"Valaistuminen"aaltofunktion kokoaminen

Ihmisen tietoisuuden tarkkailu romauttaa aaltofuntion ja siksi ihminen kokee olevansa universumista irrallaan oleva yksilö.
Olen usein sanonut että tietoisuus on universumin informaation polttopiste niinkuin täysin selvästi onkin.

Alan nyt selvästi ymmärtämään ja hyäksymään kanttifysiikkaa. Ihmiskeho käsittää todellisuudessa siis koko universumin, ihmiskeho on siis tietoisuuden tarkkailun vuoksi romahtanut pieneksi liha ja solukokelman möykyksi, jota tarkkailu koskee.

Lännen fyysikot yrittävät käsittää kvanttimaailmaa, eikä siitä tietenkään mitään tule koska kvanttimaailmaa ei voi ymmärtää tietoisuuden avulla," tietoisuuden" ymmärtämällä kvanttifysiikalla.

Nyt on niin että' idän metodit hypätä kvanttimaalmaan ovat tulleet tunnetuksi jo satoja vuosia sitten. Idän suuret ja tunnetuimmat mestari gurut Gutama Budha, Jeesus ja monet muut ovat sulautuneen kvanttimaailmaan, siis koonneet aaltohiukkasen ja yhtyneet todelliseen universumiin joka on ajaton ja paikaton, eli ovat valaistuneet.
Lännen tiede on siis raapaissut todellisuuden pintaa ja kehoittaa aloittamaan mietiskelyn joka käsittää omien ajatuksien ja intressien poistamisen, toisin sanoen tietoisesti hävittää mielen tarkkailijan ajattelijan, (mietiskely).

Olen tästä päivästä kvanttifani ja suosittelen kaikille tutustumaan valaistuneiden mestereiden oppeihin jotta ei tarvitse tyytyä vain ihmettelemään.

E. Tolle onkin yksi nykyajan mystikoista joka on kokenut kvanttimaailman kokonaisuudessaan, suosittelen.! ( olen tietenkin jo lukenut hänen hienoja teoksia ym muuta alan kirjallisuutta)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eckhart_Tolle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddha

eli mitä sitä enää' ihmettelemä'än se on siinä, ihminen on universumi. Uskon vahvasti että internetti tulee olemaan ratkaisevassa asemassa ihmiskunnan valasitumiseen johtavassa prosesissa.
51303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kvanttifyysiikka on materialismiin peruskuvan lännen arvokkain tieteellinen löytö. Kvanttifysiikka kadottaa koko materian perustan ja yhdistää kaikki mielet ja oliot yhdeksi kokonaiseksi universumiksi.
Useat tekivät idässä teki jo kvanttihypyn, länsi luo sille tieteellisen perustan ja kehittää uuden metodin.
Itse asiassa varmaa jo on, kavanttiteoriaa tutkimalla valastuu, siitä on tehtävä vain selvennetty populääri painos ja ehkäpä vielä lukeminen yhdistettävä idän teknisiin mietiskely harjoituksiin.

Budha valaistui puun alla, moniko tiedemies valaistuu Cernin uumenissa, toivotaan että tulevan historian kirjat niin kertoo.)

Äänestä

Tiede tekee nöyräksi näyttäessään, ettei maailmankaikkeus ole olemassa vain ihmisten mieliksi.

Kokeilisit sinäkin joskus.

Äänestä
  • Mitä tuo nyt oli? juurihan sanoin että mielen mieliksi ei ole tehtävä,, vaan mieli on kokonaan suljettava jos mielii kvanttihyppyä eli valasitumista.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Mitä tuo nyt oli? juurihan sanoin että mielen mieliksi ei ole tehtävä,, vaan mieli on kokonaan suljettava jos mielii kvanttihyppyä eli valasitumista.

    Tiedätkö, mikä on kvanttihyppy?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Tiedätkö, mikä on kvanttihyppy?

    Tietoisuuden tasolla se on sama kuin valaistuminen eli minä tietoisuus kontrollin hylkääminen eli asoiden tarkkailun looettaminen.

    Äänestä

>

Eikä koe. Älä nyt taas aloita tuota idiotismiasi.

>

Ei ole. Tämä on jo osoitettu.

>

Et sitten yhtään. Ei toiveitakaan. Ei edes kvanttifysiikkaan.

>

Valitettavasti se on mahdotonta: universumi kokonaisuudessaan ei ole kausaaliyhteydessä ihmiskehoon, joten väitteesi on täysin mahdoton. Se on vaan pelkkää idiootin vammailua, jossa ei ole mitään sisältöä.

Äänestä
  • "kanttifysiikkaa"

    Kanttifysiikka on ehkäpä kuvailevin termi koskemaan savorisen lapsellis-mekanistista korviketta kvanttifysiikalle,

    Äänestä

  • Uskonnossa esim Kristinuskossa on paljon todellisa asioita kuten esim ihmiset, meret ja teleoitusväline risti, Kristinuksossa on paljon myös mihin voi vain uskoa, koko pakettia nimitettään uskonnoksi.
    Tieteessä tiede ssiältää paljon asjoita jotka ovat todellisia, tieteessä on myös hyvin paljon asikoita joihin voi vain uskoa silti koko pakettia nimitetään tieteeksi, eli tieteen uskonnon nimi on yksikertaisesti tiede.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Uskonnossa esim Kristinuskossa on paljon todellisa asioita kuten esim ihmiset, meret ja teleoitusväline risti, Kristinuksossa on paljon myös mihin voi vain uskoa, koko pakettia nimitettään uskonnoksi.

    Olkoon sinun nimesi sitten Idiootti!

    Vai olisiko nimenomaan niin, että noita historiallisia faktoja sanotaan historiallisiksi faktoiksi - ei uskonnoksi.

    >

    Se tässä katsos nyt onkin, että tieteessä ei todellakaan ole tuollaisia asioita, joihin voi vain uskoa (naturalistinen metodi). Sinä kuvittelet tieteestä, mutta et tiedä siitä yhtikäs mitään. Siksi kirjoituksesi ei edes viistä tiedettä. Kirjoituksesi ovat ihan silkkaa puutaheinää.

    Kannattaa ihan aluksi yrittää selvittää, mille palstalle kirjoittaa.

    Eikö niin, ettei Sinulla ole tieteellistä koulutusta ?
    Eikö niin, ettet ole koskaan julkaissut yhtäkään tieteellistä julkaisua ?
    Eikö niin, ettet ole edes lukenut sellaisia ?

    Jep.

    Miten kummassa olet saanut itsesi kuvittelemaan, että tietäisit, mitä tiede on ja mitä se pitää sisällään ? Eihän Sinulla ole ollut yksinkertaisesti mitään mahdollisuuksia ymmärtää asiaa. Kaikki asiat, mitä tieteestä sanot, on vain omia mielikuviasi asiasta, jota et tunne lainkaan. Eikä ole ihme, että jokainen tiedettä tunteva haluaisi Sinun lopettavan tuon idioottimaisen vänkytyksen.

    Luulitko oikeasti, että tajusit kvanttifysiikan kun luit jostakin aaltofunktiosta hienon käsitteen "aaltofunktion romahtaminen" ? Keksit asialle, josta et tiedä tuon taivaallista, jonkun oman merkityksen. Ei tuo ole fysiikkaa eikä tiedettä. Se on megalomaanisen idiootin vammailua.

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    SE tässä on nyt katsos että tiedemies todistaa tieteellistä koulutusta vailla oleville, siis he uskovat, tiede on siis uskonto suurimalle osalle ihmiskuntaa.

    Kvanttifysiikkaa ymmärtää täydellisesti vain muutama tiedemies joten lähes koko Maapallon ihmiset ovat kvanttiuskossa.

    Tieteestä on olemassa ja tulee aina olemaan käytännön sovelluksia, kuten nyt esimerkiksi tietokonekin jolla sinä tieteenvastaista paskaasi suollat, ironisesti vieläpä ymmärtämättä koko asiaa. Uskonnoista ei ole olemassa käytännön sovelluksia.

    Äänestä

  • jaakkimanbooa kirjoitti:

    Tieteestä on olemassa ja tulee aina olemaan käytännön sovelluksia, kuten nyt esimerkiksi tietokonekin jolla sinä tieteenvastaista paskaasi suollat, ironisesti vieläpä ymmärtämättä koko asiaa. Uskonnoista ei ole olemassa käytännön sovelluksia.

    Usnonnon käytännön sovellus on itse uskonto joka on mielenmuokkaus ohjelma jolla lauma on pakotettu ja peloitettu kuuliaisuuteen ja alamaisuuteen niille jotka lakeja muutenkin hallitsevat. En tietenkään väitä että kaikki on pahasta koska ihmisapina on agressiivinen ja väkivaltainen peto .

    Mistä tiedät mihin tieteen saavutukset tulevat johtamaan, ihmisapina on jo nyt liian tehokas.
    Ihmisapina ei ole koskaan tehnyt yhtään kekksintöä jolla tarkoituksellisesti huonontaisi omia ominaisuuksiaan, vahinkoja kyllä on jo sattunut.

    Itse nero Alber Einsteinkin jo näki tämän ja sanoi, "peili, pyörä ja paistinpannu on paholaisen keksintöä"

    Faktaa on kyllä että tieteestä suurin osa tavan tallaajille on uskontoa koska he uskovat tiedemiehiä, mikään ei siis estä että tiedemeihet kertovat heille myös jotain rauhoittavaa.)

    Ja sitten se lähde Einsteinin sanontaan?

    Vajakki se vaan jankkaa omia typeryyksiään kuin papukaija ymmärtämättä asiasta mitään.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Se tässä katsos nyt onkin, että tieteessä ei todellakaan ole tuollaisia asioita, joihin voi vain uskoa (naturalistinen metodi). Sinä kuvittelet tieteestä, mutta et tiedä siitä yhtikäs mitään. Siksi kirjoituksesi ei edes viistä tiedettä. Kirjoituksesi ovat ihan silkkaa puutaheinää.

    Kannattaa ihan aluksi yrittää selvittää, mille palstalle kirjoittaa.

    Eikö niin, ettei Sinulla ole tieteellistä koulutusta ?
    Eikö niin, ettet ole koskaan julkaissut yhtäkään tieteellistä julkaisua ?
    Eikö niin, ettet ole edes lukenut sellaisia ?

    SE tässä on nyt katsos että tiedemies todistaa tieteellistä koulutusta vailla oleville, siis he uskovat, tiede on siis uskonto suurimalle osalle ihmiskuntaa.

    Kvanttifysiikkaa ymmärtää täydellisesti vain muutama tiedemies joten lähes koko Maapallon ihmiset ovat kvanttiuskossa.

    Jep.

    >

    Kvanttifysiikasta on havainnot ja matemaattislooginen teoria. Se on tiedettä. Siinä ei ole mitään uskontoa, uskomuksia tai muutakaan uskontoon viittaavaa.

    Toinen juttu sitten on jonkun asiaa ymmärtämättömän omat sepitelmät tuosta tieteellisestä kvanttifysiikan teoriasta. Ne vaan EI OLE TIEDETTÄ. Yritä nyt saatanan idiootti ymmärtää, mikä on tiedettä ja mikä ei. Siis: älä tule selittämään tänne omia kuvitelmiasi, mitä tiede mielestäsi tarkoittaa. Juuri tuo vammailusi on sitä huuhaapaskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä - eikä se siis kuulu tälle palstalle. Ymmärrä jo !

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Usnonnon käytännön sovellus on itse uskonto joka on mielenmuokkaus ohjelma jolla lauma on pakotettu ja peloitettu kuuliaisuuteen ja alamaisuuteen niille jotka lakeja muutenkin hallitsevat. En tietenkään väitä että kaikki on pahasta koska ihmisapina on agressiivinen ja väkivaltainen peto .

    Mistä tiedät mihin tieteen saavutukset tulevat johtamaan, ihmisapina on jo nyt liian tehokas.
    Ihmisapina ei ole koskaan tehnyt yhtään kekksintöä jolla tarkoituksellisesti huonontaisi omia ominaisuuksiaan, vahinkoja kyllä on jo sattunut.

    Itse nero Alber Einsteinkin jo näki tämän ja sanoi, "peili, pyörä ja paistinpannu on paholaisen keksintöä"

    Faktaa on kyllä että tieteestä suurin osa tavan tallaajille on uskontoa koska he uskovat tiedemiehiä, mikään ei siis estä että tiedemeihet kertovat heille myös jotain rauhoittavaa.)

    >

    Eikä sanonut.

    Miksi jatkat valehtelua vaikka tiedät oikein hyvin, ettei väitteessäsi Einsteinin sanomisista ole mitään perää ?

    Oikeasti: mikä vittu siinä on ? Olet nyt tietoisesti epärehellinen. Miltä tuntuu olla valehtelija ?

    >

    Sinulle näköjään on kun et tajua tieteestä mitään, niin lisäilet ja kuvittelet itse siihen jotain sisältöjä. Ne ei kuitenkaan ole tiedettä vaan uskomuksia - ja uskomuksista kirjoitetaan ihan toisella palstalla. Täällä kirjoitetaan nimenomaan siitä tieteestä, mitä esim. tuollainen tavallinen sukankuluttaja ei tajua. Täällä ei pidä kirjoittaa siitä, miten Sinä sen tajuat tai miten Sinä sen uskot olevan. Se ei ole tiedettä. Se on niitä omia uskomuksiasi, joilla ei ole mitään tekemistä itse tieteen kanssa.

    Mikä vittu tässä on noin saatanan vaikea ymmärtää ?

    Ymmärrät varmaan hyvin että tämä A E lausuma on siivottu historian kirjoista koska sehän asettaa tieteen saavutukset vähintään kyseealaiseksi. A E lausui tämän tietenkin jälkeen Hiroziman.

    Lauseen merkittävää neroutta ei tietenkään voi mihinkään hävittää.

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    >

    Kvanttifysiikasta on havainnot ja matemaattislooginen teoria. Se on tiedettä. Siinä ei ole mitään uskontoa, uskomuksia tai muutakaan uskontoon viittaavaa.

    Toinen juttu sitten on jonkun asiaa ymmärtämättömän omat sepitelmät tuosta tieteellisestä kvanttifysiikan teoriasta. Ne vaan EI OLE TIEDETTÄ. Yritä nyt saatanan idiootti ymmärtää, mikä on tiedettä ja mikä ei. Siis: älä tule selittämään tänne omia kuvitelmiasi, mitä tiede mielestäsi tarkoittaa. Juuri tuo vammailusi on sitä huuhaapaskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä - eikä se siis kuulu tälle palstalle. Ymmärrä jo !

    Olen kyllä nykyään kvanttiuskossa ja ymmärrän kaiken oleellisemman! Tietoisuuden tarkkailu romauttaa aaltofunktion ja ihminen kokee olevansa pieni liha ja luumöykky vaikka on todellisuudessa koko universumi.

    Romahtanutta aaltofunktiota voi alustavasti korjata ymmärtämällä tietoisuuden olevan vain universumin informaation polttopiste ja käsitteen yksilön olevan lopulta vain täydellistä ja piinavaa harhaa.

    Ai tässäkin kuvittelet jotain maailmanlaajuista salaliittoa. Älä jaksa vammailla. Tuo on noloa.

    Ja tosiaan, miksi ihmeessä Sinä olisit ainoa ihminen Maapallolla, joka tietäisi Einsteinin sanoneen noin. Luuletko, että täällä joku uskoo, että Einstein olisi ollut esim. perhetuttusi, joka näitä p-satuja huonolla suomen kielen taidolla suolsi suoraan Sinulle ?

    Älä nyt vitun idiootti tee itsestäsi tuollaista ali-ihmistä.

    Myönnät vaan suoraan, että olit väärässä. Se nyt on kuitenkin täysin selvää. Mikä vittu siinä myöntämisessä on noin saatanan vaikeaa ? Oikeasti ! Kaikki näkee, että keksit koko paskan ja nyt vaan jatkat ja jatkat ja jatkat valehtelua. Oletko näitä pässinpäitä, jotka eivät koskaan voi myöntää virheitään vaikka ne aivan selkeästi osoitetaan ?

    Miltä tuntuu olla valehtelija ?

    >

    Sinulle näköjään on kun et tajua tieteestä mitään, niin lisäilet ja kuvittelet itse siihen jotain sisältöjä. Ne ei kuitenkaan ole tiedettä vaan uskomuksia - ja uskomuksista kirjoitetaan ihan toisella palstalla. Täällä kirjoitetaan nimenomaan siitä tieteestä, mitä esim. tuollainen tavallinen sukankuluttaja ei tajua. Täällä ei pidä kirjoittaa siitä, miten Sinä sen tajuat tai miten Sinä sen uskot olevan. Se ei ole tiedettä. Se on niitä omia uskomuksiasi, joilla ei ole mitään tekemistä itse tieteen kanssa.

    Mikä vittu tässä on noin saatanan vaikea ymmärtää ?

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Olen kyllä nykyään kvanttiuskossa ja ymmärrän kaiken oleellisemman! Tietoisuuden tarkkailu romauttaa aaltofunktion ja ihminen kokee olevansa pieni liha ja luumöykky vaikka on todellisuudessa koko universumi.

    Romahtanutta aaltofunktiota voi alustavasti korjata ymmärtämällä tietoisuuden olevan vain universumin informaation polttopiste ja käsitteen yksilön olevan lopulta vain täydellistä ja piinavaa harhaa.

    >

    Joo joo, mutta jos täällä puhutaan kvanteista, niin pitäisi puhua siitä tieteellisestä kvanttiteoriasta. Omat kvanttiuskomuksesi voit jakaa uskomuksille varatuilla palstoilla. Ei tämä nyt pitäisi olla noin saatanan vaikea ymmärtää - vai onko se ?

    >

    Vitut. Sinä et ymmärrä tuon taivaallista kvanttifysiikasta etkä tieteestä liioin.

    >

    Tuskin tietoisuuden. Mistä Sinä tämän luit ? Eikö niin, ettei missään tieteellisessä lähteessä tällaista esitetä ? Keksit ihan oman uskomuksen jälleen tästä yhdestä sinänsä ihan vekkulin kuuloisesta aaltofuntion romahtamisesta. Et Sinä tiedä vittujakaan, mitä edes tarkoittaa aaltofunktio - saati sitten sen romahtaminen.

    >

    Kvanttifysiikasta on havainnot ja matemaattislooginen teoria. Se on tiedettä. Siinä ei ole mitään uskontoa, uskomuksia tai muutakaan uskontoon viittaavaa.

    Toinen juttu sitten on jonkun asiaa ymmärtämättömän omat sepitelmät tuosta tieteellisestä kvanttifysiikan teoriasta. Ne vaan EI OLE TIEDETTÄ. Yritä nyt saatanan idiootti ymmärtää, mikä on tiedettä ja mikä ei. Siis: älä tule selittämään tänne omia kuvitelmiasi, mitä tiede mielestäsi tarkoittaa. Juuri tuo vammailusi on sitä huuhaapaskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä - eikä se siis kuulu tälle palstalle. Ymmärrä jo !

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    >

    Joo joo, mutta jos täällä puhutaan kvanteista, niin pitäisi puhua siitä tieteellisestä kvanttiteoriasta. Omat kvanttiuskomuksesi voit jakaa uskomuksille varatuilla palstoilla. Ei tämä nyt pitäisi olla noin saatanan vaikea ymmärtää - vai onko se ?

    >

    Vitut. Sinä et ymmärrä tuon taivaallista kvanttifysiikasta etkä tieteestä liioin.

    >

    Tuskin tietoisuuden. Mistä Sinä tämän luit ? Eikö niin, ettei missään tieteellisessä lähteessä tällaista esitetä ? Keksit ihan oman uskomuksen jälleen tästä yhdestä sinänsä ihan vekkulin kuuloisesta aaltofuntion romahtamisesta. Et Sinä tiedä vittujakaan, mitä edes tarkoittaa aaltofunktio - saati sitten sen romahtaminen.

    >

    Kvanttifysiikasta on havainnot ja matemaattislooginen teoria. Se on tiedettä. Siinä ei ole mitään uskontoa, uskomuksia tai muutakaan uskontoon viittaavaa.

    Toinen juttu sitten on jonkun asiaa ymmärtämättömän omat sepitelmät tuosta tieteellisestä kvanttifysiikan teoriasta. Ne vaan EI OLE TIEDETTÄ. Yritä nyt saatanan idiootti ymmärtää, mikä on tiedettä ja mikä ei. Siis: älä tule selittämään tänne omia kuvitelmiasi, mitä tiede mielestäsi tarkoittaa. Juuri tuo vammailusi on sitä huuhaapaskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä - eikä se siis kuulu tälle palstalle. Ymmärrä jo !

    Tiede on uskontoa tiedettä ymärtämättömille, ja sitähän itsekin todistat vaikka et ehkä huomaa.)
    Kvanttifysiikkaa ymmärtää vähäsen vain muutamaihminen eikä hekään oikeastaan ymmärrä paljon mitään. Suhteellisuuteorian kirjoittamisen aikaan sanottiin vain muutaman ihmisen ymärtäneen sitä, taisi olla vain A Eeen lähimmät kaverit.

    Minä olen ymmärtänyt suhteellisuuteorian yhden keskeisemmän teesin, eli lähes valon nopeudella matkaaja matkaaja pääsee nopeammin naiskentelemaan naapurin vastasyntynyttä tyttölasta, tosin mitään todisteita siitä minulla ei ole joten voin vain uskoa tätä ihmettä.

