Olen tässä jo noin vuoden päivät pohdiskellut, että mitä yksinäiset ihmiset harrastava?. Merkille olen laittanut sen, että usein kaikilla on ystävä/ystäviä mukana niin salilla, kuntopolulla kuin laskettelukeskuksissakin. Varsinkin jälkimmäisenä mainitsemani harrastus on sellainen, jota ei valitettavasti yksin juurikaan harrasteta (Kaikilla nuorilla on aina joku ystävä/ystäviä matkassa).
Muutenkin on vaikea aloittaa tai mennä mukaan sellaiseen harrastukseen, josta ei kaikkea oleellista tiedäkään heti, esimerkiksi suuri juoksutapahtuma, jossa on jo muutenkin sitä porukkaa paljon ja ei oo kaveria, jolta kysellä informaatiota Tuntemattomille kun ei viitsi itseä nolata jos onkin kysymys, joka varmasti pitäisi heidän mielestään jo tietää; olethan kerta mukaan tällaiseen jo lähtenyt..
Mutta laskettelu, joka on vieläpä rakkain harrastusmuotoni, olisi erittäin mahtavaa saada joka talviseksi harrastuksekseni. Viimeksi jolloin olen päässyt rinteeseen oli maaliskuussa 2011 (!!!) ( Olin entisen ystäväni kanssa reissussa Lapissa) Tämä repii sisintäni erittäin paljon kun olisi kova hinku päästä laskettelemaan, mutta yksin se on vaikeaa kun ei ole omaa autoa ja näin ollen tavaran säilytyskin on aika *ittumaista, vaikka onhan siellä säilytystilat, mutta silti.
Aikomukseni on nyt tulevana lauantaina lähteä Pohjoiseen laskemaan, mutta saa nähdä jääkö vain pelkäksi haaveeksi ja tänäkään vuonna rinteeseen pääse :(
Yksinäisten liikuntaharrastukset
15
323
Vastaukset
- Himolaskettelija
Tarkennan, että jos päätän lähteä niin joutuu bussilla matkustamaan ja vieläpä yksin...
- kova harastaja
Harastan kalian juontia ja bitsan syöntiä paitsi jos olen nukumasa
Mie käyn kuntosalilla. Eilen meni 3 tuntii siel ja tänään pari tuntii. 5-6 kertaa viikos käyn salilla. Käyn yleensä aamuisin salilla kun ei siel ole niin paljoo porukkaa silloin.
paljonkos on aloittajalla ikää ja ooks talmaan menos?
- Itse runkkaan
Käsin ja fleshlightilla, hyvin pysyy kunnossa.
- errerere
harrastukseni pyörii paljon koirani ympärillä... ulkoilua, lenkkeilyä ja koirapuistossa koiran kanssa leikkimistä.
- fdsfds
Laskettelu oli myös oma rakkain harrastukseni vuosien ajan mutta ilman ystäviä se kävi todella tylsäksi vaikka alussa olikin kivaa. Nyt ei tosin ole enää edes autoa ja suksiakaan :(
- yksinäinen mies.
minä en harrasta mitään. Miksi harrastaisin kun en saa siltin ystäviä tai tyttöystävää.
- pystyy tai sit ei....
Juoksua ja koirien kanssa treenaamista. Ajoittain iskee into mennä jyrsijöiden kanssa näyttelyihin ja juttelemaan harrastajien kanssa. Eläinharrastuksen parissa on enemmistö tuttavista ja loput menee koristeena fb:ssa kun ei ole oikein mitään puhuttavaa..
Nyt en ole jaksanut ottaa kontaktia tai puurtaa... Lääkäri puhuu kaamoksesta ja d-vitamiinien vaikutuksesta mieleen. Onko moni kokeilut noita vitskuja näin pimeän aikaan tai yleisesti? :p - a18plus6
Kuntosalia, lenkkeilyä ja pyöräilyä, ne ovat sellaisten harrastusten joukossa mitä voi tehdä yksinäisenäkin. Kukaan ei kuntosalilla kummastele yksinäistä, yksinhän siellä muutkin ovat. Opiskelu kansalaisopistossa / aikuislukiossa jne "sopii" myös yksinäiselle.
Joskin minun mielestäni kannattaa harrastaa sitä mistä itse tykkää, ja olla välittämättä siitä onko se "hyväksyttävää" yksinäiselle vaiko ei. Voihan sieltä harrastuksesta sitten löytää samanmielisiä kavereiksi. - liikkuja4
Kuntosalia itsekin harrastan. Se on oikeastaan harrastus, jossa yksinäisyydestä on vain "hyötyä"; viikon treeniohjelman noudattaminen onnistuu hyvin, kun vapaa-ajalla ei pahemmin muita menoja ole. Ihan kiva myös omaan tahtiin ja omien voimien mukaan sitä rautaa nostaa.
Talvella tulee myös kaikessa yksinäisyydessä hiihdettyä metsissä. Kesällä taas on tapana lenkkeillä samoissa ympyröissä. - väsyttää
Olisihan se mukavaa käydä taas pitkästä aikaa laskettelemassa. Edellisestä kerrasta on varmaan kohta 10 vuotta... Ei ole laskettelukaveria joten eipä sinne kehtaa yksinään lähteä. Lasketteluvermeetkin olisi täysin uusittavissa.
- exskimbaaja
Mulla taitaa olla viimeisestä käynnistä rinteessä mutkamäenlaskua
harrastamassa jo yli 20 vuotta. Sama juttu jo silloin, mitä siellä yksin
tekee, alkaa vaan maistua puulle.
Onkohan sekin taito muuten semmoinen niin kuin pyörällä ajo tai
uiminen, kerran kun opit niin muistat lopun ikäs.
Vieläköhän tuo edes menis vanhasta muistista?
No tämä talvi alkaa olla jo pulkassa, kesää kohti taas.
Sitten saahaan vääntää juttua edellisestä uintireissusta milloin. - 7km-13km...
harrastan pitkiä kävelylenkkejä,yksin...
- entinen skimbaaja
Mä muuten olen koittanut kehittää aivan omanlaiseni tavan liikkua
tässä viime aikoina, juoksukävelyhyppely sauvan tapaisten kanssa,
en ole koskaan nähnyt kenenkään vielä suorittavan kuntoilua tällä
tavalla, on erittäin tehokasta enkä ainakaan vielä ole onnistunut
itseäni sillä sairauskohtaukseenkaan asti rääkkäämään.
Yritin yhdistää siihen luisteluhiihdosta jotain yläkropan kuormittamista
ynnä muuta mukaan. Jos en onnistu itseäni rampauttamaan sillä
keskipitkällä aikavälillä, saatanpa alkaa mainostamaan sitä
laajemmallekin. On tehokasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2261763- 991478
Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori461343Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta
Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav1731291Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?
Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks131197- 51994
Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_190948Kristinuskon arvot käyttöön
Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric284902- 26872
- 64856