Jaksaako masentunut ihminen harrastaa ja hakeutua virikkeisiin?

Ei todellakaan ole masentuneen hommia nuo. Lääkärit kyllä käskee sairaslomallakin hakeutua ihmisten pariin, kotiin ei saa "mökittäytyä", mutta itselle ei tule mieleenkään. En vain jaksa jos olen niin masentunut että tarvin sairaslomaa. Ja silloin ne ihmiskontaktit ja ympäriinsä pörrääminen ahdistaa ihan yhtä paljon kun se työnteko.

Itse olen masentunut enkä mollaa muita masentuneita, mutta kaverisi ei todellakaan ole masentunut vaan pelkästään laiska ja saamaton joka haluaa lorvia muiden kustannuksella.

Anteeksi suorapuheistuuteni.

En tuomitse ketään suoralta kädeltä. Aloittajan äänessä paistaa kyllä jonkinlainen kateus ystäväänsä kohtaan ja jos on kysymyksessä ystävävä niin eikö olisi ihan reilua kysyä asiaa häneltä itseltään .
Et varmaan ehdi harrastaa noin paljoa työssä käyvänä? Jospa tällä henkilöllä on töissä vaikeaa: häntä kiusataan, hänellä on hankala esimies tai työkaverit, hänen resussit ja lahjat eivät riitä kestämään työpaikan paineita.
Tuo luettelemasi lista ystäväsi tekemisistä on sellaista puuhaa, että niihin ei kovin paljon tarvitse henkistä kapasiteettiaan.
Varmaan tämä henkilö ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä masentuntu, mutta jokin työpaikalla tökkii!
Ja jospa sinun itsesi pitäisi miettiä henkilökohtaisesti mitä voit tahdä ja miten ratkaista se oma väsymys ja paha olosi omaan jaksamiseesi työssä.

Miksi vastata jos olet jo tuomiosi tehnyt?

Ainakin minä "jaksoin" pelata tietokoneella ja käydä tapaamassa lapsiani kun olin masentunut.

Pelaaminen oli pakkotoistoa jonka tarkoitus oli siirtää huomioni pois siitä että minulla oli jatkuvasti paha olla, en kyennyt pelaamaan kuin tietynlaisia mekaanisia pelejä ja harvoin nautin niistä - pelien vaatimus oli että ne vaativat keskittymiseni kokonaan ja ne kestävät kauan. Lapsiani kävin tapaamassa koska syyllisyys liikutti, mutten pystynyt koskaan olemaan heidän kanssaan täysipainoisesti tai kokemaan että olisin hyvä vanhempi, enemmänkin tuntui että olen heille vain olemassa koska se on se mihin nyt pystyn.

Mihinkään pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen en olisi pystynyt, en opiskelemaan, en pystynyt siivoamaan asuntoani, en tekemään ruokaa. Kaikki ajelehti ohi sairaana synkkänä näytelmänä jossa paha oli tuli kun lopetti niiden harvojen asioiden tekemisen jotka veivät ajatukset kokonaan pois.

En ihmettelisi jos hyvänä hetkenä minusta olisi saanut kuvan että pystyn ja jaksan ja kaikki sujuu, mutta totuus on toinen.

Täten siis on mahdollista että "ystäväsi" on todellakin masentunut, hän voi jaksaa yksittäisiä asioita - mutta se ei tarkoita että hän jaksaisi kokonaisuutta. Tuosta ystävästäsi on vaikea sanoa mitään, mutta avopuolisoni oli masennuksessaan aika samanlainen - hän esim. kävi baareissa aktiivisesti, lähinnä koska alkoholi turrutti hänet, ja siis hänestä tiedän että hänen masennuksensa oli hyvin todellinen ja kylkiäisinä tulleet paniikkikohtaukset (joita olen todentanut jo nelisenkymmentä tähän päivään mennessä) lamaannuttivat hänen täydellisesti.

Nykyään hän on kuntoutunut, töissä ja tyytyväinen elämäänsä. Paniikkikohtauksetkin alkavat olla suunnilleen hallussa. Jos tarkastellaan vain käytöstä niin hyvin vähän on muuttunut näiden kahden vuoden aikana, mutta kun tuntee ihmisen syvällisesti huomaa että hän on muuttunut sisäisesti hyvinkin paljon - tervehtynyt.

Tämä on siis tarina joka sopisi masentuneeseen. "ystäväsi" saattaa olla masentunut, se ei välttämättä oirehdi täydellisenä lamaantumisena, silloinhan kyseessä olisi jo katatoninen oireyhtymä.

Eikö ole hyvä, jos ystäväsi tekee sellaisia asioita, mitkä eivät ahdista? Minusta on oikein kuntoutua masennuksen aikana. Eihän kukaan voi hypätä takaisin työelämään, jos ei ole siihen valmis. Tuollainen harrastelu on mielestäni mahtava juttu. Siinä hän voi kokeilla mitä jaksaa tehdä ja mihin voi keskittyä. Niinkuin moni tässä sanoikin, niin on eri asia harrastaa jotain mistä pitää kuin mennä pakolla työhön ts. oravanpyörään. Ehkä hän itse alkaa vaatia itseltään liikaa tai sitten työ on liian vaativaa. Hän on löytänyt asioita, jotka ovat ilmaisesti mielekkäitä. Olisit onnellinen, kun kaverisi on löytänyt elämälleen tarkoitusta. Aivan liián moni masentunut menee niin syvälle, että jää kotiin makaamaan ja alkaa hautoa itsemurhaa. Jos tuon kaverisi elämä niin ahdistaa, niin hae sairaslomaa. Sitten voit harrastaa ja käydä baareissa. En ymmärrä miksi sinun tai kenenkään tehtävä olisi puuttua toisen ihmisen elämään. Elä vaan sitä omaa täydellistä kristillisen etiikan mukaista työkeseskesitä elämääsi vaikka hautaan asti tai sitten tee asialle jotain. Typerää kateutta masentunutta kohtaan. Monikaan ei ole valmis työhön, jossa revitään kaikki mehut irti, kun on hetken saanut huilata. Elämä pitää rakentaa uudestaan.

Kivessä kipeä kuin toisessa. Aloittaja itse ei ainakaan vielä tiedä masennuksesta tuon taivaallista: kivessä kipeä kui toisessa pätee tähänkin. Tämä on sitä, ota itseäsi niskasta kiinni - filosofiaa! Hyvä että tuo hekilö ei ole vilä siellä syvimmässä masennuksen laaksossa ja on hyvä että hän onkin ajoissa hypännyt pois oravan pyörsästään ja voihan olla että hän jo pohjalla ollutkin ja alkanut tervehtymään. Jaksaa jo harrataa ja olla ihmisten parissa ja hoitaa jopa kuntoaan käymällä jumpassa.
Toivon rinnallakulkevalta ystävältä nyt kannustusta ja jos itse alkaa väsyä niin on aika alkaa hoitaa itseään vaikka sitten ottamalla sairauslomaa.

Hei vastaajat: ai että masentuneet jaksavat käydä baarissa joka viikonloppu kaksi kertaa ja jumpassa ja agilityssa joka viikko?? Ei todella. Ymmärrän pelaamisen, lapsien/muiden tapaamisen, mutta en tuota baarissa pörräämistä ja aktiivista harrastamista. Varmasti voi olla jotain mikä siellä töissä ahdistaa, mutta se on eri asia kuin masennus, eikä näin ollen siis poistu sairaslomalla. Esimerkiksi työuupumus ei ole (KELAN, ei minun mukaan) sairaus, vaan silloin töissä täytyy tehdä järjestelyitä että ihminen voi siellä toimia. Tietysti joku voi tarvita aikaa työuupumuksesta toipumiseen, mutta sillä nimikkeellä sairaslomaa ei saa. Joka tapauksessa sekin on täysin eri asia kuin masennus.

Taitaa olla ihan tervettä, jos masentunut alkaa vihdoin huomioida omia tarpeitaan. Siitä voi olla vielä pitkä matka työkykyiseksi. Ihmisessä on sisäsyntyisenä tareena tulla nähdyksi ja kohdata muita ihmisiä. Samoin kuin on tarve syödä, nukkua ja liikkua. Jos nyt joku masentuneen ystävä itse laiminlyö itseään, niin on väärin, että myös vähättelee ystävänsä tarpeita. Siihenhän tämä kaikki paskanpuhuminen ja kyräily työpaikoilla perustuu... kun jää itse jotain mielestään tärkeää vaille, niin alkaa kadehtia sitä jolla sitä on. Ehkä tuolla kaverillasi ei ole nyt kunnon toimeentuloa, mutta hänellä on aikaa huomioida itseään. Hän oppii kuuntelemaan omia tarpeitaan eikä enää suostu työpaikalla alistumaan liian suureen työmäärään tai pompotukseen. Tuollainen sairasloma voi olla hyvinkin ovi uuteen maailmaan. Ihminen saa vihdoinkin miettiä mitä elämältä haluaa eikä kukaan ole huohottamassa niskaan. Väliäkö sillä johtuuko sairaus huonosta työilmapiiristä vai mistä, mutta lomaa hän kuitenkin voi tarvita löytääkseen itsensä ja varmuuden siitä mitä oikeasti haluaa tehdä. Turhaa haaskata lyhyttä elämäänsä paskassa työssä, kun sen voi elää eri tavoinkin. Voi hyvin vielä kouluttautua mieluiseen ammattiin, ryhtyä yrittäjäski tms. Tuommoset elämäntapavalittajat vaan valittaa, kun eivät itse uskalla ottaa päivääkään vapaata. Tämä on vapaa maa, ei ole pakko tapaa itseään työllä.

Masennus ei välttämättä ole sitä, ettei jaksa. Kyse on usein tahtotoimintojen ja motivaation häiriöistä: ei saa aikaan, ei pysty päättämään, ei ole aloitekykyä, ei huvita tai ei usko itseensä.

Jospa ystäväsi on paremmassa kunnossa. Jospa hän on aloittanut harrastuksia tultuaan parempaan kuntoon, ja ne ovat parantaneet vointia edelleen.

Voi olla, että ystävälläsi on heikko itsetunto. Hän ei ehkä usko itseensä ja pystyvänsä töihin. Hän voi pelätä romahtavansa työssä saatavasta palautteesta. Voihan olla, että ystävälläsi on muitakin diagnooseja - jokin pelko tai persoonallisuushäiriö. (Näistä ei yleensä puhuta, koska masennus on jotenkin salonkikelpoisempi vaiva esiteltäväksi, vaikka olisikin vain muiden häiriöiden seurausta).

Jos äitini ei olisi ottanut minua mukaan tallille harrastamaan ratsastusta ja maksanut minulle agilitykursseja mitä käyn olisin luultavasti sängynpohjalla 24/7. Käyn myös viikonloppuisin ulkona kavereiden kanssa jotta saisin pahaa oloa purettua. Alkoholin vaikutuksenalaisena tuntuu ettei mikään pelota, uhkaa tai ole huonosti, tulee vähän sellanen "hällä väliä"-fiilis jota rakastan. Tiedän että pitäisi lopettaa kokonaan tuo juominen mutta tuntuu että se on ainoa lohtu.

"Tuollainen sairasloma voi olla hyvinkin ovi uuteen maailmaan. Ihminen saa vihdoinkin miettiä mitä elämältä haluaa eikä kukaan ole huohottamassa niskaan." Hyvä ihme! Ei se sairasloma ole mikään harkinta-aika. Jos ei viihdy työssään niin sitten vain vaihtamaan työpaikkaa, ei se ole mikään peruste pitkälle sairaslomalle jotta voi rauhassa miettiä mitä haluaa.

Jos tuolla kateellisuudella minuun viittasitte niin höpöhöpö! Olen joutunut olemaan työelämästä poissa pitkiäkin jaksoja nimenomaan masennuksen vuoksi, vaikka olisin kuinka halunnut töitä tehdä. Tiedättekö te itse mistä puhutte? Ette, se paistaa teidän kirjoituksista. Ja lisäksi yksi masentunut joka vetää viinaa (joka alentaa entisestään aivojen serotoniinitasoja ja vain pahentaa oloa), joka siis kannattaa baareissa käymistä. Juuripa näin, just joo.

Hyvät elintavat edesauttavat paranemista. Ei siis pilkkuun asti baarissa pörrääminen, seuraavan päivän nukkuminen että jaksaa taas mennä baariin, ja sitten taas valomerkkiin asti... Ei todella. Jos kavereita ei voi tavata muualla kuin baarissa niin kyllä huonosti menee.

En viitsi tähän enää kommentoida, mutta te keitä noin kovasti kiinnostaa, niin lukekaapa täältä foorumista oikeasti masentuneiden tarinoita ja verratkaa tuohon NORMAALIA elämää elävään "masentuneeseen", joka ei muka töihin pysty kuitenkaan. Tuohan on vaan selkää loisimista.

Koska; katsokaapa masentueelta itseltään lainattu kommentti: "EI JAKSA LÄHTEÄ TÖIHIN". Jos se on siitä kiinni ettei jaksa lähteä, niin miten jaksaa tehdä kaikkea muuta??

Masennus on semmonen asia, että siinä voi tehdä ihan mitä vaan ja olla tekemättä mitään. Masennus voi ilmentyä hyvin aktiivisena liikkumisena ja tekemisenä tai sitten passivoitumisena taikka sitten jotenkin ihan muuten.

Se että on masentunut, ei mitenkään estä ihmistä tekemästä jotain mitä hän päättää tehdä, joten ihan turha miettiä mitä masentuneet tekee.

On kyllä totta, että masentuneet käyttäytyvät ehkä samankaltaisesti, mutta ei se mitenkään estä tekemästä jotain, mikä ei ole masennukselle tyypillistä

Sairauspoissaolo ei tarkoita ulkonaliikkumiskieltoa vaan työkyvyttömyyttä. Ystäväsi on siis työkyvytön jostain syystä, etkä voi edes tietää mikä hänen diagnoosinsa on. Voi olla joku paljon vaikeampi, mihin tuollaiselta "ystävältä" ei ainakaan riittäisi tukea ja ymmärrystä. Olen itsekin ollut joskus sairaslomalla, jolla lääkäri nimenomaan kehotti yrittämään joka päivä tekemään jotain pientä mielialaa nostavaa, esim. käymään kävelyllä tai tapaamaan ystäviä. Sairasta olla kateellinen sairaudesta....

Ja minä en ainakaan tuollaisia ysäviä kaipais jos olisin masentunut, jotka siinä vierellä muka tallustelee punnnitsemassa mitä sairaslomalainen jaksaa ja saa tehdä. On masennustakin lievää, keskivaikeaa ja sittä ihan sitä syvintä. Ja voihan olla että asianomainen ei edes ole halunnut paljastaa kaikkea mitä hänen sisimmässään liikkuu. Kyllä kai lääkäri paremman diagnoosin antaa kuin joku muka ystävän nimmissä roikkuva kadehtija.

ystäväsi tekemisistä huolimatta hänen ajatuksiaan. Vaikka hän ulkoisesti tekisi mitä, hän saattaa päässään jauhaa yhä uudelleen samoja hyvinkin tuhoisia ajatuksia. Esim. jos menneessä vaikeaa traumatisoitumista, oireilu voi ulkopuolisen silmiin olla hyvinkin vaihtelevaa tai jopa olematonta. Vaikkapa vaativaa ajatustyötä on aika hankala ellei mahdotonta tehdä, jos ajatukset karkaavat pakonomaisesti itsemurhan suunnitteluun tai menneisiin satuttaviin asioihin. Jo "pelkästään" näistä seuraava vaikea unettomuus vaikuttaa keskittymiskykyyn ja ajatustoimintaan merkittävästi.

Olen itse masentunut, joten minulta puuttuu motivaatiota ja energiaa tehdä normaalia työtä tai opiskella. Mutta totta on, että jos masennus ei ole pahaa, ei koneen äärellä istuminen ja kiinnostavien sivujen selaaminen mitään rankkaa ole. Samoin energian baarissa käymiseen voi saada siitä, että yksinkertaisesti juo. Kuten minä, olen sosiaalisesti estynyt selvinpäin, mutta kännissä alan kiinnostumaan ihmisistä ja saatan itsekin ponkaista baariin, vaikken muuta jaksaisikaan.

Masennuksia on erilaisia. Jos on masentunut, todennäköisesti tuntee normaalia vahvemmin eron motivaatiota vaativien asioiden (työ, opiskelu) ja mukavien asioiden (harrastukset yms.) välillä. Mutta miksei masentunutkin ihminen saisi tehdä asioita, joista saa mielihyvää? Eikö masentunut ihminen ansaitse tehdä niitä muutamia asioita, jotka kiinnostaa?

MIelestäni aika epäkypsä aloitus. Erittäin vakavasti masentunut ihminen pystyy tekemään paljonkin asioita, mutta tämä edellyttää voimakasta luonnetta. Masentuneella ihmisellä on oikeus käydä baarissa, eikä se edes vaadi ihmiseltä paljoakaan rahaa. Pikkuhilut taskunpohjalla riittää.
Facebookkaaminenkin onnistuu masentuneelta, samoin liikunta. No problem.
Työnteko puolestaan vaatii ihmiseltä aika paljon enemmän ja se vaatii sellaista hyvää itsetuntoa sekä uskoa siihen että onnistuu ja suoriutuu tehtävistään ja jaksaa tehdä niitä. Ei onnistu moneltakaan vaikeasti masentuneelta.

Winston Churchill kärsi depressiosta samoin Abraham Lincoln jonka kerrotaan kävelleen ladattu pistooli mukanaan jos pitäisi ampua kuula kalloon. Molemmat kuitenkin pärjäsivät ulkopuolisten ihmisten silmissä hyvin. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa luonne ja sitä kautta myös masennus on kaikilla vähän erilainen. Pitää antaa muille vähän armoa.
Äläkä huoli hänen elätyksestään. Sinä et häntä elätä vaan valtion kela. Kela kustantaa myös sinun elämäsi jos sairastut. Kela on erinomainen hallinnollinen elin!

En jaksanut jokaista kommentia lukea, joten en ole varma mainitsiko joku asiasta jo, mutta anyways...

Olemassa on muitakin henkisiä sairauksia kuin masennus. Työssä voi käydä, kavereita voi nähdä, baareissa voi käydä, salilla voi käydä, mutta huonoimpina päivinä voi ahdistaa pelkästään koiran ulkoiluttaminen. Asia voi myös mennä niin, että kyseisellä henkilöllä saattaa olla päiviä/viikkoja jotka sujuvat hyvin, mutta jokin asia voi laukaista olotilat takaisin huonoon jamaan, kuten talvi, pimeys, väsymys, epämielyttävät maisemat, muistot, biisit, elokuvat, sarjat jne...

En tiedä kaveristasi sen enempää, mutta jos hänellä on vaikka ollut rankkaa lapsena/nuorena, voi mikä vain olla mahdollista. Olen myös täysin samaa mieltä ylempänä olevan henkilön kanssa!

Voisit kysyä kaveriltasi myös, että onko hänellä ikinä epäilty / todettu sosiaalista pelkotilaa tai onko hänellä yleensäkkään mitään oireita kuten, "minusta tuntuu, että kaikki katsovat minua oudosti" tai jotain vastaavaa... mahdollisuuksia on siis paljon, kannattaa tutkia =)

Tunnen ikäiseni rouvan joka on masennuksen ym. burn outin vuoksi pysyvästi eläkkeeellä. Hän touhuaa koirien kanssa, hoitaa puutarhaa, jopa harrastaa pientä myyntityötä, mutta miettii itsemurhaa. Hän ei jaksa ottaa mitään sellaista tehtävää, missä ei itse voi päättää, miten tekee ja milloin.
Se onkin ongelmana että ei kukaan ulkopuolinen näe hänen sisäistä tuskaansa ja ei kai sitä tarvitse jakuvasti toitottaa ja selitellä. Saa kommnetteja, että sinähän näytät pirteältä, energiseltä, voisit tehdä vaikka sitä sun tätä, milloin palaat jälleen ihan "oikeaan" duuniin? Miten tällainen loukkaa ja antaa ymmärtää, että sitä on vain laiska, pelleilijä, siivelläeläjä ym.
No armahdetaan aloittajaakin. Hän on varmaan saanut nyt melkoisen oppitunnin näiltä alueilta.
Ainakin tätä hyöty vaikeuksissa on, että kun itse käy niitä läpi ja ne työstää, on oppinut jotain ihmiselämän kirjosta ja osaa sitten ymmärtää lähimmäistään elämää syvällisemmin.

itse kun olen masentunut,niin en voi harrastaa mitään koska jo sängystä nouseminen ottaa voimille,ainut asia mitä voi tehdä on käydä kaupassa ja ehkä kävelyllä.Kuka tuon masennusdiagnoosin on hänelle antanut,anna kun arvaan,arvauskeskuslääkäri 10 min jutustelun jälkeen?Masennusdiagnoosin saa tänäpäivänä kuka tahansa milloin tahansa,en vähättele kaverisi "masennusta",mutta vaikuttaa kyllä ihan joltain muulta mielenhäiriöltä.Lääkäri pääsee helpolla kun vain kirjoittaa diagnoosiksi masennus ja pilleriresepti käteen ja hei hei!Ehkä hänellä on huono itsetunto kuten minulla joka ahdistaa,ehkä hän kokee itsensä riittämättömäksi aina vain hurjemmaksi menevässä kiireessä työelämässä ja hän pelkää työelämää siitä syystä,ainakin minulla on tämä ongelma.Ehkä sinun pitäisi kysyä sitä häneltä ennemin kuin täältä foorumilta?On helpomaa vetää omat johtopäätökset kuin että rohkenisi kysyä sitä asiaa häneltä itseltään.

Pitäisikö tässä keskustelussa ottaa huomioon se, että alkuteksti on yhden ihmisen näkökulma? Välttämättä tämä ko. kaveri ei masennuksestaan, ahdistuksestaan, pahasta olostaan ym. paljoa kailottele (itselläni näin, helpompaa kun asiaa ei tarvitse puida kaikkien kanssa jotka eivät ymmärrä) vaan yrittää lyhyesti vain sanoa että "ei jaksa" ja yrittää muiden nähden toimia mahdollisimman "normaalisti". SIlti olo voi olla pään sisällä hyvinkin paha.

Näin ollen tilanne voi ymmärrettävästi näyttää ulkopuolisen silmissä ihan muulta mitä todellisuudessa on. Kuinka paljon tuossa aloituksessa edes on faktatietoa? Voi olla että kysymys on jostain muusta, mutta jos kaveri ei halua asioista turhia jutella niin on voinut lyhyesti selittää tilansa masennuksella, joka usein on asiaa tuntemattomien helpompi ymmärtää kuin moni muu mielenterveydenhäiriö.

Tietysti kyse voi olla ihan lorvimisestakin, mutta sitähän on paha tietää näin lyhyen briiffauksen lukeneena. En siis tuomitse puolin tai toisin, kyse voi olla mistä vaan mutta näin pienellä faktamäärällä sitä ei voi tietää. Pääsääntöisesti kuitenkaan esim. kelalta on hyvin vaikea saada tukea hepposin perustein, eli uskoakseni siellä joku painava lääkärin diagnoosi on jotta on saanut pitkän sairasloman.

Itsekään en ymmärrä tuota baareilua tuossa mittakaavassa, joskus kyllä, ja ehdottomasti ilman alkoa. Tietysti jos kavereita ei näe muualla, aina se ei ole itsestä kiinni. Ja joskus se vaan piristää tanssia kuin viimeistä päivää! :) Mutta tarkoitan tässä ymmärtämisellä nimenomaan itseeni/omaan jaksamiseen verratessa. Niinkuin sanottu niin masennuksessa kaikki on eri ihmisillä niin erilaista: mikä lääke toimii kenelläkin, kuinka voimakkaat ovat oireet ja mitä oireita on, kuinka hyvin jaksaa tehdä asioita jne. joten tiukkoja rajanvetoja ei voi tehdä.

Tietysti kyseessä voi myös olla jo "paranemisjakso", eli vaikka ei olisi vielä täysin työkykyinen, niin masennus alkaa hellittää ja jaksaa ja haluaa taas harrastaa. Niinkuin sanottu, rajanvetoja ei tässä sairaudessa voi oikein tehdä. Luottaa vain lääkärien mielipiteisiin koska heillä on se paras tietous ko. potilaasta.

mistä sitten tietää onko vain laiska vai oikeasti sairas? jos masennus on laiskuutta.

Masennus ei ole laiskuutta eikä laiskuus masennusta.

Kyllä sen tietää potilas ja hoitava lääkäri mistä on kyse, ja muille se ei sitten kuulukaan.

Keskustelun aloittajan kaveri voisi viihtyä jossain toisessa työssä. Huonot työkaverit, työolosuhteet ja muuten tylsä tai itselle sopimaton työ masentaa aika monia. Ihme juttu, jos kaikki työ olisi niin masentavaa että elämä loppuu jo työnteon ajatuksesta, mutta harrastuksiin kyllä riittää energiaa.

En kannusta tuomitsevaan asenteeseen, mutta tuttavan kanssa voi kyllä käydä keskusteluja siitä mitä ajattelee tulevaisuudesta. Varmaan joku työ kiinnostaisi. Jos mikä tahansa työn ajattelu tuntuu kuukausia tai vuosia vastenmieliseltä, on ehkä kyse välttämiskäyttäytymisestä.

Haistakaa nyt jo vittu kaikki ja lopettakaa turhanpäiväinen spekulointi aiheesta ääliöt. Eikö teillä todellakaan ole muuta tekemistä ?

Masennuksen diagnoosin perusteisiin kuuluu, että mielenkiinto on hävinnyt lähes kaikkiin asioihin. Jos tämä ei täyty, ei kyse ole masennuksesta vaan jostain muusta.

Kuulostaa siltä, että ystävälläsi on alkoholiongelma. Sanopa hänelle, että lopettaa viinalla läträämisen, niin elämäkin tuntuu valoisammalta.

Kyllä mun maailmassa ja ajattelutavassa ei ole olemassakaan sellaista sairausta kuin masennuss. Mielestäni se on surullinen ja voimaton mielentila joka voi jäädä helposti päälle ja lopulta siitä tulee ihmiselle lähinnä elämäntapa ja tekosyy.

Kaikki on itsestään kiinni, omista aivoista, ajattelusta ja psyykkeestä. Pitäis olla päässä kaikki kondiksessa, yksinkertaisesti.

On noita tarinoita kuultu ja ihan omaa kokemusta verratenkin noihin, on itselleenkin sattunut ja tapahtunut aika paljon kaikkea ja pahempaa ja ikinä en ole tarvinut mitään ammattiapua mihinkään surun tunteeseeni tai itsemurha-ajatuksilleni. Ikinä en ole lääkkeisiin turvautunut (jotka on muuten maailman turhinta paskaa, eikä auta ketään). Ihan omilla aivoillani olen tästä elämästä selvinnyt ja hyvin pyyhkii, ihan oikeasti.

Masennusta on eri tasoista. Masennus vaikuttaa ihan ensimmäisenä muistiin, keksittymiskykyyn, oppimiseen... lyhentää vähitellen aktiivisuusjaksoja, väsyttää... Ja se , mikä ensimmäisenä lähtee, palaa viimeisenä.

Voi olla ihan työkyvyttömyyteen asti masentunut , vaikka voisi joskus jotain pientä tehdäkin. Ainakin itselläni masennuksen syvimpien kuilujen lisäksi oli kausia , joina jaksoi ehkä yhden jutun tehdä päivässä ( ja se "juttu" saattoi olla jotain niinkin pientä kuin hiusten pesu) ja sen jälkeen oli takki ihan tyhjä. Ja joinakin päivinä hieman enemmän. Masennuksen väistyessä toimintakyky lisääntyi vähitellen.

Ei ole ole mikään mustavalkoinen on/off sairaus, jossa joko on ihan kunnossa tai täysin kykenemätön toimimaan.

On kaverisi ja häntä hoitavan tahon päätettävissä, milloin hän on niin kunnossa, että jaksaa tehdä työtä.

Työssä tarvitaan usein sellaista jaksamista, jota ei vielä mitata sillä, jaksaako pikkuisen harrastella. Joissain työpaikoissa on mahdollista tehdä lyhennettyä päivää toipumisen ajan, mutta useimmissa paikoissa ainoa vaihtoehto on odottaa, että sairaus on sellaisessa kuosissa, että jaksaa sen koko työpäivän. Kannattaa myös huomata, että työssä usein tarvitaan juuri niitä kognitiivisia kykyjä, jotka masennus rampauttaa ensimmäisenä ja jotka kuntoutuvat viimeisenä.
Masennus myös pahenee stressistä, joten vaikka voisi kotioloissa ja vapaalla olla ihan ok, töihin ei silti kykene, ennenkuin olo on vielä hieman kohentunut. Liian aikaisin töihin palaaminen voi vaan aloittaa koko rumban alusta.

Nykyiset hoitosuositukset suosittelevat töihin palaamista mahdollisimman varhain, koska se tukee tervehtymistä, kun on tekemistä ja aikatauluja jne... ei kuitenkaan liian aikaisin, jolloin vaan masennus syvenee. Päätös on hankala ja se on potilaan ja lääkärin tilannekohtaisesti mietittävä.

Sinä et ole lääkäri, etkä selvästi tiedä masennuksesta tuon taivaallista. Pidä nokkasi erossa muiden asioista.

Masennusta ei kannata kadehtia. Jos kulkisit päivänkin masentuneen kengissä, tuntisit, mitä se mielelle tekee, antaisit ilomielin hänen pitää sairaslomansa mieluummin kuin vaihtaisit elämää hänen kanssaan.

Masennus ei ole kaikilla samanlainen. Toinen lamaantuu täysin, eikä pääse sängystä ylös, ei halua harrastaa mitään, edes seksiä. Mikään ei tunnu miltään eikä mihinkään ole virtaa. Toinen vaikutti olevan ok, mutta tappoi itsensä "ilman varoitusta"..

Minun masennus on / oli vähän erilaista ja sain läheisilleni selitellä sitä, jotta uskoi pahan oloni olevan totta, etten jaksa töitä ja vastuuta, velvollisuuksia ja tämmöistä.. Ravasin baarissa viikonloppuna ja välillä viikolla. Join pari kolme kertaa viikossa kunnon juiterin, välillä kotona (aloin käyttäytyä itsetuhoisesti) tai ulkona (näyttäen että kaikki olin hyvin ja että olisi muka ollut hauskaa).. Harrasteita aloin harrastaa psykiatrin kehotteesta. Niissä en aina edes käynyt, koska se velvollisuus saapua paikalle ihan oikeasti tuntui todella ylitsepääsemättömältä, vaikka harraste itsessään olisi ollut kuinka "kivaa" tahansa.

Kesäisin kävin uimassa kavereiden kanssa, pyörin päämäärättömästi kaupungilla, join puistossa kaljaa kavereiden kanssa.. Kotona kuuntelin musaa ja juttelin netissä ja pelasin (kuten joku sanoikin jo) pelejä jotta aika kuluisi edes jotenkin.

Niin hölmöä kuin se onkin; jos en turruttanut oloani jollain tekemisellä, ahdistuin silmittömästi. Kuitenkaan en kyennyt työhön tuona muutaman vuoden jaksolla, pelkäsin työpaikkaani, vaikkakin aiheetta. Koin paranoidisia ajatuksia työpaikkaani kohtaan. Mikään uusi työ-/ tai opiskelupaikka ei tullut kysymykseenkään koska pelkäsin niitäkin..

Monesti masennus ei ilmene "oppikirjamuodossa" ja onkin todella inhottavaa, että on kaltaisiasi ihmisiä jotka ottavat oikeudekseen arvostella toisten sairauksia. Minä en jaksanut kenellekään selitellä tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. On vieläkin paljon ihmisiä jotka pitävät minua laiskana passkana, mutta sille en voi selittelyilläkään mitään. Minä olin ihan oikeasti sairastunut erittäin vaikeaan masennukseen (joka myös on "testattu" eri testeillä psykiatrin toimesta). Kyllä sekin mielestäni puhuu puolestaan, että sain kuitenkin useamman vuoden eläkettä kelalta ja vakuutusyhtiöltä, ei ne kuitenkaan niitä kaikille jaa noin pitkällä ajalla ainakaan. En toiminut niin kuin masentuneen oletetaan toimivan, koska minä olen yksilö, persoona ja minun sairauteni on / oli minun omanlaiseni. Nyt olen kuntoutunut niin, että olen selvinnyt töihin asti, enkä juo juuri ollenkaan verrattuna noihin pahoihin aikoihin.

No sanon nyt ihan suoraan mitä itse ajattelen, pureutumatta sen enempää siihen onko oikeasti päävikainen vai ei, mutta kaiken muun ymmärrän mielenvirkistyksenä, silti jos päihteidenkäyttö on säännöllistä ja runsasta sekä kunnon biletystä, niin kyllä silloin saa luvan jo palata puolestani töihinkin. Lasi viiniä ei muuta ihmistä suuntaan tai toiseen, mutta se nyt on ihan selviö että ei se paranna ei fysiikkaa eikä pääkoppaa jos sitä turruttaa vielä lisäksi. Joten jos virtaa on "liikaa" ja pari päivää viikossa käy kapakoissa (siellä siis kunnolla dokatenkin eikä vain siis ihan sosiaalisesti kahvilla) niin voisi jo lääkärikin todeta jotta saikku loppui tähän.

nii´iin.nämä on niitä luusereita ja näistä tällaisista kärsii sitten ihan oikeasti sairaat.

Ystäväni joutui masennuksen takia sairaslomalle. Hänen vanhempansa yrittivät houkutella häntä liikkeelle, shoppailemaan, lenkille, kahvilaan, minne vaan. Hän kuitenkin pelkäsi että työkaverit tai pomo näkevät hänet, joten hän lukittautui kotiinsa. Masennus paheni pahenemistaan ja lopulta oli edessä sairaalajakso. Hän joutui sairaalaan juuri näiden toisten sairaslomia kyttäävien ja kadehtivien ihmisten vuoksi. Itse en ole juuri joutunut sairaslomalla olemaan, mutta sen aikaa kun olin, en uskaltanut edes avata facebookkia, ettei vaan kukaan huomaa.

Me täällä keskustelupalstalla emme tunne ystäväsi tapausta emmekä ole kuulleet asiasta kuin sinun versiosi, joten emme voi millään sanoa sairastaako ystäväsi masennusta vai ei. Sen verran kuitenkin sanoisin, ettei asia kuulu sinulle millään tavalla. Tai kuuluisi jos haluaisit olla ystäväsi tukena, mutta siitä ei nyt taida olla kysymys. Sairaslomalainen on velvollinen noudattamaan lääkäriltä saamiaan hoito-ohjeita ja jos lääkäri on neuvonut ystävääsi pyrkimään aktiivisuuteen, niin silloinhan ystäväsi on toiminut kuten pitääkin. Sairauden tason ja työkyvyn arviointi kuuluu ystävällesi ja hänen lääkärilleen, ei sinulle. Kuulostat hieman katkeralta. Mitäpä jos keskittäisit energiasi siihen että laitat omat asiasi kuntoon, ehkä sitten ei tarvitsisi niin kovasti kytätä muiden elämää.

Masennus ja uupumus tulee vähitellen. Myös toipuminen on pitemmän ajan prosessi. Niin kai tulee ollakin, että lopulta alkaa tervehtymään ja uskaltaa lähteä harrastamaan ja kodin ulkopuolelle. Siitä huolimatta ei ole vielä työkuntoinen eikä kestä työssä vaadittavaa kuormitusta.

EI JAKSA

Olet sairas ja tyhmä itse. Masennuksen hoito tänä päivänä on juuri aktivointi tavalliseen elämään. Sisäinen molekyylibalanssi saattaa olla hyvinkin sekaisin hyvinkin monestakin syystä, joita et ole ns. kaveriltasi ehkä koskaan kuullut. Tottakai sitä nyt vapaa-ajalla voi jaksaakin tehdä vaikka mitä, vaikka työ aiheuttaisikin ahdistusta. Aika monet ammatit ovat stressaavia kans. Vai etkö ole koskaan ajatellut, että työ saattaa olla stressaavaa?

Sitäpaitsi sinä et elätä verovaroilla yhtään ketään, sillä palkkasikin on niin pieni. Laiskuus on sama asia kuin masennus, masennus on suomeksi laiskuus, ettei jaksa tehdä.

Olen itse todella tunneherkkä ihminen ja joskus nuorempana meni selkä työpaikalla. Oli todella inhottava palata töihin, kun työkaverit supatteli selän takana, että olin ollut tekosairaana. Oikeasti toisten ihmisten tekemisen kyttääminen ei ole kannattavaa ellei toinen ole toistuvasti sairaana. Itse olen aina yrittänyt tosissani ja muiden ihmisten syyttely satutti. Kerran tuli paha burn-out, minkä jälkeen kokeilin itsaria. En oppinut yhdestä kerrasta, vaan annoin ihmisten höykyttää minua vielä gradun aikana. Ehkä nyt olen oppinut suojamaan jaksamistani. Tällä hetkellä elän työttömyysturvalla, kun ei vain työelämä kiinnosta. Tuntuu, että en osaa vieläkään pitää puoliani riittävän hyvin ja kun alan pitää puoliani, saan syyttelyjä...

Tämä elämä on tällaista tasapainon hakemista, mutta tavallaan ymmärrän aloittajan pointin. Olen itsekin huomannut näitä työelämän lusmuja. Koska asia sen verran häiritsee, niin miksi et kysy suoraan. Oikeasti milloin me suomalaiset opitaan puhumaan suoraan? Aina arvuutellaan, supistaan selän takana jne. Miten kukaan voi oppia mitään, jos pitää tulkita rivien välistä, että mitä kuuluu. Aloittaja on varmaan naisihminen.

Ei se ole suomalaisuutta, ettei osaa puhua suoraan. Vaan se on sitä brittien sekoilua täällä siirtomaaisäntinä, kun vaan tulkitaan puhetta ja ilmeitä ja mittaillaan alapään ominaisuuksia.

Että älä sano me suomalaiset, kun esittelet englantilaisuutta.

nimim. on niitä sotia pienemmästäkin syttynyt

Todellakin kaukana masennuksesta.

Oikein kuvankin avaukseesi lisäsit, ja et muka halua muita leimata. Sakinhivutuksen jälkeen olet leimatun näköinen, mustat renkaat silmien alla :)

Masennuksen takia saikulla olijoista on 40% oikeasti työkyvyttömiä. Tuosta "mukatyökyvyttömistä" on 30% oikeasti alkoholin liikakäyttäjiä ja 30% muuten vaan persoonallisuuslaiskureita. Tuo sisältää ne ulosotossa olevat, joita ei huvita, kun vouti vie kuitenkin hyödyn.

Suomalaiset ovat todellakin vaan laiskoja nykyään. Ei mistään muusta ole kyse. Elämä romahtaa kun pitäisi pärjätä 2000€ /kk eikä saada uutta autoa. Masennutaan heti. Hyi hitto mitä porukkaa Suomalaiset ovat nykyään. Toivottavasti koko maa romahtaa ja joutuu kivikaudelle. Kiinalaiset tulevat ostamaan kaiken ja laittavat koko kansan polvilleen anomaan ruokakuponkeja. Hävetkää laiskat Suomalaiset !

toi ei ole masentuneen tuohua itte olen ollut masentunut jo 7 vuotta pelaan siksi kun ei ole muuta ja nukun huonosti ja monet ei kuntoile jos on masentunut se on varma asia, jotkut teeskentelee mutta kannattaa varoja jos on syyt likahtaa jollekin se ei ole kiva

Oikeasi masentunut henkilö ei jaksa innostua mistään!
Masentuminen ei tarkoita sitä ,että ei saa kaikkea mitä haluaa tai on pettynyt johonkin!!!
(kun ikää tulee ja vapaan kasvatuksen hedelmät kun joutuvat muuttamaan kotoaan iskee masennus kun ei saakkaan kaikkea mitä vanhemmat ovat aina työntäneet nenän alle)
Masennus ei ole sitä jos on laiska ja saamaton,eikä jaksa /viitsi käydä töissä.Sossustahan saa samat hillot tekemättä mitään.Jäähän sitä sitten aikaa ryyppäämiselle ja muille harrastuksille.
Aika moni tänne kommentoinut tuntuu kärsivän jostain "pahasta" pettymyksestä kun tuntuvat olevan niin "masennuksen" kannalla . :)

Tää on just tätä, kun ei ole omakohtaista kokemusta kyseessä olevaan asiaan.

Masennusta on eriasteista; se luokitellaan lieväksi, kohtalaiseksi tai vaikeaksi. Masennukseen voi liittyä myös ahdistusta, joka sekin voi olla voimakkuudeltaan vaihtelevaa. Lisäksi toiset päivät ovat huonompia/parempia kuin toiset, ei masennus ole stabiili olotila.

Itse olen joutunut(!) jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle vaikean masennuksen ja siihen liittyvän ahdistuksen vuoksi. Kolmivuotisen terapiani päätteeksi terapeuttini (joka oli ammatiltaan myös psykiatrian erikoislääkäri) käski ehdottomasti pitää kiinni harrastuksista ja tekemään sellaisia asioita, joista aiemmin on saanut iloa. Tuota neuvoa olen yrittänyt noudattaa ja olen käynyt harrastuksissa kahdesti tai kolmesti viikossa. Joskus niihin lähteminen on helpompaa, joskus ei millään jaksaisi, mutta olen raahautunut sinne siitä huolimatta. Masennusta sairastaville varsinkin aamut ovat todella vaikeita ja en ole siitä poikkeus. Silloin istahdan tietokoneen ääreen pelaamaan Facebookin pelejä siihen asti, kunnes tunnen jaksavani touhuta jotain muuta. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta jos vaihtoehtona on hillitön ahdistus väkisin puuhaamisen seurauksena, valitsen mieluummin pelaamisen tai nettisurffailun.

Jos voisin valita masennuksessa kotona olemisen ja terveenä työssä käymisen välillä, valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen!!! Ensinnäkin hyvän työpaikan menetys oli todella surullista. Tulot luonnollisesti putosivat ja nyt elämä on jatkuvaa kitkuttamista. Kuka sellaista haluaa? Sitten tulee se häpeä. Kun on saanut kasvatuksen, että jos et käy työssä, et ole mitään, niin tuntuu todella pahalta, kun ei siihen itse pysty. Sitä tuntee itsensä ö-luokan kansalaiseksi. Ja sitten on nämä epäilijät, jotka kuvittelevat masennuspotilaiden olevan jatkuvalla hupilomalla yhteiskunnan kustannuksella. Olen monesti ajatellut, että helpompaa on sellaisilla, joilla on jokin näkyvä vamma työkyvyttömyytensä todisteena. Itseäni tälläiset epäilijät arvosteluineen satuttavat tosi pahasti.

Masennus voi ilmetä monilla eri tavoin. Ei ole ehkä syytä sanoa että on kaukana masennuksesta, ethän kuitenkaan näe ap:n tutun pään sisälle. Aika aktiiviseltahan tuo ap:n tuttu toki kuullostaa masentuneeksi.

Omassa tapauksessani kun olin masennuksen pahimmassa kuopassa, makasin sängyllä ja ajattelin kuolemaa. Itku ei enää tullut, en käynyt missään, en puhunut kuin miehelleni ja peseytymisenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Olin siis täysin kyvytön tyyppi silloin. Diagnoosi oli vaikea masennus.

Voihan olla että ap:n tuttu on vaikka lievästi tai keskivaikeasti masentunut, tai kulkee näissä menoissansa hampaat irvessä yrittäen pysyä ihmiskontakteissa kiinni. Ehkäpä masennus on ajanut dokaamaan, ja baaristahan sitä viinaa saa.

Ehkä olisi kuitenkin tärkeämpää miettiä omaa jaksamista ja hyvnvointia kuin arvella onko joku niin sairas kuin sanoo olevansa. Raivostutti ja loukkasi itseäni just eniten tyypit jotka sanoivat että ethän SINÄ nyt voi olla masentunut kun kerran hymyiletkin. Esittämistä olivat hymyt siinä vaiheessa, myöhemmin ei sitten enää sitäkään jaksanut.

Syöttävät masennuslääkkeitä että ihmiset pysyisivät hyvinä alamaisina tässä pahoinvointi valtakunnassa. Paras masennuslääke on ottaa KAIKKI mukaan yhteiskunnan jäseniksi.Eikä luoda ilmapiiriä kahden kerroksen väestä jossa osa on ongelmajätettä. Älkää ottako lobotomiapillereitä, hillukaa ja pysykää terveempinä ! Arvon ansaitsemme mekin.

Tämä maa aivan varmasti vielä romahtaakin, sillä te englantilaiset ette kuulemma pärjää menossa mukana Suomessa opiskeluissa ettekä työelämässä. Mutta ei siinä kaikki, sillä Suomi on johtanut koko maailmaa, niin koko maailma seuraa perässä.

Ongelmia työn tekemisessä on jo Internet-alalla, perusterveydenhuolto on kokonaan romahtanut, matkapuhelintehdas jouduttiin lopettamaan Salossa liian vaikean työnkuvan vuoksi samoin pankki- ja vakuutusalan myyntityöt eivät enää onnistu. Vaatekaupoissa on pahoja ongelmia asiakaspalvelutyössä.

Ei kykene tekemään töitä ja pelkkä sen ajattelu ahdistaa. Ei kuitenkaan esitä kuollutta peiton alla vaan jaksaa harrastaa mieluisia asioita. Kaverillasi on siis epätyypillinen masennus. Vakavan masennuksen alalaji.

Joo kyllä masentuneena voi jaksaa tehdä kaikkia mieluisia asioita mutta töihin tai kouluun meneminen on liian stressaavaa ja ahdistavaa.

mullakin on ahdistusta ei uskalla olla ihmiset edessä

Kotilääkärit taas vauhdissa, jakelemassa tuomioitaan :)

Ehkä ihminen on vähitellen toipumassa masennuksesta ja saamassa kiinni elämästä. Kenties vielä jonakin päivänä on valmis työelämään paluuseen.
Työelämän paineet voivat olla vielä pitkän aikaa liikaa ihmiselle, joka on kerran sairastunut kunnolla, voi ottaa kauan aikaa.

Sitten vasta saisikin olla huolestunut, jos vuosien sairaslomankin jälkeen ihminen ei pystyisi / jaksaisi tehdä mitään. Silloin toivoa paranemisesta olisi kovin vaikea nähdä.

Ja mitähän jaksamista se tietokoneella roikkuminen muka vaatii? Pidätkö tosiaan facebookia HARRASTUKSENA? Huhhuh...

Ja kyllä, ystäväsi voi olla masentunut vaikka kävisi joka päivä jossain. Käyhän monet masentuneet töissäkin, vaikka mielessä on koko ajan pelkkä "en jaksa enää". Masennusta on monenlaista, eikä kannata tuomita etukäteen kun et sinäkään näyttävästi koko sairaudesta mitään tiedä.

Olen itse masentunut, tällä hetkellä toista kuukautta sairauslomalla. Kovat lääkkeet ja vuosia psykologilla käyntejä takana, mutta jaksan SILLOIN TÄLLÖIN piristää itseäni käymällä esim. baarissa. En siltikään koe olevani työkykyinen tällä hetkellä, kun mielessä pyörii lähinnä itsemurha VAIKKA en sitä ulospäin ihmisille näytäkkään. Masentuneet ovat usein myös loistavia näyttelijöitä.

Jos joku tuttu kysyy minulta mitä nykyään teen, valehtelen käyväni koulussa ja harrastavani jotain. Totuus ei ole ihan se.

Lopeta siis tuomitseminen ja lueppa masennuksesta vaikka netistä. Ei se ole aina sitä, ettei _minään päivänä_ jaksa edes vessaan mennä, vaikka toki on myös niitä jaksoja kun vaan maataan sängyssä 24/7. Se on yksilöllistä, ihan niinkuin henkiset sairaudet yleensäkin.

masentunut työntekoon..mikäs siinä, kun tulee sairauslomakorvausta ja saa vain hengailla..jos oikeasti on masentunut ei varmasti jaksa innostua kaikesta noista virikkeistä...jos kävisikin niin että ei sairausloman ajalta enää liksa juoksisikaan kuin manulle illallinen niin luulenpa vain, että masennuskin loppuisi lyhyeen....;);)

Olen itse sairastanut vaikean masennuksen 5 vuotta sitten, joskin olen onneksi täysin toipunut sairaudestani. Kaverisi käytös ei todellakaan vaikuta siltä, että hänellä olisi masennusta tai että se olisi ainakaan akuutissa vaiheessa.

Omasta sairastelustani muistan hyvin sen, että sairauden alkuvaiheessa jo sadan metrin matka lähikauppaan oli lähes mahdoton, kun tunsin itseni niin suunnattoman väsyneeksi (ja olin silloin 34- vuotias ja fyysisesti terve), saatoin nukkua 12-14 tuntia vuorokaudessa päikkärit ja olin silti suunnattoman väsynyt. Esimerkiksi yhden sivun pituisen lehtiartikkelin lukeminen oli täysin mahdotonta, kun ei ollut mitään keskittymiskykyä ja mikään ihmisten kanssa seurustelu ei tullut kyseeseenkään.

En menisi toki ystävääsi tuomitsemaan suoralta kädeltä, kun en tapausta tunne, mutta olisikohan tuossa tapauksessa pantu esimerkiksi työpaikkakiusaamista tai muita vaikeuksia työssä masennuksen nimekkeen alle? Masennushan on usein "kunniakkaampi" diagnoosi kuin vaikka alkoholin liikakäyttö tai se, ettei jostain muusta syystä suoriudu työstään. Masennusdiagnoosi annetaan usein väärin perustein ja masennuslääkkeitä syötetään usein ihmisille, jotka eivät niitä tarvitse. Ihmisen, joka oikeasti sairastaa depressiota, kyllä tunnistaa helposti.

ette ole oikeasti sairaita, me joilla on vaikeita psykoottisia sairauksia ja sen lisäksi masennut, olemme. Jos tässä nyt pääsisi eläkkeelle kaikki joita vähän masentaa ja ahdistaa niin eläkkeellähän olisi koko suomen kansa, varsinkin näin maanantaisin monia ahdistaa, mistähän vois johtua?


Itselläni on skitsofrenia ja koen olevani sairas, mutta arvatkaapa mitä? MINÄ KÄYN SILTI TÖISSÄ, että voin sanoa ette TODELLAKAAN usko että joku fucking masentunut on työkyvytön! Ei ainakaan kovin moni, tottakai joku voi olla hyvin vaikeasti masentunut jolloin asia on eri. Mutta näitä "vähän masentuneita" on joka toinen ihminen, eli se ei voi olla mikään peruste ainakaan sairaseläkkeelle jne!

masiksessa ei todellakaan jaksa harrastaa.hyvä et saa suuhunsa jotain.

Vaikutta siltä, että "masentuneen" kaveri on masentunut ja masentunut itse ei. Onko tässä mitään rotia?

On mahdollista, jospa hänellä vain on vaihe että haluaa kuntouttaa itseään ja ei halua linnottautua kotiin muttei töihinkään vielä kykene. Sopiva toiminta viikossa voi kuntouttaa, mutta jos nyt menisi töihin ja siihen päälle vielä nuo harrastukset, sattaisi taas väsähtää ja uusi kierre alkaa.

On se sitten kumma, masentuneena ei saa yrittää olla reipas ja harrastaa tehden asioita mistä nauttii, mutta ei saa linnoittautua kotiinkaan? Mitähän sen masentuneen sitten pitäisi tehdä?

Taitaa olla muotijutta tämä masennus!
Kannattais pohtia mistä moinen johtuu?
Ovat vain helpolla luovuttavia!! Normaaliin elämään kuuluu myös vastoinkäymisiä, kyllä niistä selviää.
Jos ei kaipaa " haasteita" tylsäähän se elämä silloin on!

Kun ajatelutapa että kaiken pitäisi olla kivaa! Kannattaisi myös omaa asennetta itseen, ympäristöön pohtia!

En kyllä vähässä kumassa rupeaisi masennuslääkkeitä syömään!. " höperön" leimaa otsaan!

Tekipä masentunut ihminen sitten niin taikka näin niin aina ollaan joltain taholta syyllistämässä. Toisten mielestä pitäis maata kuolleena kotona eikä poistua mihinkään ja toisten mielestä olis hyvä harrastaa ja olla aktiivinen. Koittakaa jo päättää mikä on oikein saatana.

Laita kaverin nimi rohkeasti esiin, vai ootko keksinyt koko jutun ?

Ei ole vakavaa masennusta, koska toimintakyky on melko hyvä.

voiko masentunut olla reipas----juu ...voi toki olla reippaasti masentunut

Voi erkki teidän kanssa. Ite en voi olla työelämässä masennuksen vuoks mutta masennukseni ei ole sitä laatua että pitäisi tarkkailla koko ajan tai olla sängyssä (ja miksi muutenkaan pitäisi?). Harrastukset pitävät minut poissa synkästä ajatusmaailmasta.

Kaikenlaiset harrastukset parantavat elämänhalua ja -laatua ja pitävät aktiivisena sen sijaan että pitäisi potea masennustaan sängyn pohjalla koska mitään muuta ei kuuluisi tehdä. Ei se masennuksen hoito niin mene. Ja varsinkin jos on jo pitemmällä paranemista mitä masentuneen mielestäsi tulisi tehdä, yrittää olla elämättä koska ongelmien tulisi olla sen verran verottavia koska muuten ei ole masentunut?

Onko tällä kaverilla jonkinlainen hoitokontakti? Koska muuten sitten vähän ihmetyttää. Hänellä saattaa olla ongelmia työpaikassaan.

Hei,

Ei tarkoitus syyllistää. Miettiä voi, syyt masennukseen! ( kuka on ihmisen paras ystävä, sieltä voi avun löytää, usko)

Joskus miettinut ollutta Suomen sotaa, miehet sotimassa, vaikkapa isääni , monia muita..

Sota loppui, töissä kävi ja huolehti perheestään. Ei pilleripurkkia.

Kenenkään ajatuksia ei tietenkää voi lukea!

Ei jaksa, se on tosiasia.

Melkein kaikki masentuneet taitavat pelailla tietokoneella ja feisbuukata.

Itselläni on todettu vakava masennus, mutta yrotän parhaani mukaan pysyä poissa sisätiloista etten tee itselleni miään mitä tulisin katumaan.
Eli olen yllättävän aktiivinen masennuksen tasooni, psykologinikin on tästä yllättynyt.

Voi olla että tämä henkilö juuri yrittää pitää ajatukset muualla tai hän on alkanut pelkäämään ihmisiä kuten useät jotka kärsivät masennusta ja töissä joutuu kuitenkin kommunikoimaan ihmisten kanssa edes hieman.

Eipä ihme jos ihminen masentuu, menettää työkykynsä ja työhalunsa.. Jos työkaverit ovat ALOITTAJAN kaltaisia, katkeria, kaunaisia- KOKOOMUSLAISIA kyykyttäjiä. "heikot sortukoon", minäminä ensin, mulle kaikkiheti nyt tyyppiä.

Tällaista on tulevaisuus KOKOOMUSONNELASSA, täähän on pahempaa kuin Staalinin Neuvostoliitossa, kytätään ihmisten yksityisasioita, levitellään sairaskertomuksia, jne..

Nyt liikutaan jo aikas kaltevalla pinnalla, noin oikeudellisesti, ihmisen terveys ei ole mikään julkisuusasia, jota pyöritellään netin paskapalstoilla.

Kokoomuslainen Oleskeluyhteiskunta on muuttumassa kyttäysyhteiskunnaksi kovaa vauhtia näemmä.?

Olkoonkin että olisisikin pelkkä Provo..??

http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus
^ Masennus eli depressio on mielialahäiriöiden (ICD-10 F3) ryhmään kuuluva psykiatrinen sairaus. Sitä luonnehtii koettu ja usein muillekin nähtävissä oleva apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus usein häiritsee sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masennukseen liittyy monesti myös erilaisia somaattisia oireita, kuten kipua, fyysistä voimattomuutta ja unettomuutta. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset.

"Siis kertokaapa oikeasti masentuneet, onko masennus tällaista oikeasti? "

Kerron sinulle totuuden. Jokainen ihminen voi määrittää sanat siten kuin itse haluaa. Jos ihminen haluaa uskoa olevansa masentunut silloin kun ihminen käy jumpassa ja on sosiaalinen toisten ihmisten kanssa, voi ihminen määrittää oman masennuksensa tällaiseksi. Jos haluat kolmannen osapuolen todistuksen masentuneisuudesta, pyydä ystävääsi näyttämään lääkärin todistus siitä että hän on masentunut. Lääkäri saa kuitenkin itse määrittää sen miten hän itse luokittelee masennuksen ellei häntä velvoita jokin laki minkä perusteella lääkärin tulee määrittää masennus tietyllä tavoin. Toki lääkäri voi myös aina olla valelääkäri jolloin hänen sanaan ei voida luottaa.

Mikset itse päätä miten haluat määrittää masennuksen? Jos päätät että sinä et usko masennukseen jossa ihminen käy jumpassa, tällöin olet luonut itsellesi sellaisen moraalin mistä sinä pidät. Jos et pidä siitä kun ystäväsi käy jumpassa, älä ole hänen ystävä. Ei sillä ole mitään merkitystä onko hän masentunut vai ei jos et pidä hänestä. Jos ystäväsi pitää siitä kun hän väittää olevansa masentunut, ei hän välttämättä välitä siitä mitä valehtelusta koituu jos hän itse tiedostaa valehtelevansa. Jos hän ei tiedosta valehtelevansa ja uskoo olevansa masentunut vaikka hän toimisi eri tavoin kuin miten masennus yleensä määritellään, tällöin ihminen ei toimi hirveän järkevästi ja tulokset ovat usein myös sen mukaiset. Järjettömyydestä seuraa järjettömyyttä ja se on odotettavissa ystäväsi elämän suhteen. Todennäköisesti ystäväsi tulee tulevaisuudessa vihaamaan sinua siitä ettet ole ohjannut häntä järkevään elämäntyyliin jos et tao hänen päähänsä järkeä. Lopeta siis ystävyyssuhde sen vuoksi että sinä määrittelet masennuksen eri tavoin kuin miten hän määrittelee sen. Hän on joka tapauksessa hullu ihminen jos hän määrittelee sanoja eri tavoin kuin miten suurin osa ihmisistä määrittelee sanat, koska tällöin hänen kanssa keskustelu käy hyvin vaikeaksi koska hänen sanoja on vaikea ymmärtää koska hänen sanojen merkitys on eri kuin mitä suurimmalla osalla ihmisistä.

Sittenhän on olemassa vielä kaksisuuntainen mielialahäiriö...jota ei ole ehkä diagnosoitu ystäväsi kohdalla?

Itse olen joskus ollut masentunut. Tällöin vietin noin 22 tuntia vuorokaudesta sängyssä maaten. Joskus enemmänkin. Sen noin pari tuntia saatoin vaivalloisesti vääntäytyä ylös ja yrittää tehdä jotain. Oikein hyvinä päivinä sen parin tunnin aikana saatoin käväistä pienellä kävelyllä ja vielä parempina päivinä saatoin tavata kaverinikin (jos hän teki aloitteen, onneksi silloin oli kaveri, joka pysyi kaikesta huolimatta ja teki aloitteita lähes päivittäin).

Kun masennus sitten alkoi vähitellen hiipua, niin sängyssäoloaika hiljalleen väheni ja muu tekeminen lisääntyi. Jossain vaiheessa jaksoin käydä pienellä kävelyllä päivittäin (kun se kaveri tuli hakemaan) ja muistan edelleen sen kerran, kun olin ensimmäistä kertaa masennuksen alun jälkeen ihan oikeasti kavereiden kanssa ulkona, siis pitämässä hauskaa. En muista mihin aikaan lähdin ulos, ehkä noin kuuden kieppeillä, mutta takaisin minut piti tuoda jo kymmenen aikoihin. Ja kun sitten kävelin kaverin autolta omalle ulko-ovelle, niin ajattelin ensimmäistä kertaa kuukausiin, että ehkä elämässä voi ollakin jotain pieniä ilon hetkiäkin. Tuosta tilanteesta vajaan kuukauden päästä olin jälleen töissä.

Tietysti jokainen kokee masennuksensa varmaankin eri tavalla, mutta minun näkökannastani ei voi olla vakavasti masentunut, jos on noin aktiivinen. Ja jos ei ole vakavasti masentunut, niin silloin pitäisi sitä töihinmenoa alkaa harkita. Jos työssä on ongelmia, se aiheuttaa masennuksen, niin sitten ei muuta kuin työpaikan vaihtoon. Ei veronmaksajien pitäisi joutua kustantamaan lusmuilua ja jos on oikeasti "vähän" masentunut, niin työstä poissaolo ei mitenkään auta tilannetta.

voi jukra, kaikesta ne immeiset on kateellisia, jopa toisen mielenterveyden häiriöistä.

tosiasia on että, masennusdiagnoosin kirjoittaa psykiatri ja ne täällä suomessa yleensä on ammattitaitoisia.

itse olen parantunut vakavasta masennuksesta viiden vuoden sairastamisen jälkeen. näihin vuosiin on osunut niin parempia kuin vähemmän parempia jaksoja. masennus ei ole samanlaista koko ajan, olo voi vaihdella niin, että välillä menee paremmin ja välillä huonommin. ulkopuolinen ei voi toisen käyttäytymisestä, vaatetuksesta, alkoholinkäytöstä, harrastuksista, puhetyylistä tai muusta vastaavasta voi tehdä päätelmiä toisesta ihmisestä, toisen ihmisen laiskuudesta tai työhaluttomuudesta tai varsinkaan toisen henkisestä tilasta.

masentuneen tilan tietää parhaiten yleensä masentunut itse, lähiomaiseiset (vaikka usein masentunut yrittää peittää tilansa vakavuuden muilta), tai/ja hoitohenkilökunta.

kannattaisi arvostaa sitä omaa hyvinvointiaan, ja yrittää pitää huolta itsestään, ja kunnioittaa itseään ja myös niitä masentuneita kanssaihmisiä, koska koskaan ei voi tietää milloin tämä paska tauti osuu omalle kohdalle.

en voi suositella masennusta kenellekään. se on vakava sairaus, joka jo lievänä lisää huomattavasti itsemurhariskiä.

kannattaa arvostaa enemminkin hyviä asioita elämässään kuin vakoilla masentuneen elämää, masennuksen jälkeen kun joutuu opettelemaan sen elämästä nauttimisen uudelleen.
eli älä kanna kaunaa sinä alkuperäinen kirjoittaja toisen masennuksesta, et ole toisen kengissä kävellyt.

masennusta tai oikeastaan mielialahäiriötä voi olla monenlaista, niistä löytyy tietoa esim. Hussin terveystalo.fi sivuilta. vaikeassa ja keskivaikeassa masnnuksessa alkaa jo toimintakyky heiketä, mutta tuossa voisi olla kyse enemmän mielialojen vaihetelusta, tai persoonallisuushäiriöstä, missä toimeliaisuus, hypomaniakin ja lamaannus, ärtyisyys voi vaihdella nopeastikin ja erilaista ahdistushöiriötä voi olla mukana. Alkohlinkäyttö vie monasti aloitekykyä, ainakin tylsistä arkiaskareista ja ystäväsi taitaa pitää pääasiassa itselle mukavista asoista, joka viittaisi narsismiin? Nykyaika taitaa kasvatta tuota tyyppiä kymmenen tusinasta, mitään kun ei saa nuorilta enää vaatia eikä odottaa, sen kun kuluttavat vanhempiensa rahoja, niiden joilla sitä vielä tänä päina on.

Ainahan sitä toisen alakuloisuutta ihmetellää ja pohditaan syitä ja oikeutustakin, mutta onko aiheellista?

Jos jollakin menee heikosti, hakekoon saikkua... sitä varten sitä pitäisi olla tarjolla.

Kuulostaa enemmän maanis-depressiiviseltä eli kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä kuin masennukselta.

Siis aloittaja, et sä tiedä masennuksesta mitään. Esim. minulla masennus esiintyy sillä tavalla, että käyn monta kertaa viikossa ravintolassa, ostelen hirveästi tavaraa ja kadotan pahaa oloani kokkaamalla paljon. Ei voi yleistää, että kaikki masentuneet ovat väsyneitä. Just ton takia en näistä kerrokaan mitään lääkärille, kun ne varmaan heti pakottais duuniin. Ihmiset on erilaisii, toiset on masentuneenakin iloisia.

Aloittaja ei varmaan ole oikeasti masentunut, vaan henkisesti vajaakuntoinen. Selvä merkki siitä on kaljan juominen ja koira. Usein siihen liittyy myös tupakointi ja epäsiisteys. Eihän kodissa voi olla siistiä jos siellä on haiseva elukka.

Itse olen masentuneena ollut hyvinkin ahkera ja ehkä ulkopuolisen silmissä jopa pirteä työläinen. Kotona tilanne onkin eri. Ei pienintäkään kiinnostusta sosiaaliseen elämään, ei baareilua tai muitakaan harrastuksia. Energia riittää juuri ruoanlaittamiseen ja siivoamiseen jos on hyvä päivä.
Tilanteeni tuntuu olevan siis juuri päinvastainen kun ystävälläsi. En nyt kuitenkaan voi sanoa ihmisestä paljoakaan, kun ei tarkemmin tunne. Masennukselle on monia edellytyksiä, mutta sanoisin ettei tuossa kuitenkaan vakavasta masennuksesta ole kyse.

Kyllähän masennustakin on eri tasoista. Toiset ei jaksa tehdä mitään, edes sitä tietokonetta avata. Toiset eivät muuta tee kuin ovat tietokoneella päivät pitkät, kun muuta ei jaksa. Toiset jaksaa hieman enemmän.

Alkoholihan liittyy helposti masennukseen. Sen avulla paetaan ongelmia ja pahaa oloa. Siispä ihan hyvin masentunut ihminen voi käydä baareissa.

Jossain määrin masentunut ihminen voi olla oikeastikin masentunut, vaikka jaksaisi tehdä itselleen kivoja juttuja. Tästä ystävästäsi voi tuntua, että agility ja jumppa ovat tärkeitä omalle jaksamiselle ja sille, ettei romahda ihan täysin. Ne voivat olla elämän valopilkkuja. Ei masennus aina tarkoita, etteikö voisi nauttia yhtään mistään.

Lisäksi jos hänelle on burn out tullut, niin ei ihme, jos töiden ajatteleminenkin masentaa. Stressaava työ (joka voi siis olla mikä tahansa työ, mikä tekijäänsä stressaa syystä tai toisesta) voi aiheuttaa masennuksen, mutta se ei välttämättä vie kaikkea elämän iloa.

Noi agilityt menevät ainakin "hoitoterapiasta" samoin jumpassa käynti. Masennuksessa tunnetaan lievä, keskivaikea ja vaikea masennus. Vaikea sanoa, minkä laatuisesta on kyse. Tuskin vaikeimmasta. Mutta masentuneen pitääkin "pakottaa" itsensä muiden seuraan. Se voi olla äärimmäisen vaikeaa. Mutta toimii hoitona ja terapiana kun jaksaa lähteä harrastamaan jotain. Miten masennuksesta pääsee pois, jos ei siten että pyrkii mahdollisimman normaaliin elämään. Pitääkö vaan maata neljän seinän sisällä ja odottaa ihmettä? Läheisillä on ollut masennusta ja keskivaikeaa ainakin. Olen kannustanut normaaliin elämään ja harrastuksiin.

Jokainen tuntee masennuksen niin eri tavalla ja sitten niitä on erilaisia.

Itse olen sairastanut toistuvasti uusiutuvaa keskivaikeaaa masennusta 9 vuotta. Siihen vielä sekamuotoinen persoonallisuushäiriö päälle.
Olen tällä hetkellä sairaslomalla.
Olen ollut niin syvällä yhdessä vaiheessa että 3 vuoden tiedot ja tekemiset on kokonaan pyyhkiytyny pois mielestä. Mitään muistikuvaa noista vuosista ei ole ja silloin makasin sängyssä ja kuljin ja haahuilin ympäriinsä kuin haamu...tai zombi. On elossa, mutta kuitenkaan ei ole.
Olin osastolla joka onneksi pelasti ja nyt mulla on korkea annos masennuslääkettä josta on ollut huomattavasti apua.

Kunnossa en ole ja lääkäri sanoi että näin pitkän sairastelun jälkeen tuskin tulenkaan. Olen tiennyt itsekin sen jo kauan, mutta parempina jaksoina kykenen tekemään töitä ja olemaan kuin mikään ei vaivaisi.

Itse en ihan noihin ensimmäisen tyypin juttuihin pysty, mutta samantapaista on mullakin. Olen ottanut sen asenteen että joka päivä käyn edes pienellä kävelyllä, kykenen kaymään kaupassa ja hoitamaan arkea suht. normaalisti.

Annan esim. Olin koulussa puoli vuotta ja uuvuin 8 h päivistä täysin. Makasin kotona kykenemättä tekemään mitään ja kun huomasin että seuraava päivä lähestyi alkoi ahdistaa ja itkin aivan hirveästi. Lisäksi olen saanut riesaksi kroonisen uniongelman (jo 3 vuotta)johon ei tunnu auutavan mitkään perusjutut, eivätkä monet lääkkeet jota kokeiltu. Nukun max.2-4h yössä ja sen takia olen niin uupunut ja itkuinen ettei työnteosta ja koulusta tullut mitään. Siihen tarvii aika paljon voimia, nyt kun näkee sairaana tuon kaiken mitä päivittäisen elämän "pitäisi"olla.

En kuitenkaan ole luopunut toivosta. Voin hiukan paremmin ja odotan että jaksaisin suorittaa opintoni pari kk, vielä loppuun ja valmistua. Sitten katson askel kerrallaan mihin ja miten elämä heittelee.

Minua masentaa, mutta käyn töissä,lenkillä jne.,mutta en istu facessa,enkä muutenkaan kovinkaan paljoa netissä,koska semmoinen masentaa vielä enemmän ja aiheuttaa pitkänpäälle syvempää masennusta. Myös aivohalvauksen riski kasvaa jatkuvasta netissä istumisesta. Pako masennukseeni on juuri tuo edellä mainittu lenkkeily ja työnteko. Masennus ei todellakaan aina tarkoita sitä että ei saisi mitään aikaiseksi.

Tuo ystäväsi kuvaus sopii erittäin hyvin sellaisiin narsisteihin joita minä tunnen. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa äitini joka esiintyy masentuneena ja valittaa vaikka mistä, mutta hän silti pitää ihmisten ärsyttämisestä ja siitä jos hän onnistuu valittamisen kautta ärsyttämään toisia ihmisiä.

Tällaiset ihmiset saavat virtaa siitä jos joku huomioi heitä ja tämän vuoksi he esittävät ihmistä jolla on vaikka mitä vaivaa ja pitää juoda suruunsa tai jotain muuta paskaa, mutta heti jos heidät huomioi niin heidän vaivat katoavat *puf* aivan kuin Jumalan käsi olisi tullut heidän ylleen ja parantanut heidät heidän masennuksesta ja muista sairauksista. He usein myös esittävät iloista ja piristynyttä silloin kun joku huomioi heidät, mutta heidän iloisuus kääntyy hyvin nopeasti ilkeydeksi jolla he yrittävät syyllistää muita ihmisiä heidän omasta pahoinvoinnista. Toki yhteiskunta on osasyyllinen ihmisten hyvinvointiin sekä psyykkisellä että fyysisellä tasolla, mutta ihminen joka ei pyri itsenäisesti näkemään omia puutteita, ei pyri niitä myöskään korjaamaan.

Mielestäni ystävääsi vaivaa pikemminkin narsismi jota hän ei halua myöntää ja tämän vuoksi hän ennemmin esittää masentunutta jotta häntä itseään ei syytettäisi narsismista. Voit testata onko hän narsisti jos kehität jonkin teorian minkä perusteella saisit ystäväsi osoittamaan omat tunteensa muuta yhteiskuntaa kohtaan. Narsistit kun innostuvat kaikesta sellaisesta missä he pääsevät syyttämään ja vihaamaan muuta yhteiskuntaa. Alkoholi on tietysti yksi minkä avulla he alkavat puhumaan pahaa muista ihmisistä. He eivät kuitenkaan huomioi omia virheitä eivätkä pyri korjaamaan omia virheitä. Voit alkaa huomauttelemaan ystäväsi virheistä niin tätä kautta pääset helposti hänestä eroon. Tätä kautta ystäväsi narsismi saattaa kääntyä ihan aikuisten oikeaksi masennukseksi. Kyllä se masennus opettaa ihmistä paremmin kuin narsismi ja jos ystäväsi on masentunut, antaa hänen oppia omasta masennuksestaan mistä se johtuu. Narsismi ei opeta ihmiselle mitään ja narsistit tarvitsevat ystäviä joita he ärsyttävät koska he kuvittelevat saavansa apua ystäviltä, mutta narsistit eivät kuitenkaan halua kuulla ystäviltään kommentteja joissa heitä itseään halveksutaan.

Baaria ja Agilityä/jumppaa en tajua, mutta tietokoneella istumisen kyllä. Se on nimittäin todellisuuden pakoa. Tosin ei facebook. En ymmärrä miten masentunut voi olla facebookissa, luulisi muiden (joilla menee paremmin) elämien seuraamisen masentavan lisää. Itsellä kävi näin. Eikä niitä kavereitakaan ollut montaa. Mielestäni facebook ihan turha, niinkuin suurin osa elämää nyt muutenkin.

Vakavasti masentunut ei jaksa tehdä mitään. Keskivaikeasti masentunut jaksaa kyllä pörrätä, muttei keskittyä tai ruveta tekemään mitään isompaa tai jos tekeekin, on sen jälkeen ihan poikki. Ahdistus voi kuulua asiaan ja se voi tulla jo niiden asioiden ajattelemisesta, mitä pitäisi tehdä.
Baarissa istuminen ja facettaminen eivät vaadia kummoisia ponnistukisa, agility kyllä. Jumppaamisesta en tiedä.

En jaksa lukea koko ketjua, mutta ainakin omalla kohdallani masennus ja ahdistus iskee aaltoina, väliaikoina voin tehdä jotain mieluista, mutten välttämättä nauti niistä tai jaksa niitä täysillä. Kuitenkin esimerkiksi työpaikkani ongelmista johtui se, että eräältä saikulta töihin palaaminen tuntui mahdottomalta, vaikka muuten olin jo kunnossa.

Ihmiset ja niiden masennukset ovat yksilöllisiä. Ole ystäväsi kaveri äläkä höpötä muuta :P

Masennuksen näkee myös verikokeesta. Jos ystäväsi on saanut masennusdiagnoosin, ei sitä pidä epäillä. Sehän on hyvä, jos ystäväsi jaksaa käydä jumpassa ja tehdä koira-asioita. Hänellä on ilmeisesti lääkitys, joka vauhdittaa hänen menemisiään. Masentuneella on myös huono keskittymiskyky, ja se voi vaikuttaa suureen kynnykseen käydä töissä, jossa pitäisi 8 tuntia tehdä suunnilleen samaa. Jos hän on saanut niin paljon kielteistä palautetta töissä ollessaan juuri siksi, ettei pysty keskittymään toistuvaan työhön.
Minusta sinun kannattaa vaan kannustaa ystävääsi niihin puuhiin , joita hän jaksaa tehdä, ja nauttia siinä hänen ystävyydestään, eikä olla kade sille, ettei hän tee töitä.

Pahaa pelkään, että sinä itse masennut tuollaisella asenteella mitä tunnet esim. töihin lähtiessä. Palat loppuun, vaikka et sitä nyt myöntäisikään.

Itselle kävi juuri niin, että töihin lähtö alkoi turhauttamaan. Mikään ei huvittanut, ja loman loput olivat painajaisia. Ajattelin aina niin, että miksi raataa työssä, jos vapaa-aika ei anna mitään iloa, ja palauttavaa lepoa.

Nyt olen jo muutaman vuoden ollut pois töistä. En hae mistään verovaroista apuja, vaan elelen vanhoilla säästöillä. En myöskään luota mihinkään päätohtoriin, vaan uskon pärjääväni levolla, ja pysymällä pois oravanpyörästä. Kuitenkin masennus on jokapäiväinen vieras, vaikka sen pystyy hyvin peittämään muilta. Olen jopa taitava peittämään huononolon. Aina tuntuu kuitenkin siltä, että olisi parempi jos saisi jättää tämän maallisen taakseen, mitä pidemmin sen parempi.

Kuitenkin sitä jotenkin aina nousee pinnalle, vaikka ihan lyhyiksikin hetkiksi. Kun tulee suhtkoht hyvin toimeen, eikä tarvitse pyöriä hullunmyllyssä mukana, niin uskon pärjääväni näillä omilla hoitokeinoilla katkeraan loppuun asti jotenkin.

Masennus ei tosiaan näy aina päällepäin, vaan sen pystyy taitavasti painamaan tarpeen tullen taka-alalle. Ja näin muut uskovat menevän hyvin, vaikka ajatukset ovatkin joskus hyvinkin synkkiä.

Joillakin masennusoireet näkyvät ylipirteytenä, ylisuorittamisena ja säntäämisenä virikkeestä toiseen. Ärtyisiä ja äkkipikaisena ovat myös. Valittavat mm. unettomuutta, mutta toisaalta haluavat kehua, mitä kaikkea ovat jaksaneet suorittaa. Heistä tietenkin huomaa, että kyse ei ole terveestä energisyydestä.

Ei tykkää työstään. Olen ollut masentunut, en kiinnostunut mistään. Kävin silti töissä, muuten olisin jäänyt kotiin neljän seinän sisälle.
Tein työni, kotona en tehnyt mitään. Itsestä oli pakko huolehtia työn takia.

Jos ei käy töissä, on päivissä oltava muuta tekemistä.
Vai oletko mökkiin höperöitymisen kannalla?
Olen iloinen ystäväsi puolesta.

Aloittaja miettii outoja asioita ottaen huomioon, että hän on mukamas tuon masentuneen ystävä!

Itselläni vuosia kestänyt masennus (keskivaikea) ja yllättyisit, jos näkisit minut; niin hyvinvoivan näköinen olen! Olen myös reipas luonteeltani.

Masennus on sairaus, joka vie voimat ja väsyttää. Itse esim nukun paljon. Vaikka reippailisin siellä täällä, en jaksaisi pitkään keskittyä mihinkään esim työntekoon halustani huolimatta. Väsyn hetkessä. Moni yrittää itseään piristääkseen harrastaa ja liikkua paljon, sillä lääketeho on kuitenkin vain pahimman yli pääseminen ja parhainta terapiaa on se meneminen. Vain aniharva masentunut kuitenkin sen jaksaa ja suurin vaara on niillä, jotka hautautuvat kotiin (sitäkö muuten toivot).

Uskon suurimman osan masentuneista häpeävän valtavasti, etteivät kykene töihin. Itselleni se on ainakin suurin suruni. Ja sinä se vain mietit verovarojasi? Luuletko, että sairaudet ovat laiskoja varten? Et kai ole tosissasi? Mietitkö niitä, jotka eivät koskaan toivu esim juuri masennuksesta? Millaista se on?

Kaltaisesi ihmiset ovat juuri niitä, joiden vuoksi esim minä salaan visusti sairauteni. Kaltaisiesi vuoksi myös moni muu salaa mielenterveysongelmiaan.

Masennustahan on moniasteista. Minusta kuulosti vähän, että oletko kateellinen kaverillesi?

Mä sairastan vaikeeta masennusta ja oon viimeks tammikuussa yrittänyt itsemurhaa. Elämä on tasapaksua mössöä josta on kadonnut kaikki värit ja kiinnostus on totaalisesti kadonnut. Mulla on parempia päiviä, jolloin pääsen koen kouluun asti ja kykenen leikkimään yltiöpositiivista. Oon ollu kahesti tahosta riippumatta osastolla tänävuonna itsetuhosuuden ja suisidaalisuuen vuoksi, mut silti musta ei saa masentunutta kuvaa, jos en sitä näytä. On helpompi esittää superpositiivista ja jaksavaa sekä sulkea ajatukset pois, kun olla ns. normaali. Jos mä lopetan nauramisen, niin rupean itkemään ja kun en halua että muut näkevät sitä, niin nauran koko ajan, vaikka samalla suunnittelen kuinka tapan itseni. Masennus on erillaista eri ihmisillä ja siinä on erillaisia kausia. Toista ei pidä tuomita en perusteella mille se näyttää.

minulla tyttö ystävä syö masenus lääkeitä ja ei jaksa tehdä yhtään mitään suurin osa aikaa MENEE NUKKUMISEEN aamu alkaa ni herää köy tupakalla ja takas nukkumaan herää käy wc sä ja tupakalla ja takas makaamaan TÄTÄ ON MASENUS MEILLÄ ja ositain kyllä saamatomuuta lastenkanssa pitäisi olla ni mielumin jos joku muu olisi mutta tietokoneela kyllä jaksaa istua jos ei nuku koko ajan pitäisi olla jotain kivaa tekemistä sitä kyllä jaksaisi mutta normaali akea ei jakseta sitten yhtään

Lukematta muiden vastauksia, vastaan kysymykseesi oman tilanteeni mukaan.

Olen masennuksen ja eräiden muiden vikojen (lukuisten) vuoksi määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ollut jo monta vuotta. Lääkärit ym siellä päättävässä päässä ovat sitä mieltä, että olen vielä joskus palaava työelämään. Itse tiedän miten mahdoton ajatus on.

En käy jumpassa, koiraa en jaksanut pitää 6 kk kauempaa, tietokonetta sentään käytän ja jonkun verran luen tv:n katselun ohella. Käsityöt ovat jääneet, samoin ruuanlaitto ja leipominen lapsille, yhteiset illanistujaiset (Lapset ovat aikuisia).
Lisäksi minulla on takanani lukuisia itsemurhayrityksiä, olen ollut tosissani joka kerta, mutta huolimaton. Enää en ole.

Minulla on 2 koulutusta, useita työpaikkoja, useita muuttoja takanapäin, asun yksin ( 2 avioeroa ). Olen nyt täysin yhteiskunnan armoilla. Tänään sain tietää; minua koskaan nähnyt lääkäri puuttui lääkitykseeni, kävin kelalla peräämässä etuuksiani koska ovat myöhässä, sossu on auttanut, tosin joudun maksamaan takaisin sieltä saamani etuuden.

Haluaisiko joku vaihtaa osia kanssani, en usko. Tulevaisuudessa ei ole mitään konkreettista jota voisin suunnitella. Siis päivä kerrallaan ja ajatukset kiertävät yhden asian ympärillä kerralla, kun ennen huitaisin monia tuosta noin vain. En enää edes itse luule/yritä olevani yhteiskuntaan soveltuva. Olen todella yrittänyt, mutta aina on joku joka tietää asiani paremmin. Siispä laitan oveni kiinni, täällä olen turvassa.

Mitä hel..tiä se sulle kuuluu! Ruvetaampa ruotimaan sinua, juot punkkua joka ilta vähintään pari lasia, olet lisäksi ylipainoinen ja miehes on lähteny lätkiin jo kauan sitte niin mitä jos funtsaisit niitä omia paskojas etkä toisten asoita netissä.
:aatanan tollo.

Masennus ei ilmene kaikilla samanlaisena. Jotkut lamaantuu täydellisesti jotkut toimivat kuin robotit, ehkä pysätyvät joskus tuijottamaan näkemättä mitään. Jotkut pystyvät tekemään itselle mieluisat rutiinit esim koirien kanssa, rutiinit pitävät ihmisen toimintakykyisenä. Kaikki eivät kykene edes tekemään rutiini asioita. Eläin on monesti paras masennuksen hoitaja, Ulkoilu ja liikunta auttavat myös. Joskus liikuntakin voi mennä liiallisuuksiin. elämä on jatkuvaa hölkkäämistä. No silloin on kyse usei jostain muusta diagnoosista. Tälläiseenkin pakkotoimintaan kuuluu myös masennuksen oireita. EI SIIS OMIA PÄÄTELMIÄ TOISTEN ONGELMISTA. Kaikkea ei näe päältä, mistä tiedetään vaikka ko. henkiö esim. itkisi itsenä uneen, ulospäin pystyy näyttämään reippaalta mutta ne ajatukset sitä ei kukaan näe.

En ota kantaa masennuskeskusteluun. Ihmettelen kuitenkin ap:n lailla yhtä asiaa: Mistä ihmisillä, jotka eivät käy työssä, riittää rahaa viinan juontiin?

Ihmettelen vilpitömästi sitä, että hlö joka on työtön, voi kantaa kassikaupalla kaljaa kaupasta ja / tai käydä kapakassa kahtena päivänä viikossa. Joku tällä ketjussa väitti, että taskun pohjilla olevilla kolikoilla saa kapakasta alkoholia. Tuskinpa vain saa; en nimittäin usko, että kukaan menee kapakkaan juomaan yhtä keskiolutta.

Osaisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ihmiset ovat aina tehneet päätelmiä toisten asioista ja ongelmista. Kuten tuossa jo sanoin, asiani tiedetään muualla paremmin ja siksi sulkeudun. Olen kuin pyöreä kivi, pitkän tien vierinyt. Nyt tahtoo vain esittää sen minkä pystyy mutta sekin syö sisintä liian paljon ja taas pitää laittaa ovi kiinni. Lapsille kuitenkin viimeksi antaudun koska he rakastavat minua eivätkä epäile. Olen kuitenkin heidän äitinsä (he minun viimeinen oljenkorsi).
En kuitenkaan tukeudu ainoastaan kaadun kun tuulee liiaksi ja peityn lumella, siellä alla on hyvä olla näkymätön ja turvassa. Paha olo on käsin kosketeltavaa harmaata massaa.

Teen kolmivuorotyötä, joten minulla on usein keskellä viikkoa vapaita. Juuri tänään tuntuu etten viitsi mitään. En ajaa partaani, en lähteä salille vaikka tuntuu että lihon silmissä jos jätän menemättä. Ruokaa on kaapissa, mutta mitään ei haluta syödä. Sain sentään aamiasta aikaiseksi. Minun olisi luettava kaksi lainaamaani kirjaa, koska kohta ne pitää palauttaa mutta tuntuu etten millään...

suomessa sama ongelma kaikissa sairauksissa, sairaan pitäisi maata kotona 4 seinän sisällä muuten ihmiset rupeaa kadehtimaan. Itse sairastan kroonista pahenevaa selkäsairautta ja varmaan siihen liittyen myös masentunut, käyn kivuista huolimatta päivittäin hiihtämässä juoksemassa jne ja ihmiset valittaa selän takana että tuon täytyy olla tekosairas kun liikkuu 8000km/vuosi. Voisin kyllä mieluusti vaihtaa paikkaa kateellisten kanssa ei tämä herkkua ole mutta ei auta jäädä tuleenkaan makaamaan

En minä valita enkä myöskään kadehdi. En voi mennä toisen ihmisen pään sisään enkä elää hänen elämäänsä. Enhän tiedä hänestä muuta kuin sen minkä olen nähnyt, ehkä vain muutaman kuukauden verran.

Itsestäni teidän. Paljonkin, en vain kerro sitä naapureille, ystäville (no, niitä ei ole), lapsilleni viimeiseksi koska en halua heitä satuttaa. No miestä minulla ei nyt ole, onneksi. Vien kirjastoon kirjan jota en saanut luetuksi. Juoni katosi jonnekin.

Eilen sattui jokapaikkaan, otin Burana 600 mg x 1,5. Auttoi muitten lääkkeitten ohella saamaan unen.

Joo, eiku käpyjä vaan keräämään. Tää voi vuokrata Partnerin ja antaa ajo-ohjeet metsäseudulle.

Itse olen kärsinyt masennuksesta ja todellakin jaksoin kyllä olla fb:ssä...siellähän aina voi vähän edes jonkun kanssa jutella..kun en jaksanut lähteä kotoo mihinkään. Pelasin myös tietokoneella koska se oli sellanen asia joka piti ajatukset poissa kaikista ikävistä asioista kun mieti vaan sitä peliä. Mutta ei kyllä olis ollu energiaa mihinkään jumppaan tai baareihin. Mutta en tiedä riippuuko se ihmisestä että mitä pystyy. Tietysti jotkut voi mennä hukuttamaan baariin sitä masennustaan alkoholiin ja näkeehän siellä edes ihmisiä. Masennustakin on niin erilaista...Itse en meinannut saada itseäni kämpästä ulos kuin ihan pakolliset. En saanut kotona tehtyy kun ihan ne mitä oli pakko. Tiskasin kun astiat loppui, tai jos joku oli tulossa kylään. Siivosin kun joku oli tulossa käymään, ettei kukaan näkisi miten voin. Masennus ei ole mikään mukava asia, mutta paljonhan sitä varmaan nykyään käytetään sairausloman syynä. Itse en olisi pystynyt käymään kuitenkaan töissä koska työnteko vaatii keskittymistä ja mä en pystynyt oikein keskittyä kunnolla mihinkään muuhun kuin siihen jos pelasin netissä. En pystynyt kattomaan telkkariakaan, en pystynyt keskittymään ohjelmiin.

Itelle on todettu Toistuva vaikee masennus ja jotaki muutaki paskaa. Mut kuitenki oma päivä menee suurimmaks osaks koneella pelatessa/nettiä selates. En kyl juurikaa jaksa keskittyä noihinkaan mut kuitenki jotaki pientä säädän. Makaan vaan sängyssä koneella, välillä lepään. Joskus viikonloppuisin käyn baarissa, nykyään harvemmin (ehk 1-2 kuukauden välein). Ihan kiva joskus nähä ihmisiä ja kun on humalassa nii ei sit muut ahdista nii paljoa. Kauppoihin en uskalla mennä yksin, minulla on muutama henkilö joiden kanssa voin mennä kauppaan mutta silloinkin se on kauheaa. Todella monet lääkitykset olen kokeillut ja mikään ei ole auttanut joten lääkärikään ei enää ole määrännyt mitään. Ja ikäähän on vasta 18..

Kyllä minusta kuullostaa, että masennus on jo aikoja sitten parantunut. Varsinkin tuo baariviihteellä olo mietityttää. Jos on lääkitys masennukseen ja viihteellä olo tarkoittaa alkoholin käyttöä, niin eihän ne sovi yhteen. Alkoholi on suurena syynä monen ns. masennukseen. Kun alkoholi jätetään, parantuu unihäiriö ja masennus.

Jotkut tässä ketjussa puolustelee, että työssä voi olla vaikeaa, kiusausta yms. Silloin "masennuksena" pois jäänti ei ole oikea keino. Moni nykypäivän ihminen ei oikeasti edes tiedä mitä raskas työnteko merkitsee. Töissä käydään jos huvittaa ja jaksaa aamulla nousta.

Moneenkin sairauteen voisi käyttää hoitokeinona ns. työleirityyppistä. Parakkimajoitus, tarkka rytmi työ ja ruokailu ja aktiviteetit ja siinä välillä totista aherrusta, esimerkiksi metsän raivaus, alueen vanhusten pihojen raivaus ja kunnostus, vanhusten asuntojen siivousurakat, peruskorjausurakat. Itsellä navetan paskanluonti valmensi työhön tosi hyvin, kotona aikoinaan. Kyllä maistui lukeminen ja pienet räkäpaakut töissä ei haittaa.
Hakkarainen teki depressiosaikkutestin. Heti pullahti kuukausi lomaa.
Siellä loman antopuolella voin kertoa, että hankalaa on, masennuksen toteaminen.
Taitava hakija pusertaa vaikka itkua itsestään.
Depressiossa kun ei voi pistää mittaria suuhun. Varmaan pitäisi maksajan järjestää aina välillä ikään kuin yksityisetsivän tutkimaan "sairaan" elämää, kuten joskus vakuutusyhtiöt taitaa tehdä, ainakin amerikoissa.

Aloittajalle:

On niin surullista, että oikeasti masentuneet saavat kärsiä valemasentuneiden edesottamuksista. Tuo Hakkaraisen tempauskin vain vaikeuttaa oikeasti masentuneiden tilannetta. Meitä kaikkia aletaan epäillä lusmureiksi.

Masennustahan on monenasteista: lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa ja niistäkin löytyy sisäisesti eri asteita.

Kun olin vaikeasti masentunut, en kyennyt mihinkään kuvaamaasi toimintoon. Hautauduin kotiin, enimmäkseen sänkyyn, en kyennyt huolehtimaan hygieniasta, en jaksanut minkäänlaisia sosiaalisia suhteita, en pystynyt tekemään mitään niistä asioista, joilla yritetään masentunutta kuntouttaa. Vaikka minut olisi pakotettu joihinkin toimintoihin, en olisi kyennyt. Omaiset veivät lääkäriin, kun en itse enää kyennyt sinne hakautumaan. Ei toiminut muisti, ei äly, ei tunteet, ei mikään. Hyvin vakavasti masentunut menettää kyvyn tuntea yhtään mitään tunteita, on vain musta tyhjiö. En voinut roikkua tietokoneellakaan, koska keskittymiskyky ja muisti olivat niin huonot, etten saanut tolkkua lukemastani ja näppäimistöllä kirjoittaminen ei onnistunut, kun sormet menivät sekaisin. En voinut katsoa telkkuohjelmia, kun en pysynyt juonessa mukana. En voinut lukea kirjoja, kun en saanut lauseista tolkkua ja unohdin sitä mukaa, mitä olin lukenut. Se on aivan uskomatonta, että ennen ihan järkevä ja koulutettu ihminen voi vajota oikeasti sellaiseen tilaan. Mutta niin voi tosiaankin käydä. Puolitoista vuotta meni hyvin syvällä. Sitten aloin olla kykenevä terapiaan. Aloin liikkua jo vähän ulkona, mutta kartoin visusti ihmisiä. Kauppareissut olivat kamalia, jouduin usein lähtemään kesken pois, kun en vain jaksanut. Ostokset jäivät usein kesken.

Kun tila kohentui keskivaikeaan masennukseen, aloin kyetä pakottamaan itseni vähitellen ihmisten ilmoille. Helppoa se ei ollut. Sain kuitenkin hoidettua kauppaostokset yms. Yleiset liikuntaharrastukset ja -paikat, yleisötilaisuudet yms. kiersin edelleen kaukaa, vaikka minulla ei koskaan ole ollut sosiaalisten tilanteiden pelkoa tms. Ei vain jaksanut olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja jutella niitänäitä. Siinä vaiheessa alkoi luku- ja kirjoituskyky kohentua sen verran, että kykenin olemaan tietokoneella. Siellä tuli oltua aika paljonkin, koska sitä kautta pääsi kosketuksiin muun maailman kanssa ja pystyi etsimään tietoa, joka auttoi itseä kuntoutumaan. Mutta että facebookissa - no ei todellakaan, mitä minä olisin sinne kirjoittanut? Sitä kamaluuttako? Vai valehdellut silmät, korvat, suun täyteen? Kun on oikeasti masennuksen kokenut, elämänarvot muuttuvat niin paljon, että liirumlaarumien valehtelu facebookissa ei todellakaan kolahda.

Kun masennus alkaa siirtyä kohti lievempää muotoa, saa jo usein otteen arkisista asioista, vaikka elämänilo ja -halu ovatkin vielä poissa. Sitä toimii vähän rutiininomaisesti, hoitaa velvollisuuksia ainakin osittain, väsyy kylläkin vähästä, stressinsietokyky on heikko, muisti tuppaa pätkimään ja kognitiiviset toiminnot ovat herkkiä häiriintymään yms. Silloin saattaa jaksaa pitää yllä kulissia, niin että ulkopuoliset eivät edes tajua ihmisen olevan masentunut. Mutta tässäkään vaiheessa en itse jaksaisi juosta yhdessäkään baarissa.

Jokainen sairastaa masennustaan yksilöllisesti. Oikea masennus on vakava ja vaikeasti lamauttava sairaus, joka vaikuttaa kaikille elämänalueille, pahimmillaan vie hengen. Toivoa sopii, että oikeasti masentuneita ei väheksytä ja kukaan ei käytä masennus-nimikettä väärin hyväkseen.

Entäs psykoottinen masennus? Itsellä on ja mieliala on päivän aikana vaihdellut asteikoilta ykkösestä kymppiin moneen kertaan. Voi ollakin tosi eufoorinen tarmokas olo ja suunnittelee tekevänsä vaikka mitä ja ehkä tekeekin. Yhtäkkiä olo onkin siinä että itken ahdistuneena ja paniikissa nurkassa ja siinä olossa on leikki kaukana. Pelko meneekin ykskaks pois ja kaikki on taas ihanaa ja tätä rataa. Suurimmaksi osaksi aikaa olo on kuitenkin masentunut. Koulussa ihmiset väittää että "angstaan", joka ottaa hermoille koska tosiasiassa paniikinomainen olo ja kaikki ympärillä oleva menee ohitse ettei ehdi reagoida, ja tuotahan ei ihmiset vaan usko ja ymmärrä sillä hetken päästä olo onkin päinvastanen. :)

No minua on eri elämäntilanteissa masentanut hyvin erilaiset asiat. Välillä olen tuntenut saavani hyötyä masennuslääkkeistä ja varsinkin Mirtazapiinista joka ennen
yleensä oli kaupan tuotemerkillä Remeron olen pitänyt kovasti. Eläkkeelle olen päässyt ja kivasti sillä toimeen tulisikin jos ei niin suuret velat ois niskassa ja ulosottomies eläkkeeni kimpussa. Nykyään oikeastaan eniten masentaa Julkulan sairaala ja muistot siitä paska laitoksesta. Monta reissua sinne tullut kun oon poltellut kohtuuttoman paljon kannabista ja koittanut liian innokkaasti tulla hyväksi Shakin pelaamisessa. En oikein tiedä miksi vaikka oon ollut varma siitä että niin hyvää Shakin pelaajaa minusta ei taatusti tule että sillä tienaisi rahaa. Niin psykoosien ja jonkinlaisten skitsofrenia oireiden takia yleensä olen Julkulan sairaalaan joutunut. Nyt elämä alkaa kuitenkin olemaan aika hyvin hallussa ja mieli masentuu vaan aika ajoin kun mieleen sattuu pomppaamaan sana Julkula. Vaikka kyse vain kaupungin osan nimestä niin sairaalan kaikki paska ja vittumaisuudet saattavat sen jälkeen pyöriä mielessä jopa koko loppupäivän. Niin muuten tavallaan olen laiska yhminen tosin rahasta voin jaksaa paljonkin asioita. En itsekään tajunnut kunn jonkun sairaalareissun aikana eläke muuttui pysyväksi. Todellinen lottovoitto se olisi ilman ulosottomiehen viemää 500 euron siivua joka kuukausi.
Niin virikkeistä puhuen sairaalan paras ja mielenkiintoisin virike tuntui välillä hoitajien ja jopa joidenkin potilaiden mielestä olevan Savon-sanomat. Itseäni ei sanomalehdet oo koskaan kiinnostaneet kuin korkeintaan jos oon halunnut lukea TV-ohjelmat tai oon tarvinut sätkäpaperin korviketta. No mulla paras viihde oli halvan kännykkäni nettiyhteys ja aikoinaan sillä teki komeat puhelinlaskut. Nykyisessä liittymässäni netti on ilmainen tosin taitaa se vähän jotain liittymän perusmaksua kuussa lisätä. Tosi halpa ja surkean näköinen on mun nykyinen nokian kännykkä vaan kyllä on kiitettävän hyvä akku. Kestää jopa viikon lataamatta.

Itselläni on todettu keskivaikea masennus, joka johtuu pitkälti uupumuksesta. En edelleenkään nukun hyvin, muistihäiriöitä, ruokahaluttjomuutta ja mikään ei tunnu miltään. Joinakin päivinä en saa aikaiseksi juuri mitään, siirryn sängystä sohvalle ja avaan telkkarin ja tietokoneen. Minulla on kuitenkin koira, josta olen ottanut vastuun, joten sillä on oikeus päästä ulos ja sinne on minunkin pakko raahautua. Lenkin jälkeen ei sitten jaksakaan tehdä mitään. Koira on ollut aktiivinen harrastuskoira ja pareissa treeneissä olen sen kanssa saikulla käynyt. En ole itse niistä viihtynyt mutta koira on ja helpottaa vähän painetta sen pään sisällä. Joinain päivinä saatan jaksaa tavata jonkun ihmisen joka tietää tilanteeni, useita ihmisiä en jaksa tavata samaan aikaan.

Tietokonepelit, agility ja jumppa kerran viikossako on jotain ihmeellistä voimia vaativaa aktiivisuutta? Jos tällaisiakaan ei jaksa, niin masennus on aika syvä. No, baarikäynnit voisi tosiaan jättää väliin.

Jos saat pientä palkkaa, niin maksat myös hyvin vähän veroja. Suurin osa niistäkin veroista menee ihan muuhun kuin kelan tukiin, joten se raha jolll elätät "ystäväsi" (kuka ihme puhuu ystävästään noin rumasti) kaltaisia, on hyvin pieni.

masentuneena varmaan pitäisi vaan tuijottaa kotona seiniä, availla kelan sairauspäivärahakirjeitä ja syödä pillereitä.

masentuneena ongelma on se että ei saa mistään nautintoa.
yleensä silloin kannattaa tehdä kaikki mitä voi vaan tehdä että nauttisi edes jostain.
masennus ei parane kotona makaamalla.

Kaverisi varmaankin kärsii itsetunto-ongelmista ja on herkkä arvostelulle. Stressaantuu helposti paineesta ja siksi tykkää vetäytyä haasteista, koska pelkää epäonnistumista. Tykkää että hänellä on masennusdiagnoosi, koska se mahdollistaa stressittömän elämän. Omaa vajavuutta ei tarvitse kohdata eikä kukaan vaadi mitään ylimääräistä. Jos hän joutuisi töihin, varmaan "masentuisi" koska ei kykene käsittelemään työelämän vaatimuksia ja ahdistuu.Tällainen "masennus" on luultavasti varsin yleinen etenkin nuorten keskuudessa. Se ei sinänsä vie toimintakykyä täysin, koska on puhtaasti reaktiivista suhteessa ympäristön vaatimuksiin. Kun vaatimukset poistetaan, mieliala kohentuu.

Rasittavaa lukea näitä valituksia masentuneista.. Antaisitte pahasti masentuneiden sitten vain lähteä, eutanasialla: http://www.adressit.com/azz_09

Kuulostaa oikeasti masentuneelta. Se että pääsee vielä sängystä ylös ja jatkaa pitää koirasta huolta on hyviä asioita. Tuo alkoholi kyllä auttaa hetkellisesti, mutta pitemmällä aikavälillä siitä ei ole kuin haittaa, moni juo masennukseen se kun antaa hetkeksi paremman olon, kuten päihteet yleensäkin, mutta tähän olisi parempi käyttää lääkärin määräämää ja yhdessä lääkärin kanssa valittua lakaistusta.

Masennusta käytetään myös yleisdiagnoosina. Sen alle voidaan niputtaa niin vieroitusoireet kuin muutkin lääkehaitat. Mistä sitä tietää, vaikka syöpäkipujakin olisi laitettu masennuksen piikkiin. Kätevää, eikö totta?

(Tämä ei tarkoita sitä, etteikö masennus olisi todellinen ja lamaannuttava sairaus. Kyllä se on.)