    Mutta Sinun ei tulisi kirjoittaa tuosta uskonnostasi tänne. Sille on paikka muualla.

    >

    Ainakaan Einsteinin esittelemässä suhteellisuusteoriassa ei tuollaista väitetä. Minkä "suhteellisuusteorian" mukaan siis näin on ? [Vihje: suhteellisuusteoreettiset nopeudet eivät tee naisesta nuorempaa.]

    Vai siis tarkoitatko, että jotenkin juokset toteuttamaan pedofiliaasi, koska suuremmalla nopeudella olet nopeammin perillä ? Tämä on kyllä ihan newtonilaista mekaniikkaa.

    Olet siis jälleen kuvitellut tieteen todistetuista teorioista asioita, joita niissä ei todellakaan ole. Olet liittänyt omia uskomuksiasi siihen eli kyse on vain omista uskomuksistasi eikä tieteestä ja tieteellisestä tiedosta. Tuotakaan kirjoitusta ei siis olisi pitänyt kirjoittaa tänne vaan uskomuspalstalle. Et siis olekaan tajunnut mitään suhteellisuusteorian teesiä vaan olet kuvitellut omia "teesejäsi", omia uskomuksiasi, jotka eivät mitenkään edes liippaa läheltä tiedettä - ja siis tämän palstan aihetta.

    >

    Joo joo, mutta jos täällä puhutaan kvanteista, niin pitäisi puhua siitä tieteellisestä kvanttiteoriasta. Omat kvanttiuskomuksesi voit jakaa uskomuksille varatuilla palstoilla. Ei tämä nyt pitäisi olla noin saatanan vaikea ymmärtää - vai onko se ?

    >

    Vitut. Sinä et ymmärrä tuon taivaallista kvanttifysiikasta etkä tieteestä liioin.

    >

    Tuskin tietoisuuden. Mistä Sinä tämän luit ? Eikö niin, ettei missään tieteellisessä lähteessä tällaista esitetä ? Keksit ihan oman uskomuksen jälleen tästä yhdestä sinänsä ihan vekkulin kuuloisesta aaltofuntion romahtamisesta. Et Sinä tiedä vittujakaan, mitä edes tarkoittaa aaltofunktio - saati sitten sen romahtaminen.

    >

    Kvanttifysiikasta on havainnot ja matemaattislooginen teoria. Se on tiedettä. Siinä ei ole mitään uskontoa, uskomuksia tai muutakaan uskontoon viittaavaa.

    Toinen juttu sitten on jonkun asiaa ymmärtämättömän omat sepitelmät tuosta tieteellisestä kvanttifysiikan teoriasta. Ne vaan EI OLE TIEDETTÄ. Yritä nyt saatanan idiootti ymmärtää, mikä on tiedettä ja mikä ei. Siis: älä tule selittämään tänne omia kuvitelmiasi, mitä tiede mielestäsi tarkoittaa. Juuri tuo vammailusi on sitä huuhaapaskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä - eikä se siis kuulu tälle palstalle. Ymmärrä jo !

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    >

    Mutta Sinun ei tulisi kirjoittaa tuosta uskonnostasi tänne. Sille on paikka muualla.

    >

    Ainakaan Einsteinin esittelemässä suhteellisuusteoriassa ei tuollaista väitetä. Minkä "suhteellisuusteorian" mukaan siis näin on ? [Vihje: suhteellisuusteoreettiset nopeudet eivät tee naisesta nuorempaa.]

    Vai siis tarkoitatko, että jotenkin juokset toteuttamaan pedofiliaasi, koska suuremmalla nopeudella olet nopeammin perillä ? Tämä on kyllä ihan newtonilaista mekaniikkaa.

    Olet siis jälleen kuvitellut tieteen todistetuista teorioista asioita, joita niissä ei todellakaan ole. Olet liittänyt omia uskomuksiasi siihen eli kyse on vain omista uskomuksistasi eikä tieteestä ja tieteellisestä tiedosta. Tuotakaan kirjoitusta ei siis olisi pitänyt kirjoittaa tänne vaan uskomuspalstalle. Et siis olekaan tajunnut mitään suhteellisuusteorian teesiä vaan olet kuvitellut omia "teesejäsi", omia uskomuksiasi, jotka eivät mitenkään edes liippaa läheltä tiedettä - ja siis tämän palstan aihetta.

    >

    Joo joo, mutta jos täällä puhutaan kvanteista, niin pitäisi puhua siitä tieteellisestä kvanttiteoriasta. Omat kvanttiuskomuksesi voit jakaa uskomuksille varatuilla palstoilla. Ei tämä nyt pitäisi olla noin saatanan vaikea ymmärtää - vai onko se ?

    >

    Vitut. Sinä et ymmärrä tuon taivaallista kvanttifysiikasta etkä tieteestä liioin.

    >

    Tuskin tietoisuuden. Mistä Sinä tämän luit ? Eikö niin, ettei missään tieteellisessä lähteessä tällaista esitetä ? Keksit ihan oman uskomuksen jälleen tästä yhdestä sinänsä ihan vekkulin kuuloisesta aaltofuntion romahtamisesta. Et Sinä tiedä vittujakaan, mitä edes tarkoittaa aaltofunktio - saati sitten sen romahtaminen.

    >

    Kvanttifysiikasta on havainnot ja matemaattislooginen teoria. Se on tiedettä. Siinä ei ole mitään uskontoa, uskomuksia tai muutakaan uskontoon viittaavaa.

    Toinen juttu sitten on jonkun asiaa ymmärtämättömän omat sepitelmät tuosta tieteellisestä kvanttifysiikan teoriasta. Ne vaan EI OLE TIEDETTÄ. Yritä nyt saatanan idiootti ymmärtää, mikä on tiedettä ja mikä ei. Siis: älä tule selittämään tänne omia kuvitelmiasi, mitä tiede mielestäsi tarkoittaa. Juuri tuo vammailusi on sitä huuhaapaskaa, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä - eikä se siis kuulu tälle palstalle. Ymmärrä jo !

    Ymärrän kyllä että tiede on tiedettä ymärtämättömille uskontoa. En ole varma mihin tämä minun kohdalla johtaa, ainakaan sinä et vakuuta tällä tieteen faktojen todistajana, vaikutat enemmänkin psykologiaan perehtyneeltä saarnaihmiseltä.

    ps tuo mainitsemani "naapurin tyttölasta" oli puhdas variaatio kaksosista, ei muuta ja siihen sinä sotkit menstyksekäästi pedofilian, kovin tieteellistä sinulta taas.

    Ja sinä vaikutat idiootilta.

    Joten Sinun ei tulisi kirjoittaa tiedettä ymmärtämättömänä tänne yhtään mitään. Miksi silti kirjoitat ?

    >

    Mitä nyt kyykyttänyt Sinut totaalisesti jo hyvin monista asioista. [Sekunnin määritelmä, suhteellisuusteoria, kvanttifysiikka, deterministisyys jne - vaikka toki olet sitä idioottiluokkaa, että kun saat pataasi, häivyt vähäksi aikaa häpeälomalle ja tulet julistamaan samaa vääräksi osoitettua idiotismiasi uudelleen; se ei kuitenkaan tee siitä totta.]

    >

    No, hyvin vähän tunnen psykologiaa, mutta Sinun kaltaisesi mielenvikaisen tuntee jo kainalollaan katsoen. Siihen ei paljon tarvita.

    Tunnen kyllä tiedettä jonkin verran (etkä Sinä ole koskaan pystynyt mitään sellaista esittämään, ettenkö aina ylittäisi tasoasi kertaluokkia).

    Itse kirjoitit vastasyntyneen panemisesta. En se minä ollut.

    No niin, jos et pysty vastaamaan viestiini, niin joudut jälleen myöntämään kyykistyneesi tieteellisen tiedon edessä.

    Kyllä MINÄ pääsen A Einteinin mukaan rakastelemaan naapurin vastasyntynyttä nopeammin ilman että sekaannun alaikäisiin jos suhteellisuuteoria pitää paikkansa ja minulla on riittävän tehokas avaruusalus jolla matkustan tietyn aikaa lähes valon nopeusella Maasta pois ja takain, tämähän on titetenkin vain teoreettinen asia koska en välttämättä kelpaa tälle parittelukumppaniksi tai päinvastoin .
    Suhteellisuuteorian mukaan voidaan matkustaa tulevaisuuteen ja itse nopeus on aikakone. Tosin minä en usko että tämä sittenkään olisi fyysisesti mahdollista koska valo ei vaikuta ihmiseen kuin tunnetun seurauksin vaikka valo törmää taukoamatta ihmiseen valon nopeudella. Tietenkin teoriaa jota ei ole mahdollista todistaa voi kiistellä loputtomasti.

    Äänestä

  • jhfuyr7e kirjoitti:

    Ja sinä vaikutat idiootilta.

    Viisas ja fiksu voi kyllä vaikuttaa idiootilta ymmärtämättömälle , ei lainkaan epätavallista eikä se harmita mua lainkaan.

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    >

    Joten Sinun ei tulisi kirjoittaa tiedettä ymmärtämättömänä tänne yhtään mitään. Miksi silti kirjoitat ?

    >

    Mitä nyt kyykyttänyt Sinut totaalisesti jo hyvin monista asioista. [Sekunnin määritelmä, suhteellisuusteoria, kvanttifysiikka, deterministisyys jne - vaikka toki olet sitä idioottiluokkaa, että kun saat pataasi, häivyt vähäksi aikaa häpeälomalle ja tulet julistamaan samaa vääräksi osoitettua idiotismiasi uudelleen; se ei kuitenkaan tee siitä totta.]

    >

    No, hyvin vähän tunnen psykologiaa, mutta Sinun kaltaisesi mielenvikaisen tuntee jo kainalollaan katsoen. Siihen ei paljon tarvita.

    Tunnen kyllä tiedettä jonkin verran (etkä Sinä ole koskaan pystynyt mitään sellaista esittämään, ettenkö aina ylittäisi tasoasi kertaluokkia).

    Mitä nyt kyykyttänyt Sinut totaalisesti jo hyvin monista asioista. [Sekunnin määritelmä, suhteellisuusteoria, kvanttifysiikka, deterministisyys jne - vaikka toki olet sitä idioottiluokkaa, että kun saat pataasi, häivyt vähäksi aikaa häpeälomalle ja tulet julistamaan samaa vääräksi osoitettua idiotismiasi uudelleen; se ei kuitenkaan tee siitä totta.]

