Fox TV:n ohjelmassa 2001 haastateltu astronautti Brian O'Leary piti mahdollisena, että kuulennot lavastettiin.
Joten epäilys on kuin onkin oikeutettu, kun se kerran tulee sisäpiirin tietona alan mieheltä. O'Leary oli muuten sekä astronautti että tähtitieteen tohtori ja Princetonin professori.
Joten epäilys on kuin onkin oikeutettu, kun se kerran tulee sisäpiirin tietona alan mieheltä. O'Leary oli muuten sekä astronautti että tähtitieteen tohtori ja Princetonin professori.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Alkaa huolestuttamaan teidän Kuusalkkareiden puolesta;
Ehdittäkö Te nukkua ollenkaa, kun koko ajan pitää hakea Netistä todisteita.
Itse olen elänyt oikeasti sitä aikaa ja nähnyt sen ajan kun siellä käytiin!
Silloin ei olisi osattu tehdä niin hyvin "huijaus" -elokuvaa sen ajan tietokoneet oli Commodore 64 vastaavia...Sen takia ne tietokoneetkin "kaatuivat" silloin Apollo11 lennolla; ne tukehtui hetkeksi datatulvaan.
Nykytietokoneilla meitä pystytään "huijaamaan" ihan kevyttä.
1969 luvulla Ei ollut vielä minkäänlaisia kotitietokoneita. Televisioitakaan ei ollut joka kodissa.
Olisi vaatinut hirveästi resursseja tehdä huijaus, niin että siitä ei olisi jääty kiinni.
Minä nukun yöni rauhassa.
Tietäen; vielä tulee päivä kun tekniikka on kehittynyt niin pitkälle, että voidaan havainnoida suoraan täältä Maanpinnalta kaikki ne rojut mitä Apollo- lennoilta jäi sinne Kuunpinnalle (Ne kun eivät häviä) Kuuautot, LEM-alustat sun muut roinat.
Uskotsä kaiken mitä sulle sanotaan? Ihannoitko amerikkaa ja heidän tekemisiään?
Mitään tietokonetta ei tarvittu kun Kuuelokuvat filamattiin aidossa Maan luonnon oloissa Islannin tulivuorien tuhkaamilla ja laavaheitteiden reijittämillä elottomilla jäätikkötuntureilla heliumpallon kevennyksessä. Kuuelokuvien ääniraita oli elokuvahistorian helpoin koska huulet ei liiku.:)
Ilmeisesti pikkuaivoilla toimiva -Apollo Creed- sai kommentistani käsityksen amerikan ihannoimisesta.
Olet jenkkipoikain propagandan uhri nro:1
Silloinhan se huijaus on kaikista helpoin, kun torpassa on vain sanomalehti ja kaasuvalo. Kaikilla ei sitäkään.
Kaasuvalo vs. virallinen tieto: >>>Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla: ensimmäinen antennien välityksellä esitetty lähetys toteutettiin 24. toukokuuta 1955 Helsingissä. Säännölliset televisiolähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1957. 1970-luvulta alkaen lähes jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on ollut vähintään yksi televisiovastaanotin.
Olitko siellä?
Myöhemmin työkaverinani ollut hemppa kertoi nähneensä ensimäisenä Suomessa kuuhun laskeutumisen. Hän oli Pääskyvuoressa ohjelmasiirtoketjun päivystäjänä ja näki laskeutumisen jo satoja mikrosekunteja aikaisemmin kuin Hesan päivystäjä.
Että siinä sinulle pärevaloa.
Et tainnut olla vielä edes jätöksiäsi taputellut leikkikehäsi lattiaan, kun minä olin jo tekniikan ammattilainen. Jos itse edes nyt tietäisit jotain tekniikasta, et mölisisi typeryyksiäsi kuin mikäkin vajaaälyinen.
Vai mahdollisena, Itsestään selvyyshän se on!
Muuntenhan nasa taas lentelis sinne jos kerran tekniikka olisi!
Vaan kun se alumiinifolio hässäkkä ei kykene!
Eiköhän tämä ole käsitelty täällä sata kertaa teidän tappioksenne samalla tavalla joka kerta.
voisiko joku selittää
miksi tuo hökötys on huurussa?
http://geschichteinchronologie.ch/atmosphaerenfahrt/22_mondfotos-o-mondfotograf-d/026-apollo-16-AS16-122-19533-kaputte-aufstiegsstufe-o-triebwerkstrahl.jpg
.
Koska tuo koppero on juuri nostettu helikopterin ja vaijerin avulla Islannin tulivuorien tuhkaamilta ja laavaheitteiden reijittämiltä elottomilta jäätikkötuntureilta, jossa käytiin filmaamassa okay, okay heliumpallo pomppelut.
Tässä mitataan hankikantoa jotta varmistetaan kestävä autorallirata. Kuten huomatte alas Maahan on vaikea jopa mahdoton kurottaa, koska helium pallo vetää ylös, (noin 80 painosta) on siis pakko hypätä jalat alta, (näkyy hidastuksessa) ja muuten video on varma todiste huijauksesta.
http://www.youtube.com/watch?v=sxGN1k9Jpaw&feature=related
Eiks kannattais katsoa arkistosta ne kaikki edelliset viestit joissa kirjoitat samat asiat, niin siellä on vastaukset valmiina kun muistisi ei halua toimia.
Ja taas mennään.
http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRujMMBw1A1ccNUHBOV7iiumopSr1bz7kH3wTQ6OEM5TTPZ-cj5
Nuo videot ovat kai Nasan sivuilla että niitä saa kommentoida.
No jos tosissaan kiinnostaa niin sotkeentui kai jo siinä vaiheessa kun kuu & komentomoduuli irrottautuivat kantoraketista:
http://www.lpi.usra.edu/resources/apollo/frame/?AS16-118-18875
"The LM before extraction from the SIVB stage. The CSM separated from the SIVB stage approximately 30 rain after the TLI barn. This photograph was taken after the vehicle turned to permit examination of the LM before docking. Abundant particles released from the vehicles during separation shine against the blackness of space."
Enemmistö uskoo kuulentoihin, vähemmistö ei. Enemmistön mielestä vähemmistö pitää käännyttää kuulentouskontoon.
Sama tapahtui keskiajalla kerettiläisten kanssa: toisinajattelu on aina ollut kielletty.
Kyse ei ole toisinajattelusta, vaan tyhjäpäisestä trollaamisesta tiedepalstoilla.
Mihin sekin alfasoihtuja nähnyt Tv-Arto on kadonnut palstoilta?
Apollo 15:n Jim Irwin kuvaili kirjassaan "Kuumatka" laskeutumishetken tunnelmiaan seuraavasti:
"Tämä on simulaattori. Emme me tosissamme laskeudu Kuuhun."
Pistää miettimään...
Vai pistää miettimään. Luehan juttu asiayhteydessään.
Pistää miettimään, oletko tosiaan noin tyhmä, vai onko trollaamisesi aivan tarkoituksellista.
Irwin tunnusti kahdella lauseella koko homman.
Joo, selvä homma.
Irwin oli uskovainen mies, ja halusi kertoa totuuden niille, jotka lukevat kirjan tarkasti.
Apollo kuulennoista puhuttaessa ei voida käyttää termiä salaliitto.Salaliittoteoria-käsitettä käytetään ainoastaan tapahtumista jotka ovat tiedettävästi tapahtuneet ja joihin sanotaan liittyvän salaliitto, esim Kennedyn murha.Kuulentojen osalta näin ei voida tehdä.
Oliko ne apollo-miehet myös vapaamuurareita?
Irwin kirjansa sivulla 63: "Tämä (laskeutuminen kuuhun) oli meidän kaikkien aikojen onnistunein simulaatiokokeemme".
Näkeekö tällä ne mahdolliset kuuromut?
http://www.utuonline.fi/sisalto/asiantuntija/eurooppalaiset-rakentavat-jattilaisteleskooppia.html
Elämäkerran perusteella Brian O'Leary alkoi seota vanhemmiten.
Kevyet mullat.
Neil Armstrong alkoi kärsiä mielenterveysongelmista heti nettiaikakauden alettua kun hänelle kävi selväksi miten siihen asti pelkästään arkistojen kätköihin ja kirjojen kansien väliin jäänyt Apollohumppa päätyi kaikkien ulottuville.
NASA,LB Jhonsson eikä Armstrong voineet edes kuvitella 1969 miten arkistojen kätköihin laskettu materiaali leviäisi koko maailmaan.
Tässä syy miksi Armstrong kuoltuaan tuhkattiin ja hänen tuhkansa siroteltiin mereen.
Kevyet vedet.
Ettei vaan mielenterveysongemat alkaneet teillä samaan aikaan. Oliko tuhkassakin jotain salaista?
Laivaston miehet usein haudataan mereen.
Osama Bin Laden haudattiin mereen Usan suurimman lentotukialuksen kannelta islamilaisin menoin, eikä hän ollu kuin terroristi.
Entä sitten?
Totta kai. Joku näppärä olisi muuten voinut mitata tuhkan radioaktiivisuuden ja huomata, ettei tämä ihminen ole koskaan voinut kulkea van Alllenin vyöhykkeen läpi.
Radioaktiivisuus laitettu tuhkaan jälkikäteen vai, miksi? Kävikö hörhötiimi näppärästi säteilyttämässä tuhkaa internetin kautta, miksi? Sata kertaa sanottu että vyöhykkeestä kulkemisesta ei tule paljon säteilyannosta joten astronautissa ei ole enempää säteilyannosta kuin normi lentoemännässä. LoL.
Niin, mitä sitten vähätiedemies JB? Väitätkö nyt sitten että Armstrong haudattiin islamilaisin menoin? : D
"Tämä on simulaattori. Emme me tosissamme laskeudu Kuuhun..."
Nyt tajuan Apollo 13:n. Simulaattori meni kesken kaiken rikki (olikohan Houstonissa juuri tuolloin sähkökatko?), joten simulointi jouduttiin keskeyttämään ja improvisoimaan "paluu".
joo, sähkömuuntajan rullalaakeri
Apollo 13 sai NASAn näyttämään neuvokkaalta ja sankarilliselta; koko juttu oli kuin jostain Hollywood-leffasta.
Puuttui vaan että Tom Hanks olisi ollut päällikkönä!
Kuuralli oli hauskin yksityiskohta "lennoilla". Ajoivat hurjaa vauhtia jopa 10 km päähän foliopallosta. Rohkeaa toimintaa tuon ajan tekniikalla. Painavat lokasuojat hieman oudoksutti jo silloin aikoinaan.
Tuon ajan tekniikalla ajettiin paljon pidemmällekin kuin 10 km ja täysin luotettavasti.
Vai kuinka usein uskot -60 ja -70 luvun autojen lauenneen tielle esimerkiksi sataa kilometriä kohti. Niilä sentään ajettiin kymmeniä tuhansia kilometrejä juurikaan huoltamatta.
Jos en tietäisi sinua ämpärityhmäksi kuusalkkariksi, niin pitäisin juttuasi parodiana. Te olette luisuneet kuitenkin niin kauan parodiahorisontin ulkopuolelle, ettei parodia kuusalkkareihin pure. Väittätte itse ihan vakavissanne hulluuksia, joihin säällinen parodia ei mitenkään yllä.
Aivan juuri noin. Kuuautoilla ajettiin KUUSSA ihan oikeasti kymmeniä tuhansia kilometrejä ilman huoltoa.
Kuka sellaista on väittänyt pälliäinen?
Mutta miksi hyvin testatulla autolla ei muka voi ajaa kuussa kymmenen kilsan päähän, jos sen ajan tekniikalla ajettiin maassa kymmeniä tuhansia kilometrejä kymmenillä miljoonilla autoilla.
Harvinaisen tyhmä hemppa jopa kuualkkariksi. Ja lisäksi limanuljaskamainen nimmarivaras.
Kuuauto painoi noin 210 kg, eli Kuun kuudesosapainovoimassa vain noin 35 kg.
Kuussa kuuauto painoi vain n. 35 kg, mutta massa on sama kuin maassa olleessaankin, joten jos auto pomppaa kevyesti kuussa, niin tuo massan liike eteenpäin on sama kuin maassa, jota ilmanvastuksen puute tietenkin vielä korostaa. Painovoima on kuitenkin pieni, joten hypyt näyttävät lennokkailta. Sama asia pätee tietenkin astronauttienkin loikkimiseen.
Brian O'Leary muuten piti "etäisesti" mahdollisena, että kuulennot olisi lavastettu, eli ei itsekään lavastuksiin uskonut.
Tässä kontekstissa idiomi "remotely possible" kääntyy vähäisen tai olemattoman mahdolliseksi.
Islannissa ajeltiin jenkkiautoja mainostamassa, ei Kuussa.
Jotkut rikastuivat lyömällä vetoa miehitetystä lennosta Kuuhun ennen 1970 alkua. Tulee mieleen futiksen sopupelit. Ehkä O'Leary tiesi enemmän kuin kertoi...
Ja taas tuli uusi pohjanoteeraus. Eikö hölmöydellä ole rajoja?
Ja tiedättekö, miksi ne Kuussa olevat, etäisyyden mittaukseen käytettävät peilit ovat pyöreitä? Niitä ei viety sinne, vaan maailman paras frisbeen heittäjä heitti ne täältä Maasta.
Kuussa on ankkoja. Piti salata kuuankkojen olemassaolo astronauteilta. Siksi koko operaatio.