Lihasta vielä kerran

lihapulla

Mietiskelin tuota liha-asiaa ja tuli yksi näkökanta mieleen. Lihasta todellakin saa enemmän kaloreita kuin heinästä ja lehdistä tai juurista mutta sen tosiasian kyllä tasaa ja kuittaa se kun lihakilon saaminen on paljon vaikeampaa ja isomman työn takana kuin vaikkapa lehtikilon saaminen.
Lihan perässä juoksemisessa on iso oma kulutus kun lehtien jauhaja saa kalorinsa minimaalisella omalla kulutuksella. Lehtiä saa siis niin paljon enemmän ja paljon vähemmällä kulutuksella että niiden syöjä saa kaloreita enemmän ja varmemmin kuin lihan syöjä. Lihansyöntiin juoksemalla ryhtyvä olisi joutunut todellisuudessa näkemään nälkää enemmän kuin lehtien, ruohojen, juurien, matojen, hyönteisten yms. syöjä vaikka meille päinvastaista opetetaan. Silloin evoluutio olisi suosinut perinteisessä apianruoassa pysymistä eikä muuttumista.

Kaiken lisäksi simpanssilauma opettaa sen miten lihaa saa helposti, syödään oman lauman poikanen ja sekin keittämättä.

36

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sepä Se

      "Lihan perässä juoksemisessa on iso oma kulutus kun lehtien jauhaja saa kalorinsa minimaalisella omalla kulutuksella. Lehtiä saa siis niin paljon enemmän ja paljon vähemmällä kulutuksella että niiden syöjä saa kaloreita enemmän ja varmemmin kuin lihan syöjä. Lihansyöntiin juoksemalla ryhtyvä olisi joutunut todellisuudessa näkemään nälkää enemmän kuin lehtien, ruohojen, juurien, matojen, hyönteisten yms. syöjä vaikka meille päinvastaista opetetaan. Silloin evoluutio olisi suosinut perinteisessä apianruoassa pysymistä eikä muuttumista."

      Totta kun mikä. Lihansyöjiä ei selitä mikään muu puin pahuus ja syntiinlankeemus, aivan kuten Raamattu antaa olettaakin.

      Katso kasvinsyöjiä nykyäänkin. Ei kukaan niistä varmaan ajattelekaan omien lajitoveriensa napostelemista.

      Oikein hyvä argumentti aloittajalta. Evokit kyykkyyn vaan.

      • >>Totta kun mikä. Lihansyöjiä ei selitä mikään muu puin pahuus ja syntiinlankeemus, aivan kuten Raamattu antaa olettaakin.>Katso kasvinsyöjiä nykyäänkin. Ei kukaan niistä varmaan ajattelekaan omien lajitoveriensa napostelemista.

      • Sepä Se
        kekek-kekek kirjoitti:

        >>Totta kun mikä. Lihansyöjiä ei selitä mikään muu puin pahuus ja syntiinlankeemus, aivan kuten Raamattu antaa olettaakin.>Katso kasvinsyöjiä nykyäänkin. Ei kukaan niistä varmaan ajattelekaan omien lajitoveriensa napostelemista.

        "Kasvissyöjät kylläkin tappavat toisiaan ja jättävät raadon mätänemään. Mutta kyllä lihansyöjät korjaavat ne suihinsa."

        Niin joissakin tapauksissa kyllä. Sekin on yksi syntiinlankeemuksen seuraus. Mielenkiintoista tosin on se ettei silti mikään kauris tjsp ala syömään toista kuollutta lajitoveriaan.

      • Tuopa Tuo
        Sepä Se kirjoitti:

        "Mielenkiintoista tosin on se ettei silti mikään kauris tjsp ala syömään toista kuollutta lajitoveriaan."

        Todista väitteesi.

      • Sepä Se kirjoitti:

        "Kasvissyöjät kylläkin tappavat toisiaan ja jättävät raadon mätänemään. Mutta kyllä lihansyöjät korjaavat ne suihinsa."

        Niin joissakin tapauksissa kyllä. Sekin on yksi syntiinlankeemuksen seuraus. Mielenkiintoista tosin on se ettei silti mikään kauris tjsp ala syömään toista kuollutta lajitoveriaan.

        Kasvissyöjäeläimetkin voi syödä jälkeisensä, eli kyllä lihakin voi maistua.

      • Sepä Se
        kekek-kekek kirjoitti:

        Kasvissyöjäeläimetkin voi syödä jälkeisensä, eli kyllä lihakin voi maistua.

        Lihan metsästys on kuitenkin sen verran vaivalloista JA riskialtista puuhaa, että useimmat elukat syövät kasviksia sen sijaan. Tollo.

      • fjhbjhbjrwnbtkjnmbjh
        Sepä Se kirjoitti:

        Lihan metsästys on kuitenkin sen verran vaivalloista JA riskialtista puuhaa, että useimmat elukat syövät kasviksia sen sijaan. Tollo.

        Ai SEN takia useimmat elukat syövät kasviksia. Jukka.

      • Epäjumalienkieltäjä

        "Totta kun mikä. Lihansyöjiä ei selitä mikään muu puin pahuus ja syntiinlankeemus, aivan kuten Raamattu antaa olettaakin."

        Harvinaisen tyhjäpäistä selittelyä jopa kreationistilta.

        Hämähäkki punoo verkon, koska on paha? Miksi ihmeessä esimerkiksi kanit lisääntyvät kuin kanit, jos ne on suunniteltu pedottomaan ja taudittomaan maailmaan? Oliko Jumalan suuri suunnitelma näännyttää kanit joukolla nälkään? Vai iskikö kaneihin kiivas lisääntymisen himo syntiinlankeemuksen myötä. Katsoivat ehkä mallia Adamin ja Eevan synninharjoittamisesta?

      • Sepä Se
        fjhbjhbjrwnbtkjnmbjh kirjoitti:

        Ai SEN takia useimmat elukat syövät kasviksia. Jukka.

        "Ai SEN takia useimmat elukat syövät kasviksia."

        Niin, lihansyöntiin siirtymisessä ei ole mitään loogisuutta. Ainoa selitys sille on ihmisen mukanaan tuoma pahuus.

        Lihamuona on vaikeammin sulavaa, vaatii erityisen aktiviteetin(metsästyksen) vrt. esim kasviksiin jotka vain seisovat paikoillaan odottaen syöjää.

        Ja kuka on tämä Jukka jonka mainitsit? Olisi kiva tietää.

      • Sepä Se
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        "Totta kun mikä. Lihansyöjiä ei selitä mikään muu puin pahuus ja syntiinlankeemus, aivan kuten Raamattu antaa olettaakin."

        Harvinaisen tyhjäpäistä selittelyä jopa kreationistilta.

        Hämähäkki punoo verkon, koska on paha? Miksi ihmeessä esimerkiksi kanit lisääntyvät kuin kanit, jos ne on suunniteltu pedottomaan ja taudittomaan maailmaan? Oliko Jumalan suuri suunnitelma näännyttää kanit joukolla nälkään? Vai iskikö kaneihin kiivas lisääntymisen himo syntiinlankeemuksen myötä. Katsoivat ehkä mallia Adamin ja Eevan synninharjoittamisesta?

        "Hämähäkki punoo verkon, koska on paha?"

        Hämähäkillä luultavasti oli kyky punoa verkkoaan ennen syntiinlankeemustakin, mutta hämikselle ei varmasti olisi tullut MIELEENKÄÄN syödä muita eläviä olentoja.

        On vikea kuvitella mitä kaikkea muinaisten aikojen hämppikset käyttivät ravinnokseen, luultavasti jonkinlaisia kasvinosia jotka putoilivat puista.

        >>Sepä Se 2.11.2012 20:48

        "Hämähäkillä luultavasti oli kyky punoa verkkoaan ennen syntiinlankeemustakin, mutta hämikselle ei varmasti olisi tullut MIELEENKÄÄN syödä muita eläviä olentoja."

        Näistä jutuista on mahdoton sanoa onko ne kirjoitettu tosissaan vai trollaileeko joku ihan piruuttaan.

        Joka tapauksessa voisit kertoa mitenkä sellainen ekosysteemi toimii, jossa mikään peto ei tapa eikä syö hyönteisiä? Esimerkiksi kirvoilla on kyky kasvattaa määränsä vuodessa monta miljoonaa kertaa suuremmaksi. Eli sinun "paratiisissasi" kasvillisuus tukahtui kirvamaton alle. Kirjojen lisäksi kasveja syövät monet muut hyönteiset ja kaikilla eläimillä on kyky lisääntyä eksponentiaalisesti, jolloin mikä tahansa elinympäristö tulee ylikansoitetuksi.

        Selitätte satujanne "älykkäästä suunnittelijasta" ja samalla väitätte, että tuolla suunnittelijalla oli yhtä surkea ymmärrys ekologiasta kuin keskiverto kretale-talebaanilla.

      • tieteenharrastaja
        Sepä Se kirjoitti:

        "Ai SEN takia useimmat elukat syövät kasviksia."

        Niin, lihansyöntiin siirtymisessä ei ole mitään loogisuutta. Ainoa selitys sille on ihmisen mukanaan tuoma pahuus.

        Lihamuona on vaikeammin sulavaa, vaatii erityisen aktiviteetin(metsästyksen) vrt. esim kasviksiin jotka vain seisovat paikoillaan odottaen syöjää.

        Ja kuka on tämä Jukka jonka mainitsit? Olisi kiva tietää.

        Ajatuksesi on vajaa:

        "..vrt. esim kasviksiin jotka vain seisovat paikoillaan odottaen syöjää."

        Vertaa myös raatoihin, jotka vain makaavat paikoillaan.

    • Unohdit, että saalistukseen juoksemalla pitkiä matkoja siirryttiin vasta pari miljoonaa vuotta sitten. Sitä ennen edeltäjämme jo saalistivat lihaa muuten ja varsinkin söivät raatoja ja näin heidän aivonsa olivat jo kasvaneet niin isoiksi, etteivät he kunnolla enää olisi pärjänneet perinteisellä apinan ravinnolla.

      • Sepä Se

        "Satusetä taas asialla."

        Näin on. Jakelee harhojaan palstalla.

      • norsun poikanen

        ,,,,Sitä ennen edeltäjämme jo saalistivat lihaa muuten ja varsinkin söivät raatoja ja näin heidän aivonsa olivat jo kasvaneet niin isoiksi, etteivät he kunnolla enää olisi pärjänneet perinteisellä apinan ravinnolla.,,,,

        Kerran möttönen vai oliko outsideri puhui miten opetetaan ihmisen aivojen kasvaneen raatoja syömällä niin sitä väitettiin tuon krean valeeksi. Näin se evo-ooppi kehittyy.

        Kyllä apinan ruoalla olisi pärjännyt aivan hyvin sillä uskon gnun kuluttavan kaloreita enemmän kuin ihmisen aivojen. Norsuista ja sarvikuonoista puhumattakaan. Lihan saanti on epävarmaa ja sitä saa harvoin joten se ei olisi millekkään eliölle ratkaisu lisääntyneeseen energian tarpeeseen.

    • Epäjumalienkieltäjä

      "Mietiskelin tuota liha-asiaa ja tuli yksi näkökanta mieleen. Lihasta todellakin saa enemmän kaloreita kuin heinästä ja lehdistä tai juurista mutta sen tosiasian kyllä tasaa ja kuittaa se kun lihakilon saaminen on paljon vaikeampaa ja isomman työn takana kuin vaikkapa lehtikilon saaminen."

      No kokeile ruohonsyöntiä ja katso miten hyvin se toimii.

      Ajatellaan vaikka pienriistaa. Jäniksessä voi olla lihaa ( keuhkot maksa yms) jopa 4 kiloa. Energiana noin 30.000 kJ. Vastaava energia "viherrehusta" vaatii 41 kilon syömistä (perustuu pinaatin energapitoisuuteen). Eli kevytrakenteinen aktiivisesti liikkuva mies saa jäniksestä kahden päivän energian kun taas rehuja syömällä hänen pitäisi syädä yli 20 kiloa rehua päivässä.

      Siksipä yksikään keräilijä-metsästäjä-populaatio, joka on säilynyt nykypäiviin ei syö pelkästään kasviksia (eli ei ole pelkkä keräilijä). Eli heimo sitten tropiikissa tai savannilla, niin aina merkittävä osa energiasta tulee lihasta tai kalasta tms. Kasvisvoittoisia diettejä esiintyy vasta maanviljelijöillä.

      • tieteenharrastaja

        Ja myös matoja ja hyönteisiå voi poimia ja syödä; onko se nyt sitten keräilyä vai metsästystä?

      • äläs nyt innostu

        ,,,,Vastaava energia "viherrehusta" vaatii 41 kilon syömistä (perustuu pinaatin energapitoisuuteen). Eli kevytrakenteinen aktiivisesti liikkuva mies saa jäniksestä kahden päivän energian kun taas rehuja syömällä hänen pitäisi syädä yli 20 kiloa rehua päivässä.,,,,

        Tsot tsot tsot, äläpäs nyt houraile. Miksi vertaat pelkkää pinaattia, unohtuivatko pähkinät, avokadot, öljyiset siemenet ja muu sellainen. Miten sitten 500 kiloinen hirvi elää talvisessa Suomen metsässä jos kasvisruoka on niin huonoa? En tiedä mikä on sellaisen hirven energiankulutus / pv mutta varmaan vastaa melkoista ihmisjoukkoa että iso ruho pysyy lämpimänä kovassakin pakkasessa.

      • tieteenharrastaja
        äläs nyt innostu kirjoitti:

        Hirven talviravinto selviää varmaankin kirjoista, mutta tuskin siihen avokadoja, pähkinöitä ja öljymarjoja kuuluu. Talvilaihtumisen kautta hirvi sensijaan ainakin "syö" rasvaa.

        Nyt tuli creationisteiltä musertava evidenssi: luonnollisinta ravintoa savanni-apinalle olisi tietenkin ollut avocadot. Olen sanaton.

        Jos se hirven talvi-dieetti on niin erinomainen, niin miksi et kokeilisi sitä itse? Ruoka kallistuu huimaa vauhtia, joten säästäisit sievoisen summan jos siirtyisit männynversoihin ja haavan kuoreen.

      • äläs nyt innostu
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Hirven talviravinto selviää varmaankin kirjoista, mutta tuskin siihen avokadoja, pähkinöitä ja öljymarjoja kuuluu. Talvilaihtumisen kautta hirvi sensijaan ainakin "syö" rasvaa.

        Vääristeletkö tahallasi vai oletko todellakin noin tyhmä? Teille evokeille on tuo vääristely ihan toinen luonto mutta useimmiten se on ainoa pakopaikka minne pääsette karkuun kun asia loppuu.

        Juttu on tietenkin niin, että kun molok-turkana esittää ettei ihmisen aivojen energiankulutusta voi tyydyttää muulla kuin lihalla niin otin esimerkin, että miten sitten hirvi voi tyydyttää ruhonsa energiantarpeen aika huonolla ja heikolla kasvisruoalla. Lienee kuitenkin hieman isompi tarve kuin molokin aivoilla. Joten on naurettavaa inistä miten ihmisen aivojen energiatarpeen tyydyttämiseksi oli pakko alkaa lihansyöjäksi.

        ----Talvilaihtumisen kautta hirvi sensijaan ainakin "syö" rasvaa. ---

        Joo niin syö. Ja liharuoallako se sen rasvan on kerännyt vaiko jollain paljon karummalla.

        Ihmisellä ja ihmisapinalla olisi ruoka ollut paljon energiapitoisempaa kuin mitä on hirvellä kuten juuri pähkinät yms....

        Mutta kun evokilla menee sormi suuhun huomatessaan olevansa taas tarinoissaan puun ja kuoren välissä niin silloin lyödään vääristelyvaihde silmään ja kaasu pohjaan. Pakoon vaan että tie pöllyää.

        PS. Mites muuten vegetaari saa aivonsa pysymään käynnissä kun ei syö sitä lihaa?

      • äläs nyt innostu kirjoitti:

        Vertaa hirven ja ihmisen työtehtäviä. Vertaa hirven ja ihmisen energiankulutusta painokiloa kohti. Vertaa hirven ja ihmisen syömiseen kuluttamaa aikaa.

      • lajipaviaani
        naapurin.kissa kirjoitti:

        Vertaa hirven ja ihmisen työtehtäviä. Vertaa hirven ja ihmisen energiankulutusta painokiloa kohti. Vertaa hirven ja ihmisen syömiseen kuluttamaa aikaa.

        ,,,,Vertaa hirven ja ihmisen työtehtäviä.,,,,

        Ja tuo töräytys tarkoittaa mitä?

        ,,,,Vertaa hirven ja ihmisen energiankulutusta painokiloa kohti.,,,

        Mitä sillä on merkitystä ihmisen ja hirven kokonaiskulutukseen? Kun turkana mossottaa että ihmisen aivojen suuri kulutus vaati lihaa, kasvit ei olisi enää riittäneet, niin vertaa ihmisen aivojen ja hirven kokonaispainoa tai -energiankulutusta.

        ,,,,, Vertaa hirven ja ihmisen syömiseen kuluttamaa aikaa.,,,,

        Mihin alkuapinaihmisellä olisi ollut kiire että ei aikaa syömiseen. Kyllä luonnossa eläimillä aika riittää syömiseen, mikään laji ei liene kuollut tai liene kuolemassa nälkään ajan puutteen takia. Nykyihminen ehkä sen tekee ensimmäisenä kuvitellun kiireensä takia. Tai ainakin syö itsensä hengiltä hampurilaismössöllä, kuten tuo mainoksen ukko tuossa vasemmalla.

        Niin, miten muuten paviaanit elää jopa huonokuntoistakin ruohoa syömällä?

      • faktalla tyrmäsin
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Nyt tuli creationisteiltä musertava evidenssi: luonnollisinta ravintoa savanni-apinalle olisi tietenkin ollut avocadot. Olen sanaton.

        Jos se hirven talvi-dieetti on niin erinomainen, niin miksi et kokeilisi sitä itse? Ruoka kallistuu huimaa vauhtia, joten säästäisit sievoisen summan jos siirtyisit männynversoihin ja haavan kuoreen.

        ,,,,Jos se hirven talvi-dieetti on niin erinomainen, niin miksi et kokeilisi sitä itse?,,,,

        Turhaan esittelet typeryyttäsi. Jos hirven kokoinen massa elää ja pysyy lämpöisenä Suomen pakkasissa erittäin karuilla kasveilla niin miksi ei olisi etelän lämmössä elelevä pieni ihmisapinakin olisi pysynyt kasveilla lämpösenä? Keksi edes yksi syy. Ja elelee siellä savannilla tietääkseni kasvisruoalla paljonkin isoja eläimiä, että miksi ei sitten olisi elänyt pieni apinaihminen. Kaikki muu on satua.

        Kun niihin aivoihin viittaatte niin kerro paljonko energiantarve / vrk kasvaa kun aivojen koko kasvaa 700 cm3:stä arvoon 1300 cm3. Eipä paljoakaan eli on täyttä fuulaa puhua miten se aivojen kasvun tuoma energiankulutuksen lisäys vaatii aivan ehdottomasti lihaa, mikään muu ei riitä.

      • tieteenharrastaja
        faktalla tyrmäsin kirjoitti:

        Arvioidaanpa toista kautta:

        "..paljonko energiantarve / vrk kasvaa kun aivojen koko kasvaa 700 cm3:stä arvoon 1300 cm3."

        Nykyiset ihmisaivot kuluttavat noin 20 % kehon kokonaisenergiasta. Puolikkaan kokoiset vähemmän kuin puolet tuiosta, koska energiantarve riippuu myös aivotoiminnan määrästä ja nopeudesta.

        "..energiankulutuksen lisäys vaatii aivan ehdottomasti lihaa, mikään muu ei riitä."

        Tuo on oma vääristelmäsi. Liha auttaa tehokkaasti kasvaneen energiantarpeen tyydyttämisessä, siinä kaikki.

        Ensinnäkin: miksi jossittelet ja selittelet etkä vastaa selvään kysymykseen? Sinä edustat hirven kanssa samalla alueella elävävää kädellistä. Miksi sinä et syö samaa talviravintoa kuin hirvi?

        Toiseksi: hirvi ei saa riittävästi ravintoa talviravinnostaan, vaan sillä se vain hidastaa laihtumistaan. Iso koko auttaa kun siihen varastoituu paljon energiaa.

        Kolmanneksi: eläimillä on ns. kalliita kudoksia joiden rakentuminen ja ylläpito vaatii paljon energiaa. Tällaisia ovat mm aivot ja suolisto. Suuriaivoinen ja huonosti sulavaa heinä- ja lehtiravintoa käyttävä tarvitsisi todella paljon energiaa. Esimerkiksi ihmisen ja saman painoksen simpanssin energian kulutus on osapuilleen sama, koska vaikka meillä on suuremmat aivot meillä on vastaavasti selvästi pienempi ruuansulatuselimistö.

      • Loppanokka

        ,,,,Miksi sinä et syö samaa talviravintoa kuin hirvi?,,,,

        Miksi pitäisi?

        ,,,,Suuriaivoinen ja huonosti sulavaa heinä- ja lehtiravintoa käyttävä tarvitsisi todella paljon energiaa.,,,,

        Totta kai, mitä uutta sinä mielestäsi tuossa kerroit. Kuten hirvi tai norsu tai sarvikuono, hyvin pärjäävät ilman lihaa eli mikä sinulle nyt on se vaikea asia tajuttavaksi kun sinulle kerrotaan oikein esimerkein että luonnossa pärjää vaikka kuinka iso otus ilman lihaa. Ja entäs ne kymmenien tonnien painoiset ruohonsyöjädinosaurukset, mitä ne söivät, eivät lihaa ainakaan.

      • Loppanokka
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Arvioidaanpa toista kautta:

        "..paljonko energiantarve / vrk kasvaa kun aivojen koko kasvaa 700 cm3:stä arvoon 1300 cm3."

        Nykyiset ihmisaivot kuluttavat noin 20 % kehon kokonaisenergiasta. Puolikkaan kokoiset vähemmän kuin puolet tuiosta, koska energiantarve riippuu myös aivotoiminnan määrästä ja nopeudesta.

        "..energiankulutuksen lisäys vaatii aivan ehdottomasti lihaa, mikään muu ei riitä."

        Tuo on oma vääristelmäsi. Liha auttaa tehokkaasti kasvaneen energiantarpeen tyydyttämisessä, siinä kaikki.

        ,,,,Nykyiset ihmisaivot kuluttavat noin 20 % kehon kokonaisenergiasta,,,

        Niin siis kehon lepotilan energiasta eli perusenergiankulutuksesta. Jos tekee raskasta työtä niin aivojen kulutus ei siitään kasva eikä ison ihmisen aivojen kulutus liene yhtään se isompi kuin pienelläkään ihmisellä vaikka peruskulutus saattaa olla paljonkin isompi joten puhutaan hyvin pienestä energiamäärästä lopultakin.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Loppanokka kirjoitti:

        ,,,,Miksi sinä et syö samaa talviravintoa kuin hirvi?,,,,

        Miksi pitäisi?

        Nikki vaihtuu, mutta kiemurtelu ja väistely jatkuu.

      • faktalla tyrmäsin
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Nikki vaihtuu, mutta kiemurtelu ja väistely jatkuu.

        ,,,,Nikki vaihtuu, mutta kiemurtelu ja väistely jatkuu.,,,,

        Itse te evokit kiemuroitte käärmeitten lailla. Kun te inisette miten ihminen ei olisi pärjännyt ilman lihaa suuren energiankulutuksensa takia ja teille vastataan esimerkein miten luonnossa pärjäävät ilman lihaa vaikka miten suuret eläimet niin sitten sinä alat inistä, että krea kiemurtelee ja väistelee. Jos joku tuota tekee niin te evokit.

        Mutta sitä evotaktiikkaa, kun tieto ja osaaminen loppuu ja pohja katoaa jalkojenne alta niin sitten heitetään roskan puhuminen päälle ja koetetaan keskittyä siihen.

        Tai jos väität, että hirvi ei pärjää Suomen talvessa niin miten metsissä kuitenkin on hirviä.

      • lajipaviaani kirjoitti:

        ,,,,Vertaa hirven ja ihmisen työtehtäviä.,,,,

        Ja tuo töräytys tarkoittaa mitä?

        ,,,,Vertaa hirven ja ihmisen energiankulutusta painokiloa kohti.,,,

        Mitä sillä on merkitystä ihmisen ja hirven kokonaiskulutukseen? Kun turkana mossottaa että ihmisen aivojen suuri kulutus vaati lihaa, kasvit ei olisi enää riittäneet, niin vertaa ihmisen aivojen ja hirven kokonaispainoa tai -energiankulutusta.

        ,,,,, Vertaa hirven ja ihmisen syömiseen kuluttamaa aikaa.,,,,

        Mihin alkuapinaihmisellä olisi ollut kiire että ei aikaa syömiseen. Kyllä luonnossa eläimillä aika riittää syömiseen, mikään laji ei liene kuollut tai liene kuolemassa nälkään ajan puutteen takia. Nykyihminen ehkä sen tekee ensimmäisenä kuvitellun kiireensä takia. Tai ainakin syö itsensä hengiltä hampurilaismössöllä, kuten tuo mainoksen ukko tuossa vasemmalla.

        Niin, miten muuten paviaanit elää jopa huonokuntoistakin ruohoa syömällä?

        Paviaanit taitavat olla kaikkiruokaisia ja metsästävätkin joskus.

      • propofoli
        lajipaviaani kirjoitti:

        ,,,,Vertaa hirven ja ihmisen työtehtäviä.,,,,

        Ja tuo töräytys tarkoittaa mitä?

        ,,,,Vertaa hirven ja ihmisen energiankulutusta painokiloa kohti.,,,

        Mitä sillä on merkitystä ihmisen ja hirven kokonaiskulutukseen? Kun turkana mossottaa että ihmisen aivojen suuri kulutus vaati lihaa, kasvit ei olisi enää riittäneet, niin vertaa ihmisen aivojen ja hirven kokonaispainoa tai -energiankulutusta.

        ,,,,, Vertaa hirven ja ihmisen syömiseen kuluttamaa aikaa.,,,,

        Mihin alkuapinaihmisellä olisi ollut kiire että ei aikaa syömiseen. Kyllä luonnossa eläimillä aika riittää syömiseen, mikään laji ei liene kuollut tai liene kuolemassa nälkään ajan puutteen takia. Nykyihminen ehkä sen tekee ensimmäisenä kuvitellun kiireensä takia. Tai ainakin syö itsensä hengiltä hampurilaismössöllä, kuten tuo mainoksen ukko tuossa vasemmalla.

        Niin, miten muuten paviaanit elää jopa huonokuntoistakin ruohoa syömällä?

        Minkähän takia esimerkiksi savotoilla tuossa taannoin syötiin Ameriikan läskiä ja pantiin paljon voita leivälle eikä liiemmin popsittu porkkanaa? Tekeeköhän hirvi talvisin kovin paljon muuta kuin loikoo paikoillaan?

      • propofoli kirjoitti:

        Minkähän takia esimerkiksi savotoilla tuossa taannoin syötiin Ameriikan läskiä ja pantiin paljon voita leivälle eikä liiemmin popsittu porkkanaa? Tekeeköhän hirvi talvisin kovin paljon muuta kuin loikoo paikoillaan?

        Onhan se koko ajan ulkona, pitää pysytellä lämpimänä, joskus juosta sutta karkuun.

      • Epäjumalienkieltäjä
        faktalla tyrmäsin kirjoitti:

        ,,,,Nikki vaihtuu, mutta kiemurtelu ja väistely jatkuu.,,,,

        Itse te evokit kiemuroitte käärmeitten lailla. Kun te inisette miten ihminen ei olisi pärjännyt ilman lihaa suuren energiankulutuksensa takia ja teille vastataan esimerkein miten luonnossa pärjäävät ilman lihaa vaikka miten suuret eläimet niin sitten sinä alat inistä, että krea kiemurtelee ja väistelee. Jos joku tuota tekee niin te evokit.

        Mutta sitä evotaktiikkaa, kun tieto ja osaaminen loppuu ja pohja katoaa jalkojenne alta niin sitten heitetään roskan puhuminen päälle ja koetetaan keskittyä siihen.

        Tai jos väität, että hirvi ei pärjää Suomen talvessa niin miten metsissä kuitenkin on hirviä.

        Ja edelleenkään et vastannut kysymykseen. Jos kerran väitätte, että ihminen eläisi pelkällä kasvisravinnolla koska hirvikin elää, niin miksi sinä et kuitenkaan elä samalla ravinnolla kuin hirvi? Vaikka looginen ajattelu olisi kuinka vierasta, niin joku tolkku pitäisi kuitenkin säilyttää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2575
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      41
      1741
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1345
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      321
      1221
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      336
      1194
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      24
      1111
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      57
      1083
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      956
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      13
      932
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      863
    Aihe