    Äänestä

  • Vitun pellet, spekuloi ja jauhaa paskaa täällä vaikka todellisuudessa teidän näennäiset "tiedot" ja "faktat" voi suoraa tunkee romukoppaan. Jos ajatellaan filosofiselta kannalta tätä asiaa niin fysiikka,kvanttifysiikka ja kaikki mitä tiedämme mistään VOI olla pelkkää paskaa ja vääriä havaintoja.On myös todettava että mikä ikinä onkaan koko fyysisen ja "henkisen" todellinen olemus niin meidän primitiiviset ihmisaivot tuskin ymmärtäisi mistään mitään vaikka sata prosenttinen totuus ja tieto tippuisi meidän nenän eteen kirjaimin kirjoitettuna.

    Äänestä

Pössi Einstein paljasti suhteellissuusteorialla vain hulluutensa, sillä eihän luonnossa ole aikaa, sähkömagnetismia eikä atomeja. Mikroskooppi ei ole mikään luonto.

Äänestä
  • Mikä ei liiku sitä ei ole olemassa. Aikaa ei ole ilman liikettä, aika on vain ihmisaivojen tapa määrittää nopeuksien keskinäisiä suhteellisuuksia.

    Mutta mikä on se luonto, minusta vain näkymätön , olematon ja se mistä ei saa mitään havaintoa ei ole luontoa.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Mikä ei liiku sitä ei ole olemassa. Aikaa ei ole ilman liikettä, aika on vain ihmisaivojen tapa määrittää nopeuksien keskinäisiä suhteellisuuksia.

    Mutta mikä on se luonto, minusta vain näkymätön , olematon ja se mistä ei saa mitään havaintoa ei ole luontoa.

    >

    Kuten hyvin tiedät, jouduit kyykistymään sen faktan edessä, että sekunnin määritelmä on matemaattinen. Minkään ei siis tarvitse liikkua sekunnin mittaamiseksi.

    Miksi toistat samaa idiotismiasi, jonka jokainen tietää olevan väärä ? Oletko sellainen pässinpää, ettet pysty koskaan tunnustamaan olleesi väärässä vaikka se ihan kädestä pitäen osoitetaan ? Eihän tuossa vammailussasi ole mitään tolkkua.

    Kuten hyvin tiedät, jouduit kyykistymään sen faktan edessä, että sekunnin määritelmä on matemaattinen. Minkään ei siis tarvitse liikkua sekunnin mittaamiseks

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Kuten hyvin tiedät, jouduit kyykistymään sen faktan edessä, että sekunnin määritelmä on matemaattinen. Minkään ei siis tarvitse liikkua sekunnin mittaamiseks

    Missä hitossa viipyy tämä" aika ilman liikettä" todiste!

    Matematiikka muka todistaa aikaa, kukkua kans, luonossa ei ole matematiikkaa esitä luonosta numero yksi!
    Matematiikka on vain ihmisen aivojen keino yrittää ymmärtää ja hahmottaa universumia ja sen suhteellisuuksia, numero yhtä eikä muutakaan numeroa ole kuin ihmisen mielikuvituksessa ja keskinäisessä sopimuksissa.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Kuten hyvin tiedät, jouduit kyykistymään sen faktan edessä, että sekunnin määritelmä on matemaattinen. Minkään ei siis tarvitse liikkua sekunnin mittaamiseks

    >

    Mutta määritelmä on sitten sellainen, ettei se perustu liikkeeseen (vaan matemaattiseen määritelmään).

    >

    Sehän oli täälläkin jo. Jouduit silloinkin sulkemaan tuon paska-aukkosi - ja häivyit keskustelusta.

    >

    Niinpä. Aika on käsite. Käsite, joka määrittyy nykyisellään ilman mitään liikettä vain matemattisesti. Sekuntia ei siis verrata nykyisin mihinkään faktisesti liikkuvaan vaan matemaattiseen ideaaliin (mikä tuottaa käsitteestä absoluuttisen).

    >

    Numero yksi ei ole matematiikkaa. Mietitään asiaa sitten kun opit luvun ja numeron eron.

    Miten joku voi olla noin saatanan vammainen.

    Matematiikka on vain ihmisen kehittämä muistaminen apuväline ja sehän toimii niiin oikein hyvin.
    Jokainen luku ja numero on perimmältään vain liikettä eikä niitä ole olemassa ilman liikettä, aivoissa, kynä paperilla, helmen tangossa, sähkö tietokoneessa, jne ilman mitään ilikettä laskeminen ja muistaminen on mahdotonta koska ei ole olemassa aikaa.

    Tai sitten se logiikka, jolla esim. maailmankaikkeus toimii. Tätähän ei voi tietää, joten esität jälleen omia kuvitelmiasi ja uskomuksiasi palstalla, johon ne eivät kuulu.

    >

    Varmasti käsitteen aika määritteleminen on tarvinnut liikettä, mutta itse käsite "aika" ei enää perustu liikkeeseen mitenkään.

    Sekoitat taas, kuten vajaaälyiseltä voi odottaakin, asioita: vodka-tuoremehu on juoma. Sen valmistamiseen on tarvittu jotain lasi/muovi/tms. astiaa, mutta tuo astia ei ole sama asia kuin juoma. Käsite vodka-tuoremehu on riippumaton astioista. Se on vain se juoma, joka hyvää, ravitsevaa ja kihisee yläkomerossa.

    Et Sinä vittu voi olla oikeasti noin tyhmä. Vai voitko ?

    Äänestä

Varmasti käsitteen aika määritteleminen on tarvinnut liikettä, mutta itse käsite "aika" ei enää perustu liikkeeseen mitenkään.

Äänestä
  • Joko olet selittänyt esimerkiksi radioaktiivisen alkuaineen puoliintumisajan pelkkään liikkeeseen perustuvalla fysiikallasi?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Joko olet selittänyt esimerkiksi radioaktiivisen alkuaineen puoliintumisajan pelkkään liikkeeseen perustuvalla fysiikallasi?

    Joko atomit ja gravitaatio on selitetty viimeistä piirtoa myöden? Puoliintumishavainto on liikkeen havainnointia informaation vastaanottoa eli liikettä.
    Selitä kuinka radioaktiivisen hajoamisen havaitsee ilman liikettä?

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Joko atomit ja gravitaatio on selitetty viimeistä piirtoa myöden? Puoliintumishavainto on liikkeen havainnointia informaation vastaanottoa eli liikettä.
    Selitä kuinka radioaktiivisen hajoamisen havaitsee ilman liikettä?

    Joko olet selittänyt kuinka radioaktiivisen hajoamisen etenemisen havaitsee pelkällä liikkeellä?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Joko olet selittänyt kuinka radioaktiivisen hajoamisen etenemisen havaitsee pelkällä liikkeellä?

    Joko voit selittää kuinka radioaktiivinen hajoaminen todetaan ja kuinka se tapahtuu ilman mitään liikettä?

    Äänestä

  • >

    Matemaattinen abstraktio ei edellytä, että joku hankkii tällaisen käsitteen. Se on matemaattinen määritelmä eikä tuossa määritelmässä ole mitään liikettä.

    Äänestä

  • Heh ! kirjoitti:

    >

    Matemaattinen abstraktio ei edellytä, että joku hankkii tällaisen käsitteen. Se on matemaattinen määritelmä eikä tuossa määritelmässä ole mitään liikettä.

    Matematiikkaa ei ole täydellisessä tyhjyydessä eikä sitä siellä voi harjoittaa.

    Yhden objektin universumissa ei ole edes sitä yhtä kuin täältä käsin katsottuna.

    Äänestä

  • jakinboas kirjoitti:

    Matematiikkaa ei ole täydellisessä tyhjyydessä eikä sitä siellä voi harjoittaa.

    Yhden objektin universumissa ei ole edes sitä yhtä kuin täältä käsin katsottuna.

    >

    Sitä ei voi tietää.

    >

    Logiikka voi olla olevaista ihan ilman sen harjoittamista.

    Samoin esim. sekunnin määritelmä on olemassa riippumatta siitä, tekeekö kukaan yhtään mitään - eikä tuo sekunnin määritelmä riipu millään tavalla liikkeestä.

  • jainboas11 kirjoitti:

    Samoin esim. sekunnin määritelmä on olemassa riippumatta siitä, tekeekö kukaan yhtään mitään - eikä tuo sekunnin määritelmä riipu millään tavalla liikkeestä.

    >

    Tuskin. Tämä ei kuitenkaan mitenkään vaikuta siihen, että sekunti määritellään matemattisena abstraktiona, johon ei tarvita liikettä.

    >

    Valitettavasti nykyisin sekunti määritellään absoluuttisena arvona, jolla ei ole mitään tekemistä liikkeen kanssa. Niin se maailma muuttuu, eskoseni.

  • Heh !

    jakinboas11 kirjoitti:

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jakinboas11 kirjoitti:

Ihmisen tietoisuuden tarkkailu romauttaa aaltofuntion ja siksi ihminen kokee olevansa universumista irrallaan oleva yksilö.
Olen usein sanonut että tietoisuus on universumin informaation polttopiste niinkuin täysin selvästi onkin.

Alan nyt selvästi ymmärtämään ja hyäksymään kanttifysiikkaa. Ihmiskeho käsittää todellisuudessa siis koko universumin, ihmiskeho on siis tietoisuuden tarkkailun vuoksi romahtanut pieneksi liha ja solukokelman möykyksi, jota tarkkailu koskee.

Lännen fyysikot yrittävät käsittää kvanttimaailmaa, eikä siitä tietenkään mitään tule koska kvanttimaailmaa ei voi ymmärtää tietoisuuden avulla," tietoisuuden" ymmärtämällä kvanttifysiikalla.

Nyt on niin että' idän metodit hypätä kvanttimaalmaan ovat tulleet tunnetuksi jo satoja vuosia sitten. Idän suuret ja tunnetuimmat mestari gurut Gutama Budha, Jeesus ja monet muut ovat sulautuneen kvanttimaailmaan, siis koonneet aaltohiukkasen ja yhtyneet todelliseen universumiin joka on ajaton ja paikaton, eli ovat valaistuneet.
Lännen tiede on siis raapaissut todellisuuden pintaa ja kehoittaa aloittamaan mietiskelyn joka käsittää omien ajatuksien ja intressien poistamisen, toisin sanoen tietoisesti hävittää mielen tarkkailijan ajattelijan, (mietiskely).

Olen tästä päivästä kvanttifani ja suosittelen kaikille tutustumaan valaistuneiden mestereiden oppeihin jotta ei tarvitse tyytyä vain ihmettelemään.

E. Tolle onkin yksi nykyajan mystikoista joka on kokenut kvanttimaailman kokonaisuudessaan, suosittelen.! ( olen tietenkin jo lukenut hänen hienoja teoksia ym muuta alan kirjallisuutta)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eckhart_Tolle
http://fi.wikipedia.org/wiki/Buddha

eli mitä sitä enää' ihmettelemä'än se on siinä, ihminen on universumi. Uskon vahvasti että internetti tulee olemaan ratkaisevassa asemassa ihmiskunnan valasitumiseen johtavassa prosesissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu