Raamatun hämmästyttävä arkeologia!

moscowits

Kun ovat kyseessä Raamatussa mainitut tapahtumat, saamme usein kuulla ja lukea, miten jotkut tutkijat epäilevät näiden kertomusten historiallisuutta. Varsinkin alkukertomukset eli syntiinlankeemus, vedenpaisumus ja Baabelin torni sekä evankeliumeissa esiintyvät ihmeet ovat sellaisia asioita, joita tutkijat pitävät epäluotettavina. He saattavat pitää niitä vain taruina muiden joukossa, eikä niitä siksi kannata heidän mielestään ottaa vakavasti.
Aiommekin seuraavilla riveillä lähteä tutkimaan tätä vaikeaa asiaa monien esimerkkien kautta. Kirjoitus on tähdätty nimenomaan sellaisille henkilöille, jotka haluavat vilpittömästi päästä selville tästä alueesta ja jotka kamppailevat asian kanssa. Se on tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka haluavat tietää siitä, ovatko Raamatussa mainitut tapahtumat todella historiallisia ja paikkansapitäviä.
Kirjoituksessa tuomme paljon esille arkeologisia löytöjä, koska ne ovat usein todistaneet Raamatun tapahtumien puolesta. Ne ovat useaan kertaan vahvistaneet sellaisia asioita, joista on ennestään ollut tietoa vain Raamatun sivuilla:

"Yleensä arkeologinen tutkimus on kuitenkin epäilemättä lisännyt luottamusta Raamatun totuudenmukaisuuteen. Useampi kuin yksi arkeologi on huomannut kunnioituksensa Raamattua kohtaan kasvaneen Palestiinassa suoritettujen kaivausten myötä (1). Arkeologia on monissa tapauksissa osoittanut vääräksi nykyaikaisten kriitikkojen käsityksiä. On osoittautunut monissa tapauksissa, että nämä käsitykset ovat perustuneet väärille olettamuksille ja epätodellisille, tekaistuille kaavailuille historian kulusta. Tätä arkeologian aitoa apua ei ole syytä väheksyä." (2)

"On tärkeää ymmärtää, että arkeologisista kaivauksista on saatu suuri määrä todisteita, jotka osoittavat täysin selvästi, ettei Raamattu ole hurskasta väärentelyä. Tähän mennessä yhtäkään Raamatun historiallista kohtaa ei ole voitu todistaa vääräksi niiden todisteiden perusteella, joita on saatu arkeologisista tutkimuksista." (3)

http://www.jariiivanainen.net/Raamattujahistoria.html

12

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaihteleepi

      "Varsinkin alkukertomukset eli syntiinlankeemus, vedenpaisumus ja Baabelin torni sekä evankeliumeissa esiintyvät ihmeet ovat sellaisia asioita, joita tutkijat pitävät epäluotettavina. "

      Ainakaan tuota syntiinlankeemusta on aika vaikea edes periaatteessa löytää ja todistaa arkeologian avulla....

      "Tähän mennessä yhtäkään Raamatun historiallista kohtaa ei ole voitu todistaa vääräksi niiden todisteiden perusteella, joita on saatu arkeologisista tutkimuksista."

      Ei myöskään oikeaksi...

      • vaihteleepi

        Perun osittain sanani:

        "Ei myöskään oikeaksi... "

        Niin kuin kaikessa fiktiossakin niin Raamatussa on ehkä hitunen faktaa aina välillä perustana. Esim. Rooman valtakunta oli olemassa jne.


      • jotain sentään

        No ainakin Kuninkaiden kirjoista ja Aikakirjoista löytyy jotain luotettavana pidettyä juttua


    • 876

      Raamattu on yhtä totta kuin Odysseuksen tarinat, Kalevala, Veda-tarinat, Mayojen kirjoitukse jne.

      Vanhoja tarinoita mitä on alunperin kerrottu iltaisin leirinuotiolla.

    • mette.soderman

      Joka kerran, kun joku kirjoittaa keskustelupalstalle: "Aiommekin nyt..." tietää, että kyseessä on suora sitaatti. Olisi kohtaliasta panna lainausmerkit ja lähde.

    • 14+18

      Plenus stercoris.

    • Hämmästyttävää

      On se tosiaan hämmästyttävää, kun dinosaurusten luita sanotaan Raamatussa muinaisten jättiläisten luiksi. Eikö Jumala muistanut luoneensa dinosauruksia?

      • Jättiläiseläin 15

        Sanotaanko siinä, että nämä jättiläiset olivat nimenomaan ihmisjättiläisiä?


      • Taidetaan puhua jättiläisistä muttei muistaakseni mitään mistään suurista luista.


      • ååååååååååäå
        Jättiläiseläin 15 kirjoitti:

        Sanotaanko siinä, että nämä jättiläiset olivat nimenomaan ihmisjättiläisiä?

        Niin siinä annetaan ymmärtää. Oleellista on se, että niitä ei edes luotu luomiskertomuksessa. Itsestäänkö ne syntyivät?


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18040817/kristinusko-ja-pakanuus--yhtalaisyydet-ja-erot
        Mitä "pakanuus" oikein tarkoittaa. Onhan kristinuskolla niin paljon yhteistä "pakanuuden" kanssa.

        vedenpaisumus ja Baabelin torni sekä evankeliumeissa esiintyvät ihmeet ovat sellaisia asioita, joita tutkijat pitävät epäluotettavina.

        Jaahas. Vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein.
        Eri kansojen tarinoissa on myös esimerkiksi erilaisia tarinoita vedenpaisumuksesta, eri teksteissä, on monia erilaisia kertomuksia tästä aiheesta. Niissä on joitakin yhtäläisyyksiä: laiva, eläimet ja niin edelleen kerätään laivaan, vain muutama pelastuu vedenpaisumuksesta ja niin edelleen.
        Itse asiassa näitä vedenpaisumuksia tapahtuu säännöllisesti muutaman miljoonan vuoden välein.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2204
    2. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      893
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      76
      873
    4. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      853
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      112
      795
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      46
      769
    7. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      739
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      732
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      713
    10. Salaisuus rakas.

      Mun täytyy kertoa sulle nyt salaisuus rakas. Sä olet todella hyvä sun työssä. Pus!
      Ikävä
      47
      690
    Aihe