Isonenäiset verrattuna suomalaisiin pikkuneniin

Jos kerran nenä on olemassa mm. siksi että sen avulla sisäänhengitetty ilma lämpenee, niin suomalaiset ovat alun perin jostain lämpimämmiltä alueilta.

Isonenäiset Välimeren ympäristön kansat he ovat kehittyneet jossain kylmemmissä oloissa.

En lukenut tätä mistään, aloin vain ihmettelemään. Olen aivan varma että tästä on tehty joku tutkimus joskus 1800 tai 1900-luvulla.

Missäs muualla on pikkunenäisiä?
9486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuskin nenän ulkoisella koolla on tuossa asiassa mitään merkitystä.

Äänestä

Iso klyyvari paleltuu herkemmin. Mongoleilla ja eskimoilla on vähän ulkonevia osia.

Äänestä
  • on myös mustilla litteät nenät. Kuitenkin nenän muodostumiseen on vaikuttanut evoluutio ja siis vallitsevä lämpötila ja luonto.

    Äänestä

  • mutta niin kirjoitti:

    on myös mustilla litteät nenät. Kuitenkin nenän muodostumiseen on vaikuttanut evoluutio ja siis vallitsevä lämpötila ja luonto.

    Toki, toki. Nenän koko ja muoto ei kuitenkaan liene niin tärkeä asia, että se oleellisesti vaikuttaisi yksilön hengissäpysymiseen tai kykyyn lisääntyä, joten paljolti on kyseessä vain alueellisesta muotoilusta eli sattumasta.

    Mielestäni ihmiskunnan komeimmat tuulenhalkaisijat tulevat Pohjois-Intiasta ja Pakistanista: Tuossa olisi suomalaisella pottunenällä venyttämistä:

    http://funproducer.com/wp-content/uploads/2012/08/pakistani-model-actress-farhana-maqsood-profile-pictures-6.jpg

    Yksilöllistähän tuo nenän koko ja muoto on, erityisesti vahvasti sekoittuneilla valkoisilla. Afrikkalaisilla ja itäaasialaisilla on vaihteluväli pienempi.

    Äänestä

Ihminen voi saada geenit, jotka vaikuttavat siten, että kaikki ulokkeet kasvavat huomattaviin mittoihin: raajat, sormet, varpaat, korvat, nenä. Muista ulokkeista sitten puhumattakaan.

Suomen talvessa on tietysti hyvä olla nenä, jonka voi niistää kintaat kädessä.

Äänestä

Nenän koko ei suoraan kerro, kuinka poimuttuneet nenäkuorikot (nenän limakalvot) ovat ja kuinka paljon nenä siis lämmittää ja kosteuttaa ilmaa. Afrikkalaisten nenä on usein varsin suuri sivusuuntaan, arabialaista alkuperää olevilla sitten melkoisia kyömyjä. Aasian kansoista suurella osalla on pohjoinen menneisyys, siksi mongolipiirteet pienine nenineen, litteine kasvoineen ja silmäluomen poimuineen.

Allenin sääntö pätee tässä tapauksessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Allenin_sääntö

Kylmässä ilmassa elävien lajien/alalajien ulokkeet lyhenevät, koska siten minimoidaan pinta-ala/tilavuus suhdetta ja parannetaan siten kylmänkestävyyttä. Lämmönsäätelyn kannalta pallo olisi optimaalinen muoto - eläinten liikkumisen kannalta taas ei, joten päädytään kompromissiin.

Lisäksi pitkät ulokkeet lämmönhukan lisäksi ovat suoraan alttiimpia paleltumille (joista länsimaisen lääketieteen ulkopuolella seuraa kuolio, ikäviä tulehduksia, mahdollisesti jopa kuolema) kuin lyhyet ulokkeet. Vaikka isompi nenä edistäisi hengitysilman lämmitystä - siitä on vähemmän etua kuin paleltumista on haittaa.

Suomalaisten nenät ovat pienet perunat ja piirteemme ( poskipäät) ovat lähellä mongolipiirteitä koska olemme sopeutuneet kylmään. Ehkä myös keskimääräinen persjalkaisuutemme ja tasapaksuisuutemme selittyy tällä?

Äänestä

Minulla on aika iso. Ei tosin nenä.

Kaverillani on taas aika pieni. Mutta aika hyvin ollaan pärjätty, kouluaikana jo oltiin kavereita, armeijassakin yhdessä, samaan aikaan hankittin perhe ja tenavat. Nyt alkaa eläkeikä jo kohta oleen lähellä.

Äänestä
  • Niin, todettuhan on, että mitä isompi nenä naisella on, sitä isompi myös yläaukko jalkojen välissä. Minäkin tunsin nuorena muuten mukavan naisen, mutta sillä oli niin iso nenä, ettei edes voinut ajaa polkupyörällä. Ei sellaisen kanssa voinut perhettä perustaa.

    Äänestä

Itseasiassa suomalaisilla on iso pottunokka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pikku nenäinen kirjoitti:

Jos kerran nenä on olemassa mm. siksi että sen avulla sisäänhengitetty ilma lämpenee, niin suomalaiset ovat alun perin jostain lämpimämmiltä alueilta.

Isonenäiset Välimeren ympäristön kansat he ovat kehittyneet jossain kylmemmissä oloissa.

En lukenut tätä mistään, aloin vain ihmettelemään. Olen aivan varma että tästä on tehty joku tutkimus joskus 1800 tai 1900-luvulla.

Missäs muualla on pikkunenäisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu