Sen tähden filosofisen keskustelun tulisi olla keskeinen osa päivittäistä yhteiskunnallista elämää, ja myös esimerkiksi kuntapolitiikkaa.
Miksi luulette, että kuntavaltuutetuilla ei ole tahtoa parantaa kuntansa vanhustenhoidon tilaa, vaikka heillä olisi tähän mahdollisuus? Juuri HEILLä olisi mahdollisuus tehdä muutoksia kuntansa asioihin. He ovat kuntien päätöksentekijöitä. He eivät voi piiloutue kenenkään taakse.
Miksi luulette, ettei kuntavaltuutetuilta löydy tahtoa nuorten mielenterveyspalveluiden kuntoonsaamiseksi? Miksi sitä tahtoa ei löydy?
Filosofoinnin paikka.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.