miksi Richard Dawkinsin Geenien itsekkyyttä on kutsuttu vuosikymmenen merkittävimmäksi biologian alan kirjaksi?
Mikäli populaarikirjat ovat tieteessä arvottomia
ajattelun vallankumo
686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Biologiassa kriteerit ovat vähän toiset kuin fysiikassa. Varsinkin biologiassa on joskus vaikea erottaa populistinen teos tieteestä. Esimerkiksi Wilsonin "Elämän monimuotoisuus" on tällainen. Näissä useinkin kootaan yhteen useiden tutkimusten tuloksia ja kirjat ovat enemmin tai vähemmin spekulatiivisia ja oman näköäkannan esittelyjä.
Tieteen popularisointi ei ole arvotonta, mutta tieteen tekijöille yliopistojen oppikirjamateriaalikin on vanhentunutta. Sinne kun pääsee vain jo vakiintunut tieto.
>
Niin, populaarikirjat eivät ole tieteellisiä ollenkaan, joten eipä niillä voi tieteellistä arvoa olla.
Sen sijaan populaarikirjat voivat olla merkittäviä siinä, että niiden avulla voidaan opettaa tavallisia sukankuluttajia - siis heitä, jotka eivät ole perillä, mitä tieteessä tiedetään asiasta. Merkittävyys on siis kiinni siitä, mitä merkittävyydellä tarkoitetaan.
Eikös Dawkinsin professuuri ole nimenomaan tuo tieteen popularisointi.
Siitä on aikaa kun luin tuon kirjan, mutta muistan kyllä mainiosti, että Dawkins vetoaa siinä nimenomaisesti tieteellisiin tutkimuksiin ja niistä saatuihin todisteisiin. Tuo kirja muuten mullisti aikoinaan biologista ajattelua.
>
Sitä en tiedä, miten tieteellinen tuo nimenomainen kirja on (onko se esim. peer-reviewin läpikäynyt). Voihan kirja olla tieteellinen vaikka se olisi suunnattu suurelle yleisölle (jolloin ihan "populaarikirjan" määritelmä ei taida täyttyä). [Ja Dawkinsin tapauksessa varmasti hyvin pitkälle näin onkin - tosi hän ei käsittääkseni sinänsä mitään tieteellisesti uutta mullistavaa seikkaa kirjassaan esitellyt.]
Mutta mutta, pelkkä tieteen tuloksiin vetoaminen ei tee kirjasta tieteellistä (tai luotettavaa). On nimittäin suuri määrä kirjoja, jossa väitetään ihan puupäisiä omia päätelmiä tieteellisiksi siksi, että kirjassa esitetään tieteelliset lähteet jokaiselle asialle. Nämä tieteelliset lähteet sitten taas antavat jonkun tulokset, mutta kirjan kirjoittajat tekevät niistä omavaltaisia päätelmiä, jotka eivät takuulla ole tieteellisiä. Älkää siis koskaan luottako kirjaan vain siksi, että se sisältää tieteelliset lähteet.
>
Ja varmasti toi biologian tieteellistä tietämystä arkiseksi tietämykseksi jokaiselle sivistystä havittelevalle.
Sosiologiassa ja psykologiassa voi kuka tahansa maallikkokin keksiä sen oikean teorian. Ainoa sosiologian kuuluisa nimi jolla on ollut vahva matematiikan ymmärrys on Karl Marx.
Onko sosiologia tiedettä? Eikö joku puppulausetutkimus jossa ei sanottu mitään läpäissyt vertaisarvioinnin siinä joskus?