Jumala Tiede ja Ihmisen pienuus
emme tiedä mitään
8118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Emme tiedä kaikkea.
Oliko tuo todisteesi Jumalasta?
Kerrotko, miksi tuo on uutta tietoa? Raamattuhan on tuon jo kertonut (missä kohdassa?)
Onko tieteenvastaisten fundamentalistien logiikka yhtä kehnoa kaikissa suhteissa.
En hallitse Riemanin tensorilaskentaa. - > En siis osaa kertotauluakaan.
Kuulostaa aukotytomalta päättelyltä. Eikö?
"Teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain keskuudessa"
NASA siis myöntää mutkan kautta, miksi Kuussa ei ole käyty - tuon kolmannen säteilyvyöhykkeen tappavan vaikutuksen takia.
Eipä jutussa puhuttu mitään kyseisen säteilyvyöhykkeen tappavuudesta.
Ajatteleeko kuusalkkari mitään muuta kuin yhtä monomaanista ajatustaan?
On kumminkin aivan absurdi ajatus että jotain kuulentojen kaltaista uhkayritystä olisi uskallettu tehdä ilman mitään tietoa noinkaan tärkeästä asiasta.
Miksi kukaan olisi pelännyt sellaista, jota ei tiedetty? Taas tuli salkkarilta kuuden magnitudin aivopieru. Ajatuksesi on todella absurdi.
Niin jumala on yksi monista,, eipä taida hindut ajatella tuolla tavalla, he tuskin paljao raamattua noteeraa. ja on muitakin uskontoja, miksi meidän luterilaisten olisi se oikea?
Tiede pyrkii selittämään asiat tieteen keinoin ja onnistuu siinä varsin hyvin:)
Se mitä ei osata yksiselitteisesti selittää on joko ajallisesti kaukana tai muuten vaan niin kaukana. Jolloin tapahtumia ei voida tarkastelle suoraan, vaan joudutaan etsimään jälkiä tapahtuneesta.
Rael tuntuu tietävän. www.rael.org Vaikka ei totta olisikaan niin aika hienot sivut ja fiksulta ja kiehtovalta kuulostavat jutut on Raelilla.