Suomessa on nykyään melko hyvät mahdollisuudet opiskella japanin alkeita ja japanologiaakin. Korkeakouluissakin alkaa olla japania osaavia opettajia ja tutkijoita.
Aivan eri tilanne oli vielä 1980-luvulla. Oli Helsingin, Oulun jne yliopistoissa tutkijoita ja professoreita (japanologeja), jotka eivät edes osanneet puhua saati kirjoittaa japania. Japanologiset kirjoituksensa ja tutkielmansa tekivät pääosin englanniksi käännettyjen julkaisujen pohjalta.
Tilanne oli silloin aika nurinkurinen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Japani on inessiivissä esimerkiksi nuorisokulttuurissa. (Vai pitäisikö sanoa joissakin nuorison alakulttuureissa). Trendi on vetänyt mukaansa myös Korean: on j-rock ja k-pop. Lienee ajan kysymys, milloin Kiina (Keskusvaltakunta) on inessä.
Tilanne on ala-arvoinen, jos japanologiaa opettava proffa ei osaa japania.
Joo, nämä japanologian proffat ovat julkaisseet syvälle luotaavia kirjoja Japanin yhteiskunnasta, mutta eivät osanneet japania juuri ollenkaan. Yksi heistä Oulussa O. F. ja yksi Hesassa I.V.