Miksi ihminen rupeaa palvomaan ylempää oliota..

En puhu opituista asioista, sukupolvelta toiselle siirtyvästä fantasiasta , jne..

Kyllä mulla on vahva usko ylempään TAI ylempiin entiteetteihin. En ymmärrä edes ateistia, jolla ei jossain määrissä olisi vastaavaa tuntemusta.

Olemme apinoita.

Se on alitajuntaan liittyvää palvontaa. Hyväksyt vasten tahtoasi fyysisesti voimakkaamman yksilön auktoriteettiaseman. Siitä jää jälki.

Varsinkin, jos tähän ajatukseen lisätään kollektiivinen alitajunta, niin Jumalusko on taattu.

Kaikilla menestyneillä erilläänkin kehittyneillä sivilisaatioilla on kuitenkin ollut uskonto, ja sille on löydetty oma alueensa aivoistakin. Siksi, en usko, että se täysin turhake voi mitenkään olla, miksi sellainen muuten kehittyisi, ja ennenkaikkea menestyneillä sivilisaatioilla sellainen on aina ollut.

Voisiko olla jotenkin niin, että uskonto on ollut helppo tapa hallita ja johtaa ihmisiä. Opettaa ihmisille tiettyjä arvoja ja sääntöjä, nöyryyttä, helppo tapa ohjata, eikä tarvitse järkeviä selityksiä keksiä, tai perustella jokaiselle ihmiselle joka asiaa.

Varsinkin protestanttisissa uskonnoissahan näkyy tänä päivänäkin vaikutus siitä, miten ihmiset on opetettu arvostamaan työtä ja kovaa työntekoa/säästämistä. Protestanttisen arvomaailman on esitetty olevan yksi syy miksi pohjois amerikka olisi niin paljon etelää paremmin menestynyt.

Jos olio (esim. ihminen) samastuu rajalliseen fyysiseen kehoonsa, niin silloin on olemassa suurempi auktoriteetti: muu kaikkeus. Tuo suurempi auktoriteetti voi mm. lopettaa erillisolion olemisen vaikkapa virustartunnan, päähän putoavan meteoriitin tai muun episodin kautta.

Ehkä todella tietoinen olio ei samastu pieneen aineelliseen olemukseensa.

Miljoonat ihmiset uskovat uffo-miehiin. Ennen uskottiin menninkäisiin yms. Nämä eivät kuitenkaan ole sen todellisempia, kuin Juoulupukki tai Tarzan. Voihan näitä pohtia, jos lähtee siitä oletuksesta, että ihminen on rationaalinen olento. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tunteet ohjailevat ihmistä enemmän kuin järki. Totuus ei merkitse ihmiselle yhtään mitään, jos hän uskoo vankasti johonkin epärationaaliseen.

Selittääkseen selittämättömän olisi liian helppo vastaus, joten sanon ennemminkin pelon. Ihminen näki kuolemaa ja hänen oli vaikea ajatella mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, sillä täysin poissaolevuus tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Kuoleman jälkeinen elämä on aika klise uskonnossa. Mikä sitten pitää uskonnot elossa? tässä näen osasyyllisenä laiskuuden, turhautumisen ja sattumaan uskomattomuus. Kun et "jaksa" tehdä jotain itse, pyydät apua yläkerran hemmolta (joka on lähes poikseuksetta mies. Miksi?) kun turhaudut jälleen pummimassa elämän tarkoitusta jumalalta. Jos elämä menee perseelleen ruokilet ja kaikki paranee SATTUMALTA ei ihminen voi uskoa näin huonossa jamassa että hänellä olisi moista tuuria. Jumala on liian hyvä ollakseen totta. Ja miksen pääsisi taivaaseen, olenhan hyvä ihminen en vain usko että minulle olisi varattu paikka pilven päältä.

Olen ajatellut hankkia itselleni vaikka taulun johon on piirretty henkilön kuva. Taulun olen ajatellut laittaa asuntoni koristeltuun nurkkaan. Olen ajatellut pitää taulua jumalanani ja ehkä alan palvoa tätä piirrettyä henkilöä jumalanani.

Vai onko tämä sulaa hulluutta? Ehkä en hankikaan kyseistä taulua itselleni . Sensijaan olen vain hyvällä tuulella.