieltään.
Rautalangasta vääntämällä pakon edessä romaanisten kielten puhujat ehkä ymmärtävät lopulta toisiaan sanaston tasolla. On myös sanottu, että romanialaiset ymmärtävät italiaa, mutta italialaiset eivät ymmärrä romaniaa. (Tätä en ihmettele: Pidän italialaisia omituisen "provinsiaalisena", sulkeutuneen itsekeskeisenä kansana, jolle kaikki ei-italialainen on ihmeellistä, ja herättää heissä ihmetystä ja vastahakoisuuttakin. Mielestäni tätä asennetta ei ole espanjalaisilla, joilla on siirtomaaherrojen historiansa, tosin kyse on minun mutu-tuntumastani.)
Toisaalta romaanisissa kielissäkin on keskinäistä ymmärrettävyyttä haittaavana tekijänä se, että ne kaikki ovat kehittyneet kansan erilaisista vulgaarilatinoista eivätkä klassisesta latinasta. Niinpä sanat ovat saattaneet kehittyä eri latinan kielen sanoista, joiden rekisteri tai stilistinen taso on voinut olla eri: vrt. suomen hevonen - kaakki, koira - piski.
Mitä tahansa, myös suomea ja englantia, voi verrata keskenään. Näin on esimerkiksi Hakro tehnyt tässäkin ketjussa. Ehkä opettajasi tarkoitti, että on mahdotonta sanoa, kumpi kieli on "vaikeampi" opittavaksi. Siinä hän saattaa olla oikeassa.
Mutta kun hän sanoi, että suomi ja englanti ovat niin erilaisia kieliä, ettei kieliopin vaikeutta voi verrata. Ja olen usein kuullut sanottavan, että ruotsi olisi kieliopiltaan selkeämpi kuin englanti. Ruotsi ja englantihan ovat läheisiä sukulaiskieliä.
Miten ruotsin kielioppi on selkeämpi kuin englannin? Englannissa ei ole edes kieliopillisia sukuja.
Aluksi minuakin ihmetytti tuo väite, että ruotsin kielioppi olisi selkeämpi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että englannissa on kaikkia poikkeuksen poikkeuksia ja oikeinkirjoitussäännöt ovat monimutkaisemmat ja suomessa ja ruotsissa sanonnat ovat monesti sanatarkasti samoja kun taas englannissa on paljon sanontoja, joita ei käännetä suoraan suomeksi.
Suomalais-ugrilaiset kielet ovat Euroopassa ja koko maailmassa pieni, harvinainen kieliperhe: suomi, viro, unkari ja joukko pienten sirpalekansojen kieliä. Nämä kielet poikkeavat rakenteeltaan paljonkin esimerkiksi germaanisista ja latinalaisista kielistä. Käsittääkseni riippuu oleellisesti opiskelijan omasta äidinkielestä, kuinka vaikeaa vaikkapa englannin oppiminen hänelle on. Helpointa englannin oppiminen lienee pohjoismaisia kieliä, saksaa, hollantia jne. puhuville.
Suomi on epäilemättä vaikeaa lähes kenelle tahansa – mutta ei kaikille sentään ylivoimaista. Muun muassa sellaiset julkkikset kuin Neil Hardwick ja Roman Schatz ovat osoitteneet, että vasta aikuisiällä suomen kielen kanssa tekemisiin tullut ulkomaalainenkin voi hallita suomen kieltä jopa paremmin kuin kantasuomalaiset!
Minulla on ollut ammatillisessa menneisyydessäni läheisinä työtovereina ja esimiehinä suomenruotsalaisia. Olen havainnut, että heille – pienestä pitäen kaksikielisyyteen kasvaneille – uusien vieraiden kielten oppiminen on verrattomasti helpompaa kuin minulle, joka olen elänyt ensimmäiset parikymmentä ikävuottani suomenkielisten vanhempien lapsena "hermeettisen suljetussa" suomenkielisessä ympäristössä. Kaksikielisyys on upea lahja, joka helpottaa tuntuvasti tietä monikielisyyteen.
Olen kohdannut kaksikielisiä, jotka eivät osaa kumpaakaan kahdesta kielestään kunnolla, ja toisaalta sellaisia pariskuntia, joissa maahanmuuttajaosapuoli osaa kielen sitä äidinkielenään puhuvaa paremmin.
Näin väitän, että ihmisen henkilökohtainen lahjakkuus ja motivaatio lopulta määrittävät sen, miten vaikea kieli on oppia tai kuinka täydelliseen osaamiseen siinä päästään.
Tietysti, kuten Hakro totesi, ihmisen on helpompi oppia äidinkielensä kieliryhmään kuuluvia kieliä. Tietysti samankaltaisten kielten ainesten erillään pitäminen näyttää olevan myös ongelmallista. Kuunnelkaapa vaikka ruotsalaista englannin sanan "geometry" ääntämystä, vähintään kahdella kolmesta se menee väärin.
Englannin kielioppi on peräti helppo, esimerkiksi epäsäännölliset verbit oppii muutamassa päivässä ahkeralla pänttäämisellä. Samoin normaali arkisanasto on nopeasti opittavissa. Suomalaiselle vaikeuksia tuottaa intonaatio, erilaiset sibilantit sekä englannin kielen nyanssit, jotka ovat hyvinkin tärkeitä keskustelussa.
Kaikille englannin opettelijoille tulee yllätyksenä kielen valtava sanavarasto ja se, että tiettyä sanaa voi käyttää vain esimerkiksi yhdessä yhteydessä. Ks. http://www.rinkworks.com/words/collective.shtml
Kisailu siitä, mikä kieli on vaikeampi on aika hedelmätöntä. Kaikki maailman lapset oppivat puhumaan sitä kieltä, mikä on lapsuudessa hallitseva = jokainen kieli on niin helppoja että lapsikin sen oppii. Menetelminä ovat kuuntelu ja toisto eli harjoittelu. Sama metodi toimii myös aikuisella, tosin yksilökohtaisia eroja on runsaasti.
Pieni huomautus: tuo ilmiö, että jotain sanaa käytetään vain tietyssä yhteydessä, vaikka se tavallaan onkin synonyymi toiselle sanalla, esiintyy kyllä muissakin kielissä. Ainakin suomessa, olkoot nyt esimerkkinä vaikkapa eläinten "lasten" nimitykset: vasa, varsa, kili, poikanen, pentu...
Ääntäminen onkin monessa tapauksessa sen verran epälooginen, että se pitää vain tietää. Lisäksi samalla tavalla kirjoitettavat sanat pitäisi ääntää eri tavalla riippuen kulloisestakin merkityksestä, esim. "tear".
"Suomalaiselle vaikeuksia tuottaa intonaatio, erilaiset sibilantit sekä englannin kielen nyanssit, jotka ovat hyvinkin tärkeitä keskustelussa. "
Suomalaisen ei kannata väkisin vaivautua sellaiseen ääntämisen puhtauteen, johon use(imm)at natiivit englantilaisetkaan eivät kykene. Kamalaa mongerrusta kuulee usein englantilaisten puhuvan.
Aivan, ja tässä minun englanninopettajani opetti väärin. Pitkään olin siinä hurskaassa uskossa, että "tear" (kyynel) ja "to tear" (repiä) äännetään samalla tavalla "kyyneleen" mukaan.
Englanti on perinteinen luokkayhteiskunta. Englantilaiset harvemmin puhuvat sitä brittienglantia (received proninciation), jota Suomessa opetetaan. Sehän on periaatteessa yhteiskunnalliseen asemaan kytkeytyvä yleiskielinen normi. Vain viitisen prosenttia englantilaisista puhuu sitä äidinkielenään, eli yläluokka, mahdollisesti ylempi keskiluokkakin välittää tämän ääntämyksen lapsilleen. Muut puhuvat erilaisia variantteja ja murteita, jotka koulutuksen myötä laimenevat tai tietoisesti hylätään.
Nuohan on kuin tavallaan yksiköitä kuten "tiu munia", eihän tiu-sanaa muualla käytetäkään kuin munista puhuttaessa.
"Pitkään olin siinä hurskaassa uskossa, että "tear" (kyynel) ja "to tear" (repiä) äännetään samalla tavalla "kyyneleen" mukaan."
Samassa uskossa oli 70- ja 80-luvuilla suomalaisen Country Express -nimisen bändin laulusolisti eräällä levytyksellään. Bändin muut jäsenet kehuivat hänen erinomaista ääntämystään jossakin tv-ohjelmassa. Kyllähän kaveri englantia muuten varsin mallikkaasti äänsikin.
Sellaista ihmistä ei muuten ole koskaan syntynytkään, joka ei joskus tekisi virhettä. Ihmisiä ovat opettajatkin.
Monet englantia puhuvat näyttävät jättävän usein epämääräiset artikkelit pois. Puhuvat ja ääntävät muutenkin miten sattuu. Koska englantia puhutaan kaikkialla ja esim. USA:han muuttaa paljon porukkaa, ei olla niin tarkkoja kieliopista. Paljon rennompaa, kun ei koko ajan tarvitse miettiä meneekö oikein.
Tuolla onkin hyvä opas.
http://www.pelulamu.net/tankero/
Minusta on silti ärsyttävää, kun pitkään Suomessa asunut ja lapsena tänne muuttanut ei vieläkään osaa taivuttaa oikein )
Suomalaiselle tuottaa suuria vaikeuksia jo se yleinenkin englannin ääntämys riippumatta siitä mitä varianttia varsinaisesti tavoittelee.
Itse olen (toivottavasti) viimein oppinut ääntämään englannin /t/:n. Ääntyy vähän taaempana suussa kuin suomessa.
Englannin vokaalit ovat epämääräisempia kuin suomessa, vastaavasti konsonantit ovat paljon vahvempia. Kun suomalainen yritää ääntää selkeästi englantia, hän itse asiassa vielä liioittelee vokaaleja (koska se on suomessa selkeää) vaikka pitäisi vaan uskaltaa ääntää epämääräinen ns. schwaa.
Nyt menen tarkistamaan miten tear ääntyy.