Maailman parasta pizzaa Suomalaisista kodeista!

Mä tein eilen todella hyvää pitzzaa. Sitä olivat syömässä myös tuttavamme, jotka sanoivat että se oli parempaa kuin pitserioiden pitsat.
Kaikki varmaan täällä tietävätkin tämän tavan tehdä maailman parasta pitsaa, mutta tässä ohje vielä kerran:

Venhnäjauhoa ja vettä sekoitetaan niin kauan kun tulee sopivan sitkeä taikina. Jauhojen sekaan vähän kuivahiivaa että nousee. Kun taikina on sitkeä niin vähän margariinia sekaan että tulee sopivan kiiltävää. Niin ja vähän suolaa.
Taikina nousemaan.

Kun taikina on noussut niin kaulitse siitä noin 1 cm paksu pohja jonka laitat uunipellille jossa on voipaperi.

Täytteet:
Laita pohjan päälle ketsuppia, ja valitsemasi täytteet. Täytettä voi olla noin sentin paksuudelta.
Ripottele päälle hieman edam-juustoraastetta.

Laita pizza uuniin ja käännä uuni 175 asteelle. Anna olla uunissa noin 45 min, tai kun pizzan juustoraaste on ihanasti sulanut.

Anna jäähtyä hetken ja tarjoile hyvän juoman ja seuran kanssa.
1679821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 167

Vanhimmat

Margariinia pitsaan? No jo on!

Aikuisten oikeesti näin sen pitäisi mennä: 4 desiin kädenlämpöistä vettä sulautetaan tuore hiiva (kuivahiiva jauhojen sekaan), suolaa ja hiven sokeria (hiivan ravinnoksi). Lisätään noin desin verran oliiviöljyä, jauhot ja vaivataan löysänpuoleiseksi taikinaksi. Öljyä ja jauhoa lisätään tarpeen mukaan. Kun ei enää ota käsiin ja kulhoon kiinni laitetaan liinan alle kohoamaan kaksinkertaiseksi (jotkut tosin laittavat taikinan jääkaappiin yön yli kohottaakseen sen hitaasti ja samalla saaden siihen hiven happaman makua). Kohoamisen jälkeen kipataan lasti leivinpaperilla varustetulle pellille ja levitetään öljytyin käsin pellille (kuin foccaccio-leipää levitetään) noin sentin paksuiseksi levyksi - ehkä vielä vähän jauhoja ripotellen pintaan. Annetaan kohota toisen kerran (n. puoli tuntia) ja täytetään maun ja taipumusten mukaan.

Suomessa ainoa oikea juusto on pitkäänkypsytetty, itkevä "mustaleima"-emmental ja osta ketsupin sijaan vaikka pieni purkki Pastella-kastiketta, jos et itse jaksa purkkitomaateista sitä kokoon keittää.

Taikinan voi myös maustaa yrteillä ja/tai mausteilla nestevaiheessa, jos haluaa pohjan maistuvan muultakin kuin taikinalta.

Äänestä
  • No sinänsä ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä pitsaa. Se on pelkkää urbaani-legendaa. Jos löytää itselleen hyvän ja maistuvan tavan tehdä sitä, niin siitä vaan. Mutta kannattaa kokeilla myös muita tapoja, ehkä sieltä löytyy myös jotain mikä maistuu.

    Äänestä

  • pizzione kirjoitti:

    No sinänsä ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä pitsaa. Se on pelkkää urbaani-legendaa. Jos löytää itselleen hyvän ja maistuvan tavan tehdä sitä, niin siitä vaan. Mutta kannattaa kokeilla myös muita tapoja, ehkä sieltä löytyy myös jotain mikä maistuu.

    Oletko muuten huomannut, että jos epäonnistuu, niin kehutaan kohtelisaisuuden vuoksi, eli ei välttämättä tartte kuvitella liikoja. Kunhan ei käynyt ninkuin kerran illanvietossa, kun yksi innostu soittelemaan kitaralla ja toiset säälistä kehui taitoja ja ehdottivat menemään soittotunneille, hän ei oikein käsittänyt vaan innostu lisää. Eli saattas sullakin olla kokkikurssi paikallaan.

    Äänestä

  • Että oikeen ketsuppia kastikkeeks. Teepä ens kerralla purkkitomaattimurskasta kastike. Kattilaan murska, suolaa, pippuria, hiukan sokeria, oreganoa tai pizzamaustetta ja ruokalusikallinen sinappia. vartin keittely ja voittaa monet pizzasoosit. taikinan tekee kukin tyylillään ja täyteet mielen mukaan.

    Äänestä

  • iem kirjoitti:

    Oletko muuten huomannut, että jos epäonnistuu, niin kehutaan kohtelisaisuuden vuoksi, eli ei välttämättä tartte kuvitella liikoja. Kunhan ei käynyt ninkuin kerran illanvietossa, kun yksi innostu soittelemaan kitaralla ja toiset säälistä kehui taitoja ja ehdottivat menemään soittotunneille, hän ei oikein käsittänyt vaan innostu lisää. Eli saattas sullakin olla kokkikurssi paikallaan.

    eniten ärsyttää että joku pullamamma jaksaa kehua reseptiään täällä. en mäkään jokaista keittämääni kahvipannullista hehkuta täällä. et tukehdu vaan pullaas pahaa se kuitenkin on mutta kun pakkosyötetään niin minkäs teet.

    Äänestä

  • pullapoika kirjoitti:

    eniten ärsyttää että joku pullamamma jaksaa kehua reseptiään täällä. en mäkään jokaista keittämääni kahvipannullista hehkuta täällä. et tukehdu vaan pullaas pahaa se kuitenkin on mutta kun pakkosyötetään niin minkäs teet.

    Sitä "itkevää mustaleima emmentalia" ei enää tehdä Suomessa.

    Äänestä

  • pizzione kirjoitti:

    No sinänsä ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä pitsaa. Se on pelkkää urbaani-legendaa. Jos löytää itselleen hyvän ja maistuvan tavan tehdä sitä, niin siitä vaan. Mutta kannattaa kokeilla myös muita tapoja, ehkä sieltä löytyy myös jotain mikä maistuu.

    Kuitenkin se on PIZZA ei Pitsa ;)

    Äänestä

  • Pizzaa!! kirjoitti:

    Kuitenkin se on PIZZA ei Pitsa ;)

    Yritä sitten lausua eri tavoin, pizza ja pitsa?

    Äänestä

  • pizzione kirjoitti:

    No sinänsä ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä pitsaa. Se on pelkkää urbaani-legendaa. Jos löytää itselleen hyvän ja maistuvan tavan tehdä sitä, niin siitä vaan. Mutta kannattaa kokeilla myös muita tapoja, ehkä sieltä löytyy myös jotain mikä maistuu.

    tehdään pitsa otetaan jauhoja vettä kanamuna suolaa hiivaa,ja tehdään taikina,taikina pellille ja päälle käy pekoni hirvenliha sika nauta jauheliha,makkarakuutiot,kala kun ottaa siitä ruodot pois.siihen käy mikä tahansa päälle.ensikesänä laitan maitohorsmaa,voikukkia ym.ei ole sellaista tuotetta mitä pitsaan ei voi laittaa.pitsaa pitsaa pitsaa.

    Äänestä

  • Pitza, kirjoitti:

    Yritä sitten lausua eri tavoin, pizza ja pitsa?

    nopein pitsa syntyy kun tekee juoksevan taikinan jauhoja vettä maitoa,sula voi.ja sekaan pillkottuja nokkosia ja pannulle paistumaan ja sitten seuraava annos pannulle.ja on pannupitsaa.siihen käy mikä tahansa mitä kaapista löytyy.viimeiksi hirvi juoksi kaappiin pilkoin sitä sekaan paistettuna ja oli nopea pitsa.ei sitä tarvitse uunia laittaa päälle kun sen voi paistaa nopeammin ja edullisemmin pannulla hellalla.

    Äänestä

  • karvakäsi kirjoitti:

    Että oikeen ketsuppia kastikkeeks. Teepä ens kerralla purkkitomaattimurskasta kastike. Kattilaan murska, suolaa, pippuria, hiukan sokeria, oreganoa tai pizzamaustetta ja ruokalusikallinen sinappia. vartin keittely ja voittaa monet pizzasoosit. taikinan tekee kukin tyylillään ja täyteet mielen mukaan.

    Just näin mutta sinne joukkoon vielä muutama valkosipulin kynsi murskattuna niin jopas tuleekin hyvää ja voi käydä aivan kastikkeena myös pastankin kanssa.

    Ja pizzan päälle sitten mitä jääkaapista löytyy, useinmiten ovat mausteiset makkarat jääneet sinne lojumaan niin niistäpä tuleekin sitten makoisa pizza. Paprikakin on hyvää.

    En enää oikein käsitä kun menee pizzeriaan syömään pizzan niin nykyään ne melkein aina ovat liikaa paistettuja, juusto ei ole venyvää ja pohja kivikovaa.

    Äänestä


  • Pitza, kirjoitti:

    Yritä sitten lausua eri tavoin, pizza ja pitsa?

    ZZ äännetään kyllä suomeksi z-äänteenä, ei ts:nä.

    Eli yritäpä sinä opetella ääntämään suomea.

    Äänestä

  • pizzione kirjoitti:

    No sinänsä ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä pitsaa. Se on pelkkää urbaani-legendaa. Jos löytää itselleen hyvän ja maistuvan tavan tehdä sitä, niin siitä vaan. Mutta kannattaa kokeilla myös muita tapoja, ehkä sieltä löytyy myös jotain mikä maistuu.

    On tarkalleen yksi oikea tapa tehdä pizzaa.
    Toisenlaisella reseptillä voi tosiaan saada hyvää aikaan, mutta silloin kyseessä on jokin muu ruoka kuin aito pizza.

    Äänestä

  • Samuli K. kirjoitti:

    On tarkalleen yksi oikea tapa tehdä pizzaa.
    Toisenlaisella reseptillä voi tosiaan saada hyvää aikaan, mutta silloin kyseessä on jokin muu ruoka kuin aito pizza.

    on joo, mutta kyllähän sen kaikki ymmärtää, että se on vaan vitun naurettavaa pilkunviilausta, eikä oikeasti alkuperäistä pizzaa ole leivottu millintarkkuudella tietyillä kriteereillä. sen jälkeen kun luin tämän "aidon pizzan" kymmenen sivun kriteerit, olen kyllä ihan suoraan leimannut jokaisen sitä mainostavan urpoksi :[

    Äänestä


  • Emmental. kirjoitti:

    Sitä "itkevää mustaleima emmentalia" ei enää tehdä Suomessa.

    Mustaleima Emmental tehdään kyllä vieläkin Suomessa, sen itkevyyden kanssa on vaan nykyään niin ja näin - välillä sitä saa ja välillä "mustaleimakin" maistuu lähinnä punaiselta emmentalilta.

    Muualla maailmalla puhutaan aina vain emmentalista tai swiss-cheesestä, ei koskaan sen eri kypsyysasteista.

    Äänestä

  • fdfdsfsdfdsffff kirjoitti:

    Näin on. Samoin jogurtti voidaan kirjoittaa ihan yhtä hyvin jugurtti. Kieli muuttuu paremmin suuhun sopivaan muotoon.

    Minä kirjoitan aina ja iankaikkisesti Yoghirtte

    Äänestä

  • soosi parasta kirjoitti:

    Just näin mutta sinne joukkoon vielä muutama valkosipulin kynsi murskattuna niin jopas tuleekin hyvää ja voi käydä aivan kastikkeena myös pastankin kanssa.

    Ja pizzan päälle sitten mitä jääkaapista löytyy, useinmiten ovat mausteiset makkarat jääneet sinne lojumaan niin niistäpä tuleekin sitten makoisa pizza. Paprikakin on hyvää.

    En enää oikein käsitä kun menee pizzeriaan syömään pizzan niin nykyään ne melkein aina ovat liikaa paistettuja, juusto ei ole venyvää ja pohja kivikovaa.

    Täällä meidän kaupungissa oli monta vuotta maailman paras pitsanpaistaja, mutta häneltä purettiin paikka alta ja hän päätti lopettaa siinä samalla monikymmenvuotisen uransa.

    Hänen pitsoissaan oli täytettä reunoille asti, ne eivät olleet öljyisiä vaan mehukkaita pohjaa myöten. Aivan käsittämättömän hyviä ja jäin heti koukkuun kun ensimmäistä maistoin.

    Sitten tuli kokeiltua näitä kotipitsan ylihinnoitettuja rinkeleitä joissa on kivikova kuiva pohja ja pari kasvista ristissä päällä ja neljä meetvurstin palaa jonkun kastikkeentapaisen yllä. Hyi HELEVETTI!

    Ostin yhden ja ainoan kerran kotipitsan pitsan. Kun paketista paljastui kyseinen kiekko, ei voinut kuin ihmetellä että mitä helvettiä tämä on! Parille 15 sentin halkaisijalle "normaalipitsalle" hinnaksi tuli jumalauta melkein 30 euroa!

    He ehkä tekivät voittoa, mutta he tekivät sen tasan kerran. Alussa kertomani kyseinen hyvä pitsanpaistaja teki voittoa ihan helvetisti koska tarjosi hyvää, mehukasta ja täyteläistä pitsaa!

    On täällä kaupungissa toinenkin pitsanpaistaja joka tekee voittoa, mutta valitettavasti matka hänen luokseen on sen verran pitkä ettei siellä tule käytyä kuin harvoin ja silloinkin vain viikonloppuisin jos käy baarissa.

    Kyllä se niin on että on nk. pitsanpaistajia ja sitten on Pitsanpaistajia.

    Äänestä

  • Hiiva ei tarvitse yhtään sokeria, koska vehnäjauho tuottaa tarpeellisen sokerin.

    Äänestä

  • karvakäsi kirjoitti:

    Että oikeen ketsuppia kastikkeeks. Teepä ens kerralla purkkitomaattimurskasta kastike. Kattilaan murska, suolaa, pippuria, hiukan sokeria, oreganoa tai pizzamaustetta ja ruokalusikallinen sinappia. vartin keittely ja voittaa monet pizzasoosit. taikinan tekee kukin tyylillään ja täyteet mielen mukaan.

    Miksi hemmetissä laitatte sokeria pizzaan se ei sinne kuulu.

    Äänestä

Repesin täysin kun luin aloittajan viestin!
noinhan se menee yleensä kun kotona tehdään "pitsaa", ja sitä shaissea tarjotaan vielä vieraillekin. "Me ei pitsoja tilaille kun itse tehtynä tulee paljon parempaa"
Heheheh

Äänestä
  • Ehkä "parhain" vitsi tuossa ohjeessa oli ketsuppi... Voi elämä!

    Äänestä

  • KETSUPPI?? kirjoitti:

    Ehkä "parhain" vitsi tuossa ohjeessa oli ketsuppi... Voi elämä!

    Makuasioista ei voi kiistellä.

    Tai voi, mutta sehän on tyhmää.

    Äänestä

  • UPDATE_10000606 kirjoitti:

    Makuasioista ei voi kiistellä.

    Tai voi, mutta sehän on tyhmää.

    Oma tekoinen pizza on paras!! sen kun olet harjoitellut muutaman kerran niin kyllä on HYVÄ...

    tosin aikaa se kyllä vie.vaan eipä haittaa.

    Äänestä

  • nviuewruwvae4powieue kirjoitti:

    Oma tekoinen pizza on paras!! sen kun olet harjoitellut muutaman kerran niin kyllä on HYVÄ...

    tosin aikaa se kyllä vie.vaan eipä haittaa.

    Ajattele laajemmin, kyllä sitä pystyy paskaakin pizzaa kotona tekemään ja jos minun mielipidettäni kysytään, niin mielestäni kotona tehty pizza ja myös ihan ravintolassa syöty pizza ovat kummatkin OK, ei jaksa vertailla.

    Äänestä

  • UPDATE_10000606 kirjoitti:

    Makuasioista ei voi kiistellä.

    Tai voi, mutta sehän on tyhmää.

    asiat voidaan jakaa makuasioihin tai faktoihin, vain makuasioista voidaan oikeasti kiistellä

    Äänestä

  • KETSUPPI?? kirjoitti:

    Ehkä "parhain" vitsi tuossa ohjeessa oli ketsuppi... Voi elämä!

    Ei ketsupissa ole mitään vikaa pitsassa. Tuo kommentti on pitsan teossa samanlainen kuin pukeutumisessa on sukat sandaalissa probleema. Joissain tilanteissa erittäin toimiva ratkaisu, mutta sitä pitää vain haukkua, koska joku arvostettu tyyliniekka taikka kokki on ehtinyt sitä jossain yhteydessä haukkumaan.

    Itse olen tehnyt pitsaa monella eri tavalla enkä todellakaan lähtisi sanomaan ketsupin käyttämistä mitenkään huonoksi jutuksi. Ihan toimivan pitsan saa aikaan myös käyttämällä ketsuppia. Itse käytän toisinaan ketsuppia, vaikka laitan pitsaan myös tomaattimurskaa.

    Kaavoihin kangistunut seuraa kokin neuvoja ja katsoo muita vaihtoehtoja nokka pystössä. Luovempi ihminen kokeilee kaikkea ja löytää itselleen sen maistuvimman tavan ja todennäköisesti myös useita niitä.

    Kun tehdään kokin ohjeiden mukaan niin on kyllä monenlaista työvaihetta ja mennään yleensä hankalamman kautta. Se toki näkyy myös maussa, mutta ei läheskään aina positiivisella tavalla.

    Äänestä

  • UPDATE_10000606 kirjoitti:

    Ajattele laajemmin, kyllä sitä pystyy paskaakin pizzaa kotona tekemään ja jos minun mielipidettäni kysytään, niin mielestäni kotona tehty pizza ja myös ihan ravintolassa syöty pizza ovat kummatkin OK, ei jaksa vertailla.

    Karvakäsien juustolätyt ovat asia erikseen.

    Äänestä

No heh vaan itselleskin :)
Minä en todellakaan halua tilailla kun omatekemä on niin paljon parempaa!
Mutta makunsa kullakin. Onhan noita "pizzamestareita" nähty täälläkin.
Suurin osa kotileipureista tekee sitä paksua jäpikkää jota sit tehdään niinkuin vierasvaraksi. Jos ei tule vieraita sitä itse jyrsitään välipalaksi useampana päivänä.
Minä teen pizzan niin että se on päivän ruoka. Muuta ei sitten sinä päivänä tarvitse.
Pitsa syödään heti uunista otettuna kun pohja on pinnoilta rapsakka.
Ja öljyä, vettä, suolaa, sokeria ja vehnäjauhoa tulee pohjaan. Ketsuppi riittää tomaattikastikkeeksi hyvin. Juustoja ei kannata laittaa niin paljoa että se pitää koko pitsan pehmeänä lötönä. Muissakin päällisissä malttia sillä liian paksut täytteet estävät pohjaa rapeutumasta. Kosteammat kuten ananas ja säilykeherkkusienet ja -paprika kannattaa valuttaa talouspaperin päällä. Tomaatista sisus pois.

Äänestä

Meillä pitsa on viikonloppuruokaa, koska sen tekemiseen menee aikaa.

Mä keitän tomaattikastikkeen itse, ja aina isomman satsin:

1 purkki tomaattimurskaa
1 purkki paseerattuja tomaatteja
1-2 sipulia
1-2 porkkanaa
2-4 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl kuivattua oreganoa
2 tl suolaa
2 tl sokeria
2 laakerinlehteä
mustapippuria

Kuutioi kuoritut sipulit ja porkkanat niin pieneksi kuin mahdollista. Lämmitä öljyä kattilassa keskilämmöllä ja kuullota vihanneksia siinä kymmenisen minuuttia. Rouhi päälle pippuria myllystä. Lisää tomaatit, sokeri, suola, yrtit ja laakerinlehdet. Tomaattikastike kaipaa vähäsen sokeria, se tuo tomaattisen maun hyvin esille. Suolaakin tarvitaan reilummin kuin yleensä. Laita kansi päälle ja jätä porisemaan miedolle lämmölle useiksi tunneksi. Joskus olen keittänyt tätä tunnin tai kaksi, jos olen jaksanut, jopa neljä tuntia vain parantaa makua.

Kastike säilyy puhtaissa lasipurkeissa hyvin jääkaapissa, ja sitä voi myös pakastaa. Meillä tätä tuunataan täytteillä myös pastakastikkeeksi, ja käytetään myös lämpimien voileipien päällää.

Normaali pizzataikina, kuten edempänä on kuvattu; oliiviöljyä, hiivaa, vehnäjauhoja ja suolaa.

Kaulitun pohjan päälle tätä tomaattikastiketta.

Täytteeksi meillä tulee mitä kaapissa on, esim. punasipulia, tuoreita herkkusieniä, paistettuja soijasuikaleita, paprikaa, tuoretta tomaattia.

Juustoksi joko mozzarellaa, tai itsetehtyä vegaanista juustoa raastettuna.

Äänestä
  • Eli teillä kaikki tykkäävät..VALKOSIPULISTA yäk!! no sitä ei sitten tarjota muille, kun valkosipuli syöjille..vielä YÄK!! tietenkin subjektiivisesti..

    Äänestä

  • Pizzaaaaa kirjoitti:

    Eli teillä kaikki tykkäävät..VALKOSIPULISTA yäk!! no sitä ei sitten tarjota muille, kun valkosipuli syöjille..vielä YÄK!! tietenkin subjektiivisesti..

    Juu, me tykkäämme siitä kaikki. Jos tulisi valkosipulininhoajia kylään, niin helpostihan tuon kastikkeen tekee ilmankin :)

    Äänestä

  • Porkkanaa?!

    Äänestä

  • 89ipjkö, kirjoitti:

    Porkkanaa?!

    Kun kastiketta on keitelty useampi tunti, ei porkkanoita enää erota, vain mahtavan makuisen kastikkeen :)

    Äänestä

  • 89ipjkö, kirjoitti:

    Porkkanaa?!

    Meillä äiskä teki kerran semmosen pitsan täytteen mihin tuli seuraavia aineksia.
    Porkkanaraastetta, meetvurstia ja persikan paloja. Lisäksi vielä muistaakseni jauhelihaa, nuo kaikki vaan keskenään sekasin ja pitsa uuniin, hyvää on.

    Äänestä

  • 89ipjkö, kirjoitti:

    Porkkanaa?!

    Italialainen keittiö pohjautuu porkkanan, varsisellerin ja sipulin kuullottamiseen - se on pohja lähes kaikkiin kastikkeisiin, keittoihin tai laatikkoruokiin. Tunnetaan myös nimellä soffritto ainakin Toscanan alueella.

    Äänestä

  • Pizzaleipuri kirjoitti:

    Kun kastiketta on keitelty useampi tunti, ei porkkanoita enää erota, vain mahtavan makuisen kastikkeen :)

    Atomeiksi silputtu porkkana toimii muuten loistavasti myös pastan ja pastakastikkeen kanssa.

    Se toimii myös jauheliharisoton kanssa.

    Yleensä risotto on helppo ruoka, mutta sen voi pilata tekemällä siitä turhan vetistä.

    Porkkana tuo nimenomaan omalta osaltaan mehukkuutta ruokaan ja sen koostumus ei tee ruuasta öljyistä tai vetistä, vaan nimenomaan mehukasta. Se ei ole myöskään liian makea, niin että se peittäisi makua, vaan porkkanan paras ominaisuus on nimenomaan siinä että se korostaa muita makuja (esim aavistus chiliä ruokaan. Ei maistu liian tuliselta, mutta porkkanan kanssa chilin oma maku tulee esiin. Efekti on chilin kanssa samankaltainen kuin chilisuklaassa.)

    Ruuanlaitossa on tärkeää ymmärtää mitkä toimivat hyvin yhteen ja sen sijaan että ruoka-aineet peittäisivät toisten makuja, korostaisivat niitä. Porkkana on tässä suhteessa aloittelevallekin kokille turvallinen valinta makuja korostamaan. Suurin osa raaka-aineista ei säikähdä porkkanan määrästä, eli porkkanaa voi raastaa mukaan huoletta paljon.

    Porkkana sopii aivan käsittämättömän moneen ruokaan, vaikka aivan perusleivästä alkaen.

    Äänestä

Ainakin itsetehdyssä pizzassa on se hyvä puoli, että tietää oikeesti mitä siinä päällä on :) En menis niin takuuseen pizzerioiden täytteistä.

Äänestä

Ei pizza ole ruokaa.Pelkkää rasvalettien keksimää ylijäämä tähteitten sekotus.Hyi prkl mitä skeidaa!

Äänestä
  • Tuo on kyllä totta, tuostahan pitsa sai alkunsa.

    Äänestä

Voipaperia? Voipaperia ei voi käyttää uunissa. Se joku syttyy palamaan tai tarttuu kiinni, niin että sitä ei saa irti pizzasta.

Äänestä

Paras "pizza" syntyy kun ostaa valmiin voitaikinan pohjaksi ja painelee sen vuokaan. Sitten vain täytteitä ja uuniin.

Äänestä

Kukin tekee tavallaan, ja pääasia, että maistuu! Mutta kyllä aitton pizzaan kuuluu kunnon tomaattikastike sekä oikean tyyppinen juusto. ketsuppia ja edamjuustoa voi toki lättyynsä käyttää jos niistä tykkää, makuasioista ei sovi kiistellä.

Äänestä

Meillä myös tehtiin kotona pizzaa siitä asti, kun pystyn muistamaan. Yleensä sen teki isäukko, vaikka äiti teki muut ruoat. Kyllä se oli aina pirun hyvää ja samaa perinnettä on tullu jatkettua omassa taloudessa. Taikinan teen itse, levitän pellille voita, taputtelen taikinan koko pellin alalle. Sitten pelkkä pohja joksikin aikaa uuniin, päälle tomaattimurska/pyree.

Sitten täytteiden määrästä riippuen, joko kaikki kerralla pintaan ja pizza valmiiksi asti uunissa, tai jos tulee enemmän täytettä, niin täyte kerrallaan ja välissä antaa olla uunissa, sitten taas seuraava täyte jne. Ite oon huomannu, että täytteissäkin voi liiotella ja kun menee tietyn rajan yli, niin joko joku täyte jää "kypsymättä" tai pizzasta tulee liian raskasta syödä.

Helppoa ja hyvää ruokaahan se on ja itse tykkään melkein aina enemmän omatekoisesta, kun kyliltä ostetusta pizzasta.

Äänestä

Itse en jaksa vääntää, aivan liikaa vaivaa. Yleensä käyn mamuilta hakemassa(vain sellaisista paikoista joilla on hyvä maine), koska hinta/annoskoko ja laatusuhde kohdallaan. Joskus saatan käydä myös kotipizzassa, laatu on ihan ok, mutta valitettavasti hinta on täyttä ryöstöä pizzan kokoon verrattuna. Kotipizzan ehdottomasti paras lätty on kebabpizza valkosipulikastikkeella.

En ymmärtänyt tuota juttua margariinistä ja sitkeästä pizzapohjasta. Eikös pohjan kuuluisi olla juurikin tuollainen, mitä ensimmäisessä vastauksessa kuvailtiin, eli pehmeä joka ei tartu käsiin, saati leivinpaperiin kiinni?

Heitän silti oman reseptin kehiin: Tee pohja niinkuin ensimmäisessä vastauksessa kuvailtiin. Laita täytteiksi tomaattipyrettä, juustoraastetta, jalapenoa, kebablihaa, chilikastiketta, ja pekonia. Osta mäyräkoira ja nauti pizza sen kanssa.

[Vinkkinä:mäyräkoiran voi juoda ennen pizzan syömistä, tämä parantaa ruokahalua huomattavasti, ja ruoka maistuu paremmalta pienessä humalatilassa]

Äänestä

Kyllä ne jotkut pizzeriatkin tekee hyvää pizzaa. Se on vain erijuttu, onko varaa tilata enemmän, kun kerran kuussa. Kyllä kotitekoinen pizzakin on hyvää.

Äänestä

Voipaperi uuniin? Eikö se pala?

Kyllä pizzassa suurin osa juustosta kuuluu laittaa täytteiden alle eikä päälle ja pitsa laiteaan niin kuumaan uuniin mitä uunista irtoaa lämpöä. Paistoaika ehkä max 15 minuuttia.

Äänestä
  • on kaikkein optimaalisin paistolämpötila pizzalle. Olen huomannut että kyseisellä lämpötilalla pizzasta tulee sopivan rapea, mutta kuitenkin taipuisa(sellainen millainen pohjan kuuluu ollakin)

    Äänestä

Pohja kuten alussa.

1 prk tomaattikastiketta
300-400g jauhelihaa
sipuli
2-3 tomaattia
paljon herkkusieniä
iso juustokimpale
oreganoa, suolaa, paprikajauhetta.

Tämä ohje oli yläasteen kotitalouskirjassa. Eli ensin teet pohjan jonka laitat pelille. Tomaattikastiketta niin paljon ettei pohjaa jää näkyviin kuin ihan vähän reunoilta.

Jauhelihan ruskistus. Täytyy olla paljon lihaa sillä se on tosi hyvää. Maustetaan suolalla ja paprikajauheella. Joukkoon lisätään myös paistetut sipulisiivut.

Kaada jauheliha tomskukastikkeen päälle ja katso että sitä on paljon. Reuna ei ole hyvää joten sitä ei tarvitse paljon näkyviin jättää.

Viipaloidut tomaatit ja herkkusienet lihan päälle. Ja sitten raastetaan juusto, jota täytyy myöskin olla paljon sillä se on parhautta.

Kuumaan uuniin, noin 200 astetta ja paistetaan kunnes herkku on valmis.

Tässä on jo jotain syötävääkin ja hyviä makuja, sienet ja sipuli jne,

ai niin joo, oregano valmiin pitsan päälle.

Äänestä

valmiita pakastepizza pohjia, tomaatti murskaa päälle: pizzamauste, jalapenot, kinkkusuikaleet, juustoraaste, paprikat ja sinihomejuusto, vartti 200 astetta...nam. tossa yks... niitä on miljoonia variaatioita. ennen tein ite pohjan, en nykyää, pakasteesta ku saa pohjat... en tykkää leipoa taikinoita :(

Äänestä
  • Itsekin käytän yleensä valmiita pohjia. Onhan omatekemä pohja tietenkin miljoona kertaa parempi, mutta olen liian laiska vääntämään sellaisen.
    Nopeampaa, kun voi heittää suoraan täytteet päälle, ja uuniin, koko hommaan menee yleensä 15min.

    Äänestä

Miniäni tekee hyvää pizzaa siten ,että pohjataikina on aivan löysää ja levitetään lastalla leivinpaperille. Sitten päälle vaihdellen kinkkusuikaleita, tai jauhelihaa ja välillä tonnikalaa. Päälle aina kahdenlaista juustoa joista tärkein on sinihomejuusto. Tommaatia myös siivuina päälle ja ananasta myös, se rimmaa homejuuston kanssa. Miun mielestä.

Äänestä

Näitä juttuja kun lukee, niin tuo taikinan paksuus ja koostumus näkyy vaihtelevan aika tavalla.

Itse teen taikinan salaisella reseptillä, tärkein elementti on nyrkki, jolla murjotaan taikinaan sellainen sitko jotta kestää nostaa sellainen pellillisen kokoinen ohueksi kaulittu pala repeämättä pellille.

Pizzan päälle saa laittaa ihan mitä halajaa, sehän on itse asiassa italialainen pyttipannu. Täytteen määrä ei korreloi makunautinnon kanssa. Homejuusto-ananas -linjaa ei meillä kotona käytetä. Korvataan se kanalla ja paprikalla.

Pari kertaa on tullut kokeiltua koulun myyjäisissä kyseistä harrastusta, ja upposi 40 pellillistä kinkku-ananaspizzaa aivan helposti markkinaväen suihin.

Jotta ei ihan ilman kokemusta tässä viitsi suuta pieksää.

Äänestä

Voitaikinaan tulee paras pizza,,siis pohja voitaikinaa,,täytteet maun mukkaan,,!!

Äänestä

Kun tekee itse, niin saa mitä tulee

Äänestä

Yhden niksin voin antaa: älkää lisätkö juustoa heti, ennen kuin laitatte pizzan uuniin. Kypsentäkää se ilman juustoa melkein kypsäksi, ja lisätkää juusto vasta sitten, ja laittakaa pizza sitten takaisin uuniin. Näin pihjasta tulee rapea ja juusto säilyy ihanan pehmeänä.

Totta on, että kotitekoinen on parasta. Ei tarvitse tyytyä siihenä täytemäärään tai valikoimaan mitä pizzeria tarjoaa.

Itse laitan joka pizzaan homejuustoa ja valkosipulia. Ja chilikastiketta tomaattikastiketta valmistaessa. Makua siinä olla pitää.

Äänestä

Opetelkaa sen juuston kanssa, se tulee aina täytteiden alle ja nousee pitaan kun pitsa on kypsää.

Löysä taikinakin on hyvä, mutta sitä on vaikeampi työstää, vähän helpottaa kun jauhoaa pöydän hyvin.

Suolan kanssa tarkkana, koska valkosipuli korostaa sen makua ja juustot ovat myös yleisesti suolaisia.

Äänestä

Mitä vitun pitsaa tuon oikein on? Jauheliha tms. piirasta ennemminki! kyllä minäkin repesin kun näin tämän hehkutuksen. Pakko olla Trolli

Äänestä

tomaatit, sipuli, valkosipuli, sokeri, suola, mausteet, niistä kun ensin tekee kastikkeen niin on jo jotain handlattu.

ja se juusto, ainakin osa siitä laitetaan pohjalle kastikkeen päälle ennen täytteitä.

jokaisella on tietenkin tapansa.

Äänestä

Mun pizzassa on ohut pohja; vettä, vähän sokeria, jauhoja, kuivahiivaa, tietty suolaa, rypsiöljyä. Täytteitä maun mukaan ja mitä kaapista löytyy, päälle raastan juustoa mutten paksulti. Paistan 225 abautti 15 min kunnes plätty kauniin värinen.

Itaaliassa olen syönyt parhaat pizzat (vai maistuiko pienessä simassa paremmalta) mutta kotonakin tulee hyvää ja varsinkin tulee halvemmaksi jos syöjiä on monta. Vaihtelun vuoksi turkkilaisten pizzaa pitää saada välillä.

Huomaa että pizzasta on tullut suomiruokaa, sen verran on homma sisäistetty kommentteja lukaistessa :)
Kun itse tekee ei kande olla kaaheen nipo. Joka kerralla oma tekelekin on erilainen. Ei varmaan ole olemassa yhtä ja ainoaa tapaa tehdä pizzaa. Eiköhän se ole ollut alun alkaen jonniimoinen pyttiksen tapainen johon upotettiin myös viikon tähteet.
Rennosti vaan opettelemaan kuka ei vielä osaa!

Äänestä
  • En vastaa,mutta n.20v sitten söin pitsan jossakin,pohjaa en saanut veitsellä leikatuksi,ja se riitti minulle.Sitten olenkait kerran pitSaa.Kiitos,hyvää on.Kaipaan vanhanajan Baaria jossa saa kokonaisen aterian kerralla pöytään.

    Äänestä

  • Rypsiöljy ei kuulu pizzaan eikä sokeri. Hiivalla tehty taikina kohoaa hyvin ihan ilman sokeria toisin, kuin jotkut epäilevät.

    Äänestä

Myöskin, jos pidätte vihreästä, voitte:

- Korvata tomaattikastikkeen pestokastikkeella (jännä vihreä pizza, joka on myös herkullinen)
- Lisätä yrttejä pizzataikinaan

Äänestä

no joo.mää ku teen pitsaa niin mää laitan jääkaapist kaikki viikon jämät uuni pellille ja juustoo kilo päälle 37min 181,4 asttetta hyvää tulee kaikki syö sit taas ens sunnaitaina uus pitsa

Äänestä
  • 250 on kotiuunissa se pizzanpaisto lämpötila.

    Äänestä

niinpä ei suomessa saa kunnon pitsaa eikä kebabia ostettua kerran kokeillut en toistamiseen

Äänestä

Kotipizzasta saa minun mielestä parasta !

Äänestä

Leveilette sillä, että käytätte valmiita aineksia kaupan tarjouksista, häpeäisitte.

Meillä taikinat tehdään oma pellon viljasta, kuka kehtaa ostaa kaupasta jauhot, ei niistä tiedä mitä ne on?

Lihat ja munat ovat omaa tuotantoa tai metsästä. Riistapiirakkaa ja omaa tekemää sahtia suomalaisittain, tässä mitään italiaanoja olla muutenkaan.

Enkä tällä leveile, mutta aina olette olevinanne jotain ihmeellistä ja parempaa OMATEKEMISILLÄNNE.

Ravinnoksi ne toisten äitien tekemätkin ruuat on tehty ja ihan pärjäävät OMATEKEMISILLE. Enkä aina uskaltaisi suuhuni pistää kyläillessä kaikenmaailman kummallisen näköisiä pöperöitä. Ennemmin söisin varmanpäälle saarioista tai Atriaa.

Äänestä

RAXissa on parasta pizzaa.

Äänestä
  • Raxissa on sikahyvät pitsat. Mä jätän taikinareunat syömättä, mahaan mahtuu enemmän täytteitä. Raxissa syömisen jälkeen voi olla viikon syömättä, ahdan mahan niin täyteen Raxin pitsaherkkuja.

    Äänestä

Täh kastikkeeksi KETSUPPIA!? ja pohja senttiä paksu? Tee mieluummin kastike:

Tomaattipuree
Paseerattu tomaatti (tai ketsuppi)
Öljyä
Coca-colaa tai ananasmehua
Chiliä
Valkosipuli
Basilika tai oregano tai pizzamauste

Pohja 3-4 mm paksu
Paistolämpötila väh. 250 C
JA JUUSTO (mozzarella) ENNEN TÄYTETTÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Just näin, uunin pitää olla kuuma ja juusto täytteiden alle.

    Äänestä

Eikö ole muuta aihetta ole kuin pitsa. Läskisoosi, karjalanpaisti, hernekeitto, siinä muutama tärkeä Suomiruoka. Nekin kun osaa tehdä oikein, osaa paljon ruoanlaitosta tärkeätä. Ps. Laittakaa siihen pitsaanne edes äyriäisiä, jos ulkolaista ruokaa haluatte.

Äänestä

Pizza tehdään durumjauhoilla, ei vehnäjauhoilla.Jokainen makunsa mukaan, mutta itse pyrin ainakin opettelemaan asiat alkuperäisen maan reseptillä.

Äänestä
  • durumjauhot ovat vehnää...että silleen, durum on vain yksi vehnän lajike joka sopii hyvin pastan tekemiseen - pizzaan sillä ei ole mitään merkitystä, aivan samaan tulokseen pääset tavallisilla vehnäjauhoilla - ja halvemmalla.

    Äänestä

Kotikokkaaja

Sorry nyt, että vähän knoppailen. Mutta eikö ne siellä pitzeriassakin tee sen lätyn ihan itse. Ja eikö kannata vaihtaa kioskia, jos kiekko ei maistu hyvälle.

Äänestä

Ketsuppia! Kasva aikuiseksi! Tomaattisose on vielä parempaa!

Äänestä

hakekaa kotipizzasta ei tarvi väitellä onko hyvää vai eikö aina samanlaista ja hyvää

Äänestä
  • Kotipizza on vitun kallis, ja pizzat ovat aivan paperin ohuita. Kun ei tule edes täyteen vaikka söisi yksin kokonaisen n. 20euron hintaisen pizzan, niin se on mielestäni paska diili keskinkertaisen makuisista pizzoista

    Äänestä

  • Aina samanlaista, ainoa mikä meni oikein.

    Äänestä

Itse yleensä lisään pizzaan salaista kastikettani, mutta vain silloin kun en itse tule kyseistä pizzaa syömään.

Äänestä

VOIPAPERI!!!

HAHA se pizza tarttuu siihen kiinni
aloittaja on trolli

käyttäkää hyvät ihmiset leivinpaperia

Äänestä

Eikö ketsupin lisäksi voisi laittaa jotakin kastiketta pohjaan? Onko hyviä grilli tai muita kastikkeita jotka sopivat?

Äänestä

Karppaajille (maistuu hyvälle eikä tosiaan sis. vehnää!)

1 prk maitorahkaa
1 pss (150 g) emmental punaleima-juustoraastetta
2 kananmunaa
4 rkl vehnälesettä
3 rkl ruisjauhoja tai mantelijauhoja
n. 1 tl leivinjauhetta

Ainekset sekaisin ja lusikoidaan ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille. Paisto 200 asteessa ensin 10 min ja sen jälkeen haluamasi täytteet päälle ja takaisin uuniin n. 10-15 min. Ja minäkin laitan juuston ensin, sitten täytteet. Ei-karppaajatkaan ei huomaa eroa vehnäpohjaan! Tämä on terveellisempi kuin vehnäpohja. Suosittelen. Sopii myös laihduttajille, kun juuston kanssa ei liioittele.

Äänestä
  • Vehnälesekin on vehnää.

    Äänestä

Itte laitan pizzapohjan päälle sellaisen tomaattihärpäke sekoituksen kuin Felixin chilikastiketta siihen sipulia ja valkosipulia ja pippurisekoitusta sekoitetaan ja ei muuta kuin taikinan päälle levitys.... Hyvänä pizza juustona olen huomannut että toimii polarin se sininen juusto taikka sitten edamin punaleima.

Äänestä

Minä annan leipäkoneen työstää taikinan ennen kohotusta ja "kaulintaa". Harvoin jaksan käsin vaivata sitä tarpeeksi (n. 15 min. pitäisi jaksaa käsin vaivata voimakkaasti hyvän lopputuloksen vuoksi). Jos käyttää sähköuunia, niin minulla ainakin toimii hyvin ritilän päällä oleva 1,5 cm paksu vuolukivilevy, jota on esilämmitetty 1 h ja 300 astetta (on tietenkin sähkön tuhlausta). Pizza paistuu muutamassa minuutissa uunissa, on rapea ja pohjassa on kauniita ruskeita pilkkuja.

Omasta mielestä näin tulee parempi pizzapohja kuin perinteisesti pelti- ja leivinpaperiyhdistelmällä miedommassa lämmössä. Olen sitä mieltä, että pizzan tärkein asia on pohja. Sitten tulevat muut asiat tomaattikastikkeesta alkaen.

Äänestä

Sit olis kans täällä hyvä ohje:

NAURAVAT NAKIT

Laita nakit pussistaan lautasella.
1 min. mikrossa täydellä teholla.
Lisää ketsuppi/sinappi... ja eiku syömään!

Kylläpä vieraat kehuivat, kun porukalla syötiin NAMS

Äänestä
  • Nakeissa on paitsi rasvaa myös nitraattia. Sen on sanottu aiheuttavan diabetesta. Eipä kantsi opettaa lapsia(kaan) syömään montaa nakkia kerralla. Mieluummin itsetehtyjä lihapullia.
    Sitäpaitsi vaikutat aika uusavuttomalta jos et muuta osaa tehdä.

    Äänestä

Näin tulee hyvä.
Pohja:
Vettä, jauhoja, OLIIVIÖLJYÄ, suolaa, hippu sokeria ja hiivaa.
Kädenlämpöiseen veteen sekoitan vähän jauhoja, suolaa ja sokeria niin että tulee tasaista. Kuivahiivan lisään jauhojen sekaan ja sekoittelen pikkuhiljaa taikinaan. Öljyn laitan loppuvaiheessa ja vaivaan sen taikinaan hyvin. Lisään vielä jauhoja jos tarve vaatii ja niin että taikina irtoaa kulhon reunoilta. Kohotus vesihauteessa tai suljetussa paikassa.
Kastikkeen teen itse tai kun laiskottaa käytän valmista pastakastiketta, esim. Dolmio.
Kastike: Paseraattuja tomaatteja, oliiviöljyä, valkosipulia, yrttejä, sokeria, (parmesania), mustapippuria myllystä
Valkosipulit kuullotan reilussa öljyssä, lisään tomaatit, sokerin ja yrtit ja annan kiehua hiljakseen tunnin/kaks/kolme.
Pohjaa nuijin niin pitkään että se ei repeile venyessään ja pohjan kaulin pyöreäksi ja ohueksi.
Täytteet sitten oman maun mukaan. Oma suosikki on kinkku, tuore herkkusieni ja paprika ja reippaasti juustoa pohjalle ja päälle.
Omassa uunissa n.275 on ollut sopiva lämpö.
Pizzan tekeminen on jatkuvaa opiskelua ja kokeilua ja itse olen todella kranttu pizzan kun pizzan suhteen. Parhaat pizzat olen toistaiseksi syönyt ravintoloissa.

Äänestä

Et varmaankaan ole käynyt Napolin klassikkopizzerioissa, joissa on vain kaksi makuvaihtoehtoa, Margherita tai Marinara. Vuosisataiset perinteet tuottavat HIEMAN eri maun kuin kotitekoiset piirakkatekeleet.

Äänestä

Ketsuppia ei koskaan pizzaan, avutonta jos ei osaa oikeaa tomaattikastiketta tehdä.
Minä teen itse kastikkeen ja laitan täytteet oman maun mukaan, ja todellakin paistetaan 250 asteessa n. vartti. Ja teen useamman pellillisen kerralla.

Äänestä
  • Unohtui, oikeasti tomaattikastike tehdään aurinkokuivatuista säilyketomaateista, keitellään puolituntia ja mausteeksi, suolaa, basilikaa ja oreganoa. Päällisiksi sitten mitä haluaa, ja mozzarellaa ei edamia.

    Äänestä

mutupitsa, halpa ja nopea sis. alv.

Äänestä

Kissoja ilmainen hoito!!
Ramonin pizza.

Äänestä

Nopeat ja helpot:

ruisleivät (esim vaasan puolikkaat)
tonnikalapaloja öljyssä
ananaspaloja
päälle juustoraastetta ja oreganoa

Äänestä

En tajuu näitä "sentin pohjia"...
Tiiliäkö aiotte leipoa?

Se on 5mm maksimissaan pohjan paksuus herrajumala...

Äänestä
  • Tuo 1 cm on kyllä JÄRKYTTÄVÄÄ.

    Äänestä

Aivan kammottavia "pizza" reseptejä koko ketju täynnä, lähinnä jotain suolaisia piirakoita kuvailitte. Sitäpaitsi millainen pervo on keksinyt laittaa ananasta pizzaan?

Äänestä
  • Huh huh kyllä on taas viikon idiootti päässy kirjottelemaan ja kyllä miusta ihan normaalit ihmiset laittaa pitsaan ananasta.

    Äänestä

  • Ääliö84 kirjoitti:

    Huh huh kyllä on taas viikon idiootti päässy kirjottelemaan ja kyllä miusta ihan normaalit ihmiset laittaa pitsaan ananasta.

    Muutoin samaa mieltä, enimmäkseen piirakkareseptejä täällä.
    Muttä kyllä ananaskin pizzaan sopii, esimerkiksi kinkku tonnikala ananas on toimiva yhdistelmä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Muutoin samaa mieltä, enimmäkseen piirakkareseptejä täällä.
    Muttä kyllä ananaskin pizzaan sopii, esimerkiksi kinkku tonnikala ananas on toimiva yhdistelmä.

    Joo, mutta onko se enää pizzaa? Itse erotan pizzan ja peltipitsan toisistaan tekemällä kummatkin miten ne kuuluu tehdä, pizzassa on omat säännöt ja peltipitsassa ei ole sääntöjä, kunhan lykkää mistä itse tykkää.

    Äänestä

  • Ääliö84 kirjoitti:

    Huh huh kyllä on taas viikon idiootti päässy kirjottelemaan ja kyllä miusta ihan normaalit ihmiset laittaa pitsaan ananasta.

    Touni Buurdänin ohjelmassa Roomassa paikallinen pizzataiteilija teki sika/ananas-pizzan sentin pohjalla (taikinaa löysää ja levitettiin pellille kuin foccacia) ja oli kuulemma tounin mielestä hyvää.

    Ketsuppi on liian makeaa pizzanpohjalle.

    Äänestä

Minulla oli tapana tehdä pizzaa nuorena, paljon ennen kuin pizzeriat yleistyivät. En ollut silloin edes käynyt pizzeriassa. Pizzataikinani oli samanlaista kuin nyt niissä paikoissa, joissa tehdään ohut pohja.

Olen nähnyt ja kuullut, ettei täytettä saisi olla kovin paljon. Minä totuin aina siihen, että täytettä oli nimenomaan paljon. Minä käytin aina sekä tomaattipyreetä että tuoretta tomaattia. Kuulemma se on ollut pyhäinhäväistys.

Paras täyte tuli minun mielestäni jauhelihasta sienistä ja sipulista. Päälle tuli anjovista ja mustaleimaista emmentalia sekä joskus joitakin säilykehedelmäpaloja. En pitänyt ananaksesta.

Kuulemma olen tehnyt kaiken väärin. Tosin, voiko ruoka olla väärin, jos sen alkuperäinen tarkoitus on ollut vain käyttää olemassa olevia tähteitä?

Äänestä

Ite tulee tehtyä saman tyyppinen pohja, mutta laitan lämpimään veteen suolan, ripauksen sokeria tai hunajaa ja öljyä, jonka jälkeen lisään jauhot.
Ja täytteeks useimmiten paistan jauhlihaa, johon lisään pikotun sipulin ja tomaattimurskan. Annan kiehahtaa pannulla ja saatan lisätä mausteita ja yrttejä.Näin tulee kastike samalla eikä tarvii laitella ketsuppeja..
Ja sit lisäks saatan laittaa kinkkua, tonnikalaa tai muuta vastaavaaja sit jotain tuoretta tomaattia.
Aurajuusto on miun suosikki ja sitä tulee melkein aina laitettua ja sit mitä tahansa juustoa sattuu olemaan, mutta mieluiten jotain vahvempaa juustoa.
Ja viimeseks juuston päälle pitsamaustetta.

Äänestä
  • Yrttimausteet pitää laittaa sinne täytteiden alle, muuten se palaa ja maistuu hevosenköökältä. Tiedän kun olen molempia maistanut.

    Äänestä

Ohjeesi ei ole pizzan tekoon soveltuva - ei todellakaan ole.
Ohje on huonoin mitä olen ikinä nähnyt näillä wessa-sivuilla.
Ei mitään margariinia, vaan oliiviöljyä, ei ketsuppia vaan tomaattikastiketta, ei edamia vaan mozzarellaa, ei täytteen päälle vaan täytteen alle. Ei 175 vaan 275 °C.

Ohjeellasi tulee jonkun sortin juustopiirakka jos sitäkään.

Äänestä
  • Mitä väliä, jos aloittajan pitsa oli hyvää. Täällä on tosi hassua keskustelua ;D

    Äänestä

älkää nyt viitsikö. jokainen tekee tavallaan ja siten, miten se maistuu hyvältä. uskoisin, että moni teistä on aikuisia ihmisiä, joten älkää tulko tänne pätemään ja arvostelemaan toisen reseptiä. hänen mielestään se maistuu hyvälle, joten antaa olla.

Äänestä

miks tossa kuvassa on nek-ru ku muuten valkonen perhe?

Äänestä
  • Koska kyseessä on MINUN avaukseni senkin hirttämätön stadilaishomo

    Äänestä

  • Kotikokkaaja kirjoitti:

    Koska kyseessä on MINUN avaukseni senkin hirttämätön stadilaishomo

    Eipä ole, vaan minun. Sä et osaisi tuollaista provoa kirjoittaa, hönö.

    T. Viestiketjun aloittaja, Kotikokki (originaal)

    Äänestä

Pitsaan laiton myös laksatiivejä. Jos joku ei tykkää niin veitsi silmään ja potkut perseelle. sydän irti ja pitsan sekaan!

Äänestä

Tomaattipyrettä, ei ketsuppia! Reilusti juustoraastetta! Salamia ja valkosipulia sekä oreganoa!
Taikinaan hieman hunajaa hiivalle evääksi!
Kaulitaan ohut pohja, ei ole tarkoitus syödä mit'ään ranskanleipää.

Äänestä
  • Suomen ensimmäisen pizzerian perustaja, originaali italialainen, sanoi kerran TV:ssä että pizzaan ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA kuulu valkosipuli.

    Äänestä

  • ei valkosipulia kirjoitti:

    Suomen ensimmäisen pizzerian perustaja, originaali italialainen, sanoi kerran TV:ssä että pizzaan ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA kuulu valkosipuli.

    Pizzaan voi laittaa ihan mitä tahansa haluaa - alunperinhän se oli köyhien apetta (niinkuin niin moni muukin nykyään suosittu ruoka, kuten esim. minestrone-keitto ja pasta eri muodoissaan), johon viskottiin kaikki tähteet.

    Kaikki on sallittua niin sodassa, rakkaudessa kuin ruoanlaitossakin.

    Äänestä

Olen samaa mieltä, että itse tehty pitza on parasta.... Varsinkin jos vertaa niihin kaupallisiin, joissa on paperin ohut, mutta kova pohja, sekä päällä ei juuri mitään.

Itse viskaan kattilaan täysjyväruisjauhoja, suolaa, leivinjauhetta, vettä, extra-neitsyt oliiviöljyä.... SItten vaivaan, ja lisäilen tarvittaessa aineita, jos taikina ei ole vielä saavuttanut kohtuu kiinteää muotoa. Samaan aikaan uuni virisee jossain 180°C tienoilla. (saatan jo taikinaan heittää pitza mausteita)

Kun taikina ja uuni valmis, niin taikina levylle ja tamppaan ja venyttelen käsin taikinan niin leveäksi kuin mahdollista. Sitten uuniin jotain 20 minuuttia, riippuu vähän miten hyvin kypsyy.

Tänä aikana raastan kilojuustosta ison lautasellisen juustosuikaleita tai raastetta, paloittelen lihapullia tai makkarat, tai valmistan jauhelihan.

Pohjan valmistuttua spruuttaan kunnon annoksen ketsuppia päälle ja levitän. Siihen nakkaan Cayennepippuri jauhetta. Sitten Lihamateria ja kunnon annos pakastevihanneksia, sekä mahdollisesti sieniä ja ananasta, sitten uuniin. Uunissa niin pitkään, että pakastevihannekset muuttuneet tarpeeksi pehmeiksi. Saattaa kestää jotain 20 minuuttiakin. Pohja muuttuu mukavan rapeaksi.

Sitten uunista ulos ja juustot päälle ja takaisin jälkilämmöille sulamaan. Ja pian herkku onkin sitten valmista.......

Tuli mieleen, että olis varmasti maukasta heittää vielä ainakin 3-4 kananmunaa keltuaisia rikkomatta siihen päälle kypsymään ennen juustoa.....ooo nam nam... Pitää koettaa seuraavalla kertaa!

EN SUOSITTELE MUILLE! Itse kyllä syön kuitenkin hyvällä ruokahalulla ;D

Äänestä
  • Jee, tällaista juuri on oikea hyvä pizza, sellaista josta tykkää itse.

    Äänestä

Uuni lämmitetään etukäteen vaikkapa siihen 275 C asteeseen. Pelti kannattaa jättää uunin lämpiämisen ajaksi.

Pizzan ehtii leipoa kun uuni lämpenee.

Taikina ei tarvi muuta kuin vettä jauhoa hiivaa ja ehkä ripaus suolaa, rasvaa ei tarvi eikä kannata laittaa yhtään.

Taikina kannattaa kyllä kaulita mahdollisimman ohueksi. 1 cm on paljon liikaa! Reunoja ei kannata jättää juurikaan paksummaksi kuin keskustaa.

Pizzan lopullinen likistely kannattaa tehdä leivinpaperin päällä.

Täytteet kannattaa laittaa järjestyksessä:

1. juusto (emmentaalia mielellään, aivan sama onko raasteena vai höylättyjä viipaleita)
2. tomaattikastike (ei liikaa)
3. kaikki muut täytteet (ei liian montaa sorttia, ja pitää vähän miettiä miten ne sopii yhteen)

Kun uuni on lämmenny, otetaan joku ohut vanerilevy tai vastaava, ujutetaan leivinpaperin alle jonka päällä pizza on, avataan uunin luukku, vedetään peltiä ulos, luikautetaan pizza varovaisesti kuumalle pellille, ja sitten uunin luukku äkkiä kiinni.

Paistetaan 10 min, mutta tarkkaillaan kuitenkin pizzan paistumista.

Oreganot ja tabascot yms. voi heittää pizzan päälle kun pizza on kypsä.

Äänestä
  • Mitä siinä miinustetelette! Tämä on aivan toimiva resepti!

    Äänestä

Voi lapsirukka,
teit ehkä jotain pannupitsaa/pannukakkua, mutta hyvä, jos tuttavasikin tykkäsivät.
Yleensä kaikki vastaleivottu maistuu hyvältä!
Seuraavalla kerralla kokeile: vaihda margariini öljyyn, hiivaa ei tarvita. Kaulitse taikina hyvin, hyvin ohueksi, päälle tomaattipyree/ tomaattikastike ja haluamasi täytteet, vähän juustoa maun mukaan.(unohda ketsuppi ja venyvä, mauton edam-juusto)
Lämmitä uuni valmiiksi 250 asteelle ja paista pizza nopeasti alimmalla tasolla. Paistaminen on taitolaji, pohjan paksuuden ja täytteiden mukaan vahdittava tapaus.

Äänestä

Onnea vaan jos onnistut voipaperilla paistamaan.Leivinpaperille kiitos niin ei sitten tartu kiinni.Itse kyllä paistan pizzan pelkällä pellillä ja se on parhain paistotulos :)

Äänestä

Mitä toi neeKerin poikanen tekee tos kuvas?

Äänestä
  • Taitaa syödä pizzaa. Harmittaako?

    Äänestä

:o)) PIZZAOHJE YLÖS KIRJOITETTU,TEEN VARMASTI....NAM,NAM
KIITOS! HYVÄÄ TALVEN JATKOA!

Äänestä

Haloo

Aloittajan vietin on pakko olla TROLLI :D ja kaikki ottaa ihan tosissaan...

Ei kai kukaan laita senttiä , ehdota "kokkina" ketsuppia ja laita uuniin 45 minuutiksi ?!

Oikeassa kiviuunissa pizzaa käytetään noin 3 minuuttia.

Kauan te oikeat kokit pidätte pizzaa kotiuunissa ?

Äänestä

Me tehtiin pitzaa kanssa paljon ennen.

Kätevää on esim tehdä myös jauheliha kastike, johon hiukan porkkana raastetta.
Kastike pohjan päälle ja siihen juustoraaste ja muut lisukkeet.

=)

Niin ja jos tykkää kebabista kannattaa perehtyä lihamurekkeen tekoon.
Hiukan tulisempaa maustetta taikinaan ja voila siinä sulle kebab ole hyva.

Äänestä

Tällä ohjella tulee oikein ameriikkalainen pizzapohja, jos jo taikinavaiheessa on sentin paksu. Ei mikään ihme, että pizzaa saa paistaa 45 minuuttia :)

Ainoa oikea pizza tehdään parin millin taikinalle, johon ei laiteta ollenkaan kohotusaineita mukaan. Pizza paistetaan alalämmöllä ja otetaan ulos uunista heti kun pohja on kypsä. Päälliset ovat jo kypsiä ja ne vaan lämmitetään juuston kera pohjan päällä.

Äänestä

Mikä ihmeen aito pitzza nyt on kyseessä jos kotona saa tehtyä maistuvaa,aivan sama miten tekee kunhan on hyvää.
Itse en oikeen tykkää kotioloissa mistään tomaatti pyreestä taikka murskasta ja käytän ketchuppia niinkuin aloittajakin.

Äänestä

Eiköhän se paras pizza ole se josta itse eniten tykkää. Pizzan tärkein komponentti on juusto, sitten se tomaattikastike siinä pohjalla, muu on vaan maustetta.

Mä teen peltipitsaa siten että 3 dl kädenlämpöistä vettä, tuorehiivaa noin puolikas, öljyä desi ja suolaa. Jauhoja kunnes irtoaa kulhosta eli 5-6 desiä, suoraan pellille ja kaulinta, ei mitään pullaa tehdä joten miks sitä nostatella pitäis?

Tomaattikastiketta mitä sattuu olemaan tai viitsii tehdä. Parasta on itsetehty tomaattikastike jonka ohjeita on ketjussa näemmä, sitten maustetaan niillä mausteilla joita tykkää laittaa, oregano yms. Seuraavaksi juustokerros, kinkkua, salamia, herkkusieniä jos tykkää, päälle toista juustoa kerroa ja uuniin 220 astetta 15 minuuttia. Täytteet voi olla vaikka mitä, ne on vaan esimerkin vuoksi. Pääasia on 2 kerrosta juustoa ja mieluusti kunnon tomaattikastike.

Kuka vittu pitää pitsaa 45 minuuttia uunissa :DD

Äänestä
  • juustoraaste laitataan aina päällimäiseksi !

    Äänestä

Pizza ei ole pizza jos siinä ei maistu turkkilais miehen käsikarvat!

Äänestä
  • Sain kerran pizzataxin pizzan mukana karvat :D, palautin ja sain perhepizzan tilalle ilmatteeks

    Äänestä

  • yikes kirjoitti:

    Sain kerran pizzataxin pizzan mukana karvat :D, palautin ja sain perhepizzan tilalle ilmatteeks

    Sain kerran pizzataksin pizzan mukana Mehmetin ja nyt olemme olleet jo vuosia naimisissa.

    Äänestä

Olet oikeassa.Itse tehty pizza parasta. Tyttäreni tekee tosi hyvää pizzaa. 4 dl vettä öljy ,suolaa vehnäjauhoa ,ruisjauhoa . hiukan kaurahiutaleita , kaulitaan tai käsin venytellään kuten poikani tekee.. Sitten tomaatttipyre/ sose. Osa juustoraasteesta ,poikani tyyliin , sitten täytteet ( tonnikala ,kinkku, paprika, pepperooni ym.) mitä kukin haluaa laittaa ja mistä kukin pitää.Lopuksi juustoraaste päälle. ja uuniin.

Äänestä

Ei mielestäni verrattavissa. Joskus tekee mieli jonkun pizzerian pitsaa, toisinaan syö mieluummin saarioisten roiskeläpän ja kolmannella kerralla syö mieluummin itse tehtyä pitsaa.

Äänestä
  • Roiskeläpän mukana tulee närästys, liikaa sulamatonta ainesta kun on pelkät nahat lihana.

    Äänestä

kyllä se on pis***siis pizzaa kun kun enrico vääntää takahuoneessa fhresseistä aineksista hiellä ja karvoilla höystetyn maukkaan pizzan ja kysyy tuleko sinule valkkoshibuli..

Äänestä

Aikas paksuja pohjia teette, minusta pellillinen tulee kun 1dl vettä ja pari jauhoja. Joo näin pieni taikina vähän turha tehdä joten teen isomman ja samalla teen vähän sämpylöitä siitä taikinasta. Onko joku muukin joka samalla leipoo sampylät tai jotain samasta taikinasta?

Äänestä
  • On. Ja hyviä sämpylöitä tuleekin.

    1Äänestä

Silloin kun koko pesue oli kotona ja tein isomman taikinan, usein tein lopusta sämpylöitä. Mielummin taputtelen pizzat ohuiksi ja käytän lopun taikinan muuhun kuin jättäisin pizzan paksuksi kun taikinaa tuli niin reilusti. Neuvoin ex-työkverille pizzakikkani ja hän valitti että siitä tuli niin paksua että hyvä kun sai haukattua :)
Jotkut vaan ei osaa soveltaa, kaikki ois väännettävä rautalangasta.
Joskus tein ylimääräisiä pikkupizzoja liiasta taikinasta.
Nykyään teen useimmiten vain itselleni niin taikinan koon pystyy säätämään tarkasti sopivaksi.

Äänestä

oikea tapa tehdä pizza on soittaa karpolle ja kysyöä ohjetta:D

Äänestä

Ok parasta pitzaa on pitserian pitzat paitsi siskon tekemä vielä parempia ylivetoja! :)

Äänestä

Kyllä kotipizza voittaa aina karvakäsien pizzat :)

Äänestä
  • Varmasti voittaa, ainakin kalleudessa ja pienuudessa.

    Äänestä

Saan yleensä jonkinlaisen allergisen reaktion kaupan tai ravintoloiden pizzoista. Sitten kun itse tekee niin tietää mitä se sisältää ja se on luonnonmukainen. Totitsesti se maistuukin paremmalta.

Äänestä
  • Myös paska on luonnonmukaista

    Äänestä

Tein: taikina pizzajuhoista, vedestä ja pähkinäöjystä, ripaus leivinjauhetta
kastike: pastakastike sipuli-tomaatti
pussi emmentaljuustoraastetta
pick nick salamia reilusti päälle

Hyvää ja mehevää tuli :)

Äänestä

Tulevat ammattilaisilta. Tiedättekö miksi? Syy ei ole taikinassa. Ei helvetissä pizzan alle laiteta leivinpaperia. Kotioloissa paras tulee pizzakiven avustuksella. Leivinuunin omistajien kannattaa paistaa pizza suoraan ainalla, tulee ihan parasta! Itsekin teen kotona näin. Töissä tietystii on ne sähkökamppeet, mutta sama ideahan niissä on, Eli Pizzan alle ei papereita, vaan mielelään KIVI tai puu-uuni.

T. Pizza-alan ammattilainen

Äänestä

pizza on kuin hassis, itse tehtynä ja kasvatettuna , kumpikin on taatusti sitä mitä haluaa, ei siis jatkettua. Mutta pizza ei ole piirakka kuten Suomeen pizzan aikoinaa tuonut Dennis totesi. Sopivasti täytteitä päälle muttei liikaa.

Äänestä

JAUHELIHA-PEKONI-PERSIKKA-MUNAKOISO-RUCOLA-PIZZA!

Pohja ensimmäisen ohjeen mukaan.

Pohjalle tomaattikastike, jossa paseerattua tomaattia purkillinen (500g) oreganoa, valkosipulia, basilikaa ja vähän suolaa ja sokeria.

Täytteeksi paistettua jauhelihaa, paistettuja pekonin palasia yksi paketillinen, persikan palasia, yksi munakoiso kuutioituna sekä pari sipulia silputtuna.

Päälle runsaasti (!) juustoraastetta.

Uunissa 200 asteessa niin kauan, että juusto on kullanruskeaa. Menee yleensä n. vartti tai vähän vähemmän.

Kun pizza tulee uunista, päälle revitään tuoretta rucola-salaattia. NIIN HYVÄÄ!!, ja vieläpä pizza täynnä värejä ja makuja!

Näin meillä..... :)

Äänestä

Mä teen pohjan näin..

4dl vettä ja sinne jauhoja niin paljon kunnes taikinasta tulee sellasta ettei tartu käsiin. Sitten öljyä tai sulaa voita vähän sekaan. Taputellaan tai kaulitaan leivinpaperin päälle (leivinpaperi on pellin päällä) ja sitten päälle tomaattimurskaa ja täytteitä mielensä mukaan. Yksinkertasta ja hiton hyvää.

Äänestä

Tän jo laitoin toisen otsikon alle. Pistetään tähän hieman paikattuna.

Olen jo 80-luvulta yrittänyt löytää sen oikean tavan tehdä kotona pizzaa, joka olisi mahdollisimman lähellä sitä, mitä olen Italiassa syönyt. Tunnustan, että he pieksevät 6-0 jo pelkillä raaka-aineilla.

Juuri tein taikinan käyttäen osin durum-vehnää, vähällä hiivalla kylmään veteen. Saa kohota ulkona jääkaappilämpötilassa vuorokauden, kun sen huolella tossa vaivasin. Huomenissa siinä pitäis olla sopiva sitko, että saan siitä ohuita pohjia.

Kastikkeen väsään paseeratuista tomaateista. Lisään hieman valkosipulia, sokeria sekä ripauksen suolaa ja pippuria. Ja tottakai oliiviöljyä. Keittelen sitä vielä pikkasen kasaan saadakseni sopivan koostumuksen.

Siihen päälle pistän mozzarellapallosta leikattuja pikku kuutioita ja pinnalle tuoreita basilikanlehtiä. Vielä ripaus oliiviöljyä ja uuniin. Mitään muuta täytettä tää setti ei vaadi.

Paistan leivinuunissa suoraan kiviarinan päällä 350-380C lämmössä vain pari minuuttia. Valmiin lätyn päälle vielä muutama tippa öljyä ja eikun lautaselle ja naamariin.

Äänestä

Noinhan se suomalainen pizza tehdään. Laitetaas ohje talteen.

Äänestä

kunnon kuittalua aloittajalta suomijunteille

Äänestä

Haluan nostaa tämän kotien pizzagurujen aateloiman ketjun. Toinen toistaan parempia ohjeita, kyllä me osataan. Vapise Napoli!

Äänestä

Mutsi teki jo 70-luvulla uunissa pellillisen kokoista pizzaa, jossa pääasiallinen täyte oli paistettu naudan paistijauheliha. Lisäksi ainakin tomaattiviipaleita. Tekipä todella hyvin kauppansa mulle ja faijalle!

Äänestä

Olen tehnyt kaikki ohjeet läpi. Vahva suositus.

Äänestä

Ei oo pitsa tullu...

1Äänestä

Tämä on pakko olla joku todella hyvä vitsi.

Äänestä

Margariini ei kuulu pizzataikinaan. Pizzataikina tehdään 00 jauhoista ja taikinaan laitetaan myös loraus oliiviöljyä.

Äänestä
  • Älä puhu roskaa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kotikokkaaja kirjoitti:

Mä tein eilen todella hyvää pitzzaa. Sitä olivat syömässä myös tuttavamme, jotka sanoivat että se oli parempaa kuin pitserioiden pitsat.
Kaikki varmaan täällä tietävätkin tämän tavan tehdä maailman parasta pitsaa, mutta tässä ohje vielä kerran:

Venhnäjauhoa ja vettä sekoitetaan niin kauan kun tulee sopivan sitkeä taikina. Jauhojen sekaan vähän kuivahiivaa että nousee. Kun taikina on sitkeä niin vähän margariinia sekaan että tulee sopivan kiiltävää. Niin ja vähän suolaa.
Taikina nousemaan.

Kun taikina on noussut niin kaulitse siitä noin 1 cm paksu pohja jonka laitat uunipellille jossa on voipaperi.

Täytteet:
Laita pohjan päälle ketsuppia, ja valitsemasi täytteet. Täytettä voi olla noin sentin paksuudelta.
Ripottele päälle hieman edam-juustoraastetta.

Laita pizza uuniin ja käännä uuni 175 asteelle. Anna olla uunissa noin 45 min, tai kun pizzan juustoraaste on ihanasti sulanut.

Anna jäähtyä hetken ja tarjoile hyvän juoman ja seuran kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu