Jääkausialarmi alkaa vuonna 2014, miten valmistaudutaan?

Täällä denialistit tietävät, että olemme menossa kohti jääkautta! Kohuttu Venäläinen tutkija on ennustanut, että vuonna 2014 alkaa jääkausi!

Venäläinen aurinko- ja avaruustutkija Habibullo Abdussamatov väittää, että koetut ankarat talvet ovat vasta esimakua tulevasta. Aurinko on nyt niin heikko, että venäläistutkijoiden mukaan v. 2014 alkaa uusi pieni jääkausi!

Suomen hallitus ei ole tehnyt mitään valmisteluja jääkauden johdosta, vaikka Suomi24:n ilmastonmuutos keskustelun denialistit ovat meitä päivittäin siitä pelotelleet!

Denialistit, koska teidän jatkuvasti tänne lähettämässä dokumentissa ei kerrota mitä meidän pitää tehdä kun jääkausi alkaa, voitteko kaivaa jostain jääkausiblogistanne ohjeet, miten selviämme jääkaudesta?

http://www.youtube.com/watch?v=MmqEdpjZx48

Kaiken lisäksi kun luonto ei anna mitään ennakkovaroituksia jääkaudesta, vaan jäämeri sulaa vuosi vuodelta enemmän jäättömäksi ja ilmasto sen kun vain jatkaa lämpenemistä.
4339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sitten kun jääkausi alkaa, kaivamme esiin kaikki virkansa puolesta lämpenemisellä pelotelleet ja laitamme heidät linnaan luottamusaseman väärinkäyttämisestä.

Äänestä
  • Olisit vain tyytyväinen, että meitä muistutetaan denialistien suosiman MOT:n jääkausihälyytyksestä.Meillä on aikaa vain yksi vuosi jääkauteen ja viranomaiset eivät ole evakuoimassa Suomalaisia etelä-eurooppaan.

    Eli sinulta tuskin mitään apua saa, miten minun pitää varautua, kun olet laittamassa heitä linnaan joka on jo kilometrin syvyydessä jään alapuolella?

    Taidan vain kysyä, että miten meinaat viimeisen vuoden viettää ennen jääkautta? Ostatko lämpimiä vaatteita kaupat tyhjäksi?
    Myytkö kaiken omaisuuden pikkurahalla ja naureskelet, että ensi vuonna siinä onkin jäävuori mun 500 000 euron omakotitalon paikalla jonka myin 15000 eurolla?
    Vai julkijuopotteletko kaiken rahasi?

    Aikaa sinulla on denialistien kertomien tietojen mukaan vain yksi vuosi!

    Äänestä

Kyse tulee olemaan 30-100 vuotta jatkuvasta kylmyydestä joka pilaa satoja ja säitä.

Tällainen/tällaisia jaksoja on ollut aiemminkin, viimeisin ja vakavin oli parisataa vuotta sitten kestänyt pieni jääkausi jonka aikana koettiin meilläkin 1600 luvun suuret kuolonvuodetja 1800 luvun suuret katovuodet. Näiden vuosien perinteenä meilläkin on muistoja, mm. Suvivirsi lisättiin virsikirjaan suurten kuolonvuosien jälkeen kun kesä vihkoin tuli vuosien taon jälkeen. Samoin laulu "onkos t ullut kesä nyt talven keskelle" on suurten nälkävuosien aikaan tehty ja kertoo sen ajan säistä, talven keskelle ilmaantuneesta lämpöjaksosta jonka aikana kylvettiin ja kuuset alkoivat kasvattaa "kynttilöitä".

silloin kuoltiin huonojen tieverkkojen ja tautien takia ja nälkään.

Nuo ajat ovat palaamassa, eivät kai kuitenkaan yhtä voimakkaina, tai mistä tietää.

Nykyään on kuitenkin tieverkot ja muut hienoudet, mutta varautua pitää.

PS: Yksi huomio: Moni nykyisistä toimista energian säästämiseksi, toimii periaatteessa myös varautumisena kylmenemiseen.

PS2: Toinen huomio. Pari vuotta sitten Bilderberg -kokouksessa johon Katainenkin otti osaa, oli yhtenä aiheena " Global cooling" joten Kataisen pitäisi periaatteessa olla asiasta tietoinen. ks. rivi 2. ao. linkissä

http://www.bilderbergmeetings.org/meeting_2010.html

Äänestä
  • Tuota noin, kuulostat jo kiihkomielisten denialistien vihaamilta tiedemiehiltä, jotka pelkäävät jäämeren sulaessa skandinaaviaan virtaavan enemmän kylmää ilmaan ja meidän ilmastomme alkaakin viilentyä, koska jäämeren jääpeite ei enää toimi meillä termostaattina.

    Denialistien kertoma aivan varma jääkausi alkaa yhden vuoden päästä.
    Tuleeko se sitten yhdellä suurella "rytinällä"?,
    Vai tuleeko se niin, ettei kukaan ei sitä mitenkään huomaa?
    Ehkäpä edelleenkin jäämeri sulaa kesäisin ja jääkausi onkin piilossa jossain?
    Vai miten se sitten tulee?

    Te denialistit herätätte suunnattoman kiinnostuksen ensi vuoden katastrofiin. Mutta lopuksi te jätätte meille tiedonnälkäisille vain luun kurkkuun, ettekä tyydytä epätietoista tiedonnälkäämme. Varsinkin, kun nyt otit tuon Bilbergin mukaan. Se viittaa globaaliin salaliittoon.

    Kerro edes, kannattaako minun myydä kaikki omaisuus ja paeta etelän maille lämpimille vai uskotko, että Suomen hallitus alkaa evakuoimaan ihmisiä tämän vuoden aikana kriittisimmistä alueista? Vai onko Kreikan tuet todellisuudessa olleet Kreikalle annettavia maksuja, jotta he ottavat Suomalaiset pakolaiset vastaan ensi vuonna alkavalle jääkaudelle? Tämän keskustelupalstan denialistit ovat alarmisoineet ja pelotelleet meidät kaikki aivan kalmankalpeiksi jääkausipelosta.

    Jos et kerro, mitä minun pitää tehdä taidanpa katsoa 50 kertaa peräkkäin Day After Tomorrow elokuvan: http://www.imdb.com/title/tt0319262/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hansen Rules kirjoitti:

Täällä denialistit tietävät, että olemme menossa kohti jääkautta! Kohuttu Venäläinen tutkija on ennustanut, että vuonna 2014 alkaa jääkausi!

Venäläinen aurinko- ja avaruustutkija Habibullo Abdussamatov väittää, että koetut ankarat talvet ovat vasta esimakua tulevasta. Aurinko on nyt niin heikko, että venäläistutkijoiden mukaan v. 2014 alkaa uusi pieni jääkausi!

Suomen hallitus ei ole tehnyt mitään valmisteluja jääkauden johdosta, vaikka Suomi24:n ilmastonmuutos keskustelun denialistit ovat meitä päivittäin siitä pelotelleet!

Denialistit, koska teidän jatkuvasti tänne lähettämässä dokumentissa ei kerrota mitä meidän pitää tehdä kun jääkausi alkaa, voitteko kaivaa jostain jääkausiblogistanne ohjeet, miten selviämme jääkaudesta?

http://www.youtube.com/watch?v=MmqEdpjZx48

Kaiken lisäksi kun luonto ei anna mitään ennakkovaroituksia jääkaudesta, vaan jäämeri sulaa vuosi vuodelta enemmän jäättömäksi ja ilmasto sen kun vain jatkaa lämpenemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu