saara

maan matkamies

Mahtaisiko onnistua, jos nimim. saaran viesteistä ei kukaan provosoituisi? Pohdin tässä. Luin taas montaa ketjua ja olin huomaavinani, että mitä enemmän saaran viesteihin vastataan kriittisesti, sitä enemmän hän yltyy keljuiluun ja ylpeään itsekehuun.

Merkille pantavaa on myös, että hän luulee olevansa valkeus pimeydessä ja lukijoille oikeaoppinen opettaja. Tähän hän omien sanojensa mukaan on saanut Herralta voiman ja viisauden, eikä siksi voi luopua roolistaan. Jokaisen kritiikin (tod.näk. tämänkin) hän kokee hyökkäyksenä itseään ja sitä myöden Jumalaa vastaan ja alkaa huitomaan "hengen miekalla" entistä kiivaammin.

Kun ajattelee olevansa suuri Herran sotasankari ja yksi harvoista kaikkien laitosten ulkopuolella elävistä pyhistä ja on vielä tuonut sen julkisesti esiin, on mahdotonta alkaa peruuttelemaan missään asiassa, edes merkityksettömässä. Ilmiö on hieman samansuuntainen kuin esikoisten kasvaminen "erehtymättömäksi". Kun kehitys menee tarpeeksi pitkälle, täysin selkeitä ja typeriä asioita, jopa asiavirheitä aletaan puolustelemaan, vaikka itse tietäisi alitajunnassaan tehneensä virheitä. Suurimmin esteeksi tulee ihmiskunnia, joka on tuotu julki.

Summa summarum. Olisiko viisasta, että kaikki kommentaattorit pyrkisivät hillitsemään itsensä ja pidättäytyisivät vastailemasta provokatiivisiin naljailuihin ja vastaaviin, muuten kuin tyynen asiallisesti. Jos nuotioon ei heitä mitään, se kyllä hiipuu ajallaan.

29

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saara ei kirj.

      Olisin kiitollinen jos sanojeni vääristely todellakin loppuisi. Niinkuin mm tietää ja näkee itsekin, minun sanojani vääristellään ja ihan vain periaatteesta vastustetaan.

      Hyvänä esimerkkinä oli keskustelumme tyhmeliinin kassa. Kun kukaan ei tullut väliin myöhäisenä ajankohtana, ei keskustelussa ollut mitään ongelmaa.

      Aamulla sen sijaan sumeri ja palstan ulosheittäjä kauhistuivat, että meneekö tyhmeliini nyt saaran kanssa sopulinjalle ja alkoivat jumalattoman mustamaalaamiseni ja tyhmeliininvaroittelun.

      Huvittavinta on kun panettelijat eivät koskaan vastaa kysymyksiin jotka esitän. He pakenevat aina kun puhutaan totta joko Lutherin Marian rukoilusta tai muusta vastaavasta, kuten sumerin Marian rukoilusta ja sen kieltämistä, että Jumala on luonut ihmisen ihmiseksi eikä apinaksi.

      Kyllä sinä mm tiedät että minä osaan keskustella asiasta. Te olette nyt vain menneet joukkopaossa sumeri taakse, sinäkin mm. joka ensin kirjoitit jatkuvasti ettei sumeri ole uuestisyntynyt.

      Kuinka olet tuollainen takinkääntäjä sinäkin? Ihmettelen!!!

      Tällaista se on, voi voi!

      • Tanssittaa Saaraa

        Saaraa ei ole kukaan panetellut. Sen sijaan on kehoitettu tekemään parannus ja palaamaan Kristus-ruumiin jäseneksi, palvelemaan ilolla ja rakkaudella toisia ruumiinjäseniä.

        Ei täällä sumerin selän takana kukaan luuraa. Sen minkä hän sanoo oikein Raamatun ja kirkon 2000 vuotisen tradition mukaisesti, se on oikein. Oppineena miehenä hän ilmeisesti haluaa vähän pyörittää Saaraa sinnen ja tänne, - näinhän tansseissa ruukataan tehdä. :-)

      • Saara ei kirj.
        Tanssittaa Saaraa kirjoitti:

        Ei ole kovin oppinut mitä raamattuun tulee. Te pidätte tietysti Mriaa rukoilevia oppineina, kun ei Pyhä Henki saa valaista ymmärrystänne ja pahuuttanne taistelette Jeesusta vastaan.

        Esitin selkeitä kysymyksiä mm:lle, vastaatko niihin, niin päästään asiaan?

        Vai kierteletkö ja kaarteletko niinkuin farisealaiset?

    • Saara ei kirj.

      Vastaisitko mm seuraaviin kysymyksiin?

      Miksi et nuhtele sumeria Marian rukoilmisesta?

      Pidätkö itse Marian rukoilemista raamatunmukaisena?

      Mitä mieltä ole luterilaisen kirkon opetuksista ikuisesta neitseestä Marian kohdalla?

      Miksi aluksi vastustit sumeri ja nyt kannatat ja pidät oikeaoppisena?

      KATSOTAAN PYSTYTKÖ ASIALLISIIN VASTAUKSIIN JA PYSYTKÖ AIHEESSA!

    • Esitaistelija Jeesus

      Nimimerkki maan matkamies 14.5.2013 klo 09:38

      Oikein olet havaintosi sisar Saarasta tehnyt. Ihmisen ego voi sairastuessaan joko pienetyä taikka suurentua, taikka hajota palasiksi kuten skitsofreniassa tapahtuu.

      Harvoin ihminen niin laajaksi paisuu omassa mielessään, että hänestä tulee jumala, jonka edestä Jumalan ja lähimmäisten on väistyttävä.

      Hengellisesti tarkasteltuna Raamattu ei tunne Kristus ruumiissa sellaisia jäseniä jotka ovat ruumiin ulkopuolella ja elävät omaehtoista elämäänsä päästä välittämättä.

      Raamattu tuntee hyvin Saaran kaltaisen naisen, joka suuruuteen ja suulauteen sairatuttuaan pyrkii verbaalisesti hallitsemaan kaikkea ympärillään olevaa elämää.

      Ef. 5:18-20 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
      _______________
      ***) Ef. 5:21 Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.
      _______________

      Ef. 5:22-24 Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.

      Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
      ___________________________________________________________

      Alamaisuus on asia joka harvoin ymmärretään oikein. Alamaisuus Raamatussa tarkoittaa nöyrtymistä ottamaan vastaan toisen rakkaudenpalveluksia.

      Naisen alamaisuus tarkoittaa siis nauttimista siitä, että mies palvelee kotona ja miehet palvelevat naista seurakunnassa. Tekevät siis runsaasti testosteronia (voimakasta taipumatonta taistelua) tarvitsevat työt seurakunnassa.

      • testosteronit min

        Diagonia toimii vähällä testoteronitasolla. Naisillekin on siis seurakunnassa töitä yllin kyllin.

      • Saara ei kirj.
        testosteronit min kirjoitti:

        Diagonia toimii vähällä testoteronitasolla. Naisillekin on siis seurakunnassa töitä yllin kyllin.

        Vastaisitko samoihin kysymyksiin, jotka esitin maan matkamiehelle?

        Katsotaan löytyykö teistä minkäänlaista selkärankaa. Tähän mennessä ei ole löytynyt.

      • Taistelusta rauhaan?
        Saara ei kirj. kirjoitti:

        Vastaisitko samoihin kysymyksiin, jotka esitin maan matkamiehelle?

        Katsotaan löytyykö teistä minkäänlaista selkärankaa. Tähän mennessä ei ole löytynyt.

        :-) löytyy selkäranka. Jeesus on tie. Ja Maria oli noin 15 vuotias neitsyt synnyttäessään Jeesuksen.

        Avioliittoon vihkimisen jälkeen Marialla ja Joosefilla oli paljon poikia ja tyttäriä,
        heidät oli hedelmöitetty Joosefin spermalla. Saara tietää mitä tarkoittaa neitsyt?

        Kuka sinut on valtuuttanut toimimaan palstalla kuulustelijana. Tämähän on kaikille vapaa palsta, ilmaista omat mielipiteensä. Itse ratkaisen asian jättämällä 90% viesteistäsi lukematta niiden epäkristillisen lähimmäisiä vahingoittavan sisällön vuoksi.
        Myös Raamatun perus-sisältö on Saaralle hyvin suurelta osin hebreaa. Jumalan sana etsii rakastaa ja kokoaa, saara hylkää, panettelee ja hajottaa.

      • 18+10
        Saara ei kirj. kirjoitti:

        Vastaisitko samoihin kysymyksiin, jotka esitin maan matkamiehelle?

        Katsotaan löytyykö teistä minkäänlaista selkärankaa. Tähän mennessä ei ole löytynyt.

        maan matkamies, ehdotuksesi on kannatettava, olen itse pohtinut samaa.
        Miksi kiistellä mintuista ja tilleistä, se ei johda mihinkään ja on sitäpaitsi raamatun vastaista.

        Täällä hutkitaan epäuskoisten edessä tuomioita.

        Saarasta on kehkeytynyt *kristittyjen pää*, joka käyttää hengellistä valtaa uskovia kohtaan. Juuri siinä tarkoituksessa, joka on raamatussa kielletty.

        Siksi olisi viisasta, ettemme vastaisi hänen viesteihinsä ollenkaan.
        Suoranaiset valheet voisi kumota muutamalla jakeella raamatusta.
        Täytyisi pitää mielessä, että sota on Herran ja hänen sanansa on kaksiteräinen miekka, jolla Hän käy vihollista vastaan.

      • 1pöllö+toinenpöllö=2
        Taistelusta rauhaan? kirjoitti:

        :-) löytyy selkäranka. Jeesus on tie. Ja Maria oli noin 15 vuotias neitsyt synnyttäessään Jeesuksen.

        Avioliittoon vihkimisen jälkeen Marialla ja Joosefilla oli paljon poikia ja tyttäriä,
        heidät oli hedelmöitetty Joosefin spermalla. Saara tietää mitä tarkoittaa neitsyt?

        Kuka sinut on valtuuttanut toimimaan palstalla kuulustelijana. Tämähän on kaikille vapaa palsta, ilmaista omat mielipiteensä. Itse ratkaisen asian jättämällä 90% viesteistäsi lukematta niiden epäkristillisen lähimmäisiä vahingoittavan sisällön vuoksi.
        Myös Raamatun perus-sisältö on Saaralle hyvin suurelta osin hebreaa. Jumalan sana etsii rakastaa ja kokoaa, saara hylkää, panettelee ja hajottaa.

        Kaiken aikaa kuulustelette saaraa ja ivaatte häntä, ja kun koittaa kysyä perusteita, aletaan jauhaa tuolaista tallitunkiota !

        mitä oikein olette ?

    • 7+8

      Aoittajakin voisi hillitä itseään kirjoittamasta tuollaista tuubaa kuin aloitus !

      • Hukasakolienee

        Aloitus on arvioinin osalta aivan oikea. Toimenpiteetkin asian tilan korjaamiseksi olivat ainoastaa kohteliaita ehdotuksia. Saarana en pitäisi siitä, että kristinuskon perivihollinen ja vakaumukseltaa atesti taputtaa käsiään minun puheenvuorojeni jälkeen. Sen sijaan kun ateisteilta tulee perkeleitä ja otsa on punäinen, silloin kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään ja rakkaudestaan.

      • silmätkiinni
        Hukasakolienee kirjoitti:

        Aloitus on arvioinin osalta aivan oikea. Toimenpiteetkin asian tilan korjaamiseksi olivat ainoastaa kohteliaita ehdotuksia. Saarana en pitäisi siitä, että kristinuskon perivihollinen ja vakaumukseltaa atesti taputtaa käsiään minun puheenvuorojeni jälkeen. Sen sijaan kun ateisteilta tulee perkeleitä ja otsa on punäinen, silloin kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään ja rakkaudestaan.

        Aloitus on täyttä soopaa alusta loppuun.

        Saara on täällä yks harvoja jolla on sentään silmät auki, teillä muilal näkyy olevan hitsauskypärä päässä aina nukkuessakin.

    • *sisar*

      Shalom....

      Ikävää, että aikuiset miehet eivät pysty vastaamaan keskeisiiin ja tärkeisiiin kysymyksiin kiertelämättä ja kaartelematta.
      Ikävää, ettei selkärankaa löydy näistä pitkään? uskossa vaeltaneista miehistä...

      Sen sijaan syytellään naisia, jotka haluavat rehellisesti tuoda julki vääriä oppeja kristillisyydessä ja todistaa elävästä uskosta HERRAAN JEESUKSEEN.

      Voi...voi....

      Jatkamme rukousta, että totuus tulee julki Jeesuksen tahdon jälkeen...

      Kiitos saara kattavasta opetuksesta!

      • 4+14

        Mikä saara on vaatimaan keltään yhtään mitään, edes vastauksia kysymyksiinsä!!

        Jotkut ovat kohteliaita ja nöyrästi kiittävät vastauksesta. Nainen kukkulan kuninkaana! Tästä näemme, miksi naisista ei ole opettajiksi eikä papeiksi. Heillä ei pää kestä.

    • Malka2

      Onhan tätä palstaa kulotettu ties kuinka kauan. Aloittaja kaatoi tuohon samaan liekkiin rankasti polttoainetta ja kieltää samalla muilta moisen. Tekiköhän huomaamattaan? Paras ja voimakkain tapa on rukous, ei tekopyhät aloitukset.

      • Rukoillaan herätystä

        Ikävää, että aikuiset miehet eivät pysty vastaamaan keskeisiiin ja tärkeisiiin kysymyksiin kiertelämättä ja kaartelematta.

        Toistaiseksi en ole lukenut avauksesta yhtäkään tärkeätä kysymystä johon pitäisi vastata. OIkea ja ainut kysymys kuuluu: "Mitä minun pitäisi tekemän, että perisin iankaikkisen elämän?"

      • 11+20
        Rukoillaan herätystä kirjoitti:

        Ikävää, että aikuiset miehet eivät pysty vastaamaan keskeisiiin ja tärkeisiiin kysymyksiin kiertelämättä ja kaartelematta.

        Toistaiseksi en ole lukenut avauksesta yhtäkään tärkeätä kysymystä johon pitäisi vastata. OIkea ja ainut kysymys kuuluu: "Mitä minun pitäisi tekemän, että perisin iankaikkisen elämän?"

        Rukoillaan herätystä!! Aamen!

        Ei maksa vaivaa vastailla saaralle. Hänen motiivinsa ovat selkeästi tulleet näkyville, eivätkä ole pyrkimystä rakkauteen ja totuuteen. Hän on häväissyt juurensa ja hänen herransa ei ole Kunnian Kuningas. Hänestä on tullut oma herransa, joka näkyy hänen kirjoituksissaan kaikille kristityille. Armo alentaa, ei koskaan ylennä toisten uskovien tuomariksi ja waatijaksi.

      • 19+10
        11+20 kirjoitti:

        Rukoillaan herätystä. aamen.

        Saaran herra on hän itse. Huomaa saara, että siitä tuntee armoitetun, että hän vaeltaa alennuksessa. Sinä olet ylentänyt itsesi toisten uskonsa tunnustaneiden tuomariksi, ollen siinä pahinta lajia.

        Pyhä Henki ei koskaan milloinkaan opeta mitään Sanan vastaista. Sana sanoo, että älkää tuomitko monin eri sanoin ja monissa paikoissa. Mutta sinä et toimi siten kuinka raamattu neuvoo.

        Rakkaus ja totuus kulkevat yhdessä. Totuus ilman rakkautta ei ole muuta kuin julmuutta.

        Käytät valtaa joka ei ole Jumalasta. Mistä sinun valtasi siis on?

        Saara, Olet pilkkaaja. Iva on aseesi.
        Et näe, että sinua on neuvottu parannukseen, vaan luulet sen olevan panettelua. niin ovat silmäsi tulleet sokeaksi.

        Tee parannus ja palaa väärältä tieltäsi. Sielunvihollinen on taitava, se tietää, mikä on heikkoutesi ja siihen se syöttää sopivaa ruokaa. Eihän eksytyksiä muutoin tulisikaan, jos sen toiminta olisi räikeämpää.

      • Rukoillen toivoen
        11+20 kirjoitti:

        Rukoillaan herätystä!! Aamen!

        Ei maksa vaivaa vastailla saaralle. Hänen motiivinsa ovat selkeästi tulleet näkyville, eivätkä ole pyrkimystä rakkauteen ja totuuteen. Hän on häväissyt juurensa ja hänen herransa ei ole Kunnian Kuningas. Hänestä on tullut oma herransa, joka näkyy hänen kirjoituksissaan kaikille kristityille. Armo alentaa, ei koskaan ylennä toisten uskovien tuomariksi ja waatijaksi.

        Saa nähdä nyt sitten? Kyllä minua järkyttää hänen tuleva kohtalonsa, ellei hän enää saa parannuksen armoa. Hänhän toimii kuitenkin vakaasssa uskossa, hengellisesti umpisokeana. MInä niin toivon että hänkin pelastusi, ei ole hänenkään elämänsä helppoa ollut.

        Ikävää että hän tulkitsee Jumalan sanan varoitukset niin, että lähimmäiset yrittäisivät tuomita häntä. Eihän Jeesus heitä pois ketään joka hänen luoksensa tulee. Mutta tässä on nyt tapahtunut erittäin vakava asia hän on julmasti pilkaten ja nauraen purrut sitä kättä, joka tarjosi hänelle pelastusta. Hän pilkkasi Jeesuksen verta, jossa olisi ollut hänenkin pelastuksensa. Tässä on vielä pieni toivo, ettei hän kylliksi ymmärtänyt mitä teki.

    • Maailmankaikkeus on ihmeitä täynnä. Jonkinmoinen ihme on sen viimeisten laskelmien mukaan 136 miljardia galaksia. Ja kaiketi oletatte Jumalan ylläpitävän koko tuota hässäkkää.

      Ja tämä Jumala on niin mahdottoman tarkka ja mustasukkainen omasta kunniastaan, että kun näista 136 000 000 000 000 galaksista yhden galaksin yhden aurinkunnan yhdellä planeetalla joku ihminen rukoilee Mariaa, tämä Jumalaksi nimetty entiteetti kiukustuu ja syöksee tämän ihmisen helvet tiin ellei hän tee parannusta.

      Haloo?

      • juokse jo !!!!!!!!!!

        Tarkka on, kieltämättä.

        Luopiohellarikin taitaa alkaa vähitellen kehittymään aikuiseksi?

        Mistä sitten on kysymys?

        Jumala antoi ihmisrääpäleiden tappaa itsensä ja vuodattaa verensä kuiviin pelastaakseen sinut. Miksi siis vielä viivyttelet, ethän sinä tiedä ihmisparka
        oletko enään tänä iltana elävien kirjoissa.

      • juokse jo !!!!!!!!!! kirjoitti:

        Tarkka on, kieltämättä.

        Luopiohellarikin taitaa alkaa vähitellen kehittymään aikuiseksi?

        Mistä sitten on kysymys?

        Jumala antoi ihmisrääpäleiden tappaa itsensä ja vuodattaa verensä kuiviin pelastaakseen sinut. Miksi siis vielä viivyttelet, ethän sinä tiedä ihmisparka
        oletko enään tänä iltana elävien kirjoissa.

        "Luopiohellarikin taitaa alkaa vähitellen kehittymään aikuiseksi?"

        Kukapa tietää. Lähestyn kolmeakymppiä ja varmaan tieto senkun lisääntyy.

        "Jumala antoi ihmisrääpäleiden tappaa itsensä ja vuodattaa verensä kuiviin pelastaakseen sinut."

        Monet suomalaiset sankarit ovat antaneet henkensä minunkin vapauteni puolesta. Siellä on ollut taistelemassa minun molemmat isoisäni, oletan että sinun isäsi (viitaten ikääsi jonka olet maininnut useasti) sekä niin monet tuhannet muut.

        Muiden en tiedä suoraan enkä epäsuorasti kuolleen minun takiani. Ja tuosta Jumalan osuudesta en ole sen enempää vakuuttunut kuin Punahilkankaan.

        "Miksi siis vielä viivyttelet, ethän sinä tiedä ihmisparka oletko enään tänä iltana elävien kirjoissa."

        Kukapa sen meistä tietää. Tilastollisesti jäljellä on viitisenkymmentä vuotta, mutta siinä on kyse vain keskiarvosta. Lapsuudenkaveri laitettiin äskettain laatikkoon onnettomuuden seurauksena.

      • teu.

        EX=h
        Ethän vain itse ole menneyt hakoon , Nimittäin minusta Galaksi ei ole tähti
        vaan se on niinkuin Meidän Galaksi joka on Tellus ymm. palaneetoja ja tähtiä
        on siis aivaan valtava harha jos luulluullaan olevan niinpaljon muita Galakseja
        kuin meill'ä tähtiä ..

        On aivan kamalaa luulla että tidedemiehet olisi oikeassa (nimittäin ei ole mitään
        järkeä ) noissa väitteitteissä silloin jokainen tämän asian nielaiseva herjaa
        Jumalaa mielipiteellään , (siis tiedemiesten näkekemyksen mukailemana )
        olisi valtavan kiva kun huomattaisiin asia siltäpuolelta miten Jumala on kaiken
        tehnyt ja oikdeaksi nähnyt .

      • teu. kirjoitti:

        "On aivan kamalaa luulla että tidedemiehet olisi oikeassa (nimittäin ei ole mitään
        järkeä ) noissa väitteitteissä silloin jokainen tämän asian nielaiseva herjaa
        Jumalaa mielipiteellään"

        On se niin kanalaa. Ja varsinkin kun nuo luvut perustuvat havaintoihin. Jos Jumala on antanut aistit ja älyn joilla havainnoida asioita, eikö niitä pitäisä käyttää?

        Miksi jokainen tämän asian nielaiseva herjaa Jumalaa?

      • Κέρβερος
        teu. kirjoitti:

        EX=h
        Ethän vain itse ole menneyt hakoon , Nimittäin minusta Galaksi ei ole tähti
        vaan se on niinkuin Meidän Galaksi joka on Tellus ymm. palaneetoja ja tähtiä
        on siis aivaan valtava harha jos luulluullaan olevan niinpaljon muita Galakseja
        kuin meill'ä tähtiä ..

        On aivan kamalaa luulla että tidedemiehet olisi oikeassa (nimittäin ei ole mitään
        järkeä ) noissa väitteitteissä silloin jokainen tämän asian nielaiseva herjaa
        Jumalaa mielipiteellään , (siis tiedemiesten näkekemyksen mukailemana )
        olisi valtavan kiva kun huomattaisiin asia siltäpuolelta miten Jumala on kaiken
        tehnyt ja oikdeaksi nähnyt .

        Kurkkaas tuotakin teu parodiaahan siinä tehdään ja raskaalla kouralla, mutta auttaako hahmottamaan kokonaisuuksia? Kerkiiväinen mies pitää tuon tarkkailijan olla.

        "...On aivan kamalaa luulla että tiedemiehet olisi oikeassa..."
        -Avaruuden havainnointi on jo aika pitkällä ja uudet luotaimet täsmentävät havaintoja ja korjaavat erheitä. Ei siinä voi sielunvihollisella olla osaa eikä arpaa.

      • Κέρβερος
        Κέρβερος kirjoitti:

        http://i.imgur.com/wjkio24.jpg

    • 99+99

      Ei ole Saaran kysymyksiin tullut ainuttakaan aikuista vastausta ?!

      Kaikeka muuta lapsellista jauhetaan kute nuo alennuksessa kulkevatkin !! Mitähän s eon käytänössä onko se niin alennusta ettei uskalla Raamattuun asti nostaa katsettaan vaan aina se jämähtää lutterin paskerin nappiin ja siihen lukittuu eliniäksi.

      se on kai sitä alennusta sitten oikeaa.

      milloin aikuistutte ?

    • meehä kottiis

      99 99 14.5.2013 klo 14:23

      Tämäkö on sinun käsityksesi aikuisesta vastauksesta Saaran kysymyksiin?
      Mistä näitä mänttejä tänne sikiää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7826
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5400
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4832
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3537
    5. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      148
      2840
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2045
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2021
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1717
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1682
    Aihe