Maataloustuet tuli suomeen joskus 56. ison yleislakon seurauksen, kun duunarit valitti liian kovasta ruuan hinnasta, eikä viljeijöillä ollut varaa myydä halvemmalla kun heillekin kaikki maksoi ja yleiset hinnat olivat aina vain nousussa. Maataloustuki on siis hinnan alennus ruuasta kuluttajille. Jos siis sana tuki kaikertaa, niin sanotaan että valtio maksaa palkkaa viljeijälle ruuan tuottamisesta. Valtion palkkalaisena viljeijä olisi samalla viivalla kaikken valtion työntekijäiden eli virkamiesten kanssa. Eikä kukaan tunnu nariseva että valtion virkailijat saavat KAIKEN PALKKANSA yksityissektorin, myös maanviljiljelijäiden, maksamista veroistas
Mistä kaikki sai alkunsa..
13
91
Vastaukset
Ei ole totuudenmukaista esittää, että maanviljelijät
muka maksaisivat oman osuutensa sen enempää virkamiesten
palkoista, terveyden hoidosta, koulutuksesta kuin
yleisten teiden ylläpidosta sekä muustakaan infrasta.
Ei heiltä kerätyistä verovaroista riitä edellä mainittuihin
yhteiskunnan toimintoihin kun eivät ne riitä edes
maataloustukien maksamiseen.
Vuonna 2010 maanviljelijät maksoivat (kaikista)
tuloistaan valtion veroa v a i n 573 M€ ja
kunnallisveroa v a i n 694 M€ eli yhteensä vaivaiset
1.267 M€.
Samaan aikaan jo pelkät maatalouden suorat tuet rasittivat
yhteiskuntaa 2.000 M€:lla, ja kun siihen lisätään
maanviljelijäin lomarahaan holvattu 214 M€ summa, niin
rasitus nousee yli 2,2 mrd euroon.
Edellä olevan perusteella on oikein luokitella
maanviljelijät luokkaan p a r a s i i t t i.- Valehtelet,
maataloutta verotetaan raskaasti, koko ketjulta n 6 miljrdia verotuloja ja 4 miljrdia ALVia päälle, SIIS KOKO VEROKERTYMÄ N 10 MILJARDIA !
- Jos--
et ole ennen tiennyt niin tuethan on veronalaista tuloa joten mistähän mahtaisi johtua tuo huono veronmaksukyky. Tuskin samasta syystä kuin esim Mehiläisen vaikka suurin osa senkin tuloista taitaa tullla veroluontoisista maksuista (Kela korvaukset). Myös Nokia sai tukea vaikkei veronmaksukykyä Suomeen riittänytkään vaan vajaan 300 miljoonaa maksoi muualle.
Noista lomarahoista sinulta varmaankin unohtui kuinka ne haluttiin sisältää maatalouden tavoitehintoihin mutta vasemmisto halusi ne budjettiin. Ei kai pitänyt siitä että ne olisivat maidon ja lihan hintaa nostaneet.
Aloittajahan jo kertoikin kuinka vasenmmisto meni yleisslakkoon kun hinta- ja palkkasäänöstelyn purkautumisen takia elintarvikkeiden hinnat lähtivät nopeaan nousuun. Tuon yleislakon takiahan laadittiin maataloustulolaki. Tuo rakas naapurimme kun ei sallinut Suomen ottavan vastaan Marhall apua jonka myötä nykyisen tyyppiset maataloustuet rantautuivat Jenkkilästä muualle Länsi-Eurooppaan. - Jopa on,
Jos-- kirjoitti:
et ole ennen tiennyt niin tuethan on veronalaista tuloa joten mistähän mahtaisi johtua tuo huono veronmaksukyky. Tuskin samasta syystä kuin esim Mehiläisen vaikka suurin osa senkin tuloista taitaa tullla veroluontoisista maksuista (Kela korvaukset). Myös Nokia sai tukea vaikkei veronmaksukykyä Suomeen riittänytkään vaan vajaan 300 miljoonaa maksoi muualle.
Noista lomarahoista sinulta varmaankin unohtui kuinka ne haluttiin sisältää maatalouden tavoitehintoihin mutta vasemmisto halusi ne budjettiin. Ei kai pitänyt siitä että ne olisivat maidon ja lihan hintaa nostaneet.
Aloittajahan jo kertoikin kuinka vasenmmisto meni yleisslakkoon kun hinta- ja palkkasäänöstelyn purkautumisen takia elintarvikkeiden hinnat lähtivät nopeaan nousuun. Tuon yleislakon takiahan laadittiin maataloustulolaki. Tuo rakas naapurimme kun ei sallinut Suomen ottavan vastaan Marhall apua jonka myötä nykyisen tyyppiset maataloustuet rantautuivat Jenkkilästä muualle Länsi-Eurooppaan.niitä jotka palstalla antaa sellaisen kuva ettei maatalous maksa veroja tai viljelijöillä on jotain veroetuja mitä muilla ei ole. Verotus kuitenkin alkaa tilan ostohetkellä se on hankittava verotetulla rahalla, siinä vilahtelee myös lahjavero perintövero varainsiirtovero arvio verotustakaan unohtamatta ja kun tilan myy verokarhu on jälleen paikalla toiseen kertaan. Eräänlainen vero on myös perinnönjaot joissa sivumennen sanoen kaupunkeihin valuu vuosittain sama summa kuin viljelijät saa tukea. alvia joutuu myös maksamaan vaikka se on läpikulkuerä niin verolta se tuntuu. Jos viljelijä myy metsää käteen saadusta rahasta 50 prosenttia suoraan valtiolle, metsänhoitomaksu on myös veroluonteinen maksu. Viljelijät maksavat normaalin tuloveron saman taulukon mukaan kuin muutkin tulonsaajat,tietenkin maanviljelijä ja maksavat vielä veroluonteisia maksuja, kuten sairausvakuutusmaksu ja työeläkemaksu. Myös kiinteistöveroa viljelijät maksavat. Muitakin maksuja on pakko maksaa, esimerkiksi terveyskeskusmaksu ja apteekkimaksu. jotain varmaan unohtui, toiset voivat täydentää.
- Koko
Valehtelet, kirjoitti:
maataloutta verotetaan raskaasti, koko ketjulta n 6 miljrdia verotuloja ja 4 miljrdia ALVia päälle, SIIS KOKO VEROKERTYMÄ N 10 MILJARDIA !
ketju kauppa mukaan luettuna?
- ---
Valehtelet, kirjoitti:
maataloutta verotetaan raskaasti, koko ketjulta n 6 miljrdia verotuloja ja 4 miljrdia ALVia päälle, SIIS KOKO VEROKERTYMÄ N 10 MILJARDIA !
---
- Ostakaa muualta
Ihan sama kuka mitäkin makselee,mutta näillä liksoilla mitä maataloudessa nyt pystyy nappaamaan,ei kannata ovesta ulos mennä jos tienausmielessä meinaa.
Daunshiftaan.. - ,,,,,,,,,,,,,,
,,,,,,,,,,,,
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- ---
---
- ---
---
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60844
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111793- 48677
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla225660- 46589
- 57560
- 76533
- 22526
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91520Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37500